Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

33/2015

1 (1)

Kaupunginhallitus

 

 

 

 

Kj/5

 

28.09.2015

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 918

Helsingin vastaanottokeskuksen toiminnan tilapäinen laajentaminen

HEL 2015-009236 T 05 00 00

Päätös

Kaupunginhallitus päätti laajentaa Helsingin vastaanottotoiminnan järjestämistä vuoden 2016 loppuun asti Koskelan vanhan sairaalan kiinteistöön sekä Metsälän Kaukokiidon motelli-kiinteistöön. Helsingin vastaanottotoiminnan piiriin kuuluvat päätöksen myötä Helsingin vastaanottokeskuksen Kaarlenkadun ja Punavuoren toimipaikat, sekä Metsälän vastaanotto- ja säilöönottokeskus, johon Koskelan vanhan sairaalan kiinteistö ja Metsälän Kaukokiidon motelli-kiinteistö kuuluvat toimipaikkoina. Näiden toimipaikkojen lisäksi Helsingin vastaanottokeskuksen asiakkaita voi olla majoittuneena yksityismajoituksessa.

Samalla kaupunginhallitus päätti, että Helsingin kaupungin ylläpitämän vastaanottotoiminnan majoituspalveluita lisätään enintään 1286 vastaanottopaikkaan sekä 40 säilöönottopaikkaan. Tämä kokonaiskapasiteetti ilmoitetaan poliisin käyttämään kirjausjärjestelmään, ja kokonaiskapasiteetin täytyttyä poliisin tulee ohjata turvapaikanhakijat muiden vastaanottokeskusten asiakkaiksi. Jos vastaanottotoiminnan majoituspalveluita on tarpeen lyhytaikaisesti laajentaa tätä kokonaiskapasiteettia suuremmaksi, sosiaali- ja terveysviraston virastopäällikkö voi päättää toiminnan laajentamisesta kriisitilanteissa. Pitempiaikainen laajentaminen edellyttää kaupunginhallituksen päätöstä.

Lisäksi kaupunginhallitus valtuutti kaupunginkanslian yhteistyössä sosiaali- ja terveysviraston kanssa tekemään uuden yhteistyösopimuksen maahanmuuttoviraston kanssa edellä mainitun perusteella. Nyt tehtävä sopimus korvaa Maahanmuuttoviraston kanssa aiemmin tehdyn sopimuksen.

Vielä kaupunginhallitus päätti, että lisääntyneen vastaanottotoiminnan hoitamiseksi sosiaali- ja terveysvirasto voi ottaa virkasuhteeseen 17 määräaikaista viranhaltijaa ajaksi 1.10.2015–31.12.2016 ilman, että tehtäviä varten perustetaan virat.

Käsittely

Vastaehdotus:
Pilvi Torsti: Kohdan 2 loppuosa muutetaan kuulumaan seuraavasti:

Jos vastaanottotoiminnan majoituspalveluita on tarpeen laajentaa tätä kapasiteettia suuremmaksi, sosiaali- ja terveysviraston virastopäällikkö voi päättää toiminnan laajentamisesta 3000 paikkaan asti. Lisäksi kapasiteettia voidaan kriisitilanteessa lisätä lyhytaikaisesti. Pitempiaikainen laajentaminen edellyttää kaupunginhallituksen päätöstä

Kannattaja: Mirka Vainikka

Äänestys:

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan

EI-ehdotus: Kohta 2 loppuosa muutetaan kuulumaan  Jos vastaanottotoiminnan majoituspalveluita on tarpeen laajentaa tätä kapasiteettia suuremmaksi, sosiaali- ja terveysviraston virastopäällikkö voi päättää toiminnan laajentamisesta 3000 paikkaan asti. Lisäksi kapasiteettia voidaan kriisitilanteessa lisätä lyhytaikaisesti. Pitempiaikainen laajentaminen edellyttää kaupunginhallituksen päätöstä

Jaa-äänet: 10
Otso Kivekäs, Hannele Luukkainen, Lasse Männistö, Hannu Oskala, Terhi Peltokorpi, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Tatu Rauhamäki, Laura Rissanen

Ei-äänet: 5
Veronika Honkasalo, Silvia Modig, Osku Pajamäki, Pilvi Torsti, Mirka Vainikka

Tyhjä: 0

Poissa: 0

Äänin 10 - 5 kaupunginhallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Hannu Juvonen, virastopäällikkö, puhelin: 09 310 42215

hannu.juvonen(a)hel.fi

Marja-Leena Rinkineva, elinkeinojohtaja, puhelin: 310 36141

marja-leena.rinkineva(a)hel.fi

Ilkka Haahtela, maahanmuutto- ja työllisyysasioiden päällikkö, puhelin: 09 310 25565

ilkka.haahtela(a)hel.fi

Annikki Thoden, vs. kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36048

annikki.thoden(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Sisäministeriö

Esitysteksti
Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Uudenmaan Ely-keskus

Esitysteksti
Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Maahanmuuttovirasto

Esitysteksti
Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Esitysteksti
Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Turvapaikanhakijoiden määrä on noussut Euroopassa räjähdysmäisesti vuoden 2015 aikana. Suomeen on saapunut 21.9.2015 tietojen mukaan vuoden alusta 12 471 turvapaikanhakijaa, joista Helsinkiin on kirjattu 3283 turvapaikanhakijaa. Turvapaikanhakijoiden valtakunnallisen määrän ennakoidaan nousevan jopa 30 000 vuoden loppuun mennessä.

Helsingin kaupunki on Maahanmuuttoviraston kanssa tehdyn sopimuksen ja vakiintuneiden käytäntöjen mukaan vastannut merkittävästä osasta Etelä-Suomen vastaanottotoimintaa ja sen koordinaatiota. Muuttuneessa toimintaympäristössä näitä vakiintuneita käytäntöjä tulee tarkentaa yhteistyössä Maahanmuuttoviraston ja muiden toimijoiden kanssa.

Helsingin kaupunki on aiemmin tehnyt sopimuksen maahanmuuttoviraston kanssa kansainvälistä suojelua hakevien vastaanoton ja säilöönoton järjestämisestä. Sopimuksessa on määritelty vastaanoton majoituspalveluiden järjestäminen enintään 446 henkilölle ja säilöön otettujen enimmäismääräksi 70 henkilöä. Sopimuksen tarkoittama enimmäismäärä jakautui Kaarlenkadun vastaanottokeskuksen, Punavuoren vastaanottokeskuksen, sekä Metsälän vastaanotto- ja säilöönottokeskuksen välillä.

Yllä mainitut vastaanottokeskukset ovat heinäkuusta lähtien toimineet ylipaikoilla. Sopimuksen ylitys käsiteltiin kaupunginhallituksen 9.9.2015 kokouksessa, jolloin päätettiin hyväksyä Helsingin kaupungin ja maahanmuuttoviraston välisessä sopimuksessa tarkoitetun paikkamäärän jo tapahtuneen ylityksen. Samalla kaupunginhallitus päätti oikeuttaa sosiaali- ja terveysviraston edelleen sopimaan Helsingin kansainvälistä suojelua hakevien vastaanottotoiminnan tilapäisestä laajentamisesta sopimuksen enimmäismäärän ylittäen 30.9.2015 asti.

Alkuun osa Helsingissä sijaitsevien vastaanottokeskusten majoituskapasiteetin ylittävistä turvapaikanhakijoista majoitettiin patjamajoituksella vastaanottokeskuksiin ja osa tilapäismajoitukseen eri hostelleihin. Turvapaikanhakijoiden määrän kasvaessa yhä majoituskapasiteettia jouduttiin kasvattamaan avaamalla hätämajoitusyksiköitä Kirkkonummelle Evitskogiin sekä Koskelan vanhan sairaalan kiinteistöön. Nämä hätämajoitusyksiköt täyttyivät heti kapasiteetin ylittävistä turvapaikanhakijoista.

Turvapaikanhakijoita oli Helsingissä uusimpien tietojen mukaan 23.9.2015  kirjoilla yhteensä noin 2 700 henkilöä, joista Helsingin vastaanottokeskuksissa on 1200 henkilöä, seurakunnan hätämajoitustiloissa 300 henkilöä, Vuorilahden kurssikeskuksessa  90 henkilöä, eri hostelleissa 300 henkilöä sekä yksityismajoituksessa noin 800 henkilöä. Kokonaislukuun sisältyvät siis  yksityismajoituksessa sekä tilapäismajoituksessa olevat turvapaikanhakijat. Lisäksi viime viikkoina turvapaikanhakijoiden majoitusta varten on otettu käyttöön Helsingin alueella olevien seurakuntatalojen tiloja.

Sosiaali- ja terveysvirasto on rekrytoinut 30 määräaikaista työntekijää syyskuun loppuun  asti. Tämän lisäksi on jouduttu siirtämään 15 työntekijää peruspalveluista vastaanottotoimintaan.

Tilanne jatkunee samanlaisena loppuvuoden. Koska turvapaikkahakemusten käsittelyaika kestää tällä hetkellä noin kuusi kuukautta, on selvää, että kansainvälistä suojelua hakevien majoituskriisi jatkuu edelleen.

Pitempiaikaista ratkaisua Helsingin vastaanottokeskusten ruuhkatilanteelle etsittäessä on tarpeen, että Helsingin laajennettua vastaanottotoimintaa Koskelan sairaalan kiinteistössä jatketaan. Lisäksi toimintaa on tarpeen laajentaa Kaukokiidon motellin kiinteistöön majoituskapasiteetin kasvattamiseksi. Helsinki tulisi ylläpitämään vastaanottotoimintaa, mutta kiinteistön vuokraaminen tulisi olla maahanmuuttoviraston vastuulla. Lisäksi Kirkkonummen vastaanottotoiminnan ylläpito on tarkoituksenmukaista siirtää muulle taholla, sillä toiminnan ylläpitäminen Helsingin ulkopuolella ei ole Helsingin kaupungin henkilöstön tai muiden resurssien kannalta tehokasta.

Maahanmuuttovirasto neuvottelee vastaanottotoiminnan perustamisesta Uudenmaan muiden kuntien alueelle. Muun muassa Espoossa avattiin uusi vastaanottokeskus (kapasiteetti 350) ja Raaseporin alueelle avautunee vastaanottokeskus syyskuun aikana. Myös Vantaalle ja Vihtiin on suunniteltu avattavan vastaanottokeskukset. Lisäksi tilakeskus vuokraa Helsingin kaupungin omistaman Röykän sairaalan SPR:lle vastaanottokeskustoiminnan perustamissa varten. Uusia vastaanottokeskuksia avattaneen maahanmuuttovirastolta saatujen tietojen mukaan syys- ja lokakuun aikana 13 ympäri Suomen.

Uusien vastaanottokeskusten perustaminen valtakunnallisesti mahdollistaa Helsingin vastaanottokapasiteetin rajaamisen. Rajaamisen myötä kaupunki pystyy vakauttamaan vastaanottotoimintaansa, mikä on välttämätöntä niin henkilöstöresurssien kuin henkilöstön jaksamisen kannalta. Tilanteen vakauttamisella turvataan sosiaali- ja terveysviraston mahdollisuus suunnitella keskuksiin tulevien henkilöiden kotouttamistoimintaa. Myös turvapaikanhakijoiden odotettu omatoiminen siirtyminen takaisin Helsinkiin myönteisten päätösten myötä edellyttää kapasiteettia ja resursseja tehdä pitempiaikaista suunnittelua. Lisäksi kapasiteetin rajaaminen tuo kustannusten hallintaa budjettitaloudellisista syistä.

Merkittävästi kasvanut turvapaikanhakijoiden määrä edellyttää uuden sopimuksen tekemistä maahanmuuttoviraston kanssa.

Turvapaikanhakijoiden majoitus- ja vastaanottotoiminnan hoitaminen edellyttää 17 uuden määräaikaisen viranhaltijan ottamista ajalle 1.10.2015 – 31.12.2016 ilman, että tehtäviä varten perustetaan virat edellyttäen, että sopimus Maahanmuuttoviraston kanssa on tehty.

Hallintosäännön 11 §:n 1 momentin mukaan kaupunginhallitus päättää virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä siitä, milloin virkasuhteeseen voidaan ottaa ilman, että tehtävää varten on perustettu virkaa. Virkasuhteeseen ottaminen ilman viran perustamista on mahdollista perustellusta syystä, jollaisena voidaan pitää muun muassa tehtävän määräaikaisuutta. Koska nyt tehtävä päätös koskee vastaanottotoiminnan laajentamista vain runsaan vuoden ajaksi ja koska tarkoituksena ei ole, että virat jäisivät pysyviksi, on pidettävä perusteltuna, ettei tässä yhteydessä perusteta uusia virkoja.

Määräaikaiset viranhaltijat otetaan seuraaviin tehtäviin:

vakanssi 034487 (1)
uusi virka apulaisjohtaja
tehtäväkohtainen palkka 3223,33

vakanssit 034488-034489 (2)
uusi virka vastaava ohjaaja
tehtäväkohtainen palkka 2557,24

vakanssit 034490-034494 (5)
uusi virka sosiaalityöntekijä
tehtäväkohtainen palkka 2922,11

vakanssit 034495-034500 (6)
uusi virka etuuskäsittelijä
tehtäväkohtainen palkka 2224,07

vakanssit 034501-034502 (2)
uusi virka sosiaaliohjaaja
tehtäväkohtainen palkka 2448,93

uusi määräaikainen virka sosiaalityöntekijän toimen tilalle palkan pysyessä ennallaan:

vakanssi 034484
tehtävänimike ja palkka sosiaalityöntekijä 2922,11
uusi virka sosiaalityöntekijä

Virkojen perustamisen kustannusvaikutukset eivät lisäänny koko sosiaali- ja terveysviraston osalta. Valtio korvaa toiminnasta aiheutuvat kustannukset Helsingin kaupungille täysimääräisesti.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Hannu Juvonen, virastopäällikkö, puhelin: 09 310 42215

hannu.juvonen(a)hel.fi

Marja-Leena Rinkineva, elinkeinojohtaja, puhelin: 310 36141

marja-leena.rinkineva(a)hel.fi

Ilkka Haahtela, maahanmuutto- ja työllisyysasioiden päällikkö, puhelin: 09 310 25565

ilkka.haahtela(a)hel.fi

Annikki Thoden, vs. kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36048

annikki.thoden(a)hel.fi

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Sisäministeriö

Esitysteksti
Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Uudenmaan Ely-keskus

Esitysteksti
Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Maahanmuuttovirasto

Esitysteksti
Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Esitysteksti
Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Tiedoksi

Kaupunginkanslia

Sosiaali- ja terveysvirasto

Päätöshistoria

Kaupunginhallitus 24.08.2015 § 763

HEL 2015-009236 T 05 00 00

Päätös

Kaupunginhallitus päätti hyväksyä Helsingin kaupungin ja maahanmuuttoviraston välisessä kansainvälistä suojelua hakevien vastaanoton ja säilöönoton järjestämistä koskevassa sopimuksessa tarkoitetun paikkamäärän jo tapahtuneen ylityksen.

Samalla kaupunginhallitus päätti oikeuttaa sosiaali- ja terveysviraston edelleen sopimaan Helsingin kansainvälistä suojelua hakevien vastaanottotoiminnan tilapäisestä laajentamisesta sopimuksessa tarkoitettu paikkamäärä ylittäen 30.09.2015 asti.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Pia Panhelainen, osastopäällikkö, puhelin: 09 310 62401

pia.panhelainen(a)hel.fi

Ilkka Haahtela, maahanmuutto- ja työllisyyspäällikkö, puhelin: 09 310 25565

ilkka.haahtela(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

+358 9 655 783

 

FI02012566