Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

16/2015

1 (1)

Kaupunginhallitus

 

 

 

 

Kj/3

 

20.04.2015

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 401

Mocco Oy:n lainahakemus

HEL 2014-014646 T 02 05 03 00

Päätös

Kaupunginhallitus päätti myöntää Mocco Oy:lle 160 000 euron lainan urheilu- ja ulkoilulaitosrahaston varoista Talin liikuntapuiston alueelle sijoittuvan seikkailupuiston rakentamisen rahoittamiseen seuraavin ehdoin:

Laina-aika: Laina on maksettava takaisin tasalyhennyksin viiden vuoden kuluessa siten, että laina on kokonaan maksettu 30.6.2020. Vuosi 2015 on lyhennyksistä vapaa.

Lainan korko: Lainasta maksettava korko on peruskoron suuruinen.

Lainan vakuus: Lainansaaja panttaa lainan vakuudeksi reaalivakuutta, joka on etuoikeusjärjestyksessä 90 % puitteissa kiinteistöviraston vahvistamasta hankinta-arvosta tai muun talous- ja suunnitteluosaston hyväksymän vakuuden.

Lisäksi sovelletaan voimassa olevia kaupunginhallituksen hyväksymiä yleisiä laina- ja panttausehtoja.

Samalla kaupunginhallitus päätti kehottaa talous- ja suunnitteluosaston varainhallintaa tekemään lainasopimuksen.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Keijo Härkönen, rahoitusasiantuntija, puhelin: 310 25656

keijo.harkonen(a)hel.fi

Liitteet

1

Lainahakemus, ulkoilu- ja urheilulaitosrahasto

2

lainahakemuksen liite

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Mocco Oy

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Liikuntalain 2 § mukaan yleisten edellytysten luominen liikunnalle on valtion ja kuntien tehtävä. Kunnan tulee luoda edellytyksiä kuntalaisten liikunnalle mm. tarjoamalla liikuntapaikkoja sekä järjestämällä liikuntaa ottaen huomioon myös erityisryhmät.

Suunnitteilla oleva seikkailupuisto on pääkaupunkiseudulla uudenlainen elämyksellinen ulkoilu- ja liikuntapalvelu, jossa edetään puihin kiinnitetyillä köysiradoilla. Turvallisuusstandardien mukaiset radat luokitellaan eri vaatimustasojen mukaan, joten liikuntamahdollisuus on tarjolla eritasoisille liikkujille.

Mocco Oy:n ja liikuntaviraston välillä on olemassa seikkailupuiston rakentamista varten maa-alueen vuokra-/ käyttöoikeussopimus, joka on voimassa 1.7.2014–30.6.2020 (liikuntajohtajan päätös 25.6.2014, § 27).

Mocco Oy hakee kokonaiskustannuksiltaan 400 000 euron (alv. 0 %) hankkeelle 160 000 euron lainaa Helsingin kaupungilta. Pääomasijoitukset kattavat kokonaiskustannuksista 100 000 euroa ja pääoma-/ yksityiset lainat 140 000 euroa.

Liikuntalautakunnan esittämä lainan myöntäminen Mocco Oy:lle on urheilu- ja ulkoilulaitosrahaston sääntöjen mukainen.

Laina on vakuudellinen, eikä sen myöntämisellä ole siltä osin markkinavaikutuksia. Lainaan sisältyvä korkotuki (peruskoron ja ns. markkinakoron välisen erotuksen diskontattu nykyarvo) on EU:n komission antaman asetuksen nro 651/2014 (ns. ryhmäpoikkeusasetus) 55 artiklan mukainen ja alittaa kyseisen asetuksen 4 artiklan mukaisen ilmoituskynnysarvon. Tuki on vapautettu valtiontukea koskevasta ilmoitusvelvollisuudesta.

Päätösehdotuksen mukaisen lainan korko on tällä hetkellä 0,25 % ja se muuttuu puolivuosittain peruskoron muuttuessa. Urheilu- ja ulkoilulaitosrahaston varoja on käytettävissä 55,4 miljoonaa euroa, josta 50 miljoonaa euroa on varattu Olympiastadionin peruskorjaukseen.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Keijo Härkönen, rahoitusasiantuntija, puhelin: 310 25656

keijo.harkonen(a)hel.fi

Liitteet

1

Lainahakemus, ulkoilu- ja urheilulaitosrahasto

2

lainahakemuksen liite

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Mocco Oy

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Tiedoksi

Liikuntavirasto

Talous- ja suunnitteluosasto

Päätöshistoria

Liikuntalautakunta 12.02.2015 § 31

HEL 2014-014646 T 02 05 03 00

Lausunto

Liikuntalautakunta antoi seuraavan lausunnon kaupunginhallitukselle Mocco Oy:n lainahakemuksesta koskien Talin liikuntapuiston alueelle rakennettavaa viihteellistä seikkailupuistoa:

Suunnitteilla oleva seikkailupuisto on pääkaupunkiseudulla uudenlainen liikkumispalvelu, jonka tavoitteena on tarjota käyttäjille elämyksiä eritasoisten liikkujien tarpeet huomioiden. Seikkailuradat tullaan luokittelemaan vaatimusasteen mukaan.

Liikuntatoimen kannalta esitettyä liikuntamahdollisuuksia kehittävää hanketta on pidettävä kannatettavana ja kaupungin lainan myöntämistä hakijalle urheilu- ja ulkoilulaitosrahaston varoista kaupungin edun mukaisena.

Mocco Oy:n ja liikuntaviraston välillä on olemassa Seikkailupuiston rakentamista varten maa-alueen vuokra-/ käyttöoikeussopimus, joka on voimassa 1.7.2014–30.6.2020 (liikuntajohtajan päätös 25.6.2014, § 27).

Mocco Oy hakee kokonaiskustannuksiltaan 400 000 euron (alv. 0 %) hankkeelle 160 000 euron lainaa Helsingin kaupungilta. Kaupungin lainan lisäksi hanketta on suunniteltu rahoitettavan pääomasijoituksilla sekä pääoma- ja yksityisillä lainoilla. Hakemuksessa on esitetty hyväksyttäväksi lyhennysvapautta ensimmäiseksi vuodeksi (2015), jonka jälkeen laina maksetaan seuraavien viiden (5) vuoden aikana tasalyhenteisesti kaksi kertaa vuodessa.

Liikuntalautakunta on aikaisemmin tarkoituksenmukaisiksi katsomissaan hankkeissa puoltanut maksimissaan 40 prosentin lainaosuutta kokonaiskustannuksista.

Lautakunta puoltaa omalta osaltaan ilmoitetuilla kokonaiskustannuksilla ja esitetyllä rahoitussuunnitelmalla 160 000 euron lainan myöntämistä noin viiden vuoden laina-ajalla Mocco Oy:lle kaupungin urheilu- ja ulkoilulaitosrahaston varoista käytettäväksi osarahoituksena Talin liikuntapuiston alueelle sijoitettavan seikkailupuistohankkeen toteuttamista varten.

Esittelijä

osastopäällikkö

Stefan Fröberg

Lisätiedot

Stefan Fröberg, osastopäällikkö, puhelin: 310 87901

stefan.froberg(a)hel.fi

Arja Eloranta, hallintosihteeri, puhelin: 310 87902

arja.eloranta(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

+358 9 655 783

 

FI02012566