Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

5/2015

1 (1)

Kaupunginhallitus

 

 

 

 

Kj/1

 

02.02.2015

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 108

V 11.2.2015, Lisäyksen tekeminen Helsingin Olympiastadionin perusparannushankkeen rahoittamista koskevaan yhteistyösopimukseen

HEL 2012-015154 T 02 05 02

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä Helsingin kaupungin ja Suomen valtion välisestä yhteistyöstä Helsingin Olympiastadionin perusparannushankkeen rahoittamisessa tehtyyn sopimukseen Suomen valtion kanssa solmittavan lisäyksen, jonka mukaan kaupungin rahoitusosuus perusparannushankkeen kustannuksista on yhteensä enintään 104,5 miljoonaa euroa.

Samalla kaupunginvaltuusto päättää osaltaan hyväksyä Helsingin Olympiastadionin uudistamis- ja perusparannushankkeen 3.11.2014 päivätyn hankesuunnitelman.

Lopuksi kaupunginvaltuusto päättää todeta, että päätöksen täytäntöönpanon edellytyksenä on, että Suomen valtio asianomaisissa toimielimissään hyväksyy lisäyksen yhteistyösopimukseen omalta osaltaan.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Atte Malmström, konserniohjauksen päällikkö, puhelin: 310 25472

atte.malmstrom(a)hel.fi

Liitteet

1

Rahoituspyyntö 1.12.2014_allekirjoittamaton

2

Lisäys sopimukseen_luonnos

3

Hankesuunnitelma 3.11.2014

4

Kuntotutkimuksen yhteenveto 5.3.2010

5

Tarveselvitys 20.1.2012

6

Vuokrasopimus 2009-2028

Muutoksenhaku

Kunnallisvalitus, valtuusto

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Stadion-säätiö

Kunnallisvalitus, valtuusto

Suomen valtio / OKM

Kunnallisvalitus, valtuusto

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Taustaa

Kaupunginvaltuusto päätti 28.11.2012, 385 § hyväksyä Suomen valtion kanssa solmittavan sopimuksen kaupungin ja valtion välisestä yhteistyöstä Helsingin Olympiastadionin perusparannushankkeen rahoittamisessa (jäljempänä Yhteistyösopimus). Yhteistyösopimuksessa on sovittu muun muassa hankkeen suunnittelukustannusten rahoittamisesta yhtä suurin osuuksin. Lisäksi osapuolet sitoutuivat sopimaan kummankin vastattavaksi tulevien perusparannushankkeen kustannusten enimmäismäärästä luonnos 2 -suunnitelmiin pohjautuvan hankesuunnitelman valmistuttua. Sopimuksen mukaan osapuolet sitoutuvat rahoittamaan perusparannushankkeen hyväksyttävät ja todelliset arvonlisäverottomat kustannukset yhtä suurin osuuksin.

Eduskunta on vuoden 2015 talousarviossa hyväksynyt seuraavan valtuuden: Valtio sitoutuu Olympiastadionin perusparannushankkeeseen vuosina 2015–2018 yhteensä enintään 51 800 000 eurolla, edellyttäen, että Helsingin kaupunki osallistuu hankkeen kustannuksiin vähintään yhtä suurella osuudella. Selvitysosan mukaan Olympiastadionin perusparannushankkeen kokonaiskustannuksiksi on arvioitu 209 milj. euroa. Valtio osallistuu hankkeen kustannuksiin Helsingin kaupungin kanssa. Perusparannushankkeelle osoitettu valtionrahoitus on yhteensä enintään 104,5 milj. euroa. Valtio on osoittanut hankkeeseen rahoitusta vuosien 2011–2014 talousarvioissa yhteensä 52,7 milj. euroa. Rahoituksesta 40 milj. euroa osoitetaan vuonna 2015 momentilta 29.90.54 ja loppuosuus, enintään 11,8 milj. euroa, vuosina 2016–2018 momentilta 29.90.50. Hankkeen rahoituksen etupainotteisuudesta johtuva korkohyöty osoitetaan edunsaajalle ja tämä lasketaan osaksi valtion rahoituksen kokonaissummaa, mikä vastaavasti vähentää momentilta 29.90.50 maksettavien avustusten määrää.

Stadion-säätiön rahoituspyyntö

Stadion-säätiön hallitus päätti 28.10.2014 kokouksessaan 209 miljoonan euron kustannuskatosta perusparannushankkeelle. Samalla hallitus päätti lähettää Helsingin kaupungille pyynnön tehdä valtion talouspoliittisen ministerivaliokunnan päätöstä vastaavan päätöksen niin, että kaupunki osallistuu Helsingin Olympiastadionin perusparannuksesta aiheutuviin kustannuksiin 104,5 miljoonalla eurolla.

Stadion-säätiön hallitus päätti 11.11.2014 kokouksessaan hyväksyä hankesuunnitelman ja lähettää sen kaupungin käsittelyyn.

Olympiastadion on käyttöikänsä päässä teknisesti ja toiminnallisesti. Kiinteistö ei täytä suurareenojen turva- ja viranomaismääräyksiä. Olympiastadionin perusteellinen kuntotutkimus toteutettiin vuosina 2009–2010. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että Olympiastadionin pikainen ja täydellinen perusparannus on välttämätön.

Olympiastadionin tarveselvitys valmistui 20.1.2012. Siinä kartoitettiin Olympiastadionin nykytila ja tulevaisuuden tarpeet liittyen rakenteisiin, tiloihin, ympäristöön sekä asiakas- ja yleisöpalvelumahdollisuuksiin. Nykyiset tilat eivät vastaa nykyaikaisen monitoimiareenan vaatimuksia.

Tarveselvityksen jälkeen on päätetty, että juoksuratojen kaarresäteet muutetaan vastaamaan kansainvälisiä vaatimuksia. Tämä tarkoittaa kentän siirtämistä, muutoksia katsomorakenteissa ja kentän lämmitysjärjestelmän uusimista. Myös tekniikkatunnelin rakentaminen kentän alle poikkeaa tarveselvityksessä esitetystä ratkaisusta. Kustannuksia lisäävät myös olemassa olevista kulkureiteistä eriytetyt poistumistiet. Lisäksi A-katsomon katoksen peruskorjaus on osoittautunut välttämättömäksi. Länsisivun maanalaisia monitoimisia liikuntatiloja on jonkin verran lisätty vastaamaan ensisijaisesti eri tapahtumajärjestäjien sekä lisäksi huippu-urheilun ja arkiliikunnan vaatimuksia. Kaikki edellä mainitut ovat kuitenkin tarkoituksenmukaisia parannuksia, jotta stadion voi palvella turvallisesti käyttötarkoituksessaan. Vuonna 2013 tehdyn 3D-mallinnuksen perusteella kiinteistössä on myös noin 3 000 m2 enemmän tiloja kuin tarveselvitysvaiheen aineiston pohjalta oli tiedossa.

Stadion-säätiö pyytää Helsingin kaupunkia tekemään hallituksen talouspoliittisen ministerivaliokunnan päätöstä vastaavan päätöksen niin, että kaupunki osallistuu Helsingin Olympiastadionin perusparannuksesta aiheutuviin kustannuksiin 104,5 miljoonalla eurolla vuosina 2016–2019. Samalla Stadion-säätiö lähettää hankkeen hankesuunnitelman kaupungin käsittelyyn.

Lisäys yhteistyösopimukseen

Kaupungin ja valtion vastattavaksi tulevien Helsingin Olympiastadionin uudistamis- ja perusparannushankkeen toteuttamiskustannusten enimmäismäärästä sovitaan lisäyksellä kaupungin ja valtion 13.3.2013 solmimaan Yhteistyösopimukseen. Luonnos sopimuslisäykseksi on esityslistan liitteenä.

Sopimuslisäyksen ehtojen mukaan kaupunki ja valtio rahoittavat ja vastaavat uudistamis- ja perusparannushankkeen hyväksyttävistä ja todellisista arvonlisäverottomista toteuttamiskustannuksista yhtä suurin osuuksin. Sekä kaupunki että valtio osoittavat Helsingin Olympiastadionin uudistamis- ja perusparannushankkeen toteuttamiskustannusten rahoittamiseksi enintään 91,8 miljoonaa euroa vuosina 2016–2019. Tämän lisäksi kaupunki ja valtio ovat Yhteistyösopimuksessa sitoutuneet kumpikin rahoittamaan uudistamis- ja perusparannushankkeen suunnitteluvaiheen kustannuksia 12,7 miljoonalla eurolla. Näin ollen sekä kaupungin että valtion rahoitusosuuden enimmäismäärä on yhteensä 104,5 miljoonaa euroa.

Hankesuunnitelman hyväksyminen

Yhteistyösopimuksen mukaan luonnos 2 -tasoinen hankesuunnitelma tulee käsitellä ja hyväksyä kaupunginvaltuustossa ennen perusparannushankkeen varsinaista käynnistämistä.

Kaupungin edustajat ovat osallistuneet Olympiastadionin perusparannushankkeen hankesuunnitelman ja hankesuunnitelmaan sisältyvän kustannusarvion ohjaukseen hankkeen johtoryhmänä toimivassa rakentamistoimikunnassa sekä opetus- ja kulttuuriministeriön asettamassa ohjausryhmässä.

Liikuntalautakunta pitää Helsingin Olympiastadionin perusparannushankkeen hankesuunnitelmaa perusteellisesti laadittuna sekä hankesuunnitelmaan sisältyvää kustannusarviota luotettavana. Toteuttamalla perusparannushankkeen hankesuunnitelman mukaisesti, voidaan parhaiten turvata Olympiastadionin toiminnalliset edellytykset tulevaisuudessa. Hankesuunnitelma huomioi myös Olympiastadionin kiinteistön kulttuurihistorialliset ja kaupunkikuvalliset arvot.

Kaupungin on tarkoituksenmukaista hyväksyä Olympiastadionin perusparannushankkeen hankesuunnitelma omalta osaltaan korjaustöiden varsinaisen käynnistämisen mahdollistamiseksi.

Kaupungin rahoitusosuus

Yhteensä enintään 104,5 miljoonan euron suuruisen rahoituksen myöntäminen Stadion-säätiölle Olympiastadionin peruskorjaushankkeen suunnitteluun on perusteltua. Kaupunginvaltuusto on talousarviossa vuosille 2012–2015 sekä taloussuunnitelmassa vuosille 2016–2018 päättänyt, että kaupunki varautuu jatkossa osallistumaan Olympiastadionin peruskorjaukseen yhdessä valtion kanssa vakiintuneen kustannusjaon mukaisesti.

Liikuntalautakunta puoltaa kaupungin osallistumista perusparannushankkeen rahoitukseen.

Kaupungin rahoitusosuus on tarkoituksenmukaista kattaa urheilu- ja ulkoilulaitosrahaston varoista Stadion-säätiölle myönnettävällä lainalla, jonka lyhennykset alkavat vasta perusparannushankkeen valmistumisen jälkeen. Säätiölle maksetaan vuotuista laitos- ja säätiöavustusta, josta osa osoitetaan rahaston varoista myönnetyn lainan korkojen ja lyhennysten maksamiseen.

Tällä hetkellä urheilu- ja ulkoilulaitosrahastossa on hankkeelle osoitettuna 50 miljoonaa euroa. Lainan myöntämistä koskeva päätös tuodaan kaupunginvaltuuston käsittelyyn sen jälkeen, kun urheilu- ja ulkoilulaitosrahaston varoihin on tehty kaupungin rahoitusosuuden kattamisen edellyttämät siirrot.

Liikuntalautakunnan lausunto

Liikuntalautakunta antoi 11.12.2014 lausunnon kaupunginhallitukselle Helsingin Olympiastadionin rahoituspyynnöstä ja hankesuunnitelmasta.

Liikuntalautakunta puoltaa kaupungin osallistumista Olympiastadionin perusparannushankkeen kustannuksiin 104,5 miljoonalla eurolla.

Stadion-säätiö arvioi vuosittaisiksi toiminnan tuotoiksi viisi miljoonaa euroa. Tällä käyttötaloudella Stadion-säätiön tulee kyetä vastaamaan kiinteistön normaalista kunnossapidosta ja kiinteistönhuollosta sekä muista toimintaedellytysten turvaamisesta. Kun perusparannushanke valmistuu, uusitaan Helsingin ja Stadion-säätiön välinen vuokrasopimus. Kaupunki tulee velvoittamaan Stadion-säätiötä laatimaan vuosittain viidelle vuodelle ulottuvan kunnossapitosuunnitelman, jonka toteutumisesta se raportoisi vuosittain kaupungille.

Kaupungin ja Suomen valtion välisen sopimuksen mukaan sopijapuolet huolehtivat kumpikin omalta osaltaan rahoituksen järjestämisestä haluamallaan tavalla. Helsingin kaupunki osoittaa rahoituksen vastaamalla Stadion-säätiön lainanhoitokuluista, jotka syntyvät Urheilu- ja ulkoilulaitosrahastosta myönnetyn lainan hoitamisesta. Liikuntatoimen talousarviosta myönnetään vuosittain Stadion-säätiölle laitos- ja säätiöavustusta, josta osa osoitetaan korkojen ja lyhennysten maksamiseen ja osa tilitysvuokraan. Liikuntatoimen talousarvion laitos- ja säätiöavustusten määräraha ei nykytasolla riitä kattamaan perusparannushankkeen vaatimaa määrärahatason korotusta Stadion-säätiölle. Helsingin kaupungin perusparannushankkeen rahoitukseen osoittama osuus tulee lisätä korotuksena nykytasoon hankkeen rahoittamiseen käytettävän ajan.

Liikuntalautakunnan lausunto kattaa liikuntaviraston ja Stadion-säätiön välisen vuokrasopimuksen edellytyksen siitä, että korjaus- ja perusparannussuunnitelmat tulee esittää kirjallisesti liikuntaviraston hyväksyttäväksi.

Täytäntöönpano

Kaupunginhallitus toteaa, että mikäli kaupunginvaltuusto hyväksyy sille tehdyn esityksen, niin kaupunginhallitus tulee täytäntöönpanon yhteydessä kehottamaan kaupunginkanslian oikeuspalvelut -osastoa allekirjoittamaan lisäyksen 13.3.2013 solmittuun sopimukseen kaupungin ja valtion välisestä yhteistyöstä Helsingin Olympiastadionin perusparannushankkeen rahoittamisessa, ja oikeuttamaan oikeuspalvelut tekemään siihen tarvittaessa teknisluonteisia tai muuten vähäisiä muutoksia.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Atte Malmström, konserniohjauksen päällikkö, puhelin: 310 25472

atte.malmstrom(a)hel.fi

Liitteet

1

Rahoituspyyntö 1.12.2014_allekirjoittamaton

2

Lisäys sopimukseen_luonnos

3

Hankesuunnitelma 3.11.2014

4

Kuntotutkimuksen yhteenveto 5.3.2010

5

Tarveselvitys 20.1.2012

6

Vuokrasopimus 2009-2028

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Stadion-säätiö

Kunnallisvalitus, valtuusto

Suomen valtio / OKM

Kunnallisvalitus, valtuusto

Tiedoksi

Kaupunginkanslia

Liikuntavirasto

Päätöshistoria

Liikuntalautakunta 11.12.2014 § 200

HEL 2012-015154 T 02 05 02

Lausunto

Liikuntalautakunta antoi lausunnon kaupunginhallitukselle Helsingin Olympiastadionin perusparannushankkeen rahoituspyynnöstä ja hankesuunnitelmasta.

Helsingin liikuntalautakunta pitää Helsingin Olympiastadionin perusparannushankkeen hankesuunnitelmaa perusteellisesti laadittuna sekä hankesuunnitelmaan sisältyvää kustannusarviota luotettavana. Toteuttamalla perusparannushankkeen hankesuunnitelman mukaisesti, voidaan parhaiten turvata Olympiastadionin toiminnalliset edellytykset tulevaisuudessa. Hankesuunnitelma huomioi myös Olympiastadionin kiinteistön kulttuurihistorialliset ja kaupunkikuvalliset arvot.

Liikuntalautakunta puoltaa Helsingin kaupungin osallistumista Olympiastadionin perusparannushankkeen kustannuksiin 104,5 miljoonalla eurolla.

Helsingin Olympiastadion on Suomen keskeisin urheilun ja kulttuurin suurtapahtumien areena. Helsingin kaupunki omistaa Olympiastadionin kiinteistön, jonka liikuntavirasto on vuokrannut Stadion-säätiölle. Nykyinen vuokrasopimus on voimassa vuoteen 2028 saakka. Vuokrasopimuksen nojalla Stadion-säätiö vastaa mm. rakennuksen käyttömenoista, kunnossapidosta, huollosta sekä toiminnan edellyttämien laitteiden ja kalusteiden hankinnasta.

Helsingin Olympiastadion valmistui vuonna 1938 ja Stadionia on tämän jälkeen laajennettu ja kunnostettu useaan kertaan mm. urheilun suurtapahtumien edellä. Betonirakenteet uusittiin 90-luvulla ja Itäkatsomon katos valmistui vuonna 2005. Stadionin peruskorjaus- ja investointikustannuksissa on noudatettu linjaa, että Helsingin kaupunki ja valtio osallistuvat kustannuksiin yhtä suurin osuuksin. Hallituksen esityksessä eduskunnalle valtion vuoden 2015 talousarvioksi on kirjattu, että perusparannushankkeelle osoitettu valtionrahoitus on yhteensä enintään 104,5 milj. euroa.

Vuosina 2009–2010 tehdyn kuntotutkimusten perusteella Olympiastadion on käyttöikänsä päässä teknisesti ja toiminnallisesti. Olympiastadionin talotekniset järjestelmät ovat vanhentuneet ja puutteelliset, osa vesikatteista ja vedeneristyksistä ovat vaurioituneita, puujulkisivut ovat elinkaarensa päässä ja kahi-tiiliulkoseinät ovat rapautuneet ja teräkset ruostuneet.

Olympiastadionin kiinteistö ei täytä suurtapahtuma-areenoiden turva- ja viranomaismääräyksiä. Suurimmat toiminnalliset puutteet ovat yleisöturvallisuudessa ja -palveluissa sekä tapahtumalogistiikassa. Suurtapahtumien yleisömäärä on vuosittain noin 300 000-400 000. Lisäksi stadionilla on liikuntatiloja, joiden käyttäjinä on mm. helsinkiläisiä urheiluseuroja. Eri liikuntatilojen käyttäjiä on noin 100 000 vuodessa. Olympiastadionin toimistotiloissa on vuokralla noin 60 yhteisöä. Kokousvierailijoita on vuosittain noin 28 000, matkailijoita noin 100 000 vuodessa ja Suomen Urheilumuseon vierailijoita noin 24 000 vuodessa. Yleisö- ja kävijämäärien odotetaan kasvavan perusparannuksen jälkeen olennaisesti.

Helsingin kaupunki ja Suomen valtio allekirjoittivat 13.3.2013 sopimuksen, jossa osapuolet sopivat vastaavansa Helsingin Olympiastadionin perusparannushankkeen suunnittelukustannuksista yhtä suurin osuuksin. Lisäksi osapuolet sitoutuivat sopimaan kummankin vastattavaksi tulevien perusparannushankkeen kustannusten enimmäismäärästä luonnos 2 -suunnitelmiin pohjautuvan hankesuunnitelman valmistuttua. Sopimuksen mukaan osapuolet sitoutuivat rahoittamaan perusparannushankkeen hyväksyttävät ja todelliset arvonlisäverottomat kustannukset yhtä suurin osuuksin.

Hankesuunnitelma on valmistunut ja se on julkistettu 5.12.2014. HKR-Rakennuttajan laatiman hankesuunnitteluvaiheen kustannusarvion mukaan hankkeen kustannukset ovat 209 milj. euroa (5 184 euroa/ brm2), alv 0 %. kustannustasossa 5/2014, RI 107,9 ja THI 149,7. Kustannusarvio on laskettu L2-tason suunnitelmista. Kustannusarvio sisältää suunnittelukustannukset.

Hankkeen kokonaislaajuus on 40 315 brm2, josta peruskorjattavia tiloja on 17 076 brm2, uusia tiloja 19 290 brm2 ja kylmiä tiloja 3 949 brm2. Nykyisen rakennuksen länsisivuille louhitaan maan alle uudet liikuntasalit oheistiloineen. Liikuntatilat tulevat vastaamaan eri käyttäjäryhmien tarpeisiin. Stadionin pohjoispuolelle rakennetaan maanalaiset logistiikka-, varasto- ja tekniset tilat. Perusparannuksessa uudistetaan kenttäalue ja juoksuradat, koko katsomo katetaan ja istuimet uusitaan sekä poistumisteitä lisätään. Rakennuksen sisätiloihin tulee vierailijakeskus ja siellä lisätään palvelu- ja ravintolatilojen, kokoustilojen sekä saniteettitilojen määrää. Perusparannuksen jälkeen uudistettu Olympiastadion on urheilun ja kulttuurin suurtapahtumien ajanmukainen monitoimiareena ja vahvistaa asemaansa matkailun ja turismin kohteena. Lisäksi Olympiastadion täydentää Helsingin kaupungin liikuntatilatarjontaa sekä tarjoaa toimistotiloja eri liikunta-alan yhteisöille.

Stadion-säätiö arvioi vuosittaisiksi toiminnan tuotoiksi viisi miljoonaa euroa. Tällä käyttötaloudella Stadion-säätiön tulee kyetä vastaamaan kiinteistön normaalista kunnossapidosta ja kiinteistönhuollosta sekä muista toimintaedellytysten turvaamisesta. Kun perusparannushanke valmistuu, uusitaan Helsingin ja Stadion-säätiön välinen vuokrasopimus. Kaupunki tulee velvoittamaan Stadion-säätiötä laatimaan vuosittain viidelle vuodelle ulottuvan kunnossapitosuunnitelman, jonka toteutumisesta se raportoisi vuosittain kaupungille.

Helsingin kaupungin ja Suomen valtion välisen sopimuksen mukaan sopijapuolet huolehtivat kumpikin omalta osaltaan rahoituksen järjestämisestä haluamallaan tavalla. Helsingin kaupunki osoittaa rahoituksen vastaamalla Stadion-säätiön lainanhoitokuluista, jotka syntyvät Urheilu- ja ulkoilulaitosrahastosta myönnetyn lainan hoitamisesta.  Liikuntatoimen talousarviosta myönnetään vuosittain Stadion-säätiölle laitos- ja säätiöavustusta, josta osa osoitetaan korkojen ja lyhennysten maksamiseen ja osa tilitysvuokraan. Liikuntatoimen talousarvion laitos- ja säätiöavustusten määräraha ei nykytasolla riitä kattamaan perusparannushankkeen vaatimaa määrärahatason korotusta Stadion-säätiölle. Helsingin kaupungin perusparannushankkeen rahoitukseen osoittama osuus tulee lisätä korotuksena nykytasoon hankkeen rahoittamiseen käytettävän ajan.

Tämä lausunto kattaa liikuntaviraston ja Stadion-säätiön vuokrasopimuksen edellytyksen siitä, että korjaus- ja perusparannussuunnitelmat tulee esittää kirjallisesti liikuntaviraston hyväksyttäväksi.

Käsittely

11.12.2014 Ehdotuksen mukaan

Esteelliset: Riitta Hämäläinen-Bister

Esittelijä

liikuntajohtaja

Anssi Rauramo

Lisätiedot

Kirsti Laine, osastopäällikkö, puhelin: 310 87751

kirsti.laine(a)hel.fi

Antti Salaterä, suunnittelupäällikkö, puhelin: 310 87783

 

Kaupunginvaltuusto 28.11.2012 § 385

HEL 2012-015154 T 02 05 02

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti hyväksyä Suomen valtion kanssa solmittavan sopimuksen kaupungin ja valtion välisestä yhteistyöstä Helsingin Olympiastadionin perusparannushankkeen rahoittamisessa.

Samalla kaupunginvaltuusto päätti myöntää Stadion-säätiölle urheilu- ja ulkoilulaitosrahaston varoista 5,9 miljoonan euron suuruisen lainan Helsingin Olympiastadionin perusparannushankkeen rahoittamiseen ilman vakuutta seuraavin ehdoin:

Laina-aika: Laina on maksettava takaisin 20 vuoden kuluessa kuitenkin siten, että kuusi ensimmäistä vuotta ovat lyhennyksistä vapaita.

Lainan korko: Lainasta maksettava korko on peruskoron suuruinen.

Lainan erityisehto: Lainanhoitokustannukset otetaan huomioon Stadion-säätiön vuosittaista avustusta mitoitettaessa.

Lisäksi sovelletaan kaupunginhallituksen 10.12.2001 tekemän päätöksen mukaisia yleisiä lainaehtoja.

Kaupunginvaltuusto päätti todeta, että päätösten täytäntöönpanon edellytyksenä on, että Suomen valtio asianomaisissa toimielimissään hyväksyy yhteistyösopimuksen osaltaan.

Käsittely

28.11.2012 Ehdotuksen mukaan

Kaupunginvaltuusto päätti todeta, ettei valtuutettu Paavo Arhinmäki esteellisenä osallistunut asian käsittelyyn.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Atte Malmström, konsernilakimies, puhelin: 310 25472

atte.malmstrom(a)hel.fi

 

Kaupunginhallitus 19.11.2012 § 1283

HEL 2012-015154 T 02 05 02

Päätös

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättänee hyväksyä Suomen valtion kanssa solmittavan sopimuksen kaupungin ja valtion välisestä yhteistyöstä Helsingin Olympiastadionin perusparannushankkeen rahoittamisessa.

Samalla kaupunginvaltuusto päättänee myöntää Stadion-säätiölle urheilu- ja ulkoilulaitosrahaston varoista 5,9 miljoonan euron suuruisen lainan Helsingin Olympiastadionin perusparannushankkeen rahoittamiseen ilman vakuutta seuraavin ehdoin:

Laina-aika: Laina on maksettava takaisin 20 vuoden kuluessa kuitenkin siten, että kuusi ensimmäistä vuotta ovat lyhennyksistä vapaita.

Lainan korko: Lainasta maksettava korko on peruskoron suuruinen.

Lainan erityisehto: Lainanhoitokustannukset otetaan huomioon Stadion-säätiön vuosittaista avustusta mitoitettaessa.

Lisäksi sovelletaan kaupunginhallituksen 10.12.2001 tekemän päätöksen mukaisia yleisiä lainaehtoja.

Kaupunginvaltuusto päättänee todeta, että päätösten täytäntöönpanon edellytyksenä on, että Suomen valtio asianomaisissa toimielimissään hyväksyy yhteistyösopimuksen osaltaan.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Atte Malmström, konsernilakimies, puhelin: 310 25472

atte.malmstrom(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

+358 9 655 783

 

FI02012566