Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

43/2013

1 (1)

Kaupunginhallitus

 

 

 

 

Kj/4

 

02.12.2013

 

 

 

 

 

 

§ 1292

Vuoden 2014 talousarvion noudattamisohjeet

Pöydälle 02.12.2013

HEL 2013-014538 T 02 02 00

Päätös

Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Ari Hietamäki, johtava suunnittelija, puhelin: 310 36567

ari.hietamaki(a)hel.fi

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättänee antaa esityslistan liitteen mukaiset vuoden 2014 talousarvion noudattamisohjeet kaupungin kaikille lauta- ja johtokunnille sekä virastoille ja liikelaitoksille.

Esittelijä

Kaupunginjohtaja toteaa, että kaupunginvaltuusto hyväksyi 13.11.2013 talousarvion vuodeksi 2014 ja taloussuunnitelman vuosiksi 2014–2016. Kaupunginhallitus on antanut vuosittain ohjeet talousarvion toteuttamisesta talousarvion hyväksymisen jälkeen.

Noudattamisohjeissa todetaan mm., että talousarvio on toiminnan lähtökohtana ja lauta- ja johtokunnilta sekä virastoilta ja liikelaitoksilta edellytetään taloudellisen kehityksen seuraamista ja tarvittaessa valmiutta sopeuttaa toimintansa muuttuvissa tilanteissa talousarvion mukaiseksi. Lisäksi noudattamisohjeissa mm. todetaan, että virastoilla on käytössään talousarvion mukaiset määrärahat, joiden puitteissa on toteutettava työehtosopimusten mukaiset palkankorotukset.

Strategiaohjelman taloustavoitteisiin liittyy olennaisesti toimenpide, jossa tavoitteena on, että kaupungin omassa käytössä olevien kokonaistoimitilojen kokonaispinta-alan määrä ei kasva strategiakaudella. Tavoitteen saavuttamiseksi hallintokunnat ja tilakeskus käyvät kaupunginkanslian koordinoimana tammikuun 2014 aikana neuvottelut tilasuunnitelmista pohjana 10 -vuotinen investointiohjelma. Neuvottelujen jälkeen hallintokuntien tulee laatia 31.1.2014 mennessä tilankäyttöohjelmat ja tehostamissuunnitelmat tuleville vuosille. Tilakeskus laatii yhteenvedon 31.3.2014 mennessä hallintokuntien tilankäyttöohjelmien kokonaispinta-alasta sekä toimenpiteet strategiaohjelman tilamäärätavoitteen saavuttamiseksi.

Henkilöstötoimikunta antaa noudattamisohjeista lausunnon, joka jaetaan kaupunginhallituksen kokouksessa.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Ari Hietamäki, johtava suunnittelija, puhelin: 310 36567

ari.hietamaki(a)hel.fi

Liitteet

1

Vuoden 2014 talousarvion noudattamisohjeet

Tiedoksi; Muutoksenhakukielto, valmistelu

Virastot ja laitokset

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

hallintokeskus@hel.fi

http://www.hel.fi/hallintokeskus

+358 9 655 783

 

FI02012566