Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

40/2013

1 (1)

Kaupunginhallitus

 

 

 

 

Ryj/2

 

11.11.2013

 

 

 

 

 

 

§ 1207

Lausunnon antaminen Etelä-Suomen aluehallintovirastolle rakennusviraston lupahakemuksesta (Sepänmäen meluvalli)

HEL 2013-000132 T 11 01 00 00

Viite: Dnro ESAVI/328/04.08/2012

Päätös

Kaupunginhallitus päätti antaa Etelä-Suomen aluehallintovirastolle seuraavan lausunnon Helsingin kaupungin rakennusviraston lupahakemuksesta, joka koskee ylijäämämaan ym. hyödyntämistä Sepänmäen meluvallin rakenteissa.

Kaupunginhallitus toteaa, että Helsingin kaupungin ympäristölautakunta on 29.10.2013 kaupungin ympäristönsuojelusuojeluviranomaisena antanut Etelä-Suomen aluehallintovirastolle lausunnon rakennusviraston hakemuksesta. Kaupunginhallitus viittaa edellä mainittuun lausuntoon ja toteaa seuraavaa:

Kaupunginhallitus pitää Sepänmäen meluvallin rakentamishanketta kannatettavana. Hyötykäyttämällä kaupungin rakennustyömailta muodostuvia ylijäämämaita ja erilaisia purkumateriaaleja säästetään luonnonmateriaaleja, saavutetaan taloudellisia säästöjä sekä vähennetään kuljetuskustannuksia ja kuljetuksista aiheutuvia päästöjä. Lisäksi hyötykäytöllä edistetään jätelain mukaista etusijajärjestystä. Hyödyntämisen lopputuloksena saadaan aikaiseksi meluvallirakenne, joka parantaa merkittävästi lähialueiden meluntorjuntaa.

Rakentamisen aikaiseen melun- ja pölyntorjuntaan tulee kiinnittää erityistä huomiota asuntoalueen läheisyyden johdosta. Rakennustyöt tulee tehdä siten, että pölyhaitat ovat kaikissa olosuhteissa mahdollisimman vähäisiä. Käytettävien materiaalien hyötykäyttökelpoisuus ja haitta-ainepitoisuudet tulee selvittää huolellisesti ennen niiden sijoittamista rakenteeseen. Rakenteessa ei tulisi hyödyntää haisevia maa-aineksia. Hyödynnettävien jätejakeiden haitta-ainepitoisuusanalyysit, pinta- ja pohjavesitarkkailu sekä hyödynnettävien massojen sijainnin dokumentointi tulee tehdä huolellisesti.

Kaupunginhallitus puoltaa Helsingin kaupungin rakennusviraston hakemuksen hyväksymistä.

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Pekka Sauri

Lisätiedot

Erja Saarinen, apulaiskaupunginsihteeri, puhelin: 310 36102

erja.saarinen(a)hel.fi

Liitteet

1

HKR:n ympäristölupahakemus

2

Ympäristölupahakemuksen muutosaineisto

Otteet

Ote

 

Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Hämeenlinnan toimipaikka

 

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättänee antaa Etelä-Suomen aluehallintovirastolle seuraavan lausunnon Helsingin kaupungin rakennusviraston lupahakemuksesta, joka koskee ylijäämämaan ym. hyödyntämistä Sepänmäen meluvallin rakenteissa.

Kaupunginhallitus toteaa, että Helsingin kaupungin ympäristölautakunta on 29.10.2013 kaupungin ympäristönsuojelusuojeluviranomaisena antanut Etelä-Suomen aluehallintovirastolle lausunnon rakennusviraston hakemuksesta. Kaupunginhallitus viittaa edellä mainittuun lausuntoon ja toteaa seuraavaa:

Kaupunginhallitus pitää Sepänmäen meluvallin rakentamishanketta kannatettavana. Hyötykäyttämällä kaupungin rakennustyömailta muodostuvia ylijäämämaita ja erilaisia purkumateriaaleja säästetään luonnonmateriaaleja, saavutetaan taloudellisia säästöjä sekä vähennetään kuljetuskustannuksia ja kuljetuksista aiheutuvia päästöjä. Lisäksi hyötykäytöllä edistetään jätelain mukaista etusijajärjestystä. Hyödyntämisen lopputuloksena saadaan aikaiseksi meluvallirakenne, joka parantaa merkittävästi lähialueiden meluntorjuntaa.

Rakentamisen aikaiseen melun- ja pölyntorjuntaan tulee kiinnittää erityistä huomiota asuntoalueen läheisyyden johdosta. Rakennustyöt tulee tehdä siten, että pölyhaitat ovat kaikissa olosuhteissa mahdollisimman vähäisiä. Käytettävien materiaalien hyötykäyttökelpoisuus ja haitta-ainepitoisuudet tulee selvittää huolellisesti ennen niiden sijoittamista rakenteeseen. Rakenteessa ei tulisi hyödyntää haisevia maa-aineksia. Hyödynnettävien jätejakeiden haitta-ainepitoisuusanalyysit, pinta- ja pohjavesitarkkailu sekä hyödynnettävien massojen sijainnin dokumentointi tulee tehdä huolellisesti.

Kaupunginhallitus puoltaa Helsingin kaupungin rakennusviraston hakemuksen hyväksymistä.

Esittelijä

Etelä-Suomen aluehallintovirasto pyytää Helsingin kaupunginhallituksen sekä kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen lausuntoa rakennusviraston lupahakemuksesta, joka koskee sivutuotteilla stabiloidun saven, ylijäämämaan ja betonimurskeen hyödyntämistä Sepänmäen meluvallin rakenteissa. Lausunto pyydetään toimittamaan aluehallintovirastoon 18.11.2013 mennessä.

Esittelijä toteaa, että ympäristölautakunta on 29.10.2013 kunnan ympäristönsuojeluviranomaisena antanut Etelä-Suomen aluehallintovirastolle lausunnon rakennusviraston hakemuksesta.

Hakemuksen pääasiallinen sisältö

Rakennusvirasto hakee ympäristölupaa Sepänmäen meluvallin toteuttamiselle. Hakija hakee myös lupaa aloittaa toiminta muutoksen hausta huolimatta.

Suunniteltu meluvalli sijoittuu Kehä I:n pohjoispuolelle osittain Malmin kaupunginosaan ja osittain Mellunkylän kaupunginosaan kiinteistöille, jotka omistaa Helsingin kaupunki ja Liikennevirasto.

Kuva. Hankealueen sijainti sinisellä ympyröitynä.

 

Sepänmäen meluvalli toteutetaan rakentamalla noin 600 metriä pitkä ja maanpinnasta noin yhdeksän metriä korkea meluvalli. Rakentaminen tulee ajoittumaan sulanmaan aikaan, jolloin rakentamista harjoitetaan vuosittain noin 6–8 kuukautta. Rakentaminen tehdään arkisin klo 7–22 pois lukien arkipyhät.

Meluvallin ytimessä hyödynnetään Helsingin kaupungin rakentamiskohteista tulevia pilaantumattomia ylijäämämaita, kuten ylijäämäsavia ja betonimursketta. Rakentamisessa hyödynnetään myös vähäisiä määriä mineraalista purkumateriaalia ja puuta sisältävää pilaantumatonta maa-ainesta. Ylijäämäsavi stabiloidaan teollisuuden sivutuotteilla tai kaupallisilla sideaineilla. Sivutuotteiden käyttötarkoitus on toimia savea lujittavana sideaineena ja korvata kaupallisia sideaineita, kuten sementtiä. Hyödynnettäväksi suunniteltuja sivutuotteita ovat lentotuhka, rikinpoiston lopputuote, kuivattu kipsi ja masuunikuona. Saven stabilointia ei tehdä hankealueella, vaan savi tuodaan paikalle valmiiksi sekoitettuna. Hyödynnettäviä materiaaleja ei varastoida hankealueelle. Hankkeessa on tarkoitus hyödyntää em. materiaaleja yhteensä noin 85 000 m³. Meluvallin yläpintaan rakennetaan pintamaakerros. Tämän lisäksi valli maisemoidaan. Vallin kokonaistilavuus on 100 000 m³.

Hyötykäytettävät materiaalit ovat ennakolta tutkittuja eikä niiden arvioida aiheuttavan merkittävää ympäristökuormitusta. Hankkeen ympäristövaikutukset ovat laadultaan samanlaisia kuin tavanomaisissa maarakennushankkeissa. Ympäristön kannalta merkittävimmät vaikutukset ovat lisääntynyt raskasliikenne sekä liikenteestä ja rakentamisesta aiheutuva melu ja pöly. Hankealueelle liikennöidään rakentamisaikana päivittäin 30-70 kuorma-autolla.

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Pekka Sauri

Lisätiedot

Erja Saarinen, apulaiskaupunginsihteeri, puhelin: 310 36102

erja.saarinen(a)hel.fi

Liitteet

1

HKR:n ympäristölupahakemus

2

Ympäristölupahakemuksen muutosaineisto

Otteet

Ote

 

Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Hämeenlinnan toimipaikka

 

Tiedoksi; Muutoksenhaku: Muutoksenhakukielto, valmistelu

Ympäristölautakunta

Talous- ja suunnittelukeskus

Kiinteistövirasto

Päätöshistoria

Ympäristölautakunta 29.10.2013 § 315

HEL 2013-000132 T 11 01 00 00

ESAVI/328/04.08/2012

Päätös

Ympäristölautakunta päätti antaa Etelä-Suomen aluehallintovirastolle ja kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon koskien Helsingin kaupungin rakennusviraston ympäristölupahakemusta jätteen hyödyntämisestä Sepänmäen meluvallissa sekä toiminnan aloittamista muutoksenhausta huolimatta.

Liitteenä oleva lupahakemus koskee sivutuotteilla stabiloidun saven, ylijäämämaan ja betonimurskeen käyttöä meluvallissa, joka rakennetaan Malmin kaupunginosaan Ala-Malmin osa-alueelle Sepänmäkeen Kehä I:n ja Lahdenväylän liittymän pohjoispuolelle. Meluvalli tulee olemaan noin 600 metriä pitkä ja noin yhdeksän metriä korkea. Vallin tarkoituksena on alentaa vilkasliikenteisten Kehä I:n ja Lahdenväylän aiheuttamaa liikennemelua Sepänmäen eteläosan asuntoalueella sekä Tattariharjun teollisuusalueen eteläosassa. Melutason arvioidaan alentuvan vähintään 2 dB ja paikoin jopa 10 dB. Valli pyritään rakentamaan vuosien 2014 – 2018 aikana ja rakentaminen kestää noin kaksi vuotta.

Vallin rakenteissa on tarkoitus hyödyntää Helsingin kaupungin omista kohteista syntyviä, sivutuotteilla stabiloitavia ylijäämäsavia, betonimursketta, ns. kynnysarvomaita ja vähäisiä määriä mineraalisia purkumateriaaleja ja puuta sisältävää maa-ainesta. Stabiloinnissa saveen sekoitetaan sideaineita, joiden avulla parannetaan saven lujuus- ja rakenneteknisiä ominaisuuksia. Sideaineina käytetään sekä teollisuuden sivutuotteita että kaupallisia sideaineita. Käytettäväksi suunnitellut teollisuuden sivutuotteet ovat lentotuhka, rikinpoiston lopputuote, kuivattu kipsi ja masuunikuona. Kaupalliset sideaineet ovat sementti ja kalkki. Sivutuotteiden tarkoituksena on korvata kaupallisia sideaineita ja siten alentaa kustannuksia. Saven stabilointia ei tehdä hankealueella, vaan se tuodaan paikalle valmiina.

Stabiloitua savea ja betonimursketta tullaan sijoittamaan vain meluvallin ytimeen. Betonimurskeen päälle sijoitetaan suodatinkangas, maatiiviste ja pintarakennekerros, joilla estetään veden pääsy betonimurskeeseen.

Kyseisiä materiaaleja on tarkoitus hyödyntää yhteensä noin 170 000 tonnia, josta betonimurskeen osuus on korkeintaan 70 % (noin 136 850 tonnia).

Hyödynnettävien materiaalien haitta-ainepitoisuudet tutkitaan ennakkoon asianmukaisin testein. Ennakkotutkimuksista vastaavat materiaalin tuottajat tai toimittajat.

Pintavedet ohjautuvat sekä Longinojan ja Vantaanjoen kautta että Viikinojan kautta Vanhankaupunginlahteen.

Alueelle tullaan asentamaan kolme pohjavesiputkea pohjaveden tarkkailua varten. Meluvallin alle tullaan rakentamaan kaksi lysimetriä vallirakenteen läpi mahdollisesti pääsevän veden tarkkailua varten. Näiden lisäksi alueen pintavesistä tullaan ottamaan tarkkailunäytteitä. Pintavesien ja pohjavesien osalta tarkkailu aloitetaan jo ennen rakentamista alueen nykyisen tilan selvittämiseksi sekä vertailutiedon saamiseksi hankkeen aikaista ja jälkeistä seurantaa varten. Lysimetrit otetaan mukaan tarkkailuun heti niiden rakentamisen jälkeen.

Hankkeen työnaikaiset ympäristövaikutukset ovat lisääntyvä kuorma-autoliikenne Malmin kalmistotiellä ja Valuraudantiellä sekä rakentamisesta aiheutuva pöly. Hulevesien mukana voi päästä pintavesiin kiintoainesta rakennustyön aikana. Työnaikaisia ympäristöhaittoja pyritään usein eri keinoin minimoimaan.

Ympäristölautakunnan lausunto

Ympäristölautakunta päätti, että sillä ei pääosin ole huomautettavaa Helsingin kaupungin rakennusviraston ympäristölupahakemuksen johdosta.

Meluvallin rakentamisella parannetaan selvästi Sepänmäen eteläosan asuntoalueen meluntorjuntaa Kehä I:n ja Lahdenväylän suuntaan. Hyödynnettävien jätejakeiden haitta-ainepitoisuusanalyysit sekä pinta- ja pohjavesitarkkailu tulee kuitenkin tehdä huolellisesti. Ympäristökeskukselle tulee toimittaa väliraportit hankkeessa tehtävistä analyyseistä ja niiden tuloksista sekä loppuraportti.

Myös rakentamisen aikaiseen melun- ja pölyntorjuntaan tulee kiinnittää erityistä huomiota asuntoalueen läheisyyden johdosta. Rakennustyöt on tehtävä siten, että pölyhaitat ovat kaikissa olosuhteissa mahdollisimman vähäisiä. Rakentamisessa käytettävä kalusto on varustettava tarkoituksenmukaisella pölyntorjuntalaitteistolla, jonka on oltava aina käytössä kun työtä tehdään sellaisten kohteiden läheisyydessä, joille pölystä saattaa aiheutua haittaa tai häiriötä.

Työmaalla on raskaan liikenteen ajoväylät ja siirrettävä maa-aines sekä purkujätteet pidettävä mahdollisimman pölyämättöminä tarvittaessa esimerkiksi kastelemalla tai suolaamalla. Myös työmaan välittömässä vaikutuspiirissä olevat katualueet on pidettävä mahdollisimman puhtaina työmaalta kulkeutuvasta maa-aineksesta pölyhaittojen estämiseksi.

Toiminnan aloittaminen muutoksenhausta huolimatta on perusteltua, koska hakijalla ei ole mahdollisuuksia stabiloidun saven välivarastointiin eikä toiminnan aloittaminen tee muutoksenhakua hyödyttömäksi.

Esittelijä

ympäristöpäällikkö

Pertti Forss

Lisätiedot

Jukka Puttonen, ympäristötarkastaja, puhelin: +358 9 310 31995

jukka.puttonen(a)hel.fi

 

Kiinteistövirasto 25.10.2013

HEL 2013-000132 T 11 01 00 00

Helsingin kaupungin rakennusvirasto hakee ympäristölupaa Sepänmäen meluvallin toteuttamiselle. Suunniteltu meluvalli sijaitsee Malmin kaupunginosassa Kehä I:n pohjoispuolella. Lähialueen asuinkiinteistöjen luona ylittyvä tällä hetkellä valtioneuvoston päätöksen (993/1992) ohjearvot, joten meluvallin toteutuksella voidaan selkeästi parantaa alueen meluntorjuntaa.

Rakennettava meluvalli on 600 metriä pitkä ja noin 9 metriä korkea. Rakenteessa on tarkoitus hyödyntää Helsingin kaupungin omista kohteista syntyviä, sivutuotteilla stabiloituja ylijäämäsavia, betonimursketta, pilaantumatonta maa-ainesta ja vähäisiä määriä mineraalisia purkumateriaaleja ja puuta sisältäviä maa-aineksia. Hyödynnettävä määrä on yhteensä noin 85 000 m3. Stabiloinnin sideaineena on suunniteltu käytettävän sementin ja kalkin lisäksi tarkoitukseen soveltuvia teollisuuden sivutuotteita, kuten esimerkiksi lentotuhkaa, rikin poiston lopputuotetta ja masuunikuonaa. Hyödynnettävien massojen päälle rakennetaan 0,3 metrin paksuinen peittokerros pilaantumattomasta maasta. Lisäksi meluvalli maisemoidaan.

Hyödynnettävät materiaalit ovat ennakolta tutkittuja eikä niiden arvioida aiheuttavan merkittävää ympäristökuormitusta. Hankkeen ympäristövaikutukset ovat laadultaan samanlaisia kuin tavanomaisessa maanrakennushankkeessa. Ympäristön kannalta merkittävimmät vaikutukset ovat työnaikainen melu ja pöly sekä lisääntynyt raskasliikenne. Hankkeen ympäristövaikutuksia seurataan suunnitelmallisesti.

Kiinteistöviraston lausunto

Helsingin kaupungin kiinteistövirasto pitää Sepänmäen meluvallin rakentamishanketta kannatettavana ja hyvänä. Hankkeessa hyödynnetään suunnitelmallisesti ja jätelain 8 §:n etusijajärjestyksen mukaisesti erilaisia tarkoitukseen soveltuvia materiaaleja. Tällä hetkellä kaupungin rakennustyömailta muodostuvien ylijäämämaiden ja erilaisten purkumateriaalien sijoittamisessa on ongelmia, koska soveltuvia vastaanottopaikkoja ei ole muodostuviin materiaalimääriin nähden riittävästi ja paikat sijaitsevat kaukana Helsingistä. Suunnitteilla oleva hanke edesauttaa käyttökelpoisen materiaalin hyödyntämistä lähialueella, vähentää kuljetusten aiheuttamaa ympäristökuormitusta ja tuo kaupungille myös kustannussäästöjä. Hyödyntämisen lopputuloksena saadaan aikaiseksi meluvallirakenne, joka parantaa merkittävästi lähialueiden meluntorjuntaa.

Hyödyntäminen alueella on toteutettava siten, että työnaikaiset haittavaikutukset lähiympäristöön ja niiden asukkaisiin ovat mahdollisimman vähäisiä. Käytettävien materiaalien hyötykäyttökelpoisuus ja haitta-ainepitoisuudet tulee selvittää huolellisesti ennen niiden sijoittamista rakenteeseen. Rakenteessa ei tulisi hyödyntää haisevia maa-aineksia. Mikäli rakenteeseen ollaan sijoittamassa helposti veden mukana kulkeutuvia ja haihtuvia yhdisteitä kynnysarvon ylittävissä pitoisuuksissa, tulee niiden aiheuttamat kulkeutumisriskit tarkastella ennen sijoittamista. Lisäksi hyödynnettävien massojen sijainnin dokumentointi on tehtävä huolellisesti.

Lisätiedot

Satu Järvinen, johtava ympäristöasiantuntija, puhelin: 310 39225

satu.jarvinen(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

hallintokeskus@hel.fi

http://www.hel.fi/hallintokeskus

+358 9 655 783

 

FI02012566