Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

29/2013

1 (1)

Kaupunginhallitus

Stj/1

26.08.2013

§ 845

Lausunto Kårkulla samkommun-kuntayhtymän taloussuunnitelmasta vuosille 2014-2016

HEL 2013-007759 T 00 01 06

Päätös

Kaupunginhallitus päätti antaa Kårkulla samkommun -nimiselle kuntayhtymälle seuraavan lausunnon:

Kårkullan kuntayhtymä tuottaa suurimman osan sosiaali- ja terveysviraston ruotsinkielisille kehitysvammahuollon asiakkaille järjestetyistä palveluista. Helsingissä on noin 140 ruotsinkielistä henkilöä, joilla on voimassa oleva erityishuolto-ohjelma. Heistä noin 60 % asuu Helsingissä ja loput muissa kunnissa Kårkullan palvelujen piirissä.

Kuntayhtymän hinnoittelu muuttuu vuoden 2014 alusta kuntayhtymän valtuuston 11.10.2012 päättämien linjausten mukaisesti. Palvelujen hinnoittelua on tarkennettu lisäämällä aiempaa useampia hintaluokkia saman palvelukokonaisuuden sisälle. Kårkullan ilmoituksen mukaan hinnoitteluun tehtävät muutokset ovat kuntayhtymän tasolla kustannusneutraaleja. Keskimääräinen hintojen korotus vuodelle 2014 on 2,25 %. Kuntayhtymän laskelman mukaan Helsingin kustannukset nousisivat noin 2,5 % vuoden 2013 budjettiin nähden.

Kuntayhtymän taloussuunnitelmassa esiintyvät luvut ovat ohjeellisia. Suunnitelma pohjautuu vuosien 2013-2015 taloussuunnitelmaan, jota on tarkistettu ja päivitetty kuluvan vuoden aikana tietoon tulleilla muutoksilla yhdessä kuntien edustajien kanssa.

Kaupunginhallitus toteaa, että kaupungin suunnitelmissa ei ole tehdä merkittäviä muutoksia Kårkullan kuntayhtymältä hankittaviin palveluihin ja että hinnoittelun teknisestä muutoksesta ei saa aiheutua ylimääräisiä kustannuksia tilaajalle.

Kaupunginhallitus edellyttää tiivistä yhteistyötä kuntayhtymän ja sen jäsenkuntien kanssa taloudellisen kehityksen ja eri palvelumuotojen laajennus- ja muutostarpeiden selvittämiseksi. Lopulliset käyttöpäivien määrät ja kustannukset määräytyvät sosiaali- ja terveysviraston ja Kårkullan välisissä neuvotteluissa kaupungin vuoden 2014 talousarvion asettamissa puitteissa.

Lisäksi kaupunginhallitus toteaa, että kaupungin taloudessa liikkumavaraa on vähän. Useimpien hallintokuntien toimintamenot eivät kasva talousarvioon 2013 nähden. Määrärahaa on kohdennettu toiminnoille, joissa on väestönkasvusta aiheutuvaa väistämätöntä palvelutarpeen kasvua. Helsingin kaupungin vuoden 2014 talousarvioehdotuksen laatimisohjeissa kuluttajahintaindeksin nousuksi arvioitu 2,1 % vuodelle 2014, on Kårkullan esittämää korotusta pienempi.

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Laura Räty

Lisätiedot

Hannu Hyttinen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36683

hannu.hyttinen(a)hel.fi

Liitteet

1

Kårkulla samkommun, lausuntopyyntö

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Kårkulla samkommun

Esitysteksti
Muutoksenhakukielto, valmistelu

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättänee antaa Kårkulla samkommun -nimiselle kuntayhtymälle seuraavan lausunnon:

Kårkulla samkommun -niminen kuntayhtymä pyytää jäsenkunnilta lausuntoja kuntayhtymän taloussuunnitelmaehdotuksesta vuosille 2014-2016.

Lausuntoa pyydetään 31.8 mennessä.

Liitteenä on taloussuunnitelmaehdotus, jossa on selvitys mm. Helsingin käyttöpäivistä sekä kustannuksista vuonna 2012, budjetti vuodelle 2013 sekä arvio vuoden 2014 kustannuksista.

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Laura Räty

Lisätiedot

Hannu Hyttinen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36683

hannu.hyttinen(a)hel.fi

Liitteet

1

Kårkulla samkommun, lausuntopyyntö

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Kårkulla samkommun

Esitysteksti
Muutoksenhakukielto, valmistelu

Tiedoksi

Sosiaali- ja terveyslautakunta

Päätöshistoria

Sosiaali- ja terveysvirasto 25.6.2013

HEL 2013-007759 T 00 01 06

Sosiaali- ja terveysvirasto toteaa lausunnossaan kaupunginhallitukselle seuraavaa:

Lausunto Kårkullan kuntayhtymän taloussuunnitelmasta vuosille 2014-2016 perustuu kuntayhtymän perussopimuksessa (15 §) määriteltyyn menettelyyn.

Kårkullan kuntayhtymä tuottaa suurimman osan sosiaali- ja terveysviraston ruotsinkielisille kehitysvammahuollon asiakkaille järjestetyistä palveluista. Helsingissä on noin 140 ruotsinkielistä henkilöä, joilla on voimassa oleva erityishuolto-ohjelma. Heistä noin 60 % asuu Helsingissä ja loput muissa kunnissa Kårkullan palvelujen piirissä. Taloussuunnitelmassa esiintyvät luvut ovat ohjeellisia. Suunnitelma pohjautuu vuosien 2013-2015 taloussuunnitelmaan, jota on tarkistettu ja päivitetty kuluvan vuoden aikana tietoon tulleilla muutoksilla yhdessä kuntien edustajien kanssa.

Kuntayhtymän hinnoittelu muuttuu vuoden 2014 alusta kuntayhtymän valtuuston 11.10.2012 päättämien linjausten mukaisesti. Palvelujen hinnoittelua on tarkennettu lisäämällä aiempaa useampia hintaluokkia saman palvelukokonaisuuden sisälle. Kårkullan ilmoituksen mukaan hinnoitteluun tehtävät muutokset ovat kuntayhtymän tasolla kustannusneutraaleja. Keskimääräinen hintojen korotus vuodelle 2014 on 2,25 %. Liitteessä on tiedot Helsingin käyttöpäivistä sekä kustannuksista vuonna 2012, budjetti vuodelle 2013 sekä arvio vuoden 2014 kustannuksista. Laskelman mukaan Helsingin kustannukset nousisivat noin 2,5 % vuoden 2013 budjettiin nähden.

Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto toteaa, että kaupungin suunnitelmissa ei ole tehdä merkittäviä muutoksia Kårkullan kuntayhtymältä hankittaviin palveluihin. Sosiaali- ja terveysvirasto kuitenkin toteaa, että hinnoittelun teknisestä muutoksesta ei saa aiheutua ylimääräisiä kustannuksia tilaajalle. Sosiaali- ja terveysvirasto edellyttää tiivistä yhteistyötä jäsenkuntien kanssa taloudellisen kehityksen ja eri palvelumuotojen laajennus- ja muutostarpeiden selvittämiseksi. Helsingin sosiaali- ja terveystoimen budjetti vuodelle 2014 on reaalisesti vähenevä. Helsingin kaupungin vuoden 2014 talousarvioehdotuksen laatimisohjeissa palvelujen ostojen kustannustason nousu vuodelle 2014 on Kårkullan esittämää korotusta pienempi. Sosiaali- ja terveyslautakunnan hyväksymässä vuoden 2014 talousarvioesityksessä todetaan edelleen, että sopeuttamistoimenpiteiden kohteena tulevat olemaan myös ulkopuoliset ostopalvelut. Edellä todetut tekijät merkitsevät sitä, että talouden liikkumavara tulee olemaan vähäinen vuodelle 2014, mikä tulee ottaa huomioon sovittaessa palvelujen lopullisista kustannuksista.

Sosiaali- ja terveysvirasto toteaa, että lopulliset käyttöpäivien määrät ja kustannukset määräytyvät sosiaali- ja terveysviraston ja Kårkullan välisissä neuvotteluissa noudattaen sosiaali- ja terveysviraston vuodelle 2014 asettamia määrärahalinjauksia.

Lisätiedot

Jussi Lind, talous- ja strategiapäällikkö, puhelin: 310 42246

jussi.lind(a)hel.fi

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

Alv.nro

hallintokeskus@hel.fi

http://www.hel.fi/hallintokeskus

+358 9 655 783

FI02012566