Helsingin kaupunki | Pöytäkirja | 22/2013 | 1 (1) |
Kaupunginhallitus |
|
| |
|
| Kj/4 | |
| 03.06.2013 |
| |
|
|
|
§ 649
V 19.6.2013, Helsingin kaupungin hallinnon ja talouden tarkastussäännön muuttaminen
HEL 2011-001775 T 00 01 00
Päätös
Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa:
Kaupunginvaltuusto päättänee kumota Helsingin kaupungin hallinnon ja talouden tarkastussäännön 6 §:n sekä muuttaa tarkastussäännön 8, 9, 12, 13, 14 ja 17 §:t kuulumaan seuraavasti:
8 § Tarkastuslautakunnan raportointi
Lautakunta laatii kaupunginvaltuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta arviointikertomuksen valtuustolle toukokuun loppuun mennessä.
Ennen valtuustokäsittelyä lautakunta hankkii arviointikertomuksesta kaupunginhallitukselta ja muilta kaupungin toimielimiltä tarvittavat lausunnot, jotka toimitetaan valtuustolle yhdessä arviointikertomuksen kanssa.
Lautakunta voi harkintansa mukaan laatia valtuustolle arviointikertomuksen lisäksi erillisiä raportteja kaupungin toiminnan ja taloudenhoidon kannalta merkittävissä asioissa. Näistä hankitaan ennen raportin toimittamista valtuuston käsiteltäväksi kaupunginhallituksen ja asianomaisten toimielinten lausunnot, jotka toimitetaan valtuustolle yhdessä raportin kanssa.
9 § Organisaatio
Viraston päällikkönä on tarkastusjohtaja. Virastossa on lisäksi arviointipäällikkö, tarkastuspäällikkö ja muuta henkilökuntaa.
12 § Estyneenä oleminen
Viraston päällikön ollessa estyneenä hänen tehtäviään hoitaa lautakunnan määräämä viraston viranhaltija.
Arviointipäällikön tai tarkastuspäällikön ollessa estyneenä hänen tehtäviään hoitaa viraston päällikön määräämä viranhaltija.
13 § Kelpoisuusvaatimukset
Viraston päällikön kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto tai ekonomin tutkinto, minkä lisäksi hänellä tulee olla tehtävän edellyttämä perehtyneisyys tarkastustoimeen sekä kokemusta hallintoja johtamistehtävistä.
Arviointipäällikön kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto tai ekonomin tutkinto, minkä lisäksi hänellä tulee olla kokemusta julkishallinnon ja -talouden arviointi- tai tarkastustehtävistä.
Tarkastuspäällikön kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto tai ekonomin tutkinto sekä hyväksytyn tilintarkastajan pätevyys (JHTT, KHT tai HTM), minkä lisäksi hänellä tulee olla kokemusta julkishallinnon ja -talouden tarkastustehtävistä. Muulta henkilökunnalta vaadittavan kelpoisuuden määrää valinnan suorittaja.
14 § Henkilökunnan ottaminen
Viraston päällikön ottaa kaupunginvaltuusto lautakunnan annettua hakijoista lausuntonsa.
Arviointipäällikön ja tarkastuspäällikön ottaa lautakunta.
Muun henkilökunnan ottaa viraston päällikkö.
17 § Tilintarkastajan valinta ja toimikausi
Kaupunginvaltuusto valitsee lautakunnan esityksestä hallinnon ja talouden tarkastamista varten yhden tilintarkastajan, jonka on oltava JHTT–yhteisö. Tarkastuslautakunta määrittelee esityksen valmistelun yhteydessä tilintarkastajan toimikauden, joka voi olla enintään kuusi vuotta.
Esittelijä
kaupunginjohtaja
Jussi Pajunen
Lisätiedot
Antti Peltonen, vs. päätösvalmisteluyksikön päällikkö, puhelin: 310 36018
antti.peltonen(a)hel.fi
Liitteet
1 | Voimassa oleva Helsingin kaupungin hallinnon ja talouden tarkastussääntö |
2 | Talk 8 12 2010 § 120 |
3 | Talk 8 12 2010 § 120 liite |
4 | Stk 17 1 2011 lausunto tarkastussäännöstä |
5 | Hallintokeskuksen oikeuspalveluiden muistio 10.2.2011 (nro 21) |
6 | Asiantuntijalausunto 22.2.2011 |
7 | Asiantuntijalausunto 23.2.2011 |
8 | Suomen Kuntaliitto 1.4.2011 lausunto |
9 | Oikeuspalveluiden lausunto 19 4 2011 |
10 | Talk 28 11 2012 § 81 |
11 | Talk 28 11 2012 § 81 liite |
12 | Stk 12 3 2013 lausunto tarkastussäännöstä |
13 | Tarkastussääntömuutoksen perustelut 15.5.2013 Talk |
14 | Stk 13 5 2013 lausunto tarkastussäännöstä |
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättänee esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa:

Aiempi käsittely
Tarkastuslautakunta teki 8.12.2010 esityksen Helsingin kaupungin hallinnon ja talouden tarkastussäännön muuttamiseksi (liitteet 2 ja 3). Ehdotetut muutokset koskivat tarkastuslautakunnan raportointia, lautakunnan päätösvallan delegointia sekä tarkastusviraston organisaatiossa tapahtuneista muutoksista johtuvia luonteeltaan teknisiä tarkistuksia.
Esitykseen sisältyi 8 §:n muuttaminen siten, että siihen lisättäisiin seuraavaa: ”Lautakunta voi arviointikertomuksen lisäksi laatia valtuustolle erillisiä raportteja. Näistä hankitaan kaupunginhallituksen ja asianomaisten toimielinten lausunnot ennen raportin toimittamista valtuuston käsiteltäväksi.”
Sääntötoimikunta antoi 17.1.2011 muutoksesta lausunnon (liite 4). Lausunnot antoivat asiassa lisäksi hallintokeskuksen oikeuspalvelut, kaksi asiantuntijaa tarkastuslautakunnan pyynnöstä sekä Suomen Kuntaliitto (liitteet 5-9).
Kaupunginhallitus totesi tarkastuslautakunnalle erillisraportointioikeutta koskevan esityksen osalta, että tarkastuslautakunnan raportointioikeutta koskeva toimivaltakysymys on asiassa saatujen lausuntojen mukaan tulkinnanvarainen. Kaupunginhallitus katsoi, ettei sen ja tarkastuslautakunnan nykyistä työnjakoa ole syytä muuttaa, ja antoi 30.5.2011 tämän sisältöisen esityksen kaupunginvaltuustolle tarkastussäännön muuttamisesta (äänestys 8-6, 1 poissa).
Kaupunginvaltuusto päätti 14.9.2011, 139 § palauttaa asian kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
Tarkastuslautakunta päätti 28.11.2012, 81 § uudistaa esityksen tarkastussäännön muuttamiseksi pääosin 8.12.2010 tekemänsä esityksen mukaisena (liitteet 10 ja 11). Ehdotuksessa otettiin kuitenkin huomioon kuntalain 72 §:ään 1.7.2012 voimaan tulleet muutokset tilintarkastajan toimikauden pituuden määrittelemisestä sekä sääntötoimikunnan 17.1.2011 lausunnon mukaisesti tarkastussäännön 6 §:n tarpeettomuus. Lautakunnan esitykseen sisältyi edelleen myös tarkastussäännön 8 §:n muuttaminen siten, että lautakunta voisi antaa kaupunginvaltuustolle arviointikertomuksen lisäksi myös erillisiä raportteja. Sääntötoimikunta antoi 12.3.2013 lausunnon, jossa se pääosin viittasi asiasta 17.1.2011 lausumaansa (liite 12).
Kaupunginhallitukselle annettiin 8.4.2013 päätösesitys, joka ei sisältänyt 8 §:n kohtaa erillisraportointioikeudesta tulkinnanvaraisen toimivaltakysymyksen vuoksi.
Kaupunginhallitus päätti 15.4.2013, 417 § palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi.
Uusi ehdotus
Tarkastuslautakunta on 15.5.2013, 77 § päättänyt uudistaa esityksen tarkastussäännön muuttamiseksi pääosin aiempien esitysten mukaisena. Erillisraportointioikeutta koskeva 8 §:n 3 momentti on muutettu kuulumaan: "Lautakunta voi harkintansa mukaan laatia valtuustolle arviointikertomuksen lisäksi erillisiä raportteja kaupungin toiminnan ja taloudenhoidon kannalta merkittävissä asioissa. Näistä hankitaan kaupunginhallituksen ja asianomaisten toimielinten lausunnot ennen raportin toimittamista valtuuston käsiteltäväksi" (liite 13).
Sääntötoimikunta on 13.5.2013 antanut lausunnon (liite 14), jossa viitataan aiempiin lausuntoihin ja lisäksi todetaan, että koska menettely erillisraporttien käsittelyssä on samanlainen kuin arviointikertomuksen käsittelyssä, tulisi tästä olla selventävä maininta 8 §:n 3 momentissa. Momenttiin esitetään lisättävän, että erillisraporteista hankitut lausunnot toimitetaan valtuuston käsiteltäväksi raportin mukana.
Tarkastuslautakunnan esityksessä ehdotetaan lisättävän 7 §:n 14 kohtaan myös varapuheenjohtajalle oikeus puheenjohtajan lisäksi nimetä tilintarkastajia, jos lautakunta on tämän erityisestä syystä antanut. Ehdotuksen perusteena on puheenjohtajan mahdollinen esteellisyys. Lisäys on kuitenkin tarpeeton, koska varapuheenjohtaja hoitaa muutenkin puheenjohtajan tehtäviä puheenjohtajan ollessa esteellinen tai muutoin estynyt.
Esitettävät muutokset ovat tarkastuslautakunnan esityksen 15.5.2013 mukaisia lukuun ottamatta edellä mainittuja 8 §:n 3 momentin lisäystä ja 7 §:n 14 kohdan poistamista.
Johtosäännön hyväksyminen on kunnan yleistä hallintoa koskeva asia ja sen valmistelu kaupunginvaltuuston päätöksentekoa varten kuuluu kaupunginhallituksen toimivaltaan.
Esittelijä
kaupunginjohtaja
Jussi Pajunen
Lisätiedot
Antti Peltonen, vs. päätösvalmisteluyksikön päällikkö, puhelin: 310 36018
antti.peltonen(a)hel.fi
Liitteet
1 | Voimassa oleva Helsingin kaupungin hallinnon ja talouden tarkastussääntö |
2 | Talk 8 12 2010 § 120 |
3 | Talk 8 12 2010 § 120 liite |
4 | Stk 17 1 2011 lausunto tarkastussäännöstä |
5 | Hallintokeskuksen oikeuspalveluiden muistio 10.2.2011 (nro 21) |
6 | Asiantuntijalausunto 22.2.2011 |
7 | Asiantuntijalausunto 23.2.2011 |
8 | Suomen Kuntaliitto 1.4.2011 lausunto |
9 | Oikeuspalveluiden lausunto 19 4 2011 |
10 | Talk 28 11 2012 § 81 |
11 | Talk 28 11 2012 § 81 liite |
12 | Stk 12 3 2013 lausunto tarkastussäännöstä |
13 | Tarkastussääntömuutoksen perustelut 15.5.2013 Talk |
14 | Stk 13 5 2013 lausunto tarkastussäännöstä |
Tiedoksi: muutoksenhaku; kunnallisvalitus
Tarkastuslautakunta
Päätöshistoria
Kaupunginhallitus 15.04.2013 § 417
HEL 2011-001775 T 00 01 00
Päätös
Kaupunginhallitus päätti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi.
Käsittely
15.04.2013 Palautettiin
Palautusehdotus:
Sirpa Puhakka: Lautakunta voi arviointikertomuksen lisäksi laatia perusteellisesti harkittuaan valtuustolle erillisiä raportteja. Näistä hankitaan kaupunginhallituksen ja asianomaisten toimielinten lausunnot ennen raportin toimittamista valtuuston käsiteltäväksi.
Kannattajat: Osku Pajamäki
Äänestys
JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Lautakunta voi arviointikertomuksen lisäksi laatia perusteellisesti harkittuaan valtuustolle erillisiä raportteja. Näistä hankitaan kaupunginhallituksen ja asianomaisten toimielinten lausunnot ennen raportin toimittamista valtuuston käsiteltäväksi.
Jaa-äänet: 5
Juha Hakola, Arja Karhuvaara, Lasse Männistö, Tatu Rauhamäki, Laura Rissanen
Ei-äänet: 10
Jorma Bergholm, Jussi Halla-aho, Sirkku Ingervo, Emma Kari, Tuuli Kousa, Hannu Oskala, Osku Pajamäki, Sirpa Puhakka, Marcus Rantala, Tarja Tenkula
Tyhjä: 0
Poissa: 0
Äänin 10 - 5 kaupunginhallitus päätti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi.
08.04.2013 Pöydälle
05.09.2011 Ehdotuksen mukaan
Esittelijä
kaupunginjohtaja
Jussi Pajunen
Lisätiedot
Antti Peltonen, vs. päätösvalmisteluyksikön päällikkö, puhelin: 310 36018
antti.peltonen(a)hel.fi
Kaupunginvaltuusto 14.09.2011 § 139
Pöydälle 8.6.2011
HEL 2011-001775 T 00 01 00
Päätös
Kaupunginvaltuusto päätti palauttaa asian kaupunginhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi.
Käsittely
14.09.2011 Palautettiin
Kun asiassa oli käyty keskustelua, puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa oli tehty kannatettu ehdotus, jonka hyväksyminen olisi merkinnyt asian käsittelyn keskeyttämistä, minkä vuoksi puheenjohtaja kehotti seuraavia puhujia rajoittamaan puheenvuoronsa kysymykseen asian palauttamisesta kaupunginhallitukselle. Samalla oli tehtävä mahdolliset muut palautusehdotukset tämän keskustelun aikana.
Julistettuaan keskustelun asian palauttamisesta päättyneeksi puheenjohtaja esitti selontekona, että keskustelun kuluessa oli valtuutettu Jorma Bergholm valtuutettu Sari Näreen kannattamana ehdottanut, että asia palautetaan kaupunginhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi.
Selonteko todettiin oikeaksi.
Puheenjohtajan tekemä ja valtuuston hyväksymä äänestysesitys kuului seuraavasti: Ken haluaa jatkaa asian käsittelyä, äänestää jaa; jos ei voittaa, on valtuutettu Jorma Bergholmin palautusehdotus hyväksytty.
Palautusehdotus:
Bergholm Jorma: Asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi.
Kannattaja: Näre Sari
1. Äänestys
JAA-ehdotus: Jatko
EI-ehdotus: Palautusehdotus: Asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi.
Jaa-äänet: 29
Sirpa Asko-Seljavaara, Maria Björnberg-Enckell, Harry Bogomoloff, Matti Enroth, Juha Hakola, Heikki Karu, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Minerva Krohn, Jere Lahti, Otto Lehtipuu, Pauli Leppä-aho, Seija Muurinen, Jarmo Nieminen, Jan Oker-Blom, Pia Pakarinen, Jaana Pelkonen, Sanna Perkiö, Tatu Rauhamäki, Risto Rautava, Laura Rissanen, Juho Romakkaniemi, Sari Sarkomaa, Lea Saukkonen, Nina Suomalainen, Johanna Sydänmaa, Ulla-Marja Urho, Olli Valtonen, Jan Vapaavuori
Ei-äänet: 55
Zahra Abdulla, Maija Anttila, Lilli Autti, Jorma Bergholm, Tuija Brax, Arto Bryggare, Mika Ebeling, Sture Gadd, Yrjö Hakanen, Jussi Halla-aho, Kimmo Helistö, Sanna Hellström, Mari Holopainen, Nina Huru, Suzan Ikävalko, Sirkku Ingervo, Miina Kajos, Seppo Kanerva, Tarja Kantola, Jessica Karhu, Emma Kari, Mari Kiviniemi, Laura Kolbe, Essi Kuikka, Päivi Lipponen, Eija Loukoila, Hannele Luukkainen, Terhi Mäki, Silvia Modig, Sari Näre, Sara Paavolainen, Osku Pajamäki, Terhi Peltokorpi, Kati Peltola, Sirpa Puhakka, Mari Puoskari, Heli Puura, Tuomas Rantanen, Pekka Saarnio, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Johanna Sumuvuori, Tarja Tenkula, Astrid Thors, Nils Torvalds, Mirka Vainikka, Tuomo Valokainen, Antti Valpas, Sanna Vesikansa, Tea Vikstedt, Julia Virkkunen, Antti Vuorela, Markku Vuorinen, Thomas Wallgren, Ville Ylikahri
Tyhjä: 0
Poissa: 1
Eero Heinäluoma
Esittelijä
Kaupunginhallitus
Lisätiedot
Anja Vallittu, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36046
anja.vallittu(a)hel.fi
| ||||
Postiosoite | Käyntiosoite | Puhelin | Y-tunnus | Tilinro |
PL 10 | Pohjoisesplanadi 11-13 | +358 9 310 1641 | 0201256-6 | FI0680001200062637 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | Helsinki 17 | Faksi |
| Alv.nro |
hallintokeskus@hel.fi | http://www.hel.fi/hallintokeskus | +358 9 655 783 |
| FI02012566 |
|
|