Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

17/2013

1 (1)

Kaupunginhallitus

 

 

 

 

Kj/3

 

29.04.2013

 

 

 

 

 

 

§ 521

Liikennelaitos-liikelaitoksen johtokunnan virkamatka Geneveen 26. - 30.5.2013

HEL 2013-001467 T 01 02 02 00

Päätös

Kaupunginhallitus päätti oikeuttaa liikennelaitos-liikelaitoksen johtokunnan varsinaiset jäsenet tekemään viiden päivän virkamatkan Geneveen, Sveitsiin 26. - 30.5.2013. Matkan tarkoituksena on osallistua kansainvälisen joukkoliikenneliiton (International Association of Public Transport - UITP) kongressiin.

Virkamatkasta aiheutuvat välttämättömät kustannukset korvataan enintään kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen matkakustannusten korvauksia koskevan liitteen sekä kaupunginjohtajan virkamatkoista antaman ohjeen mukaisina.

Matkakustannusten korvausten saamista varten virkamatkalla olleen on esitettävä matkalaskulomakkeen Lv 227 mukainen lasku välittömästi virkamatkan päätyttyä, kuitenkin viimeistään kahden kuukauden kuluessa virkamatkan päättymisestä. Matkalaskuun on liitettävä alkuperäiset tositteet syntyneistä kustannuksista silloin, kun tosite on saatavissa.

Virkamatkasta aiheutuneet kustannukset sekä mahdolliset ansionmenetyksen korvaukset maksetaan liikennelaitos-liikelaitoksen käyttövaroista. Arvio matkan kokonaiskustannuksista on 2 605 euroa per henkilö (yhteensä 23 445 euroa).

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Anna Villeneuve, ts. hallintosihteeri, puhelin: 09 310 36012

anna.villeneuve(a)hel.fi

Liitteet

1

Ohjelma - Geneve 26. - 30.5.2013

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Johtokunnan jäsenet

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättänee oikeuttaa liikennelaitos-liikelaitoksen johtokunnan varsinaiset jäsenet tekemään viiden päivän virkamatkan Geneveen, Sveitsiin 26. - 30.5.2013. Matkan tarkoituksena on osallistua kansainvälisen joukkoliikenneliiton (International Association of Public Transport - UITP) kongressiin.

Virkamatkasta aiheutuvat välttämättömät kustannukset korvataan enintään kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen matkakustannusten korvauksia koskevan liitteen sekä kaupunginjohtajan virkamatkoista antaman ohjeen mukaisina.

Matkakustannusten korvausten saamista varten virkamatkalla olleen on esitettävä matkalaskulomakkeen Lv 227 mukainen lasku välittömästi virkamatkan päätyttyä, kuitenkin viimeistään kahden kuukauden kuluessa virkamatkan päättymisestä. Matkalaskuun on liitettävä alkuperäiset tositteet syntyneistä kustannuksista silloin, kun tosite on saatavissa.

Virkamatkasta aiheutuneet kustannukset sekä mahdolliset ansionmenetyksen korvaukset maksetaan liikennelaitos-liikelaitoksen käyttövaroista. Arvio matkan kokonaiskustannuksista on 2 605 euroa per henkilö (yhteensä 23 445 euroa).

Esittelijä

Liikennelaitos-liikelaitoksen johtokunta on 6.2.2013, 8 § esittänyt kaupunginhallitukselle, että se oikeuttaisi lautakunnan varsinaiset jäsenet tekemään virkamatkan Sveitsiin. Kaupunginhallitus päättää luottamushenkilöiden virkamatkoista, lukuun ottamatta Pohjoismaihin, Baltiaan sekä Venäjällä Moskovaan ja Pietariin suuntautuvia matkoja.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Anna Villeneuve, ts. hallintosihteeri, puhelin: 09 310 36012

anna.villeneuve(a)hel.fi

Liitteet

1

Ohjelma - Geneve 26. - 30.5.2013

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Johtokunnan jäsenet

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Tiedoksi

Liikennelaitos-liikelaitoksen johtokunta

Päätöshistoria

Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) 06.02.2013 § 8

HEL 2013-001467 T 01 02 02 00

Päätös

Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta päätti tehdä kaupunginhallitukselle esityksen johtokunnan edustajien osallistumisesta UITP:n 60. maailmankongressiin Genevessä 26. – 30.5.2013 niin, että matkalle osallistuvat johtokunnan varsinaiset jäsenet.

Käsittely

06.02.2013 Ehdotuksen mukaan

Kimmo Kokkila: Johtokunta ei osallistu kongressiin.

Kannattajat: Ei kannatusta, ehdotus kannattamattomana raukesi

Esittelijä

toimitusjohtaja

Matti Lahdenranta

Lisätiedot

Rain Mutka, asiamies, puhelin: 310 35108

rain.mutka(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

hallintokeskus@hel.fi

http://www.hel.fi/hallintokeskus

+358 9 655 783

 

FI02012566