Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

31/2012

1 (1)

Kaupunginhallitus

 

 

 

 

Kj/9

 

10.09.2012

 

 

 

 

 

 

§ 932

V Ryj / Valtuutettu Sanna Hellströmin aloite koirapuistoista

Pöydälle 10.09.2012

HEL 2012-002571 T 00 00 03

Päätös

Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Kristiina Matikainen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36035

kristiina.matikainen(a)hel.fi

Liitteet

1

Valtuutettu Sanna Hellströmin aloite

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättänee esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättänee katsoa valtuutettu Sanna Hellströmin aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijä

Valtuutettu Sanna Hellström ja 14 muuta valtuutettua ovat tehneet aloitteen, jossa esitetään aitaamattomia ja kevyesti toteutettuja koirapuistoja sekä koiranomistajien ja asukkaiden kuulemista koirapuistoja suunniteltaessa.

Kaupunginhallitus viittaa saatuun lausuntoon ja toteaa, että kaupunkimaisella alueella koirapuistojen aitaaminen on tarpeen mm. turvallisuussyistä. Rakennusvirasto selvittää mahdollisuuksia löytää paikkaa Östersundomin koirametsän kaltaiselle alueelle naapurikunnista kaupungin omistamilta alueilta.

Rakennusvirasto pitää yhteyttä asukasyhdistyksiin ja koiranomistajia edustavaan Helsingin seudun kennelpiiriin.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Kristiina Matikainen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36035

kristiina.matikainen(a)hel.fi

Liitteet

1

Valtuutettu Sanna Hellströmin aloite

Päätöshistoria

Yleisten töiden lautakunta 08.05.2012 § 245

HEL 2012-002571 T 00 00 03

Päätös

Yleisten töiden lautakunta päätti antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Helsingissä on nykyisin 89 koira-aitausta. Aitauksissa koiria voidaan ulkoiluttaa vapaina, sillä järjestyslain mukaan koiria voi pitää taajamissa vapaana vain koirapuistoissa, koirien harjoituspaikoissa ja suljetuilla piha-alueilla. Aitauksissa koirat myös oppivat tulemaan toimeen lajitoveriensa kanssa. Samalla ne ovat tärkeitä koiranomistajien tapaamis- ja tiedonvälityspaikkoja. Koira-aitausten aitaaminen kaupunkimaisella alueella on tarpeellista koirien ja muun turvallisuuden takaamiseksi. Myös tällöin koirien on oltava omistajansa tai haltijansa valvonnassa, ja niiden pääsy liikenteen sekaan on estettävä.

Perustettaessa aitauksia tulee niiden ja asuinkortteleiden, sairaala-alueiden, hautausmaiden ja muiden koirien haukunnasta häiriintyviin alueiden välillä olla riittävä etäisyys. Myös muu virkistyskäyttö, kuten leikkipaikat, pelikentät, tärkeät yleiset ulkoilureitit, ladut ja kaikkien käytettävissä olevat luontoalueet, kilpailee tilasta koira-aitausten kanssa. Helsinki tiivistyy, eikä uusille, entistä suuremmille koira-aitauksille ole helppo löytää paikkoja. Suurille koira-aitauksille on tilaa lähinnä väljemmin rakentuneilla esikaupunkialueilla. Aitaaminen, joka mahdollistaa aitausten turvallisen käytön, on yleensä koira-aitauksen perustamisen suurin kuluerä. Varusteiden ja rakentamisen tasolla ei ole ollut vastaavan suuruista kustannusvaikutusta koira-aitauksen kokonaishintaan.

Koira-aitausten ja koirametsien sijoittamisessa on huomioitava myös maiseman-  ja luonnonsuojelu. Metsiin perustetuissa tavanomaisissa koira-aitauksissa metsänpohja saattaa kulua nopeasti paljaaksi. Östersundomin usean hehtaarin laajuisessa koirametsässä voi havainnoida koirien vaikutusta metsäluontoon. Alue on ollut vilkkaassa käytössä, josta johtuen metsäluonto on alkanut muuttua. Koirien virtsa ja ulosteet muuttavat metsänpohjan ravinnepitoisuuksia. Tallaaminen, kaivelu ja kaluaminen kuluttavat maapohjaa ja kasvillisuutta. Osa puustosta, varsinkin taimikot, kärsivät, eikä metsää enää saada uudistumaan luontaisesti.

Östersundomin koirametsän kaltaisia alueita ei ole Helsingin kaupungin alueella osoitettavaksi koirien käyttöön, mutta sellainen voi löytyä naapurikunnista Helsingin kaupungin omistamilta alueilta. Esimerkiksi Nuuksiosta saattaisi löytyä koirametsiksi soveltuvia kohteita. Suuri osa näistä alueista on liikuntaviraston hallinnassa rakennusviraston vastatessa luonnonhoidosta. Sijoitusasioista päättää alueen haltija.

Yhteistyö koiranomistajien ja asukkaiden kanssa

Rakennusvirasto kokee yhteistyön asukkaiden ja koiranomistajien kanssa tarpeelliseksi ja haluaa edistää sitä. Rakennusvirasto pitää myös säännöllisesti yhteyttä Helsingin seudun kennelpiirin, joka edustaa asukas-, käyttäjä- ja asiantuntijanäkemystä. Yksittäisten henkilöiden toiveet ja näkemykset ovat varsin moninaisia, sillä koiranomistajien ja muiden alueen asukkaiden mielipiteet saattavat poiketa toisistaan suuresti. Rakennusvirasto on kuullut asukasyhdistyksiä aina uusia koira-aitauksia perustettaessa jo siksi, että aitausten paikanvalinta herättää usein paljon toisistaan poikkeavia kannanottoja. Uuden koira-aitauksen perustamisen edellytyksenä on ollut aloite alueen asukasyhdistykseltä tai että se on merkitty asemakaavaan.

Yleisten töiden lautakunta on hyväksynyt Rakennusviraston laatimat Helsingin koirapalveluperiaatteet syksyllä 2000. Periaatteet perustuvat koiranomistajille suunnatusta kyselytutkimuksesta saatuun aineistoon. Koirapalveluperiaatteita päivitetään käyttäjiltä saadun palautteen sekä ylläpidon havaintojen pohjalta vuoden 2012 aikana, jonka jälkeen ne viedään yleisten töiden lautakunnan hyväksyttäväksi. Mahdollisuuksia suurempien koira-aitausten perustamiseen ja koirametsän osoittamiseen Helsingin kaupungin omistamilta mailta naapurikunnissa tarkastellaan osana linjauksen päivitystä.

Esittelijä

kaupunginarkkitehti

Jukka Kauto

Lisätiedot

Kaisu Ilonen, suunnitteluasiantuntija, puhelin: 310 38638

kaisu.ilonen(a)hel.fi

Ritva Keko, laatuvastaava, puhelin: 310 38403

ritva.keko(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 1

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

hallintokeskus@hel.fi

http://www.hel.fi/hallintokeskus

+358 9 655 783

 

FI02012566