Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

26/2012

1 (1)

Kaupunginhallitus

 

 

 

 

Kaj/5

 

06.08.2012

 

 

 

 

 

 

§ 826

Suunnitteluvaraus Samfundet Folkhälsan i svenska Finland r.f.:lle (Ruskeasuo, Laakso)

HEL 2012-008428 T 10 01 01 00

Päätös

Kaupunginhallitus päätti varata liitteeseen nro 2 merkityn alueen Samfundet Folkhälsan i svenska Finland r.f.:lle senioritalon suunnittelua varten 31.12.2014 saakka ja muutoin seuraavin ehdoin:

1

Folkhälsanin viereiseen senioritaloon liittyvä rakennus on suunniteltava yhteistyössä kaupunkisuunnitteluviraston ja kiinteistöviraston kanssa. Varauksensaaja vastaa kustannuksellaan alueen asemakaavamuutoksen ja sen vaatimien erilaisten suunnitelmien ja selvitysten laatimisesta sekä arkkitehtikilpailun järjestämisestä.

2

Varattava alue sijaitsee Folkhälsanin nykyisen, osoitteessa Mannerheimintie 97 sijaitsevan senioritalon eteläpuolella Tilkanvierron ja Mannerheimintien varrella. Alue on merkitty liitteenä nro 2 olevaan karttaan. Alueen tarkempi rajaus ja rakennusoikeus tarkentuvat asemakaavan muutoksen yhteydessä.

3

Tuleva tontti tullaan luovuttamaan omistusoikeudella varauksensaajalle tai tämän määräämälle luovutusajankohdan käyvästä hinnasta siten, kun siitä erikseen myöhemmin päätetään. Tarkoitus on suorittaa luovutus vaihtona siten, että varauksensaajan Östersundomissa sijaitsevat kaksi rantakiinteistöä siirtyvät kaupungille.

4

Kaupunki ei vastaa varauksensaajalle mahdollisesti aiheutuvista vahingoista eikä kustannuksista, mikäli varauspäätöksen mukaista asemakaavan muutosta ei saada voimaan eikä tonttia näin ollen voida luovuttaa.

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Hannu Penttilä

Lisätiedot

Timo Härmälä, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36028

timo.harmala(a)hel.fi

Liitteet

1

Varaushakemus

2

Kartta

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Varauksensaaja

Muutoksenhakukielto, valmistelu

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättänee varata liitteeseen nro 2 merkityn alueen Samfundet Folkhälsan i svenska Finland r.f.:lle senioritalon suunnittelua varten 31.12.2014 saakka ja muutoin seuraavin ehdoin:

1

Folkhälsanin viereiseen senioritaloon liittyvä rakennus on suunniteltava yhteistyössä kaupunkisuunnitteluviraston ja kiinteistöviraston kanssa. Varauksensaaja vastaa kustannuksellaan alueen asemakaavamuutoksen ja sen vaatimien erilaisten suunnitelmien ja selvitysten laatimisesta sekä arkkitehtikilpailun järjestämisestä.

2

Varattava alue sijaitsee Folkhälsanin nykyisen, osoitteessa Mannerheimintie 97 sijaitsevan senioritalon eteläpuolella Tilkanvierron ja Mannerheimintien varrella. Alue on merkitty liitteenä nro 2 olevaan karttaan. Alueen tarkempi rajaus ja rakennusoikeus tarkentuvat asemakaavan muutoksen yhteydessä.

3

Tuleva tontti tullaan luovuttamaan omistusoikeudella varauksensaajalle tai tämän määräämälle luovutusajankohdan käyvästä hinnasta siten, kun siitä erikseen myöhemmin päätetään. Tarkoitus on suorittaa luovutus vaihtona siten, että varauksensaajan Östersundomissa sijaitsevat kaksi rantakiinteistöä siirtyvät kaupungille.

4

Kaupunki ei vastaa varauksensaajalle mahdollisesti aiheutuvista vahingoista eikä kustannuksista, mikäli varauspäätöksen mukaista asemakaavan muutosta ei saada voimaan eikä tonttia näin ollen voida luovuttaa.

Esittelijä

Hakemus

Folkhälsan pyytää 25.5.2012 päivätyssä hakemuksessaan alueen varaamista senioritalonsa laajennusmahdollisuuksien tutkimiseksi.

Hakemus ja alueen kartta ovat liitteinä 1 ja 2.

Hakija

Folkhälsan on yleishyödyllinen sosiaali- ja terveydenhuoltoalan järjestö, joka on perustettu vuonna 1921. Järjestö työllistää noin 1 500 henkilöä ja sen noin sadassa paikallisyhdistyksessä on vajaat 18 000 jäsentä.

Folkhälsanin toiminta painottuu terveyttä edistäviin hankkeisiin, sosiaali- ja terveyspalveluihin, kuntoutukseen, terveyshaittojen ennaltaehkäisyyn ja edellä mainittuihin liittyvään neuvontaan sekä terveyttä ja elämänlaatua edistävään tutkimukseen. Tavoitteena on myös työskennellä terveysnäkökulmaa kaikilla osa-alueilla huomioon ottavan yhteiskuntakehityksen puolesta.

Ikäihmisille Folkhälsan tarjoaa muun muassa liikunta-, harraste- ja seniorikahvilatoimintaa. Lisäksi se tarjoaa senioriasumista ja vanhainkotipalveluja yhteensä 10 talossaan Suomen- ja Pohjanlahtien rannikkokaupungeissa.

Varausalue

Varausalue on asemakaavassa puistoa (koirapuisto) ja katua (Tilkanvierto, Mannerheimintie). Hankkeen toteuttaminen edellyttää asemakaavan muuttamista sekä Folkhälsanin Senioritalon Y-tontin että varausalueen osalta. Nykyinen koirapuistotoiminta on siirrettävissä lähialueelle. Kaupunkisuunnitteluvirasto on käynnistämässä alueen asemakaavan muutostyön valmistelun.

Hanke

Folkhälsan on vuonna 1996 rakentanut senioritalon varausalueen pohjoispuolelle. Vuonna 2005 se rakensi Senioritaloon tunneliyhteydellä varustetun laajennuksen (Majblomman) Mannerheimintien länsipuolelle. Gullkronaksi nimetyn hankkeen tavoitteena on innovatiivinen ja muuntojoustava talo, joka tarjoaisi mahdollisuuksia muuttaa senioripalvelujen piirissä oleviin asuntoihin (hyvävoimaisena) jo pian eläkeiän jälkeen. Tällöin kotiutuminen taloon, lähiympäristöön, kulkuyhteyksiin ja asukkaisiin tapahtuisi hyvissä ajoin, minkä ennakoidaan parantavan omaa selviytymistä ja elämänlaatua myöhemmässä vaiheessa. Asunnoissa otetaan huomioon fyysisen kunnon heikentyessä tarvittavien apuvälineiden käyttö siten, että kotona asuminen on mahdollista mahdollisimman pitkään. 

Hankkeen tavoitteena on luoda kodinomainen asuinympäristö, joka nojautuu Senioritalon palveluihin ja palvelumahdollisuuksiin sekä kannustaa liikkumiseen, sosiaaliseen yhteisöllisyyteen (yhteistilat ja -toiminta) sekä eri ikäpolvien väliseen kanssakäymiseen. Talosta tulee sisäyhteys viereiseen senioritaloon ja sitä kautta myös Majblommaniin.

Tarkoitus on muodostaa taloista toiminnallinen ikäihmisten asumiskokonaisuus, jonka palvelut ovat avoimia myös ulkopuolisille käyttäjille. Senioritalossa ja Majblommanissa on suuri määrä pienehköjä vuokra- ja omistusasuntoja. Kokonaisuuden tarjontaa on tarkoitus monipuolistaa rakentamalla Gullkronaan isompia omistusasuntoja. 

Talon suunnittelija on tarkoitus valita yhteistyössä kaupunkisuunnitteluviraston ja kiinteistöviraston kanssa järjestettävän arkkitehtikilpailun perusteella.

Alueen varaaminen

Esittelijä pitää esitetyn alueen varaamista Folkhälsanin senioritalon laajentamista varten perusteltuna. Ikäihmisten asumista ja terveyttä tukevan hankkeen toteuttaminen on Helsingin Hyvinvointi ja palvelut
-strategiaohjelman mukainen sekä kaupungin Östersundomin maanhankintatavoitteita tukeva.

Ehdotus on kiinteistölautakunnan esityksen mukainen.

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Hannu Penttilä

Lisätiedot

Timo Härmälä, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36028

timo.harmala(a)hel.fi

Liitteet

1

Varaushakemus

2

Kartta

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Varauksensaaja

Muutoksenhakukielto, valmistelu

Tiedoksi

Kiinteistölautakunta

Päätöshistoria

Kiinteistölautakunta 14.06.2012 § 359

HEL 2012-008428 T 10 01 01 00

Tilkanvierto/Mannerheimintie

Päätös

Lautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle, että se varaisi liitteeseen nro 2 merkityn alueen Samfundet Folkhälsan i svenska Finland r.f.:lle senioritalon suunnittelua varten 31.12.2014 saakka ja muutoin seuraavin ehdoin:

1. Folkhälsanin viereiseen senioritaloon liittyvä rakennus on suunniteltava yhteistyössä kaupunkisuunnitteluviraston ja kiinteistöviraston kanssa. Varauksensaaja vastaa kustannuksellaan alueen asemakaavamuutoksen ja sen vaatimien erilaisten suunnitelmien ja selvitysten laatimisesta sekä rakennuksen laadukkaasta kaupunkikuvallisesta toteutuksesta.

2. Varattava alue sijaitsee Folkhälsanin nykyisen, osoitteessa Mannerheimintie 97 sijaitsevan senioritalon eteläpuolella Tilkanvierron ja Mannerheimintien varrella. Alue on merkitty liitteenä nro 2 olevaan karttaan. Alueen tarkempi rajaus ja rakennusoikeus tarkentuvat asemakaavan muutoksen yhteydessä.

3. Tuleva tontti tullaan luovuttamaan omistusoikeudella varauksensaajalle tai tämän määräämälle luovutusajankohdan käyvästä hinnasta siten, kun siitä erikseen myöhemmin päätetään. Tarkoitus on suorittaa luovutus vaihtona siten, että varauksensaajan Östersundomissa sijaitsevat kaksi rantakiinteistöä siirtyvät kaupungille.

4. Kaupunki ei vastaa varauksensaajalle mahdollisesti aiheutuvista vahingoista eikä kustannuksista, mikäli varauspäätöksen mukaista asemakaavan muutosta ei saada voimaan eikä tonttia näin ollen voida luovuttaa.

Lautakunta puoltaa Folkhälsanin hakemusta ja pitää senioriasumista monipuolistavaa ja kehittävää hanketta kannatettavana.

Käsittely

14.06.2012 Esittelijän ehdotuksesta poiketen

Vastaehdotus:
Tuula Paalimäki: Päätösehdotuksen 1. ehdon viimeinen virke muutetaan kuulumaan seuraavasti: Varauksensaaja vastaa kustannuksellaan alueen asemakaavamuutoksen ja sen vaatimien erilaisten suunnitelmien ja selvitysten laatimisesta sekä rakennuksen laadukkaasta kaupunkikuvallisesta toteutuksesta. Lisäksi esityksen perustelujen yhdeksäs kappale poistetaan.

Kannattajat: Olli Saarinen

1 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Päätösehdotuksen 1. ehdon viimeinen virke muutetaan kuulumaan seuraavasti: Varauksensaaja vastaa kustannuksellaan alueen asemakaavamuutoksen ja sen vaatimien erilaisten suunnitelmien ja selvitysten laatimisesta sekä rakennuksen laadukkaasta kaupunkikuvallisesta toteutuksesta. Lisäksi esityksen perustelujen yhdeksäs kappale poistetaan.

Jaa-äänet: 1
Jyrki Lohi

Ei-äänet: 7
Heidi Ekholm-Talas, Anja Malm, Sole Molander, Tuula Paalimäki, Kirsi Pihlaja, Olli Saarinen, Timo Tossavainen

Tyhjä: 0

Poissa: 1
Kermen Soitu

Esittelijä

osastopäällikkö

Juhani Tuuttila

Lisätiedot

Peter Haaparinne, toimistopäällikkö, puhelin: 310 31864

peter.haaparinne(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 1

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

hallintokeskus@hel.fi

http://www.hel.fi/hallintokeskus

+358 9 655 783

 

FI02012566