Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

16/2012

1 (1)

Kaupunginhallitus

 

 

 

 

Kj/2

 

23.04.2012

 

 

 

 

 

 

§ 385

V Lainan myöntäminen Tapanilan Urheilutalosäätiölle

HEL 2011-010486 T 02 05 03 00

Päätös

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättänee myöntää Tapanilan Urheilutalosäätiölle 408 000 euron suuruisen lainan urheilu- ja ulkoilulaitosrahaston varoista Tapanilan Urheilukeskuksen liikunta- ja pysäköintitilojen rakentamisen rahoittamiseen seuraavin ehdoin:

Laina-aika: Laina on maksettava takaisin 15 vuoden kuluessa kuitenkin siten, että ensimmäinen vuosi on lyhennyksistä vapaa.

Lainan korko: Lainasta maksettava korko on peruskoron suuruinen.

Lainan vakuus: Lainansaaja panttaa lainan vakuudeksi omistamaansa kiinteistöön kiinnitettyjä panttikirjoja tai muun talous- ja suunnittelukeskuksen hyväksymän vakuuden.

Lisäksi sovelletaan kaupunginhallituksen 10.12.2001 tekemän päätöksen mukaisia yleisiä laina- ja panttausehtoja.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Eija Venetkoski-Kukka, lainapäällikkö, puhelin: 310 36329

eija.venetkoski-kukka(a)hel.fi

Liitteet

1

Lainahakemus

Otteet

Ote

 

Hakija

 

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättänee esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättänee myöntää Tapanilan Urheilutalosäätiölle 408 000 euron suuruisen lainan urheilu- ja ulkoilulaitosrahaston varoista Tapanilan Urheilukeskuksen liikunta- ja pysäköintitilojen rakentamisen rahoittamiseen seuraavin ehdoin:

Laina-aika: Laina on maksettava takaisin 15 vuoden kuluessa kuitenkin siten, että ensimmäinen vuosi on lyhennyksistä vapaa.

Lainan korko: Lainasta maksettava korko on peruskoron suuruinen.

Lainan vakuus: Lainansaaja panttaa lainan vakuudeksi omistamaansa kiinteistöön kiinnitettyjä panttikirjoja tai muun talous- ja suunnittelukeskuksen hyväksymän vakuuden.

Lisäksi sovelletaan kaupunginhallituksen 10.12.2001 tekemän päätöksen mukaisia yleisiä laina- ja panttausehtoja.

Tiivistelmä

Tapanilan Urheilutalosäätiö anoo 600 000 euron suuruista lainaa Tapanilan Urheilukeskuksen peruskorjauksen ja lisärakennuksen rahoittamiseen.

Tapanilan Urheilukeskus koostuu kolmesta vierekkäisestä, eri aikaan rakennetusta kiinteistöstä. Urheilutalosäätiö omistaa myös Puistolan Tennis- ja Palloiluhallin. Urheilukeskuksen tiloissa toimii myös Tapanilan Terveystalo, Nuorisoasiainkeskus sekä Tapanilan kirjasto. Urheilukeskuksen tarkoituksena on peruskorjata kirjaston vuokraamat tilat, rakentaa uutta liikuntatilaa (n. 360 m2) kirjaston yläpuolelle sekä peruskorjata ja rakentaa lisää pysäköintipaikkoja. Uuden liikuntatilan rakentamisen yhteydessä olisi tarkoitus yhdistää ns. Erätalon liikuntatilat yhtenäisen laajennettavan tuulikaapin avulla toisiinsa. Uusi liikuntatila palvelisi lasten ja ns. pehmeiden lajien tiloina.

Tontille tuloväylä on tarkoitus uusia yleisen turvallisuuden parantamiseksi. Pysäköintipaikkojen rajallisuuden takia niitä rakennetaan lisää, ja piha-alue pinnoitetaan uudelleen. Lisäksi on tarkoitus rakentaa valmiudet piha-alueen käyttämiseen kesäaikaista liikuntatoimintaa varten.

Rakentaminen alkaa toukokuussa, ja hankkeen on tarkoitus valmistua kuluvan vuoden loppuun mennessä. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 1 340 000 euroa, joka koostuu seuraavasti:

Kirjasto-osan peruskorjaus

320 000 euroa

Liikunta- ja aputilojen rakentaminen

680 000 euroa

Piha-alueen rakentaminen

340 000 euroa

 

                               

Hankkeen rahoitus:

 

Oma pääoma

340 000 euroa

Opetusministeriöltä anottava avustus  

200 000 euroa

Rahoituslaitoslaina

200 000 euroa

Helsingin kaupungin laina

600 000 euroa

 

Liikuntalautakunta toteaa, että urheilu- ja ulkoilulaitosrahaston sääntöjen mukaan sen varoja voidaan käyttää urheilu- ja ulkoilulaitoksia palvelevien laitosten rakennustöiden rahoittamiseen. Rahaston varoilla ei voi näin ollen toteuttaa kirjasto-osan peruskorjausta. Hankkeen hyväksyttävä kokonaissumma on
1 020 000, josta voidaan lainoittaa 40 %, joten myönnettävän lainan määrä on 408 000 euroa. Lisäksi lautakunta toteaa, että uusi liikuntatila aiheuttaa arviolta vähintään 50 000 euron korotustarpeen tuetun käytön määrärahoihin.

Esittelijä

Esittelijä pitää liikuntalautakunnan lausuntoon viitaten 408 000 euron suuruisen lainan myöntämistä Tapanilan Urheilutalosäätiölle urheilu- ja ulkoilulaitosrahaston varoista perusteltuna. Liikuntavirastosta saadun tiedon mukaan hakija pystyy rahoittamaan hankkeen anomukseen verrattuna puuttuvan osuuden rahalaitoslainalla. Liikuntaviraston ilmoituksen mukaan avustusmäärän lisäys merkitsee käyttäjien omavastuuosuuden lisäämistä, mikäli avustusmäärärahojen kokonaisuus pysyy ennallaan. Rahaston varoja on käytettävissä 10,6 miljoonaa euroa.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Eija Venetkoski-Kukka, lainapäällikkö, puhelin: 310 36329

eija.venetkoski-kukka(a)hel.fi

Liitteet

1

Lainahakemus

Otteet

Ote

 

Hakija

 

Tiedoksi

Liikuntavirasto

Oikeuspalvelut

Varainhallinta

Päätöshistoria

Liikuntalautakunta 06.03.2012 § 41

HEL 2011-010486 T 02 05 03 00

Päätös

Lautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle, että Tapanilan Urheilutalosäätiölle myönnettäisiin urheilu- ja ulkoilulaitosrahastosta 408 000 euron laina liikunta- ja pysäköintitilojen rakentamista varten.

Liikuntalautakunta päätti 11.12.2001, 342 §, vuokrata Tapanilan Urheilutalosäätiölle 39. kaupunginosassa (Tapaninkylä, Tapanila) sijaitsevan, 17 458 neliömetrin suuruisen maa-alueen liikuntahallitoimintaa varten ajaksi 1.1.2002 - 31.12.2021.

Tapanilan Urheilukeskus koostuu kolmesta vierekkäisestä, eri aikaan rakennetusta kiinteistöstä. Urheilutalosäätiö omistaa myös Puistolan Tennis- ja Palloiluhallin. Urheilukeskuksen tiloissa toimii myös Tapanilan Terveystalo, Nuorisoasiainkeskus sekä Tapanilan kirjasto.

Vanhassa kiinteistössä on n. 1 000 m2 erilaista liikuntatilaa: spinningsali, joogavintti ja kaksi liikuntasalia.

Päärakennuksessa liikuntatiloja on 2 160 m2. Rakennuksesta löytyy mm. monitoimihalli, keila- ja nyrkkeilyhalli, iso kuntosali sekä squashhallit. Tiloissa sijaitsee myös kahvila.

Mosahallissa on kaksi salibandykenttää, jousiammuntahalli, kiipeilykeskus sekä kahvila. Liikuntatilaa hallista löytyy yhteensä 2 655 m2.

Urheilukeskuksen tarkoituksena on peruskorjata kirjaston vuokraamat tilat, rakentaa uutta liikuntatilaa (n. 360 m2) kirjaston yläpuolelle sekä peruskorjata ja rakentaa lisää pysäköintipaikkoja.

Uuden liikuntatilan rakentamisen yhteydessä olisi tarkoitus yhdistää ns. Erätalon liikuntatilat yhtenäisen laajennettavan tuulikaapin avulla toisiinsa. Uusi liikuntatila palvelisi lasten ja ns. pehmeiden lajien tiloina.

Tontille tuloväylä on tarkoitus uusia yleisen turvallisuuden parantamiseksi. Pysäköintipaikkojen rajallisuuden takia niitä rakennetaan lisää, ja piha-alue pinnoitetaan uudelleen. Lisäksi tarkoitus olisi rakentaa valmiudet piha-alueen käyttämiseen kesäaikaista liikuntatoimintaa varten.

Rakentaminen alkaa toukokuussa, ja hankkeen on tarkoitus valmistua kuluvan vuoden loppuun mennessä.

Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 1 340 000 euroa, joka koostuu seuraavasti:

Kirjasto-osan peruskorjaus              320 000 euroa
Liikunta- ja aputilojen rakentaminen 680 000 euroa
Piha-alueen rakentaminen               340 000 euroa

Hanke olisi tarkoitus rahoittaa seuraavasti:

Oma pääoma                                   340 000 euroa
Opetusministeriöltä anottava avustus  200 000 euroa
Rahoituslaitoslaina                            200 000 euroa
Helsingin kaupungin laina                  600 000 euroa

Helsingin kaupungin urheilu- ja ulkoilulaitosrahaston sääntöjen mukaan sen varoja voidaan käyttää urheilu- ja ulkoilulaitoksia palvelevien laitosten rakennustöiden rahoittamiseen. Rahaston varoilla ei voi näin ollen toteuttaa kirjasto-osan peruskorjausta. Hankkeen hyväksyttävä kokonaissumma on 1 020 000, josta voidaan lainoittaa 40 %, joten myönnettävän lainan määrä on 408 000 euroa. Muuten Tapanilan Urheilutalosäätiön rakennushanke on urheilu- ja ulkoilulaitosrahaston sääntöjen ehdon mukainen.

Lisäksi esittelijä toteaa, että uusi liikuntatila aiheuttaa arviolta vähintään 50 000 euron korotustarpeen tuetun käytön määrärahoihin.

Käsittely

06.03.2012 Ehdotuksen mukaan

Esteelliset: Petteri Huurre

14.02.2012 Pöydälle

Esittelijä

liikuntajohtaja

Anssi Rauramo

Lisätiedot

Mia Savolainen, hallintosihteeri, puhelin: 310 87812

Risto Hietanoro, laitospäällikkö, puhelin: 310 87827

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 1

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

hallintokeskus@hel.fi

http://www.hel.fi/hallintokeskus

+358 9 655 783

 

FI02012566