Helsingin kaupunki | Esityslista | 4/2012 | 1 (1) |
Kaupunginhallitus |
|
| |
|
| Ryj/4 | |
| 30.1.2012 |
| |
|
|
| |
4
Lausunnon antaminen Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Surehand Oy:n ympäristölupahakemuksesta (Tattarisuon teollisuusalue)
HEL 2011-009222 T 11 01 00 00
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättänee antaa Etelä-Suomen aluehallintovirastolle seuraavan lausunnon Surehand Oy:n ympäristölupahakemuksesta, joka koskee rakennusjätteen sekä kaupan ja teollisuusjätteen vastaanottoa ja käsittelyä energiakäyttöön Tattarisuon teollisuusalueella (Dnro ESAVI/209/04.08.2011):
Kaupunginhallitus toteaa, että Helsingin kaupungin ympäristölautakunta on 10.1.2012 antanut Etelä-Suomen aluehallintovirastolle lausunnon Surehand Oy:n ympäristölupahakemuksesta. Kaupunginhallitus viittaa ympäristölautakunnan lausuntoon ja toteaa lisäksi seuraavaa:
Laitoksen sijaintialue sisältyy Tattarisuon pienteollisuus- ja varastoalueen 11.8.1987 vahvistettuun asemakaavaan nro 9200. Hakemuksessa esitetyillä tonteilla on käytettävissä kerrosalaa yhteensä noin 3 225 k-m². Kaavan mukaan rakennusten enimmäiskorkeus on 12 metriä ja vähimmäisetäisyys tontin rajasta on 6 metriä. Kaavan mukaan alueen rakennusten, rakenteiden, piha-alueiden ja ajoratojen suunnittelussa, perustamisessa ja muussa rakentamisessa tulee ottaa erityisesti huomioon alueen maaperä- ja pohjavesisuhteet, niistä aiheutuvat painumat sekä pintavesiolosuhteet. Rakentaminen sekä siihen liittyvät kuivatus-, salaojitus- ja täyttötoimenpiteet eivät saa aiheuttaa pohjavedenpinnan liiallista alenemista. Ulkovarastointiin käytettävälle tontille tulee kaavan mukaan rakentaa katurajaan vähintään 150 cm korkea umpiaita ja sen kadunpuoleiselle sivulle tulee istuttaa pensasrivi. Umpiaita tulee ulottaa vähintään 10 m viereisten tonttien rajasivuille.
Hakemuksessa jätteiden lajittelutilaksi esitetty uusi pressuhalli on liitepiirroksessa sijoitettu kaavan vähimmäisetäisyyttä lähemmäksi naapuritontin rajaa. Kaupunginhallitus toteaa, että etäisyyden ylitykselle tulee saada naapurin suostumus. Uusi pressuhalli on sijoitettu Rattitien varressa myös osin istutettavalle alueelle, joka on esitetty asfaltoitavaksi. Rattitien varren nykyisestä julkisivulinjasta poikkeamiselle ei ole esitetty perusteita, joten kaupunginhallitus ei puolla kadunpuoleisen rakennusalan rajan ylitystä.
Kaupunginhallitus katsoo, että tontin itäreunalle liitepiirroksessa esitetty laaja asfalttipinnoite on suunniteltava ja toteutettava siten, etteivät vaikutukset pohjavesioloihin tai naapuritonttien ja katualueen kuivatukseen ole merkittäviä.
Tuulilasintien varressa on esitetty pysäköintipaikkoja kaavan istutettavalle alueelle. Mikäli hakemuksen tontit yhdistetään yhdeksi tontiksi, ei ehdotuksessa esitetty rakentamisen määrä ylittäisi sallittua rakennusoikeuden määrää. Sisäänajoväylälle esitetty 10 metrin leveys ylittää alueen normaalin mitoituksen.
Kaupunginhallitus toteaa, että ympäristölupahakemuksessa esitetyn työkoneiden melun pakokaasupäästöjen lisäksi toiminnasta saattaa aiheutua muitakin päästöjä ympäristöön. Tällaisia mahdollisia haittoja ovat esimerkiksi pölyäminen tai haitta-aineiden kulkeutuminen vesien mukana. Kaupunginhallitus katsoo, että ympäristölupaharkinnassa ja toiminnan järjestämisessä tulee ottaa riittävällä tavalla huomioon päästöjen hallinta siten, ettei toiminnasta aiheudu ympäristön pilaantumisen vaaraa tai kohtuutonta haittaa alueen muille toimijoille.
Kaupunginhallitus puoltaa Surehand Oy:n ympäristölupahakemuksen hyväksymistä, mikäli hakemuksen käsittelyssä otetaan huomioon hakemuksessa esitettyjen seikkojen lisäksi edellä sekä ympäristölautakunnan lausunnossa esitetyt näkökohdat.
Esittelijä
Etelä-Suomen aluehallintovirasto pyytää Helsingin kaupungin lausuntoa Surehand Oy:n ympäristölupahakemuksesta, joka koskee rakennusjätteen sekä kaupan ja teollisuusjätteen vastaanottoa ja käsittelyä energiakäyttöön Tattarisuon teollisuusalueella. Lausuntoa pyydetään erityisesti kaavoitusasioista. Lausunto pyydetään toimittamaan aluehallintovirastoon 4.1.2012 mennessä. Lausunnon antamiselle on saatu lisäaikaa 4.2.2012 saakka.
Esittelijä toteaa, että myös ympäristölautakunta on 10.1.2012 kunnan ympäristönsuojeluviranomaisena antanut Etelä-Suomen aluehallintovirastolle lausunnon Surehand Oy:n lupahakemuksesta.
Hakemuksen mukainen toiminta ja ympäristö
Luvanhakijan on tarkoitus aloittaa Tattarisuon teollisuusalueella osoitteessa Tuulilasintie 3 Helsingin kaupungilta vuokraamallaan tontilla rakennusjätteiden vastaanoton ja niiden lajittelun. Toiminta pyritään aloittamaan keväällä 2012, mikäli luvat toiminnalle on myönnetty. Laitoksen toiminnalle haetaan jatkuvaa lupaa.
Hakija ilmoittaa laitoksen vastaanottavan käsiteltäväksi rakennustyömailta tulevaa rakennusjätettä siten, että käsittelyn jälkeen siitä ohjautuu hyötykäyttöön 80 % ja 20 % kaato-paikalle. Laitos vastaanottaa myös kaupasta ja teollisuudesta tulevaa energian valmistukseen soveltuvaa jätettä, josta toimitetaan 90 % hyötykäyttöön ja 10 % kaatopaikalle. Laitos ei vastaanota eloperäistä biojätettä eikä ongelmajätteitä. Laitosalueella ei hakemuksen mukaan varastoida polttonesteitä.
Vastaanotettavat jätteet toimitetaan laitokselle vaihtolavakuorma-autoilla. Kuorman saavuttua se punnitaan ja sen soveltuvuus hyödynnettäväksi tarkastetaan. Pyöräalustainen lajittelukone esikäsittelee kuorman purkauskentällä eri materiaaleille varatuille jäte- ja vaihtolavoille. Loppulajittelu suoritetaan pienipyöräisellä kuormaajalla. Täydet lavat toimitetaan kolmen lavan yhteiskuljetuksina joko hyötykäyttöpaikoille tai kaatopaikalle.
Hakijan mukaan laitoksessa ei synny päästöjä ilmaan eikä maaperään lukuun ottamatta lajittelukoneiden normaaleja pakokaasupäästöjä. Koska vastaanotettavat jätteet lajitellaan ja toimitetaan edelleen hyötykäyttöön tai kaatopaikalle, ei laitoksella synny tuotannossaan muita jätteitä jotka varastoituisivat tontille.
Hakemuksessa esitetään jätteiden vastaanottomääriksi rakennusjätteen osalta 40 000–50 000 tonnia vuodessa ja kaupanjätteen osalta 7 000–10 000 tonnia vuodessa.
Lähimmät häiriintyvät kohteet (asuinkiinteistöjä) sijaitsevat noin 500 metrin päässä laitoksen itäpuolella Tattariharjuntien varrella. Laitos ei sijaitse pohjaveden hankinnan kannalta tärkeällä pohjavesialueella. Päivittäinen toiminta-aika on maanantaista perjantaihin kello 7–20.
Esittelijä
apulaiskaupunginjohtaja
Pekka Sauri
Lisätiedot
Erja Saarinen, apulaiskaupunginsihteeri, puhelin: 310 36102
erja.saarinen(a)hel.fi
Liitteet
1 | Etelä-Suomen AVI:n lausuntopyyntö |
2 | Surehand Oy:n ympäristölupahakemus |
3 | Hakemuksen liitteet |
4 | Liitepiirros |
5 | Ympäristökartta |
Oheismateriaali
1 | 1.4 Muutoksenhakukielto, valmistelu |
Otteet
Ote | Otteen liitteet |
Etelä-Suomen aluehallintovirasto, ympäristölupavastuualue |
|
Tiedoksi
Ympäristölautakunta
Kaupunkisuunnittelulautakunta
Talous- ja suunnittelukeskus
| |||||
Postiosoite | Käyntiosoite | Puhelin | Faksi |
| Y-tunnus |
PL 1 | Pohjoisesplanadi 11-13 | +358 9 310 1641 | +358 9 655 783 |
| 0201256-6 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | Helsinki 17 | Tilinro |
| Alv.nro | |
hallintokeskus@hel.fi | http://www.hel.fi/hallintokeskus | FI0680001200062637 |
| FI02012566 | |
|
| ||||