Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

4/2016

1 (1)

Kaupunginhallituksen konsernijaosto

 

 

 

 

Kj/4

 

14.03.2016

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 34

Kaupunginjohtajan toimialaan kuuluvien tytäryhteisöjen edustajien nimeäminen

HEL 2016-000721 T 00 01 05

Päätös

Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti

1

kehottaa kaupunginkanslian oikeuspalvelut -osastoa edustamaan Helsingin kaupunkia liitteessä 1 mainittujen tytäryhtiöiden vuoden 2016 kevään varsinaisissa yhtiökokouksissa.

2

kehottaa kaupungin yhtiökokousedustajaa toimimaan kussakin yhtiökokouksessa siten, että käsiteltävät asiat hyväksytään hallituksen päätösehdotusten mukaisesti.

3

kehottaa kaupungin yhtiökokousedustajaa toimimaan yhtiökokouksissa siten, että mainittujen yhtiöiden hallitusten jäsenet ja varajäsenet sekä tilintarkastajat valitaan yhtiöjärjestyksen mukaiseksi toimikaudeksi liitteen 1 mukaisesti.

4

kehottaa kaupungin yhtiökokousedustajaa toimimaan kussakin yhtiökokouksessa siten, että tytäryhtiön hallituksen puheenjohtajalle ja jäsenille maksetaan kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston tekemien päätösten mukaiset palkkiot, ellei osakassopimuksessa tai yhtiöjärjestyksessä ole toisin sovittu tai määrätty, ja että tilintarkastajalle ja/tai tilintarkastusyhteisölle suoritetaan palkkiot kilpailutettujen tilintarkastustehtävien osalta tarkastuslautakunnan hyväksymien tilintarkastusyhteisöjen tarjoukseen perustuvan hyväksyttävän laskun mukaan ja muiden osalta hyväksyttävän laskun mukaisesti.

5

kehottaa kaupungin yhtiökokousedustajaa toimimaan kussakin yhtiökokouksessa siten, että yhtiökokous kehottaa yhtiön hallitusta noudattamaan kulloinkin voimassa olevia kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen ja konsernijaoston päättämiä konserniohjeita ja konserniohjauksen periaatteiden mukaisesti yhtiöille annettua muuta kaupungin ohjeistusta sekä kaupungin talousarviossa yhtiölle mahdollisesti asetettuja sitovia ja muita tavoitteita.

6

kehottaa Seure Henkilöstöpalvelut Oy:n hallitusta ottamaan varsinaisen yhtiökokouksen esityslistalle Helsingin kaupungin esityksen hallituksen kehottamisesta noudattamaan kulloinkin voimassa olevia kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen ja konsernijaoston päättämiä konserniohjeita ja konserniohjauksen periaatteiden mukaisesti yhtiöille annettua muuta kaupungin ohjeistusta sekä kaupungin talousarviossa yhtiölle mahdollisesti asetettuja sitovia ja muita tavoitteita.

Käsittely

Esittelijä muutti esitystään siten, että Helsingin markkinointi Oy:n hallituksessa Mikko Lestin sijasta esitetään Topi Lehtipuuta.

 

Vastaehdotus:
Tuuli Kousa: Muutetaan liitteeseen 1 Helsingin Markkinointi Oy:n hallituksen kokoonpanoa siten, että hallituksen jäsenistä poistetaan Mikko Leisti.

Kannattaja: Osku Pajamäki

 

Konsernijaosto hyväksyi esittelijän muuten ehdotuksen.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Petra Vänskä-Sippel, controller, puhelin: 310 36611

petra.vanska-sippel(a)hel.fi

Liitteet

1

Kaupunginjohtajan toimialan tytäryhteisöihin nimettävät

2

Kaupunginjohtajan toimialan tytäryhteisöjen tulostavoitteet 2016

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Yhtiöt

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus
Liite 2

Päätösehdotus

Kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää

1

kehottaa kaupunginkanslian oikeuspalvelut -osastoa edustamaan Helsingin kaupunkia liitteessä 1 mainittujen tytäryhtiöiden vuoden 2016 kevään varsinaisissa yhtiökokouksissa.

2

kehottaa kaupungin yhtiökokousedustajaa toimimaan kussakin yhtiökokouksessa siten, että käsiteltävät asiat hyväksytään hallituksen päätösehdotusten mukaisesti.

3

kehottaa kaupungin yhtiökokousedustajaa toimimaan yhtiökokouksissa siten, että mainittujen yhtiöiden hallitusten jäsenet ja varajäsenet sekä tilintarkastajat valitaan yhtiöjärjestyksen mukaiseksi toimikaudeksi liitteen 1 mukaisesti.

4

kehottaa kaupungin yhtiökokousedustajaa toimimaan kussakin yhtiökokouksessa siten, että tytäryhtiön hallituksen puheenjohtajalle ja jäsenille maksetaan kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston tekemien päätösten mukaiset palkkiot, ellei osakassopimuksessa tai yhtiöjärjestyksessä ole toisin sovittu tai määrätty, ja että tilintarkastajalle ja/tai tilintarkastusyhteisölle suoritetaan palkkiot kilpailutettujen tilintarkastustehtävien osalta tarkastuslautakunnan hyväksymien tilintarkastusyhteisöjen tarjoukseen perustuvan hyväksyttävän laskun mukaan ja muiden osalta hyväksyttävän laskun mukaisesti.

5

kehottaa kaupungin yhtiökokousedustajaa toimimaan kussakin yhtiökokouksessa siten, että yhtiökokous kehottaa yhtiön hallitusta noudattamaan kulloinkin voimassa olevia kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen ja konsernijaoston päättämiä konserniohjeita ja konserniohjauksen periaatteiden mukaisesti yhtiöille annettua muuta kaupungin ohjeistusta sekä kaupungin talousarviossa yhtiölle mahdollisesti asetettuja sitovia ja muita tavoitteita.

6

kehottaa Seure Henkilöstöpalvelut Oy:n hallitusta ottamaan varsinaisen yhtiökokouksen esityslistalle Helsingin kaupungin esityksen hallituksen kehottamisesta noudattamaan kulloinkin voimassa olevia kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen ja konsernijaoston päättämiä konserniohjeita ja konserniohjauksen periaatteiden mukaisesti yhtiöille annettua muuta kaupungin ohjeistusta sekä kaupungin talousarviossa yhtiölle mahdollisesti asetettuja sitovia ja muita tavoitteita.

Esittelijän perustelut

Esittelijä toteaa, että konsernijaostolle on valmisteltu keskitetysti päätettäväksi esitykset kaupunginjohtajan toimialaan kuuluvien tytäryhteisöjen varsinaisiin yhtiökokouksiin liittyen mukaan lukien hallitus- ja tilintarkastusvalinnat liitteen 1 mukaisesti.

Kaupunginhallitus on 13.9.2004, 1119 § päättänyt Helsinki-konserniin kuuluvien tytäryhtiöiden ja säätiöiden hallitusten jäsenten palkkioista. Päätöksen perusteella yhtiön hallituksen jäsenille maksetaan kokouspalkkio, joka perustuu kaupunginvaltuuston 5.5.2010, 109 § hyväksymään Helsingin kaupungin luottamushenkilöiden palkkiosääntöön (viimeisin muutos 26.11.2014). Kokouspalkkio on sama kuin palkkiosäännön 2 §:ssä tarkoitetun jaoston puheenjohtajan kokouspalkkio, joka on tällä hetkellä 200 euroa. Yhtiön hallituksen puheenjohtajalle maksetaan lisäksi vuosipalkkio, joka on puolet palkkiosäännön 4 §:n kohdassa ”muut lautakunnat” mainitusta vuosipalkkiosta. Tällä hetkellä vuosipalkkio on 2 185 euroa. Ohjeita noudatetaan alla olevissa yhtiöissä, ellei yhtiöiden kohdalla toisin mainita.

Helsingin kaupungin talousarviossa 2016 (Kvsto 2.12.2015, 328 §) on keskeisille tytäryhtiöille ja -säätiöille asetettu joko sitovia ja/tai muita tavoitteita. Tavoitteet on lueteltu liitteessä 2. Tytäryhteisöt raportoivat tavoitteiden toteutumisesta tytäryhteisöraporttien yhteydessä.

Forum Virium Helsinki Oy

Kaupungin omistusosuus yhtiöstä on 100,0 %.

Yhtiön toiminnan tarkoituksena on edistää tutkimuksen, julkishallinnon ja elinkeinoelämän vuorovaikutusta, korkeaa osaamista hyödyntävien ja tuottavien yritysten syntymistä ja menestymistä sekä parantaa kansainvälisesti kilpailukykyisen, korkeaa osaamista vaativan yritystoiminnan sijoittumisen ja kehittymisen edellytyksiä. Yhtiön toimialana on harjoittaa tutkimuksen, julkishallinnon ja elinkeinoelämän välistä yhteistyötä yhtiön toiminnan tarkoituksen toteuttamiseksi sekä tehdä aloitteita yhtiön toiminnan tarkoituksen piiriin kuuluvien yhteisten hankkeiden toteuttamisesta sekä avustaa tällaisten hankkeiden hallinnossa ja rahoituksen hankinnassa. Yhtiö voi toimintaansa varten omistaa ja hallita osakkeita, osuuksia ja kiinteistöjä sekä käydä niillä kauppaa ja vuokrata niitä. Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa eikä se jaa omistajilleen osinkoa, vaan mahdollinen voitto on käytettävä yhtiön oman toiminnan tukemiseen ja kehittämiseen. Yhtiöjärjestyksen mukaan hallitukseen kuuluu kolmesta viiteen jäsentä. Yhtiöllä on yksi tilintarkastaja ja yksi varatilintarkastaja. Jos tilintarkastajaksi valitaan hyväksytty tilintarkastusyhteisö, varatilintarkastajaa ei tarvita.             

Helsingin Markkinointi Oy

Kaupungin omistusosuus yhtiöstä on 100,0 %.

Yhtiön toimialana on Helsingin ja Helsingin seudun markkinointi-, viestintä- ja neuvontapalvelujen tuottaminen, markkinointiyhteistyön ja palvelujen kehittäminen, erilaisten tapahtumien ja tilaisuuksien tuottaminen ja järjestäminen sekä kumppanuuksien hankinta ja hoito. Lisäksi yhtiö harjoittaa matkailuneuvontaa ja siihen liittyvää myynti- ja välitystoimintaa. Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa eikä se jaa omistajilleen osinkoa, vaan mahdollinen voitto on käytettävä yhtiön oman toiminnan tukemiseen ja kehittämiseen. Yhtiöjärjestyksen mukaan hallitukseen kuuluu vähintään kolme ja enintään viisi yhtiökokouksen vuodeksi kerrallaan valitsemaa jäsentä. Yhtiöllä on yksi tilintarkastaja ja yksi varatilintarkastaja. Jos tilintarkastajaksi valitaan hyväksytty tilintarkastusyhteisö, varatilintarkastajaa ei tarvita.

Helsinki Abroad Ltd Oy

Kaupungin omistusosuus yhtiöstä on 100,0 %.

Yhtiön toimialana on ylläpitää ja edistää Helsingin kaupungin ja sen yhteistyökumppaneiden etuja ja edunvalvontaa ulkomailla kuntalain 76 §:n tarkoittamana kuntien yhteistoimintana. Yhtiö voi toimintaansa varten omistaa ja hallita osakkeita, osuuksia ja kiinteistöjä sekä käydä niillä kauppaa ja vuokrata niitä. Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa eikä se jaa omistajilleen osinkoa, vaan mahdollinen voitto käytetään yhtiön oman toiminnan tukemiseen ja kehittämiseen. Yhtiöjärjestyksen mukaan hallitukseen kuuluu kolmesta viiteen varsinaista jäsentä. Yhtiöllä on yksi tilintarkastaja ja yksi varatilintarkastaja. Jos tilintarkastajaksi valitaan hyväksytty tilintarkastusyhteisö, varatilintarkastajaa ei tarvita.

Helsinki Region Marketing Oy

Kaupungin omistusosuus yhtiöstä on 100,0 %.

Yhtiön toimialana on Helsingin metropolialueen elinkeinoelämän kansainvälistäminen ja tuotantorakenteen monipuolistaminen työllisyyden turvaamiseksi. Yhtiön tarkoituksena on toimia matkailun ja elinkeinoelämän kansainvälisen markkinoinnin kehittämiseksi, edistämällä paikallisten yritysten ulkomaankauppaa, osallistumalla tuotekehittelyhankkeisiin, harjoittamalla elinkeinoelämän tutkimusta, suunnittelua, järjestämällä koulutusta ja konsultointia sekä osallistumalla muutoinkin elinkeinoelämän yleisten edellytysten kehittämiseen. Yhtiö voi omistaa ja hallita kiinteistöjä ja kiinteistöyhtiöiden osakkeita sekä vuokrata niitä. Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa eikä se jaa omistajilleen osinkoa, vaan mahdollinen voitto on käytettävä yhtiön oman toiminnan tukemiseen ja kehittämiseen. Yhtiöjärjestyksen mukaan hallitukseen kuuluu kolmesta seitsemään varsinaista jäsentä. Yhtiöllä on yksi tilintarkastaja ja yksi varatilintarkastaja. Jos tilintarkastajaksi valitaan hyväksytty tilintarkastusyhteisö, varatilintarkastajaa ei tarvita.

Seure Henkilöstöpalvelut Oy

Kaupungin omistusosuus yhtiöstä on 56,4 %.

Yhtiön toimialana on harjoittaa pääosaa toiminnastaan sen omistavien hankintayksiköiden, kuntien, kuntayhtymien sekä näiden tytäryhteisöjen ja -säätiöiden kanssa tuottamalla niille tilapäisen työvoiman vuokraukseen ja henkilöstöhankintaan liittyviä palveluja, sekä omistaa toimintaansa liittyviä osakkeita ja kiinteistöjä. Yhtiö toimii julkisista hankinnoista annetun lain (348/2007) tarkoittamassa mielessä omistajiensa sidosyksikkönä. Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa eikä se myöskään jaa osinkoa. Mahdollinen voitto käytetään yhtiön kehittämiseen. Yhtiöjärjestyksen mukaan hallitukseen kuuluu viidestä yhdeksään varsinaista jäsentä. Jokaisella varsinaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Helsinki nimeää viisi varsinaista jäsentä ja heille varajäsenet. Hallituksen puheenjohtajan valitsee Helsinki. Yhtiöllä on yksi tilintarkastaja ja yksi varatilintarkastaja. Jos tilintarkastajaksi valitaan hyväksytty tilintarkastusyhteisö, varatilintarkastajaa ei tarvita.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Petra Vänskä-Sippel, controller, puhelin: 310 36611

petra.vanska-sippel(a)hel.fi

Liitteet

1

Kaupunginjohtajan toimialan tytäryhteisöihin nimettävät

2

Kaupunginjohtajan toimialan tytäryhteisöjen tulostavoitteet 2016

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Yhtiöt

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus
Liite 2

Tiedoksi

Oikeuspalvelut

Päätöshistoria

Kaupunginhallituksen konsernijaosto 29.02.2016 § 19

HEL 2016-000721 T 00 01 05

Päätös

Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

29.02.2016 Pöydälle

Konsernijaosto päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Tuuli Kousan ehdotuksesta.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Petra Vänskä-Sippel, controller, puhelin: 310 36611

petra.vanska-sippel(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 1

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

800012-62637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

helsinki.kirjaamo@hel.fi

http://www.hel.fi

+358 9 655 783

 

FI02012566