Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

19/2012

1 (1)

Kaupunginhallituksen konsernijaosto

 

 

 

 

Ryj/1

 

12.11.2012

 

 

 

 

 

 

§ 167

Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) yhtymäkokous

HEL 2012-006742 T 00 01 06

Päätös

Konsernijaosto päätti kehottaa apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauria edustamaan kaupunkia Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän yhtymäkokouksessa 27.11.2012.

Samalla konsernijaosto päätti kehottaa kaupungin edustajaa:

1) kannattamaan hallituksen esitystä, että yhtymäkokous päättää muuttaa vuoden 2012 talousarviota siten, että HSL:n investointimenoihin varattua määrärahaa korotetaan 2 900 000 eurolla 12 530 000 eurosta 15 430 000 euroon (asia 3)

2) kannattamaan hallituksen esitystä, että yhtymäkokous päättää

a) hyväksyä talousarvion 2013 sekä toiminta- ja taloussuunnitelman 2013 - 2015 liitteen mukaisena, kuitenkin edellyttäen, että taloussuunnitelma tarkistetaan sen mukaan, mitä HSL ja jäsenkunnat infrakorvausten jakoperusteista erikseen sopivat

b) päättää sitovat määrärahat ja tuloarviot vuodelle 2013 seuraavasti:

Toimintamenot 586 550 000 euroa
Investointimenot 18 000 000 euroa
Kuntaosuudet 291 379 000 euroa

c) että vuonna 2013 HSL maksaa jäsenkunnille korkoa kuntakohtaisesta ylijäämästä ja laskuttaa korkoa kuntakohtaisesta alijäämästä. Koron määräytymisperuste on tilinpäätösvuoden 2012 ensimmäisen ja viimeisen päivän yli/alijäämän keskiarvo. Korkona käytetään tilinpäätösvuoden ensimmäisen päivän vuoden euriborkorkoa

d) että HSL:n peruspääomalle ei lasketa korkoa vuonna 2013 sekä

e) oikeuttaa hallituksen ottamaan vuonna 2013 pitkäaikaista lainaa enintään 17 milj. euroa ja lyhytaikaista lainaa enintään 20 milj. euroa (asia 4).

3) kannattamaan hallituksen esitystä, että yhtymäkokous päättää hyväksyä liitteen mukaisen johtosäännön Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymälle voimaan 1.1.2013 lukien ja oikeuttaa toimitusjohtajan tekemään sääntöihin tarvittaessa vähäisiä tai teknisluontoisia muutoksia (asia 5)

4) kannattamaan hallituksen esitystä, että yhtymäkokous merkitsee hallituksen selvityksen tiedoksi (asia 6).

Vielä konsernijaosto päätti oikeuttaa kaupungin edustajaa harkintansa mukaan hyväksymään muiden jäsenkuntien toimesta yhtymäkokouksen hyväksyttäväksi mahdollisesti esittämät asiat.

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Pekka Sauri

Lisätiedot

Kristiina Matikainen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36035

kristiina.matikainen(a)hel.fi

Liitteet

1

HSL:n syysyhtymäkokouksen 27.11.2012 esityslista

2

HSL esityslistan 27.11.12 liite 1, Ääniluettelo

3

HSL yhtymäkokouksen esityslistan 27.11.2012 liitteet

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Nimetty henkilö

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

HSL

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Päätösehdotus

Konsernijaosto päättänee kehottaa apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauria edustamaan kaupunkia Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän yhtymäkokouksessa 27.11.2012.

Samalla konsernijaosto päättänee kehottaa kaupungin edustajaa:

1) kannattamaan hallituksen esitystä, että yhtymäkokous päättää muuttaa vuoden 2012 talousarviota siten, että HSL:n investointimenoihin varattua määrärahaa korotetaan 2 900 000 eurolla 12 530 000 eurosta 15 430 000 euroon (asia 3)

2) kannattamaan hallituksen esitystä, että yhtymäkokous päättää

a) hyväksyä talousarvion 2013 sekä toiminta- ja taloussuunnitelman 2013 - 2015 liitteen mukaisena, kuitenkin edellyttäen, että taloussuunnitelma tarkistetaan sen mukaan, mitä HSL ja jäsenkunnat infrakorvausten jakoperusteista erikseen sopivat

b) päättää sitovat määrärahat ja tuloarviot vuodelle 2013 seuraavasti:

Toimintamenot 586 550 000 euroa
Investointimenot 18 000 000 euroa
Kuntaosuudet 291 379 000 euroa

c) että vuonna 2013 HSL maksaa jäsenkunnille korkoa kuntakohtaisesta ylijäämästä ja laskuttaa korkoa kuntakohtaisesta alijäämästä. Koron määräytymisperuste on tilinpäätösvuoden 2012 ensimmäisen ja viimeisen päivän yli/alijäämän keskiarvo. Korkona käytetään tilinpäätösvuoden ensimmäisen päivän vuoden euriborkorkoa

d) että HSL:n peruspääomalle ei lasketa korkoa vuonna 2013 sekä

e) oikeuttaa hallituksen ottamaan vuonna 2013 pitkäaikaista lainaa enintään 17 milj. euroa ja lyhytaikaista lainaa enintään 20 milj. euroa (asia 4).

3) kannattamaan hallituksen esitystä, että yhtymäkokous päättää hyväksyä liitteen mukaisen johtosäännön Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymälle voimaan 1.1.2013 lukien ja oikeuttaa toimitusjohtajan tekemään sääntöihin tarvittaessa vähäisiä tai teknisluontoisia muutoksia (asia 5)

4) kannattamaan hallituksen esitystä, että yhtymäkokous merkitsee hallituksen selvityksen tiedoksi (asia 6).

Vielä konsernijaosto päättänee oikeuttaa kaupungin edustajaa harkintansa mukaan hyväksymään muiden jäsenkuntien toimesta yhtymäkokouksen hyväksyttäväksi mahdollisesti esittämät asiat.

Esittelijä

Helsingin seudun kuntayhtymän perussopimuksen mukaan yhtymäkokouksia pidetään vähintään kaksi vuodessa. Yhtymäkokouksessa on jokaisella jäsenkunnalla yksi edustaja, joka käyttää jäsenkunnan äänivaltaa.

Perussopimuksen mukaan syysyhtymäkokouksessa käsitellään:

- talousarvion, taloussuunnitelman ja strategian sekä sitovat tavoitteet sisältävän toimintasuunnitelman hyväksyminen

- hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan sekä jäsenten valinta

- tarkastuslautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan sekä kahden muun jäsenen ja näiden henkilökohtaisten varajäsenten valinta

- tilintarkastajan (JHTT) ja tarvittaessa varatilintarkastajan (JHTT) valinta

Helsingin seudun liikenne – kuntayhtymän 27.11.2012 pidettävän yhtymäkokouksen esityslista on liitteenä 1, ääniluettelo liitteenä 2 ja esityslistan liitteet liitteenä 3.

Hallituksen jäsenten valinta perussopimuksen mukaisesti vuoden 2012 loppuun kestäväksi toimikaudeksi on käsitelty konsernijaostossa1.6.2009.

HSL:n toiminta- ja taloussuunnitelmassa joukkoliikenteen infrakorvaukset on arvioitu voimassa olevan sopimuksen mukaisesti, koska sopimusta infrakustannuksista ei ole vielä tehty. Infrakorvausten osalta kaupungin linjauksena on, että jakoperusteena on kustannusten jakaminen liikennemuodoittain, nousuittain ja kunnittain. Helsinki on infrakorvausten osalta esittänyt HSL.lle jo aiemmin, että infrakorvausten jakoperusteet määritellään em, tavalla. Nykyinen HSL:n infrasopimus lähtee siitä, että että jakoperusteena on kustannusten jakaminen liikennemuodoittain, nousuittain koko HSL-alueella.

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Pekka Sauri

Lisätiedot

Kristiina Matikainen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36035

kristiina.matikainen(a)hel.fi

Liitteet

1

HSL:n syysyhtymäkokouksen 27.11.2012 esityslista

2

HSL esityslistan 27.11.12 liite 1, Ääniluettelo

3

HSL yhtymäkokouksen esityslistan 27.11.2012 liitteet

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Nimetty henkilö

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

HSL

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Päätöshistoria

Rakennus- ja ympäristötointa johtava apulaiskaupunginjohtaja 08.08.2012 § 28

HEL 2012-006742 T 00 01 06

Päätös

Rakennus- ja ympäristötointa johtava apulaiskaupunginjohtaja päätti merkitä tiedoksi Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän yhtymäkokouksen pöytäkirjan 29.5.2012.

Lisätiedot

Matikainen Kristiina, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36035

kristiina.matikainen(a)hel.fi

 

Kaupunginhallituksen konsernijaosto 28.05.2012 § 119

HEL 2012-006742 T 00 01 06

Päätös

Konsernijaosto päätti kehottaa rakennus- ja ympäristötointa johtavaa apulaiskaupunginjohtajaa edustamaan Helsingin kaupunkia Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän kevätyhtymäkokouksessa 29.5.2012 klo 11.00.

Samalla konsernijaosto päätti kehottaa yhtiökokousedustajaa

1. ehdottamaan, että yhtymäkokous merkitsee seuraavat tarkastuslautakunnan ehdotukset tiedoksi:

a) yhtymäkokous päättää merkitä 20.4.2012 allekirjoitetun tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2011 tiedoksi

2. kannattamaan tarkastuslautakunnan ehdotusta, että yhtymäkokous päättää vahvistaa vuoden 2011 tilinpäätöksen ja myöntää tilivelvollisille vastuuvapauden tilivuodelta 2011

c) tarkastuslautakunta allekirjoitti arviointikertomuksen ja päätti luovuttaa sen yhtymäkokoukselle

3. ehdottamaan, että yhtymäkokous merkitsee tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen tiedoksi ja lähettää sen toimenpiteitä varten HSL:n hallitukselle

4. ehdottamaan, että yhtymäkokous kehottaa hallitusta antamaan selvityksen vuoden 2012 aikana toimenpiteistä, joihin arviointikertomuksen johdosta on ryhdytty

5. ehdottamaan, että yhtymäkokous kehottaa tarkastuslautakuntaa jatkossa tuomaan arviointikertomuksen yhtymäkokouksen käsiteltäväksi yhdessä hallituksen arviointikertomuksesta antaman lausunnon kanssa.

6. kannattamaan hallituksen esitystä, että tilikauden ylijäämä, 1 592 455,04 euroa kirjataan edellisten tilikausien ylijäämätilille

7. kannattamaan hallituksen esitystä, että

a) yhtymäkokous vahvistaa vuoden 2012 Sipoon kuntaosuudeksi 1 340 000 euroa, Kirkkonummen kuntaosuudeksi 3 928 000 euroa ja korottaa HSL:n sitovien kuntaosuuksien määrää yhteensä 1 691 000 eurolla 276 080 000 eurosta 277 771 000 euroon

b) korottaa HSL:n sitovien toimintamenojen määrää Sipoon kustannuksia vastaavalla 2 590 000 eurolla 558 300 000 eurosta 560 890 000 euroon.

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Pekka Sauri

Lisätiedot

Kristiina Matikainen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36035

kristiina.matikainen(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 1

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

800012-62637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

helsinki.kirjaamo@hel.fi

http://www.hel.fi

+358 9 655 783

 

FI02012566