Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

15/2021

1 (9)

Kaupunginhallituksen konsernijaosto

 

 

 

 

Asia/8

 

22.11.2021

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 145

Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän syysyhtymäkokous

HEL 2021-005219 T 00 01 06

Päätös

Kaupunginhallituksen konsernijaosto kehotti kaupunginkanslian oikeuspalvelut -yksikköä edustamaan kaupunkia Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) syysyhtymäkokouksessa 30.11.2021.

Samalla konsernijaosto kehotti yhtymäkokousedustajaa:

kannattamaan hallituksen esitystä, että yhtymäkokous päättää:

        merkitä tiedoksi osavuosikatsauksen 2/2021 tiedoksi,

        hyväksyä talousarvion vuodelle 2022 sekä toiminta- ja taloussuunnitelman vuosille 2022–2024 liitteen mukaisena

        hyväksyä sitovat määrärahat ja tuloarviot vuodelle 2022 seuraavasti:

        että vuonna 2022 HSL ei maksa jäsenkunnille korkoa kuntakohtaisesta ylijäämästä tai laskuta korkoa kuntakohtaisesta alijäämästä. Mikäli yhtymäkokous päättää maksaa korkoa, koron määräytymisperuste on tilinpäätösvuoden 2022 ensimmäisen ja viimeisen päivän yli/alijäämän keskiarvo. Korkona käytetään tilinpäätösvuoden ensimmäisen päivän 12 kuukauden euribor-korkoa,

        että vuonna 2022 HSL ei maksa jäsenkunnille korkoa kuntakohtaisesta peruspääomaosuudesta. Mikäli yhtymäkokous päättää maksaa korkoa, koron määräytymisperuste on jäsenkunnan peruspääomaosuus. Korkona käytetään tilinpäätösvuoden ensimmäisen päivän 12 kuukauden euribor-korkoa,

        myöntää toimitusjohtajalle talousarviolainan ottovaltuudet enintään 50 000 000 euron suuruisille luotoille vuonna 2022.

esittää, että yhtymäkokous päättää kehottaa kuntayhtymän hallitusta jatkossa ottamaan talous- ja toimintasuunnitelman valmistelussa sekä muussa kuntayhtymän toiminnassa huomioon kuntayhtymälle asetetut omistajaohjauksen tavoitteet, kuten perussopimuksen mukaisen subventiotason ja joukkoliikenteen toimivuuden parantamisen. Toimenpiteet tehokkaan liikennejärjestelmän suunnittelulle ovat välttämättömiä, jotta kuntakohtainen subventioaste saadaan perussopimuksen mukaiselle tasolle. Lisäksi HSL:n tulisi taloussuunnitelmassaan tuoda selkeämmin esiin suurten kuntakohtaisten subventioasteiden erojen syyt, jotta kaupungeilla olisi nykyistä parempi tieto palvelutasosta ja kustannuksista.

Lisäksi kaupunginhallituksen konsernijaosto merkitsi tiedoksi, että kaupunkistrategian käyttömenojen vastuuperiaatteen saavuttamiseksi kaupunginhallituksen ehdotuksessa vuoden 2022 talousarvioksi (15.11.2021, xx §) on Helsingin kuntaosuus mitoitettu 8 000 000 euroa HSL:n hallituksen ehdotusta pienemmäksi. Talousarviovalmistelun aikana tulleet HSL:n osavuosikatsauksen 2/2021 tiedot Helsingin kaupungin alijäämäennusteesta olivat aiempaa arvioitua suotuisampia.

Esittelijä

vs. kansliapäällikkö

Tuula Saxholm

Lisätiedot

Timo Lindén, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36550

timo.linden(a)hel.fi

Liitteet

1

HSL yhtymäkokouksen esityslista

2

Ääniluettelo

3

Toiminta- ja taloussuunnitelma 2022-2024

4

Osavuosikatsaus 2 2021

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Esitysteksti

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän perussopimuksen mukaan yhtymäkokouksia pidetään vähintään kaksi vuodessa. Yhtymäkokouksessa on jokaisella jäsenkunnalla yksi edustaja, joka käyttää jäsenkunnan äänivaltaa.

Perussopimuksen mukaan syysyhtymäkokouksessa käsitellään:

Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän 30.11.2021 pidettävän yhtymäkokouksen kutsu liitteineen on liitteinä 1–4.

Osavuosikatsaus

Vuoden 2021 toinen osavuosikatsaus perustuu pääosin kahdeksan kuukauden toteumatietoihin ja se sisältää vuositason ennusteen, johon sisältyy koronatilanteesta johtuen epävarmuutta. Pandemia romahdutti matkustajamäärät maaliskuun 2020 puolivälistä lähtien. Matkustaja määrät eivät ole palautuneet talousarviossa asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Koronaviruspandemia on vaikuttanut merkittävästi HSL:n toimintaan ja talouden kehitykseen. Vaikutukset tulevat heijastumaan merkittävästi myös tulevien vuosien kehitykseen.

Toimintatuottojen arvioidaan olevan vuositasolla 712,4 milj. euroa, 49,0 milj. euroa (+7,4 %) yli talousarvion. Talousarvion ylittyminen johtuu HSL:lle toukokuussa 2021 myönnetystä 69,3 milj. euron valtion koronatuesta, jota ei oltu talousarviossa huomioitu. Lipputuloja arvioidaan kertyvän 232,4 milj. euroa eli 22,7 milj. euroa (-8,9 %) talousarviossa arvioitua vähemmän. Matkustajamäärien arvioidaan jäävän 235,8 milj. nousuun, kun vuonna 2019 tehtiin vielä 396,9 milj. nousua

Toimintakulujen arvioidaan jäävän 713,5 milj. euroon ja alittavan talousarvion 11,2 milj. eurolla (-1,5 %). Toimintakuluista 71 % on liikennöitsijöille operoinnista maksettavia korvauksia, joiden arvioidaan alittavan talousarvio 6,5 milj. eurolla (-1,3 %). Liikennöintiä on sopeutettu sopimusten sallimissa puitteissa, samalla kuitenkin pyrkien säilyttämään liikenteen palvelutaso. Toisaalta erityisesti polttoaineiden ja muun energian hinnan nousu on kasvattanut liikennöinnin kustannuksia. Ennuste bussiliikenteen kustannustason muutokselle vuonna 2021 on 4,8 %, kun talousarviossa varauduttiin 2,4 % kustannustason kasvuun

Tilikauden tuloksen arvioidaan olevan 17,9 milj. euroa alijäämäinen, kun talousarviossa oli varauduttu 79,1 milj. euron alijäämään. Lainakanta elokuun lopulla on 47,4 milj. euroa. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä yhtymäkokous on valtuuttanut uuden 50,0 milj. euron lainan nostoon, mutta ennusteen mukaan uudelle lainalle ei tänä vuonna ole tarvetta. Mikäli vuosi toteutuu ennusteen mukaisena, HSL:n oma pääoma on ennusteen mukaan vuoden päättyessä negatiivinen ja jäsenkunnille jää tuleviin vuosiin katettavaa kumulatiivista alijäämää yhteensä 20,0 milj. euroa.

Investointimenojen arvioidaan olevan koko vuonna 12,0 milj. euroa. Investointien ennustetaan alittavan talousarvion 6,1 milj. eurolla. Alitus johtuu joidenkin laitehankintojen siirtymisestä tuleville vuodelle ja junaliikenteen kilpailutuksen käynnistyskorvauksen siirrosta käyttömenoihin.

Toiminta- ja taloussuunnitelma 2022–2024

HSL:n toiminta- ja taloussuunnitelma on laadittu kolmeksi vuodeksi, joista ensimmäinen on talousarviovuosi. Kuntayhtymän perussopimuksen 11 §:n mukaan talousarviosta ja -suunnitelmasta tulee päättää viimeistään marraskuun loppuun mennessä pidettävässä yhtymäkokouksessa. Talousarvioehdotuksesta on perussopimuksen 23 §:n mukaan pyydettävä jäsenkuntien lausunnot, jotka on liitettävä yhtymäkokoukselle annettavaan talousarvioehdotukseen.

Talousarvion ja -suunnitelman perusteena ovat:

• HSL:n uuden strategian luonnosversio (uusi strategia käsitellään HSL:n hallituksessa 12/2021 ja yhtymäkokouksessa 01/2022),

• voimassa oleva TTS 2021–2023,

• vuoden 2020 tilinpäätöstiedot ja saatavissa olevat toteutuma- ja ennustetiedot vuodelta 2021,

• hyväksytty liikennöintisuunnitelma 2021–2022 ja pidemmän aikavälin suunnitelmat,

• poikittais- ja runkolinjastosuunnitelmat,

• Raide-Jokerin kehittämissuunnitelma ja

• MAL 2019 -suunnitelma.

Keskeisiä linjauksia toiminta- ja taloussuunnitelmakauden suunnittelussa on matkustajamäärien saaminen takaisin kasvu-uralle, joukkoliikenteen positiivisen menestystarinan jatkumisen varmistaminen sekä seudun paremman ja puhtaamman tulevaisuuden rakentaminen yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa. Matkustajamäärät ja lipputulot on saatava liikkumisrajoitusten aiheuttaman romahduksen jälkeen nopeasti kasvuun.

Toiminta- ja taloussuunnitelman keskeiset toimenpiteet on johdettu uuden strategialuonnoksen keskeisistä menestystekijöistä, joita ovat:

  1. Asiakkuuksista kasvua
  2. Liikkumisen kokonaisratkaisulla arvoa
  3. Tiedolla ja osaamisella tehokkuutta ja kyvykkyyttä

Toimintatulot

HSL:n toimintatulot vuonna 2022 ovat yhteensä 755,4 milj. euroa. Kasvua edellisvuoden ennusteeseen verrattuna on 43,0 milj. euroa (6,0 %). Toimintatulojen arvioidaan olevan 829,5 milj. euroa vuonna 2023 ja 852,5 milj. euroa vuonna 2024.

Lipputuloarviot perustuvat vuoden 2021 talousarvioon ja kahdeksan kuukauden toteutuman perusteella tehtyyn lipputuloennusteeseen vuodelle 2021 sekä vuodelle 2022 esitettyihin hinnanmuutoksiin, hintajoustoon ja matkustajamääräennusteisiin. Matkustajamäärien arvioidaan jäävän -23 % alle vuoden 2019 tason vuonna 2022, - 14 % vuonna 2023 ja vielä vuonna 2024 matkustajamäärien arvioidaan jäävän -8 % alle koronaa edeltävän tason. Kehityksen arvioiminen on edelleen haasteellista koronaviruspandemian aiheuttaman muuttuneen tilanteen vuoksi ja tulevien vuosien matkustajamäärien kehitys voi poiketa merkittävästikin arvioidusta. Vuonna 2022 arvioidaan kertyvän lipputuloja yhteensä 298,1 milj. euroa. Vuoden 2021 ennusteeseen verrattuna lipputulojen arvioidaan kasvavan 28,3 %. Lipputulot muodostavat 39,5 % HSL:n toimintatuloista vuonna 2022. Lipputulojen arvioidaan olevan 333,8 milj. euroa vuonna 2023 ja 353,9 milj. euroa vuonna 2024.

Kuntaosuudet ja alijäämän kattaminen

Ne menot, joita ei voida kattaa lipputuloilla tai muilla tuloilla, jäsenkunnat maksavat HSL:lle kuntaosuuksina. Kuntaosuudet jaetaan jäsenkunnille perussopimuksessa sovittujen periaatteiden mukaisesti. Kuntaosuudet ovat talousarviossa 2022 yhteensä 435,8 milj. euroa ja kuntaosuudet muodostavat 57,7 % HSL:n toimintatuloista. Kuntaosuudet vuosina 2023 ja 2024 ovat 474,5 milj. euroa ja 477,1 milj. euroa. Kuntalain 110 §:n mukaan talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Taloussuunnitelmassa päätetään yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla mahdollinen alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan. Toiminta- ja taloussuunnitelma 2022–2024 on laadittu siten, että kertynyt osavuosikatsausennusteen 2/2021 mukainen alijäämäkertymä, yhteensä 20,0 milj. euroa, katetaan jäsenkuntien maksamissa kuntaosuuksissa kolmen TTS-kauden aikana. Toiminta- ja taloussuunnitelma sisältää lisäksi keskeisiä toimenpiteitä talouden tasapainottamiseksi ja pitkän tähtäimen tuottavuuden parantamiseksi.

Valtion tuet

Valtion suurten kaupunkien joukkoliikennetuen vuosittaiseksi määräksi on arvioitu 4,8 milj. euroa vuosina 2022–2024. Ilmastoperusteista tukea arvioidaan saatavan vuosittain 7,1 milj. euroa. Muita tukia ja avustuksia arvioidaan saatavan vuosittain 0,2–0,7 milj. euroa

Tarkastusmaksutulot

Tarkastusmaksutuloja arvioidaan vuonna 2022 kertyvän 4,0 milj. euroa, joista kirjataan luottotappiota ja luottotappiovarauksia yhteensä noin 1,5 milj. euroa. Tarkastusmaksun määrä voi olla 40 kertaa alin yleinen kertalipun hinta. Tarkastusmaksu on ollut vuodesta 2007 alkaen 80 euroa. Vuonna 2022 tarkastusmaksua esitetään korotettavaksi 100 euroon.

Vuokratuloja liikennöitsijöiltä laskutettavista taukotilojen, matkakorttilaitteiden ja sähköbussien vuokrista arvioidaan saatavan 2,6 milj. euroa vuonna 2022.

Toimintamenot

HSL:n toimintamenot vuonna 2022 ovat yhteensä 731,0 milj. euroa. Toimintamenot kasvavat vuoden 2021 ennusteesta 17,6 milj. euroa (2,5 %). Vuonna 2023 toimintamenojen arvioidaan olevat 805,3 milj. euroa ja 828,1 milj. euroa vuonna 2024.

Henkilöstömenot vuonna 2022 ovat 24,1 milj. euroa, joka on 3,3 % kaikista toimintamenoista. Henkilöstökustannukset kasvavat 0,4 milj. euroa (1,7 %) vuoden 2021 ennusteeseen verrattuna. Henkilöstömenoissa on varauduttu noin 400 henkilön työpanokseen. Menot eivät sisällä varausta mahdollisen tulospalkkion maksamiseen.

Palveluiden ostomenot vuonna 2022 ovat yhteensä 697,7 milj. euroa, 95,4 % HSL:n toimintamenoista. Palvelujen ostomenot kasvavat 15,5 milj. euroa (2,3 %) vuoden 2021 ennusteesta. Palveluiden ostoon käytetään vuonna 2023 yhteensä 771,5 milj. euroa ja 793,9 milj. euroa vuonna 2024.

Joukkoliikenteen operointikustannukset ovat 515,5 milj. euroa, 70,5 % HSL:n toimintamenoista. Operointikustannukset ovat 535,1 milj. euroa vuonna 2023 ja 552,6 milj. euroa vuonna 2024. Suunnitelmavuosien 2023–2024 kustannukset on laskettu vuoden 2022 kustannustasossa. Bussiliikenteen kustannusten arvioidaan olevan 326,8 milj. euroa vuonna 2022. Kustannustason nousuksi on arvioitu 2,5 %.

Bussiliikenteen kustannusten arvioidaan olevan 326,8 milj. euroa vuonna 2022. Kustannustason nousuksi on arvioitu 2,5 %. Bussiliikenteen kustannukset sisältävät 1,5 milj. euron varauksen ympäristöbonukseen. Kuntaosuuksissa bussiliikenteen operointikustannuksiin sisältyy lisäksi sähköbussien hankinnan nettokustannuksia 0,2 milj. euroa ja Ojangon bussivarikon vuokrakustannuksia 1,2 milj. euroa. Vuonna 2023 kustannuksiksi arvioidaan 325,1 milj. euroa ja 320,0 milj. euroa vuonna 2024. Bussiliikenteen operointikustannusten talousarvio vuodelle 2022 sisältää varauksia työmaiden ja poikkeusjärjestelyiden järjestämiseksi 1,8 milj. euroa.

Junaliikenteen kustannusten arvioidaan olevan vuonna 2022 yhteensä 80,7 milj. euroa, ml. Junakalustoyhtiön vuokrat Sm5-kalustosta. Kuntaosuuksissa junaliikenteen operointikustannuksiin sisältyy lisäksi Pasilan aseman vuokrakuluja 0,8 milj. euroa. Vuonna 2023 junaliikenteen kustannuksiksi arvioidaan 82,0 milj. euroa sekä 85,3 milj. euroa vuonna 2024. Raitioliikenteen kustannusten arvioidaan vuonna 2022 olevan 56,9 milj. euroa.

Raitioliikenteessä kustannustason muutokseksi on arvioitu +1,4 %. Kustannuksiksi arvioidaan 60,3 milj. euroa vuonna 2023 ja 69,9 milj. euroa vuonna 2024. Suunnittelukaudella kustannukset nousevat uusien Artic-vaunujen siirtyessä vähitellen pois takuunalaisen hinnoittelusta. Liikennettä lisätään uusien rataosuuksien myötä. Vuonna 2024 varaudutaan uuden Ruskeasuon varikon ylläpitovuokriin. Suunnitelmakaudella varaudutaan pikaraitiolinjan 550 liikennöinnin aloitukseen liittyviin toimenpiteisiin. Lisäksi varaudutaan maksamaan vuodesta 2022 alkaen käynnistyskorvauksia ja ylläpitovuokria uudesta Roihupellon varikosta. Pikaraitiotien operointikustannuksiin on varattu vuodelle 2022 0,5 milj. euroa, 7,5 milj. euroa vuodelle 2023 ja 16,2 milj. euroa vuodelle 2024. Metroliikenteen kustannusten arvioidaan olevan 46,3 milj. euroa vuonna 2022.

Metroliikenteessä kustannustason muutokseksi on arvioitu +1,6 %. Vuonna 2023 kustannuksiksi arvioidaan 55,9 milj. euroa ja 56,5 milj. euroa vuonna 2024. Vuosina 2021-2023 pääomakorvaukset kasvavat uusien M300-junien ja peruskorjaushankkeiden myötä. Suunnitelmakauden ennusteissa on varauduttu siihen, että HSL korvaa uuden Sammalvuoren varikon ylläpito- ja pääomakustannukset. Vuonna 2022 varaudutaan Länsimetron vaiheen 2 koeajoihin liittyviin muutoksiin ja vuonna 2023 varaudutaan matkustajaliikenteen laajentumiseen Kivenlahteen.

Lauttaliikenteen kustannusten arvioidaan vuonna 2022 olevan 4,3 milj. euroa. Vuonna 2023 kustannusten arvioidaan olevan 4,3 milj. euroa ja 4,6 milj. euroa vuonna 2024.

Joukkoliikenteen infrakorvaukset

HSL:n ja jäsenkuntien välisissä infrasopimuksissa on sovittu joukkoliikenteen infrakorvauksen laskutusperiaatteista. Sopimuksen mukaan kullekin kaupungille maksettavan joukkoliikenteen infrakorvauksen määrä vahvistetaan HSL:n talousarvion hyväksymisen yhteydessä. Vuonna 2022 infrakuluja arvioidaan maksettavan yhteensä 147,4 milj. euroa, vuonna 2023 yhteensä 198,1 milj. euroa ja 211,9 milj. euroa vuonna 2024. Vuoden 2022 infrakulut sisältävät laskutuksen Helsingiltä 75,9 milj. euroa, Espoolta 56,7 milj. euroa, Vantaalta 12,5 milj. euroa, Kirkkonummelta 0,3 milj. euroa ja HSL:n suoraan hankkiman sähköbussien latausinfran 2,0 milj. euroa. Vuonna 2023 infrakorvaukset kasvavat Länsimetron laajentumisen ja Raide-Jokerin käyttöönoton myötä.

Kaupunginhallituksen ehdotus vuoden 2022 talousarvioksi ja Helsingin kuntaosuus

Helsingin vuoden 2022 kuntaosuus on HSL:n hallituksen talousarvioehdotuksessa 224 500 000 euroa. Kaupunginhallituksen ehdotuksessa vuoden 2022 talousarvioksi (15.11.2021, xx §) HSL:n kuntaosuus on 216 500 000 euroa. Kaupunkistrategian käyttömenojen vastuuperiaatteen saavuttamiseksi Helsingin kuntaosuus on mitoitettu 8 000 000 euroa HSL:n hallituksen ehdotusta pienemmäksi, sillä talousarviovalmistelun aikana tulleet HSL:n osavuosikatsauksen 2/2021 tiedot Helsingin kaupungin alijäämäennusteesta olivat aiempaa arvioitua suotuisampia.

HSL:n omistajaohjaustavoitteet

Kuntayhtymän talousarviovalmistelussa otetaan vuodesta 2022 alkaen huomioon peruspääomalle maksettava 1,5 %:n korvaus.

Esittelijä

kansliapäällikkö

Sami Sarvilinna

Lisätiedot

Timo Lindén, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36550

timo.linden(a)hel.fi

Liitteet

1

HSL yhtymäkokouksen esityslista

2

Ääniluettelo

3

Toiminta- ja taloussuunnitelma 2022-2024

4

Osavuosikatsaus 2 2021

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Esitysteksti

Päätöshistoria

Kaupunginhallituksen konsernijaosto 30.08.2021 § 103

HEL 2021-005219 T 00 01 06

Päätös

Kaupunginhallituksen konsernijaosto kehotti kaupunginkanslian oikeuspalveluita edustamaan Helsingin kaupunkia Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) ylimääräisessä yhtymäkokouksessa 14.9.2021 klo 9.00.

Samalla konsernijaosto kehotti yhtymäkokousedustajaa esittämään toimikaudeksi 2021–2025 kuntayhtymän hallitukseen seuraavia henkilöitä:

puheenjohtajaksi Matias Pajula ja varajäseneksi Sanna Hämäläinen

varapuheenjohtajaksi Pekka Sauri ja varajäseneksi Jessica Karhu

jäseneksi Tuulia Pitkänen

jäseneksi Sampsa Rydman ja varajäseneksi Reetta Angelvo-Riipinen

jäseneksi Elina Kauppila ja varajäseneksi Ilpo Haaja 

jäseneksi Björn Månsson

jäseneksi Laura Rissanen ja varajäseneksi Juho Jokinen

varajäseneksi Yuri Birjulin

varajäseneksi Teija Makkonen

 ja kuntayhtymän tarkastuslautakuntaan seuraavia henkilöitä:

jäseneksi Petteri Auvinen ja varajäseneksi Susanna Kallama 

jäseneksi Janne Vikman  ja varajäseneksi Dalena Bui

jäseneksi Laura Korpinen ja varajäseneksi Erkki Karinoja

sekä hyväksymään muut asiat hallituksen esityksen mukaisesti.

24.05.2021 Ehdotuksen mukaan

Esittelijä

kansliapäällikkö

Sami Sarvilinna

Lisätiedot

Timo Lindén, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36550

timo.linden(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

+358 9 655 783

 

FI02012566