Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

11/2021

1 (6)

Kaupunginhallituksen konsernijaosto

 

 

 

 

Asia/4

 

30.08.2021

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 88

Seure Henkilöstöpalvelut Oy:n osakassopimuksen ja yhtiöjärjestyksen muuttaminen

HEL 2021-008922 T 00 01 05

Päätös

A.

Konsernijaosto päätti hyväksyä Seure Henkilöstöpalvelut Oy:n osakassopimuksen muuttamisen liitteenä olevan luonnoksen mukaisena ja kehotti kaupunginkanslian talous- ja suunnitteluosastoa allekirjoittamaan sopimuksen kaupungin puolesta sekä tekemään siihen tarvittaessa teknisluonteisia tai muuten vähäisiä muutoksia.

Päätöksen täytäntöönpanon edellytyksenä on, että kaikki muut Seure Henkilöstöpalvelut Oy:n omistajat omalta osaltaan hyväksyvät muutetun osakassopimuksen liitteen mukaisena.

B.

Lisäksi konsernijaosto päätti kehottaa kaupungin edustajaa Seure Henkilöstöpalvelut Oy:n tulevassa yhtiökokouksessa hyväksymään

        kohdan A mukaisen osakassopimuksen yhtiön osalta,

        yhtiön yhtiöjärjestyksen muuttamisen liitteen mukaisena luonnoksena,

        hallituskokoonpanon toteamisen uuden yhtiöjärjestyksen mukaisena, sekä

        muut mahdolliset asiat yhtiön hallituksen päätösehdotusten mukaisesti.

Esittelijä

kansliapäällikkö

Sami Sarvilinna

Lisätiedot

Miia Aho, konsernilakimies, puhelin: 310 36445

miia.aho(a)hel.fi

Liitteet

1

Osakassopimusluonnos

2

Yhtiöjärjestysluonnos

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Espoon kaupunki

Esitysteksti
Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Vantaan kaupunki

Esitysteksti
Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Kauniaisten kaupunki

Esitysteksti
Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Helsingin ja Uudenmaan sairaalanhoitopiiri

Esitysteksti
Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä

Esitysteksti
Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Seure Henkilöstöpalvelut Oy

Esitysteksti
Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Seure Henkilöstöpalvelut Oy

Seure Henkilöstöpalvelut Oy:n toimialana on harjoittaa pääosaa toiminnastaan sen omistavien hankintayksiköiden, kuntien, kuntayhtymien sekä näiden tytäryhteisöjen ja -säätiöiden kanssa tuottamalla niille tilapäisen työvoiman vuokraukseen ja henkilöstöhankintaan liittyviä palveluita sekä omistaa toimintaansa liittyviä osakkeita ja kiinteistöjä.

Yhtiö toimii julkisista hankinnoista annetun lain (1397/2016) tarkoittamassa mielessä osakkeenomistajiensa sidosyksikkönä.

Kaupungin omistusosuus yhtiöstä on tällä hetkellä 56,40 %.

Yhtiön tarkoituksena on omistaja-asiakkaiden tilapäisen ja määräaikaisen työvoiman saatavuuden turvaaminen kilpailukykyisesti kaikissa tilanteissa. Tarkoituksensa täyttämiseksi yhtiö muun muassa rekrytoi, välittää ja vuokraa omistaja-asiakkaiden tarvitsemaa työvoimaa sekä ylläpitää työntekijäreserviä. Lisäksi yhtiö kehittää ja tuottaa yhteistyössä omistajiensa kanssa muita palveluja ja toimintamalleja asiakkaiden palvelutarpeiden kustannustehokkaaksi täyttämiseksi tarkoitustaan vaarantamatta.

Osakassopimuksen muutokset

Yhtiön osakassopimusta on viimeksi päivitetty vuonna 2014. Yhtiö ja osakkaat ovat tunnistaneet tarpeen päivittää osakassopimusta vastaamaan paremmin kaikkien osapuolten tulevaisuuden palvelutarpeita ja olosuhteita huomioiden myös pyrkimyksen hallituskokoonpanon tiivistämiseen. Osakassopimuksen ja yhtiöjärjestyksen päivittämisessä on huomioitu yhtiön uusi omistajastrategia (kaupunginhallitus 22.3.2021, § 209).

Osakassopimusta esitetään nyt päivitettäväksi olennaisilta osin seuraavasti:

        Kaikki omistajat (myös pääomistajien konserniyhteisöt) ja yhtiö tulevat osakassopimuksen osapuoliksi

        Tarkoituksena on, että yhtiön omistuspohjaa voidaan laajentaa sidosyksikköasema säilyttäen, jos se katsotaan perustelluksi

        Hallituksen kokoonpanoa täsmennetään niin, että hallituksen jäsenmääräksi sovitaan 9 nykyisen 10 sijaan ja että varajäsenistä luovutaan. Päivitetyn sopimuksen mukaan Helsinki nimeää 5 jäsenen sijaan 4 jäsentä, joista yksi nimetään puheenjohtajaksi. Espoo ja Vantaa nimeävät molemmat 2 jäsentä entiseen tapaan ja yksi jäsen nimetään muiden osakkaiden kuin Helsingin, Espoon ja Vantaan toimesta. Osakkaat sitoutuvat lisäksi tekemään hallitusvalintojen osalta yhteistyötä sen varmistamiseksi, että valittavilla hallitusjäsenillä on kuntalain mukaisesti yhtiön toimialan edellyttämä riittävä talouden ja liiketoiminnan asiantuntemus.

        Yhtiön sidosyksikköasemaa tukemaan osakassopimuksessa sovitaan omistajakokouksesta, joka korvaa neuvottelukunnan yhtiön osakkeenomistajien yhteistyöelimenä. Omistajakokous on riippumaton yhtiöstä, se ei ole yhtiön toimielin eikä tee yhtiötä tai osakkaita sitovia päätöksiä. Omistajakokouksen jäseniä ovat kaikki yhtiön osakkeenomistajat. Omistajakokous kokoontuu vähintään kaksi kertaa vuodessa.

        Omistajakokouksen tarkoituksena on seurata yhtiön omistajastrategian toteutumista sekä käsitellä ja muodostaa osakkeenomistajien näkemystä yhtiön toiminnan kannalta merkittävistä asioista ennen mahdollista asiaan liittyvää päätöksentekoa. Tällaisia asioita ovat muun muassa yhtiön strategian kehittäminen ja päivittäminen, yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen muutokset sekä yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat, jotka edellyttävät osakkeenomistajien yhteistä valmistelua ja linjauksia sekä osakkeenomistajien kulloinkin käsiteltäväksi nostamat asiat.

        Osakassopimuksessa sovitaan omistajakokouksen lisäksi, että

        Osakkaat sitoutuvat neuvottelemaan yhtiön hallituksen nimeämiseen liittyvistä periaatteista ja toimintatavoista yhtiön päivitetyn osakassopimuksen mukaisten toimintamallien vakiintumisen jälkeen viimeistään vuoden 2023 aikana tai jo aikaisemmin, jos yhtiön omistuspohja muuttuu olennaisesti sosiaali- ja terveydenhuollon käynnissä olevan uudistuksen johdosta.

        Osakkaat pyrkivät keskittämään tilapäisen ja määräaikaisen työvoiman vuokrausta koskevat ostonsa yhtiöön. Yhtiön ja osakkaiden välillä solmitaan palvelusopimukset, joissa määritellään tarkemmin yhtiön palvelujen sisältö ja ehdot.

        Lisäksi sopimuksessa määrätään, että osakkaat eivät saa harjoittaa yhtiön kanssa kilpailevaa toimintaa sekä osakkaita koskevista rajoitteista osakkeiden myymiseen ja panttaamiseen.

Osakassopimusluonnos on liitteenä 1.

Yhtiöjärjestysmuutos

Osakassopimuksen muuttamisen yhteydessä on tarpeen myös päivittää yhtiön yhtiöjärjestystä, jossa tullaan samalla huomioimaan yhtiön velvollisuus noudattaa kaupungin tytäryhteisönä Helsingin kaupungin konserniohjetta.

Yhtiöjärjestysluonnos ohessa liitteenä 2.

Seure Henkilöstöpalvelut Oy:n tuleva yhtiökokous

Omistajien hyväksyttyä Seure Henkilöstöpalvelut Oy:n uuden osakassopimuksen järjestetään yhtiökokous, jossa käsitellään osakassopimusmuutokset liitteen mukaisina yhtiön puolelta sekä hyväksytään päivitetty yhtiöjärjestys liitteen mukaisena luonnoksena.

Yhtiökokouksessa päätetään myös hallituskokoonpano päivitetyn yhtiöjärjestyksen mukaisena. Näin ollen hallituksen jäsenmääräksi vahvistetaan yhdeksän jäsentä ja nykyiset varajäsenet eivät jatka hallituksessa hallituskokoonpanon pysyessä muutoin ennallaan.

Lopuksi

Hallintosäännön 8 luvun 3 §:n 2 kohdan mukaan kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää toimiohjeiden antamisesta kaupunkia eri yhteisöissä ja säätiöissä edustavalle kaupungin kannan ottamiseksi käsiteltäviin asioihin, silloin kun kyseessä on taloudellisesti merkittävä tai periaatteellisesti laajakantoinen. Edelleen saman pykälän 5 kohdan mukaan konsernijaosto päättää osakassopimuksen ja muiden vastaavien asiakirjojen hyväksymisestä sekä niihin tehtävistä muutoksista.

Osakassopimus- ja yhtiöjärjestysmuutokset on valmisteltu suurimpien osakkeenomistajien edustajien kesken sekä käyty läpi omistajien kokouksessa kesäkuussa 2021.

Muutosehdotukset ovat perusteltuja ja vastaavat yhtiön toiminnan sekä osakkaiden yhteistyön ja palveluostojen kehittämisen suuntaa.

Esittelijä

kansliapäällikkö

Sami Sarvilinna

Lisätiedot

Miia Aho, konsernilakimies, puhelin: 310 36445

miia.aho(a)hel.fi

Liitteet

1

Osakassopimusluonnos

2

Yhtiöjärjestysluonnos

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Espoon kaupunki

Esitysteksti
Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Vantaan kaupunki

Esitysteksti
Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Kauniaisten kaupunki

Esitysteksti
Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Helsingin ja Uudenmaan sairaalanhoitopiiri

Esitysteksti
Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä

Esitysteksti
Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Seure Henkilöstöpalvelut Oy

Esitysteksti
Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Tiedoksi

Kaupunginkanslia

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

+358 9 655 783

 

FI02012566