Helsingin kaupunki | Pöytäkirja | 14/2018 | 1 (1) |
Kaupunginhallituksen konsernijaosto |
|
| |
|
| Asia/8 | |
| 12.11.2018 |
| |
|
|
| |
|
|
| |
§ 101
Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) syysyhtymäkokous
HEL 2018-005034 T 00 01 06
Päätös
Konsernijaosto päätti kehottaa vs. kaupunginsihteeri Timo Lindéniä tai kansliapäällikön määräämää edustamaan Helsingin kaupunkia Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän yhtymäkokouksessa 27.11.2018.
Konsernijaosto kehotti kaupungin edustajaa
1. kannattamaan hallituksen esitystä antaa hallituksen selvitys tarkastuslautakunnan vuotta 2017 koskevan arviointikertomuksen johdosta
2. kannattamaan hallituksen esitystä, että yhtymäkokous päättää hyväksyä joukkoliikenteen infralaskutukseen vuoden aikana tehdyn muutoksen siten, että
a) infrakustannukset HSL:n muutetussa talousarviossa 2018 ovat yhteensä 141 230 934 euroa (alkuperäinen TA 141 492 000 euroa) sekä
b) HSL:n sitovia määrärahoja ei muuteta
3. kannattamaan hallituksen esitystä, että yhtymäkokous päättää
a) hyväksyä HSL:n toiminnan kehittämistä ohjaavan strategian toiminta- ja taloussuunnitelmassa esitetyn mukaisena
b) hyväksyä talousarvion 2019 sekä toiminta- ja taloussuunnitelman 2020-2021 HSL:n yhtymäkokouksen esityslistan liitteen mukaisena
c) hyväksyä sitovat määrärahat ja tuloarviot vuodelle 2019 seuraavasti:
Toimintamenot 754 505 0000 euroa
Investointimenot 13 690 000 euroa
Kuntaosuudet 348 106 000 euroa
d) vuonna 2019 HSL maksaa jäsenkunnille korkoa kuntakohtaisesta ylijäämästä ja laskuttaa korkoa kuntakohtaisesta alijäämästä. Koron määräytymisperuste on tilinpäätösvuoden 2018 ensimmäisen ja viimeisen päivän yli/alijäämän keskiarvo. Korkona käytetään tilinpäätösvuoden ensimmäisen päivän 12 kuukauden euribor-korkoa
e) että HSL:n peruspääomalle ei lasketa korkoa vuonna 2019 sekä
f) oikeuttaa hallituksen ottamaan vuonna 2019 lyhytaikaista lainaa enintään 10,0 milj. euroa
4. kannattamaan hallituksen esitystä, että yhtymäkokous päättää
a) hyväksyä hallintosäännön HSL:n esityslistan liitteenä esitetyn mukaisesti voimaan 1.12.2018 alkaen ja
b) kumota hallituksen päätöksen 23.5.2017 § 64 tarpeettomana, sillä päätöksen kirjaukset on tuotu osaksi hallintosääntöä
5. kannattamaan hallituksen esitystä, että yhtymäkokous päättää merkitä tiedoksi tarkastuslautakunnan käsittelemät uudet sidonnaisuusilmoitukset.
Vielä konsernijaosto päätti oikeuttaa kaupungin edustajaa harkintansa mukaan hyväksymään muiden jäsenkuntien toimesta yhtymäkokouksen hyväksyttäväksi mahdollisesti esittämät asiat.
Käsittely
Esteelliset: Hannu Oskala
Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot
Kristiina Matikainen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36035
kristiina.matikainen(a)hel.fi
Liitteet
1 | HSL:n yhtymäkokouksen esityslista |
2 | HSL:n yhtymäkokouksen esityslistan liitteet |
Muutoksenhaku
Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus |
Otteet
Ote | Otteen liitteet |
HSL | Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus |
Päätösehdotus
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Esittelijän perustelut
Helsingin seudun kuntayhtymän perussopimuksen mukaan yhtymäkokouksia pidetään vähintään kaksi vuodessa. Yhtymäkokouksessa on jokaisella jäsenkunnalla yksi edustaja, joka käyttää jäsenkunnan äänivaltaa.
Perussopimuksen mukaan syysyhtymäkokouksessa käsitellään
- talousarvion, taloussuunnitelman ja strategian sekä sitovat tavoitteet sisältävän toimintasuunnitelman hyväksyminen
- hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan sekä jäsenten valinta
- tarkastuslautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan sekä kahden muun jäsenen ja näiden henkilökohtaisten varajäsenten valinta
- tilintarkastajan (JHTT) ja tarvittaessa varatilintarkastajan (JHTT) valinta.
Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän 27.11.2018 pidettävän yhtymäkokouksen kutsu liitteineen on liitteinä 1 – 2.
Arviointikertomuksesta annettava lausunto käsittelee mm. HSL:n strategian toteutumista, asiakastyytyväisyyskyselyjen johtopäätöksiä, talousarvion 2017 toteutumista, henkilöstöä ja talouden keskeisten tunnuslukujen tulkintaa ja seurantaa sekä LIJ-hanketta ja länsimetron viivästymistä.
Vuoden 2019 talousarvioehdotuksessa ja 2019-2021 taloussuunnitelmaehdotuksessa kuntaosuudet ovat yhteensä 348,1 milj. euroa (47,2 % HSL:n toimintatuloista). Helsingin kuntaosuus on raamin mukainen. Lipputulot on arvioitu 372,8 milj. euroksi vuonna 2019. Vyöhykemalliin arvioidaan siirryttävän alkuvuoden 2019 aikana, joten osalle vuodesta tulee kertymään edelleen nykytariffin mukaisia lipputuloja. Infrakorvaukset ovat 150,7 milj. euroa (Helsingin osuus 81,7 milj. euroa).
Hallituksen jäsenten valinta perussopimuksen mukaisesti vuoden 2016 loppuun kestäväksi toimikaudeksi on käsitelty konsernijaostossa 15.5.2017. HSL:n hallitus on asetettu 30.6.2017 toimikaudeksi 2017–2021.
Talousarvion 2018 muuttamista koskevassa asiassa on kyse joukkoliikenteen infralaskutuksen muuttamisesta. Espoon kaupunki on tarkistanut laskutustaan alaspäin eräiden erien tarkentuneiden kustannusten vuoksi. Sitovia tulo- tai menoarvioita ei tarvitse tämän infralaskutuksen oikaisun takia muuttaa.
Yhtymäkokouksessa käsitellään myös HSL:n hallintosäännön muuttamista koskeva asia sekä uudet sidonnaisuusilmoitukset. Hallintosääntöä on syytä päivittää, sillä toiminnassa on noussut esiin hallintosääntöön tarkennettavia ja kehitettäviä osa-alueita, joita hallintosäännön päivittämisellä pyritään ratkaisemaan. Muutoksista osa kappaletta vaikuttaa tehtäviin ja toimivaltaan ja osa on teknisiä korjauksia.
Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot
Kristiina Matikainen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36035
kristiina.matikainen(a)hel.fi
Liitteet
1 | HSL:n yhtymäkokouksen esityslista |
2 | HSL:n yhtymäkokouksen esityslistan liitteet |
Muutoksenhaku
Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus |
Otteet
Ote | Otteen liitteet |
HSL | Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus |
Tiedoksi
Yhtymäkokousedustaja
| ||||
Postiosoite | Käyntiosoite | Puhelin | Y-tunnus | Tilinro |
PL 1 | Pohjoisesplanadi 11-13 | +358 9 310 1641 | 0201256-6 | FI0680001200062637 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | Helsinki 17 | Faksi |
| Alv.nro |
kaupunginkanslia@hel.fi | http://www.hel.fi/kaupunginkanslia | +358 9 655 783 |
| FI02012566 |
|
| |||