Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

10/2017

1 (1)

Kaupunginhallituksen konsernijaosto

 

 

 

 

Kaj/1

 

15.05.2017

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 82

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän (HSY) kevätyhtymäkokous 2017

HEL 2017-004502 T 00 01 06

Päätös

A

Konsernijaosto päätti kehottaa kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötointa johtavaa apulaiskaupunginjohtajaa tai määräämäänsä edustamaan Helsingin kaupunkia Helsingin seudun ympäristöpalvelut  -kuntayhtymän kevätyhtymäkokouksessa 19.5.2017 klo 10.00 HSY:ssä kokoushuoneessa 2, 5. krs. Yhtiökokouksen ääniluettelo, kokouskutsu ja esityslista ovat liitteinä 1, 2 ja 3.

B

Konsernijaosto päätti kehottaa kaupungin edustajaa hyväksymään hallituksen ja tarkastusvaliokunnan ehdotukset yhtymäkokoukselle mm. seuraavasti:

1

Hallituksen ehdotuksen, että yhtymäkokous merkitsee tiedoksi hallituksen selvityksen tarkastuslautakunnan vuoden 2015 tarkastuskertomuksessa antamien suositusten johdosta.

2

Hallituksen ehdotuksen tilinpäätöksen hyväksymisestä ja tilikauden ylijäämän käytöstä.

3

Tarkastuslautakunnan ehdotuksen vuoden 2016 tarkastuskertomuksen tiedoksi merkitsemisestä ja lähettämisestä hallitukselle.

4

Tarkastuslautakunnan ehdotuksen, että yhtymäkokous kehottaa hallitusta antamaan yhtymäkokoukselle selvityksen toimenpiteistä, joihin tarkastuslautakunnan suositusten perusteella on ryhdytty.

5

Tarkastuslautakunnan ehdotuksen vuoden 2016 tilintarkastuskertomuksen tiedoksi merkitsemisestä.

6

Tarkastuslautakunnan ehdotuksen, että tilivelvollisille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016.

7

Hallituksen ehdotuksen vuoden 2016 henkilöstökertomuksen tiedoksi merkitsemisestä.

C

Konsernijaosto päätti oikeuttaa kaupungin edustajan harkintansa mukaan hyväksymään muiden jäsenkuntien yhtymäkokouksen hyväksyttäväksi mahdollisesti esittämät asiat.

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Anni Sinnemäki

Lisätiedot

Timo Härmälä, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36028

timo.harmala(a)hel.fi

Liitteet

1

HSY, saate 27.4.2017

2

HSY:n yhtymäkokous 19.5.2017, esityslista ja kokouskutsu

3

HSY-kuntayhtymä, ääniluettelo 19.5.2017

4

HSY-kuntayhtymä, tilinpäätös 2016

5

HSY-kuntayhtymä, tilintarkastuskertomus

6

HSY-kuntayhtymä, arviointikertomus 2016

7

HSY-kuntayhtymä, Henkilöstökertomus 2016

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Otteet

Ote

Otteen liitteet

HSY

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Esityslista

HSY:n kevätyhtymäkokouksessa 19.5.2017 käsitellään mm. seuraavat asiat:

Selvityksen antaminen yhtymäkokoukselle tarkastuslautakunnan vuonna 2016 antamista suosituksista;

Yhtymäkokoukselle tehtävät ehdotukset arviointikertomuksesta, tilintarkastuskertomuksesta, tilinpäätöksen hyväksymisestä ja vastuuvapauksista; ja

Vuoden 2016 henkilöstökertomus.

Yhtymäkokouksen kutsun saate, kutsu esityslistoineen, ääniluettelo, tilinpäätös, tilintarkastuskertomus, arviointikertomus ja henkilöstökertomus ovat liitteinä 1 - 7.

Selvitykset tarkastuslautakunnan suositusten johdosta

Tarkastuslautakunta teki vuoden 2015 arviointikertomuksessa yhtymäkokoukselle ehdotukset suosituksiksi HSY:n hallitukselle. Yhtymäkokous päätti kokouksessaan 27.5.2016 (3 §) merkitä tiedoksi tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuoden 2015 toiminnasta ja taloudesta sekä lähettää
sen tiedoksi ja toimenpiteitä varten HSY:n hallitukselle, ja kehotti hallitusta antamaan yhtymäkokoukselle selvityksen niistä toimenpiteistä, joihin tarkastuslautakunnan suositusten perustella on ryhdytty.

Yhtymäkokoukselle tiedoksi merkittävät tarkastuslautakunnan suositukset ja selvitys suoritetuista toimenpiteistä ilmenevät liitteenä 2 olevasta esityslistasta.

Arviointikertomus, tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapaudet

Kuntalain 113 § mukaan kuntayhtymän hallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava se yhtymäkokouksen käsiteltäväksi kesäkuun loppuun mennessä.

HSY:n tilikauden tulos oli tilinpäätössiirtojen jälkeen 85,8 Me ylijäämäinen. Investointien toteuma oli 166,0 Me, josta 73,1 % voitiin kattaa tulorahoituksella. HSY:n vuosikate oli 121,3 me joka ei riitä kattamaan kuntayhtymän lainojen lyhennyksiä ja investointitasoa.

HSY:n lainakanta oli 31.12.2016 1 420 Me, josta jäsenkuntien perustamislainoja 1 188 Me. Omavaraisuusaste nousi tilikauden alun 25,1 %:sta tilikauden lopun 28,2 %:iin.

Vuoden 2016 sitovia määrärahoja ei ylitetty miltään osin. Myös sitova tuloarvio toteutui talousarvion mukaisena.

Kuntalain 115 § mukaan toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys yhtymäkokouksen hyväksymien sitovien tavoitteiden toteutumisesta. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, jotka eivät käy ilmi kunnan tai kuntakonsernin taseesta, tuloslaskelmasta tai rahoituslaskelmasta. Kuntayhtymän hallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.

Kuntalain 71 §:n mukaan tarkastuslautakunnan on arvioitava, ovatko yhtymäkokouksen asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet. Lisäksi lautakunnan tehtävänä on kiinnittää huomiota toiminnan, toimintatapojen sekä palveluiden järjestämisen tarkoituksenmukaisuuteen.

Kuntalain 75 §:n nojalla HSY:n tilintarkastajien on annettava yhtymäkokoukselle kertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulokset. Kertomuksessa on myös esitettävä, onko tilinpäätös hyväksyttävä ja voidaanko tilivelvollisille myöntää vastuuvapaus.

Tilintarkastuskertomuksen valmistelusta yhtymäkokouksen käsittelyyn huolehtii tarkastuslautakunta, jonka on tehtävä oma päätösehdotuksensa yhtymäkokoukselle niistä toimenpiteistä, joihin tilintarkastuskertomus, siinä tehdyt muistutukset sekä hankitut selitykset ja lausunnot antavat aihetta.

Päätösehdotukset yhtymäkokoukselle

Hallitus

Hallitus ehdottaa yhtymäkokoukselle, että se merkitsee tiedoksi

Hallitus ehdottaa yhtymäkokoukselle, että se hyväksyy vuoden 2016 tilinpäätöksen siten, että tilikauden ylijäämä 85 782 260,80 euroa kirjataan taseen edellisten vuosien yli-/alijäämätililille.

Tarkastuslautakunta

Tarkastuslautakunta ehdottaa yhtymäkokoukselle, että se:

A

merkitsee tiedoksi tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen HSY:n vuoden 2016 toiminnasta ja taloudesta sekä lähettää sen tiedoksi ja toimenpiteitä varten HSY:n hallitukselle;

B

kehottaa hallitusta antamaan yhtymäkokoukselle selvityksen toimenpiteistä, joihin tarkastuslautakunnan suositusten perusteella on ryhdytty;

C

merkitsee tiedoksi HSY:n tilintarkastajan tilintarkastuskertomuksen tilivuodelta 2016; ja

D

myöntää tilivelvollisille vastuuvapauden tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016.

Henkilöstökertomus 2016

Henkilöstökertomus sisältää kuvaukset mm. keskeisistä kehittämistoimenpiteistä, henkilöstön määrästä kja työajan jakaantumisesta, henkilöstörakenteesta, eläköitymisestä ja vaihtuvuudesta, palkkakuluista, työterveyshuollosta, terveydellisestä toimintakyvystä ja henkilöstötoimikunnasta.

Hallitus ehdottaa, että yhtymäkokous merkitsee tiedoksi HSY:n vuoden 2016 henkilöstökertomuksen.

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Anni Sinnemäki

Lisätiedot

Timo Härmälä, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36028

timo.harmala(a)hel.fi

Liitteet

1

HSY, saate 27.4.2017

2

HSY:n yhtymäkokous 19.5.2017, esityslista ja kokouskutsu

3

HSY-kuntayhtymä, ääniluettelo 19.5.2017

4

HSY-kuntayhtymä, tilinpäätös 2016

5

HSY-kuntayhtymä, tilintarkastuskertomus

6

HSY-kuntayhtymä, arviointikertomus 2016

7

HSY-kuntayhtymä, Henkilöstökertomus 2016

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Otteet

Ote

Otteen liitteet

HSY

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Tiedoksi

Anni Sinnemäki

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 1

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

800012-62637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

 

http://www.hel.fi

+358 9 655 783

 

FI02012566