Helsingin kaupunki | Pöytäkirja | 19/2016 | 1 (1) |
Kaupunginhallituksen konsernijaosto |
|
| |
|
| Ryj/2 | |
| 14.11.2016 |
| |
|
|
| |
|
|
| |
§ 149
Länsimetro Oy:n ajankohtaiskatsaus
HEL 2016-006080 T 00 01 05
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti panna asian pöydälle.
Käsittely
Asian aikana kuultavina olivat Ville Lehmuskoski ja Tero Palmu. Asiantuntijat poistuivat kuulemisensa jälkeen kokouksesta.
Konsernijaosto päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Tuuli Kousan ehdotuksesta.
Esittelijä
apulaiskaupunginjohtaja
Pekka Sauri
Lisätiedot
Kristiina Matikainen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36035
kristiina.matikainen(a)hel.fi
Muutoksenhaku
Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano |
Päätösehdotus
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää merkitä tiedoksi Länsimetro Oy:n ajankohtaiskatsauksen.
Esittelijän perustelut
Taustaa
Kaupunginhallituksen konsernijaosto merkitsi 20.6.2016 § 99 tiedoksi Länsimetro Oy:n ajankohtaiskatsauksen sekä selvityksen Länsimetro – hankkeen loppuunsaattamiseksi suoritettavista toimenpiteistä. Konsernijaosto päätti kehottaa kaupungin edustajia Länsimetro Oy:n hallituksessa toimimaan niin, että varmistetaan kaikin käytettävissä olevin keinoin Länsimetro –hankkeen ensimmäisen (Ruoholahti – Matinkylä) vaiheen loppuunsaattaminen ja metron liikennöinnin aloittaminen mahdollisimman nopealla aikataululla sekä hankkeelle asetetun kokonaiskustannusarvion puitteissa.
Konsernijaosto päätti esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus päättäisi kehottaa kaupunginkansliaa käynnistämään ulkopuolisen selvityksen Länsimetron liikennöinnin käynnistymisen viivästymiseen johtaneista tekijöistä ja viivästymisestä kaupungille mahdollisesti aiheutuvista lisäkustannuksista. Selvitys on tehtävä 31.10.2016 mennessä.
Yleistä
Länsimetro Oy:n tarkoituksena on keskinäisenä kiinteistöosakeyhtiönä rakennuttaa, omistaa, hallita, ylläpitää, huoltaa ja kehittää Helsingin Ruoholahdesta Espoon Matinkylään ulottuvan metrolinjan metroliikennettä palvelevia raiteita, tunneleita, asemarakennuksia, pysäköintitiloja ja muita sen toimintaa palvelevia rakennelmia ja laitteita. Yhtiön omistavat Helsingin kaupunki (15,6 %) ja Espoon kaupunki (84,4 %).
Kaupunginvaltuusto päätti 21.5.2008, 133 § kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti hyväksyä Länsimetron toteuttamisen hankesuunnitelman joukkoliikennelautakunnan esityksen 27.3.2008 sekä tarkistetun, 14.3.2008 päivätyn hankesuunnitelman mukaisesti siten, että hankkeen kokonaiskustannusarvio on yhteensä 713,6 milj. euroa (alv 0 %, maanrakennusindeksi 131,5 pistettä; lokakuu 2007) ja Helsingin kaupungin osuus kustannuksista 144,3 milj. euroa (alv 0 %), kun valtion osuus kustannuksista on 30 % kokonaiskustannuksista laskettuna.
Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti27.4.2016 § 107 hyväksyä länsimetron tarkistetun hankesuunnitelman enimmäishinnan korottamisen siten, että Helsingin osuus kustannuksista on enintään 250,1 milj. euroa (ilman valtionosuutta).
Länsimetro Oy:n hallitus on kokouksessaan 15.3.2016 päättänyt osana hankkeen kokonaisarviointia käynnistää ulkopuolisen arvioinnin, jossa tarkastellaan myös kustannusylityksiin johtaneita tekijöitä. Tämä selvitys valmistuu loppuvuonna, jonka jälkeen se tuodaan konsernijaoston käsiteltäväksi.
Kaupunginhallitus päätti 27.6.2016 § 633 merkitä tiedoksi Länsimetro – hankkeen tilannekatsauksen sekä selvityksen Länsimetro –hankkeen loppuunsaattamiseksi suoritettavista toimenpiteistä. Samalla kaupunginhallitus päätti kehottaa kaupunginkansliaa käynnistämään ulkopuolisen selvityksen Länsimetron liikennöinnin käynnistymisen viivästymiseen johtaneista tekijöistä sekä viivästymisestä kaupungille mahdollisesti aiheutuvista lisäkustannuksista. Selvitys on tehtävä 31.10.2016 mennessä.
Kaupunginhallitus on käsitellyt selvityksen tekemisen lykkäämistä kokouksissaan 24.10.2016, 31.10.2016 ja 7.11.2016. Kaupunginhallitus kehotti 7.11.2016 tuomaan Länsimetro Oy:n teettämän selvityksen tulokset kaupunginhallitukselle tiedoksi tammikuun 2017 loppuun mennessä.
Hankkeen tilanne
Länsimetro Oy, HSL sekä Espoon ja Helsingin kaupungit ilmoittivat 10.6.2016 yhteisellä tiedotteella, että länsimetron liikennettä ei voida käynnistää aikaisemmin ilmoitetussa aikataulussa 15.8.2016. Syynä metroliikenteen aloituksen viivästymiselle ilmoitettiin matkustajaturvallisuuteen liittyvien taloteknisten järjestelmien testausten viivästyminen.
Viivästymisen kestoa ei tuossa vaiheessa pystytty arvioimaan. Konsernijaosto on viimeksi 29.8.2016 saanut tilannekatsauksen Länsimetro Oy:n tilanteesta ja kaupunginhallitus 27.6.2016.
Länsimetron valmistumisen aikataulu täsmentyy loppuvuodesta, kun on saatu riittävästi kokemuksia yhteiskäyttökoetestauksista. Metroliikenteen alkamisen ajankohtaa pystytään arvioimaan, kun kolmen aseman yhteiskoekäyttö on tehty.
Aalto-yliopiston aseman yhteiskäyttötestaus on päättynyt, ja kaikki yhteiskoekäytön testit saatiin hyväksytysti suoritettua. Aalto-yliopiston yhteiskoekäytön jälkeen siirrytään Tapiolan ja Keilaniemen yhteiskoekäyttöharjoituksiin ja edelleen yhteiskoekäyttövaiheeseen. Koeajot radalla jatkuvat välillä Lauttasaari - Matinkylä.
Espoon ja Helsingin pelastuslaitokset hyväksyvät testien perusteella turvallisuusjärjestelmien toimivuuden, minkä jälkeen kaupunkien rakennusvalvontaviranomaiset voivat hyväksyä asemien ja ratatunnelien käyttöönoton. HKL tarkistaa, että metroliikenteen ratatekniset turvalaitejärjestelmät opastimineen ja ilmaisimineen ovat kunnossa. HSL päättää matkustajaliikenteen aloittamisesta ja liityntäbussijärjestelmään siirtymisen ajankohdan.
HKL on osaltaan jatkanut valmistautumista Länsimetron käyttöönottoon niin liikennöinnin kuin infran ylläpidon osalta. Metron liikennöinnissä jatkuu 15.8.2016 aloitettu ajo 90-metrisillä junilla ja ruuhka-aikojen 2,5 minuutin vuorovälillä.
Länsimetroa korvaava bussiliikenteen linjasto on ollut käytössä 15.8.2016 alkaen. Länsimetron liityntäbussiliikenteen aloitus siirtyy vuodenvaihteesta pidemmälle vuoden 2017 puolelle.
HSL:n bussiliikennöitsijöiden kanssa solmitut sopimukset ovat voimassa 1.1.2017. HSL varautuu bussiliikenteen jatkamiseen kesäliikenteen alkuun 19.6.2017 saakka.
Yhtiön vuoden 2016 liikevaihdon ennustetaan olevan 1,4 milj. euroa (edellisvuonna 1,5 milj. euroa). Liikevaihto koostuu vuokra-ja vastiketuloista. Vastikkeella katetaan yhtiön hallintokulut. Tuloslaskelma näyttää vuoden 2016 ensimmäisen puolivuotiskauden osalta tappiota noin 682 000 euroa. Tappio johtuu vastikelaskutuksen jaksotuksesta. Vuoden 2016 tulosennuste on - 3070 euroa, kun taas vuoden 2015 tulos osoitti voittoa 16 414 euroa.
Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja Matti Kokkinen antaa yhtiötä koskevan suullisen ajankohtaiskatsauksen. Kokouksessa on läsnä myös hallituksen varapuheenjohtaja Ville Lehmuskoski.
Esittelijä
apulaiskaupunginjohtaja
Pekka Sauri
Lisätiedot
Kristiina Matikainen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36035
kristiina.matikainen(a)hel.fi
Muutoksenhaku
Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano |
Tiedoksi
HKL
Päätöshistoria
Kaupunginhallitus 07.11.2016 § 972
HEL 2016-006080 T 00 01 05
Päätös
Kaupunginhallitus päätti kehottaa, 27.6.2016 § 633 tekemästään päätöksestä poiketen, kaupunginkansliaa antamaan selvityksen Länsimetron liikennöinnin viivästymisen syistä ja kaupungille mahdollisesti aiheutuvista lisäkustannuksista siinä vaiheessa, kun Länsimetro Oy:n teettämä selvitys on valmistunut ja muut selvityksen tekemiseen vaikuttavat seikat ovat tiedossa.
Kaupunginhallitus päättää kehottaa kaupunginkansliaa tuomaan Länsimetro Oy:n teettämän selvityksen tulokset kaupunginhallitukselle tiedoksi tammikuun 2017 loppuun mennessä.
Käsittely
07.11.2016 Esittelijän muutetun ehdotuksen mukaan
Esteelliset: Tuula Saxholm
Esittelijä muutti esitystään siten, että päätösehdotuksen toinen kappale muutetaan kuulumaan seuraavasti:
Kaupunginhallitus päättää kehottaa kaupunginkansliaa tuomaan Länsimetro Oy:n teettämän selvityksen tulokset kaupunginhallitukselle tiedoksi tammikuun 2017 loppuun mennessä.
Kaupunginhallitus hyväksyi esittelijän muutetun ehdotuksen.
31.10.2016 Pöydälle
24.10.2016 Pöydälle
27.06.2016 Ehdotuksen mukaan
Esittelijä
apulaiskaupunginjohtaja
Pekka Sauri
Lisätiedot
Kristiina Matikainen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36035
kristiina.matikainen(a)hel.fi
Kaupunginhallituksen konsernijaosto 29.08.2016 § 108
HEL 2016-006080 T 00 01 05
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti merkitä tiedoksi Länsimetro Oy:n ajankohtaiskatsauksen.
Käsittely
29.08.2016 Ehdotuksen mukaan
Esteelliset: Tuula Saxholm
Konsernijaosto päätti käsitellä rakennus- ja ympäristötointa johtavan apulaiskaupunginjohtajan ensimmäisen esityksen (Ryj/1) kokouksen kolmantena asiana.
20.06.2016 Ehdotuksen mukaan
13.06.2016 Pöydälle
Esittelijä
apulaiskaupunginjohtaja
Pekka Sauri
Lisätiedot
Kristiina Matikainen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36035
kristiina.matikainen(a)hel.fi
| ||||
Postiosoite | Käyntiosoite | Puhelin | Y-tunnus | Tilinro |
PL 1 | Pohjoisesplanadi 11-13 | +358 9 310 1641 | 0201256-6 | 800012-62637 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | Helsinki 17 | Faksi |
| Alv.nro |
helsinki.kirjaamo@hel.fi | http://www.hel.fi | +358 9 655 783 |
| FI02012566 |
|
| |||