Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

17/2015

1 (1)

Kaupunginhallituksen konsernijaosto

 

 

 

 

Kaj/2

 

09.11.2015

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 164

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän (HSY) syysyhtymäkokous 2015

HEL 2015-005184 T 00 01 06

Päätös

Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti kehottaa talousarviopäällikkö Matti Malista edustamaan Helsingin kaupunkia Helsingin seudun ympäristöpalvelut  -kuntayhtymän syysyhtymäkokouksessa 13.11.2015 klo 10.00.

Samalla konsernijaosto päätti kehottaa kaupungin edustajaa

1

Kannattamaan hallituksen esitystä Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän toiminta- ja taloussuunnitelmaksi hyväksymiseksi vuosille 2016 - 2018 liitteen 4 mukaisena,

kannattamaan hallituksen esitystä vuoden 2016 sitovista määrärahoista päättämiseksi, ja

kannattamaan hallituksen esitystä sen valtuuttamiseksi ottamaan uutta pitkäaikaista lainaa vuoden 2016 talousarvion puitteissa enintään 89 660 000 euroa.

2

Kannattamaan hallituksen esitystä 115  miljoonan euron lainan ottamiseksi Pohjoismaiden investointipankilta Blominmäen jätevedenpuhdistamon rakentamista varten.

3

Lisäksi konsernijaosto päätti oikeuttaa kaupungin edustajan harkintansa mukaan hyväksymään muiden jäsenkuntien toimesta yhtymäkokouksen hyväksyttäväksi mahdollisesti esittämät asiat.

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Anni Sinnemäki

Lisätiedot

Timo Härmälä, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36028

timo.harmala(a)hel.fi

Liitteet

1

HSY yhtymäkokouskutsu 16.10.2015, Internet-versio

2

HSYn yhtymäkokouksen esityslista, Internet-versio

3

HSY, Ääniluettelo

4

HSY:n toiminta- ja taloussuunnitelma

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

HSY:n Yhtymäkokous

Kuntayhtymän yhtymäkokous on pidettävä vähintään kaksi kertaa vuodessa. HSY:ssä pidetään kevätkokous, jossa käsitellään mm. tilinpäätös, ja syyskokous, jossa päätetään talousarviosta ja toiminta- ja taloussuunnitelmasta.

Syysyhtymäkokouksen kutsu, ääniluettelo ja esityslista ovat liitteinä 1 - 3 ja HSY:n toiminta- ja taloussuunnitelma liitteenä 4.

Toiminta- ja taloussuunnitelma 2016 - 2018

HSY:n yhtymäkokouksen on kuntalain mukaan hyväksyttävä vuoden loppuun mennessä kuntayhtymän seuraavan vuoden talousarvio. Samassa yhteydessä on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi on talousarviovuosi.

Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kuntayhtymän toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet ja se on laadittava siten, että edellytykset kuntayhtymän tehtävien hoitamiseksi turvataan.

HSY:n perussopimuksen mukaan toiminta- ja taloussuunnitelmasta on pyydettävä jäsenkaupunkien lausunnot ennen sen hyväksymistä. HSY:n hallitus käsitteli 12.6.2015 alustavaa toiminta- ja taloussuunnitelmaa vuosille 2016 - 2018 ja päätti pyytää siitä jäsenkaupungeilta lausunnot 28.8.2015
mennessä.

Lausunnot merkittiin tiedoksi HSY:n hallituksessa 25.9.2015.

Lopullisessa taloussuunnitelmaesityksessä on huomioitu kaupunkien lausunnot ja siihen on tehty HSY:n toiminnassa tai toimintaympäristössä kesän ja syksyn aikana tapahtuneista muutoksista aiheutuvat tarkennukset.

Yhtymäkokous kehotti HSY:n hallitusta ottamaan toiminnassaan ja vuoden 2016 talousarvion valmistelussaan huomioon pääkaupunkiseudun koordinaatioryhmän 20.2.2015 hyväksymät omistajaohjauksen tarkistetut tavoitteet tälle valtuustokaudelle. Tavoitteet on huomioitu alustavan TTS:n valmistelussa:

- Tuottavuuden nousu vähintään 1,5 % / vuosi. Vesihuollon osalta - pyritään korkeampaan tuottavuuden nousuun.
- Vesihuollon osalta tavoitteena tulee olla vesihuollon tariffien reaalistenhinnankorotusten hillitseminen tuottavuutta lisäävillä toimenpiteillä.
- Investointien kokonaistaso mitoitettava rahoituksellisesti kestävälle tasolle.
- Jätehuollon investoinnit mitoitettava siten, että jätehuollon omavaraisuusaste kääntyy nousuun.
- Peruspääomalle ei edellytetä maksettavan korvausta vuonna 2015 eikä 2016.

Tulorahoitus ei riitä kattamaan kuntayhtymän investointitasoa ja lainojen lyhennyksiä, minkä vuoksi suunnitelmakauden kaikkina vuosina joudutaan nostamaan uutta ulkopuolista lainaa yhteensä noin 278 miljoonaa euroa riippuen toteutuvasta investointitasosta. Ensi vuodelle ulkopuolista lainaa on budjetoitu noin 90 miljoonaa euroa.

Lainoja lyhennetään suunnitelmakaudella yhteensä noin 76 miljoonalla. Ulkopuolisilta nostetun pitkäaikaisen velan yhteismäärä suunnitelmakauden lopulla on noin 394 miljoonaa euroa.

Lainan ottaminen Euroopan investointipankilta Blominmäen jätevedenpuhdistamon rakentamisen rahoittamiseksi

Yhtymäkokous hyväksyi 19.12.2014 Blominmäen jätevedenpuhdistamon tarkistetun hankesuunnitelman. Puhdistamon rakentaminen tapahtuu 2015 – 2020 ja hankkeen kustannusarvio on 371 miljoonaa euroa.

Hankkeen lainarahoitustarpeeksi on arvioitu korkeintaan 80 % kustannusarviosta. Rahoituksesta on käyty keskusteluja ja hanke on esitelty Euroopan investointipankille (EIB), Pohjoismaiden investointipankille (NIB), Kuntarahoitus Oyj:lle sekä 4 liikepankille. Taselainan lisäksi myös muita rahoitusvaihtoehtoja on arvioitu, mutta ne on todettu huonommin sopiviksi tai kalliiksi tässä hankkeessa.

Pankeilta saatujen indikaatioiden perusteella on päädytty hakemaan pääosa rahoituksesta EIB:ltä. Kuntayhtymän yhtymäkokous päätti 29.5.2015 oikeuttaa hallituksen ottamaan lainaa uuden jätevedenpuhdistamon rakentamisen rahoittamiseksi 200 miljoonaa euroa ja ensimmäisestä 100 miljoonan euron lainasta hallitus päätti 12.6.2015.

Pohjoismaiden investointipankki (NIB) on tehnyt myönteisen lainapäätöksen 115 miljoonan euron rahoituksesta puhdistamohankkeeseen. Lainasopimuksella NIB sitoutuu myöntämään lainan niin, että se nostetaan vähintään 15 miljoonan euron erissä 31.12.2020 mennessä. Kukin nostoerä voidaan
kilpailuttaa muiden rahoituslaitosten tarjouksia vastaan.

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Anni Sinnemäki

Lisätiedot

Timo Härmälä, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36028

timo.harmala(a)hel.fi

Liitteet

1

HSY yhtymäkokouskutsu 16.10.2015, Internet-versio

2

HSYn yhtymäkokouksen esityslista, Internet-versio

3

HSY, Ääniluettelo

4

HSY:n toiminta- ja taloussuunnitelma

Tiedoksi

HSY

Apulaiskaupunaginjohtaja

Talous- ja suunnitteluosasto

Päätöshistoria

Kaupunginhallituksen konsernijaosto 25.05.2015 § 90

HEL 2015-005184 T 00 01 06

Päätös

Konsernijaosto päätti kehottaa kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötointa johtavaa apulaiskaupunginjohtajaa edustamaan Helsingin kaupunkia Helsingin seudun ympäristöpalvelut  -kuntayhtymän kevätyhtymäkokouksessa 29.5.2013 klo 10.00 (yhtiökokouskutsu, esityslista ja ääniluettelo liitteinä 1-3).

Samalla konsernijaosto päätti kehottaa kaupungin edustajaa

1) kannattamaan hallituksen esitystä ottaa Euroopan investointipankilta luottoa Blominmäen jätevedenpuhdistamon rakentamisen rahoittamiseksi;

2) kannattamaan hallituksen ehdotusta merkitä tiedoksi hallituksen antama selvitys tarkastuslautakunnan vuoden 2013 arviointikertomuksessa tekemien suositusten johdosta suoritetuista toimenpiteistä;

3) kannattamaan hallituksen ehdotusta hyväksyä vuoden 2014 tilinpäätös siten, että tilikauden ylijäämä 12 361 157,48 euroa kirjataan edellisten vuosien yli-/alijäämätilille (liite 4);

4) kannattamaan tarkastuslautakunnan ehdotuksia

a) merkitä tiedoksi tarkastuslautakunnan arviointikertomus HSY:n vuoden 2014 toiminnasta ja taloudesta sekä lähettää se tiedoksi ja toimenpiteitä varten HSY:n hallitukselle (liite 5).

b) kehottaa hallitusta antamaan kevätyhtymäkokoukselle 2016 selvityksen toimenpiteistä, joihin tarkastuslautakunnan suositusten perusteella on ryhdytty,

c) merkitä tiedoksi HSY:n tilintarkastajan tilintarkastuskertomus tilivuodelta 2014 (liite 6),

d) myöntää tilivelvollisille vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.–31.12.2014;

5) kannattamaan hallituksen ehdotusta merkitä tiedoksi henkilöstökertomus 2014 (liite 7);

6) kannattamaan hallituksen ehdotusta merkitä tiedoksi HSY:n omistajapoliittinen ohjelma ja hyväksyä omistajapoliittiset toimenpiteet 2015 -2020 (liitteet 8 ja 9).

7) esittämään, että

a) yhtymäkokous kehottaa HSY:n hallitusta ottamaan toiminnassaan ja vuoden 2016 talousarvion valmistelussaan huomioon pääkaupunkiseudun koordinaatioryhmän 20.2.2015 hyväksymät omistajaohjauksen tarkistetut tavoitteet tälle valtuustokaudelle;

- tuottavuuden nousun tulee olla vähintään 1,5 % / vuosi. Vesihuollon osalta pyritään korkeampaan tuottavuuden nousuun,

- vesihuollon osalta tavoitteena tulee olla vesihuollon tariffien reaalisten
hinnankorotusten hillitseminen tuottavuutta lisäävillä toimenpiteillä,

- investointien kokonaistaso on mitoitettava rahoituksellisesti kestävälle tasolle,

- jätehuollon investoinnit mitoitettava siten, että jätehuollon omavaraisuusaste
kääntyy nousuun,

- peruspääomalle ei edellytetä maksettavan korvausta vuosina 2015 ja 2016, päätetään vuosittain.

b) Yhtymäkokous kehottaa HSY:n hallitusta raportoimaan yhtymäkokoukselle omistajaohjauksen tavoitteiden toteutumisesta.

Lisäksi konsernijaosto päätti oikeuttaa kaupungin edustajan harkintansa mukaan hyväksymään muiden jäsenkuntien toimesta yhtymäkokouksen hyväksyttäväksi mahdollisesti esittämät asiat.

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Anni Sinnemäki

Lisätiedot

Timo Härmälä, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36028

timo.harmala(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 1

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

800012-62637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

 

http://www.hel.fi

+358 9 655 783

 

FI02012566