Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

17/2014

1 (1)

Kaupunginhallituksen konsernijaosto

 

 

 

 

Kaj/2

 

13.10.2014

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 140

Lausunto Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymälle jätteen energiahyötykäyttöpalveluita tarjoavan yhtiön perustamisesta

HEL 2014-011482 T 00 01 06

Esitys

Kaupunginhallituksen konsernijaosto esitti kaupunginhallitukselle seuraavaa:

Kaupunginhallitus antaa Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymälle (HSY) jätteen energiahyötykäyttöpalveluita tarjoavan yhtiön perustamisesta seuraavan lausunnon: 

Kaupunginhallitus toteaa, että jätevoimalan ylijäävän polttokapasiteetin myyntitoiminnan harjoittaminen yhtiömuodossa HSY:n ja Rosk’n Roll Oy Ab:n omistamassa yhteisessä yhtiössä on perusteltua.

Yhtiön toiminnan arvioidaan lisäksi muodostuvan taloudellisesti kannattavaksi jo heti ensimmäisenä vuonna. Kapasiteetin myynti on kuitenkin HSY:n toiminta-alueelta kerättävän jätemäärän kasvaessa supistuvaa, joten liikevaihdon kehitys on pienenevä. Yhtiön toiminta on tarkoituksenmukaista vain niin kauan kuin vapaata kapasiteettia riittää ja toiminta on kannattavaa.  Arvion mukaan vapaa kapasiteetti loppuu vuonna 2024.

Yhtiön perustamisessa ja toiminnassa tulee ottaa huomioon kilpailuneutraliteettiin ja valtiontukiin liittyvät säännökset muun muassa mahdollisten yhtiölle myytävien tai vuokrattavien palvelujen ja tavaroiden hinnoittelussa.

Käsittely

Esteelliset: Mari Puoskari ja Tatu Rauhamäki

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Hannu Penttilä

Lisätiedot

Atte Malmström, konserniohjauksen päällikkö, puhelin: 310 25472

atte.malmstrom(a)hel.fi

Liitteet

1

HSY:n hallituksen ote 19.9.2014, lausuntopyyntö Uudenmaan Woima Oy:n perustaminen

2

Uudenmaan Woima Oy perustamissopimus

3

Uudenmaan Woima Oy yhtiöjärjestys

4

Salassa pidettävä (JulkL 24 § 1 mom 17 k.)

5

Salassa pidettävä (JulkL 24 § 1 mom 17 k.)

Otteet

Ote

Otteen liitteet

HSY

Muutoksenhakukielto, valmistelu

Esitysehdotus

Esitys on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

HSY:n hallitus käsitteli 13.6.2014 (§ 71) HSY:n markkinaehtoisten toimintojen yhtiöittämistä. Hallitus päätti muun ohella kehottaa toimitusjohtajaa käynnistämään Rosk’n Roll Oy Ab:n (RR) kanssa yhteisesti perustettavan jätevoimalan vapaan kapasiteetin myyntiä harjoittavan yhtiön perustamistoimenpiteet siten, että yhtiö on mahdollista perustaa 31.12.2014 mennessä. Lisäksi hallitus kehotti selvittämään ennen varsinaisen perustamispäätöksen tekemistä talouden ja rahoituksen yksityiskohdat.

Pääkaupunkiseudun kaupunginjohtajien kokous käsitteli 11.9.2014 yhtiön perustamista ja päätti pyytää, että asia toimitetaan jäsenkaupungeille lausunnon antamista varten.

HSY:n hallitus käsitteli kokouksessaan 19.9.2014 yhtiön perustamista. Hallitus päätti pyytää asiasta jäsenkaupunkien lausunnot.

HSY ja RR ovat tehneet Vantaan Energia Oy:n kanssa sopimuksen jätteiden toimittamisesta Vantaan jätevoimalaan. Sopimuksen mukaan koko jätevoimalan polttokapasiteetti on varattu HSY:lle ja RR:lle. Nyt perustettavan yhtiön tarkoituksena on hallinnoida, markkinoida ja myydä jätelain 5 luvun tarkoittaman HSY:n ja RR:n keräämän kunnan vastuulla olevan jätteen jälkeen ylijäävää vapaata polttokapasiteettia. Tulevaisuudessa tarvittavan, mutta nyt vielä vapaana olevan kapasiteetin myynti mahdollistaa jätevoimalan tehokkaan käytön energiantuotantoon.

HSY:lle järjestely tuo mahdollisuuden saada osinkotuottoja siltä osin, kuin sen osuuden ylijäävää kapasiteettia myydään. Yhtiön toiminnan arvioidaan lisäksi muodostuvan taloudellisesti kannattavaksi jo heti ensimmäisenä vuonna. Kapasiteetin myynti on kuitenkin HSY:n toiminta-alueelta kerättävän jätemäärän kasvaessa supistuvaa, joten liikevaihdon kehitys on pienenevä.

Kapasiteetin myynti ja yhtiön toiminta on tarkoituksenmukaista vain niin kauan kuin vapaata kapasiteettia riittää ja toiminta on kannattavaa.  Arvion mukaan vapaa kapasiteetti loppuu vuonna 2024.

RR:n hallitus on tehnyt osaltaan perustamispäätöksen kokouksessaan 2.9.2014.

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Hannu Penttilä

Lisätiedot

Atte Malmström, konserniohjauksen päällikkö, puhelin: 310 25472

atte.malmstrom(a)hel.fi

Liitteet

1

HSY:n hallituksen ote 19.9.2014, lausuntopyyntö Uudenmaan Woima Oy:n perustaminen

2

Uudenmaan Woima Oy perustamissopimus

3

Uudenmaan Woima Oy yhtiöjärjestys

4

Salassa pidettävä (JulkL 24 § 1 mom 17 k.)

5

Salassa pidettävä (JulkL 24 § 1 mom 17 k.)

Otteet

Ote

Otteen liitteet

HSY

Muutoksenhakukielto, valmistelu

Tiedoksi

Kaupunginkanslia

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

+358 9 655 783

 

FI02012566