Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

12/2014

1 (1)

Kaupunginhallituksen konsernijaosto

 

 

 

 

Kaj/2

 

09.06.2014

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 109

Hallitusjäsenen nimeäminen perustettavaan Kiinteistö Oy Helsingin Lasipalatsiin

HEL 2014-007313 T 00 01 05

Päätös

Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti nimetä kaupungin edustajaksi perustettavan
Kiinteistö Oy Helsingin Lasipalatsiin kiinteistöviraston virastopäällikkö Jaakko Staufferin.

Päätös tehdään ehdolla, että kaupunginhallitus on hyväksynyt Kiinteistö Oy Helsingin Lasipalatsin perustamisen.

Konsernijaosto päätti kehottaa kaupungin edustajaa yhtiön hallituksessa toimiessaan selvittämään, miten kaupungin omistamaan Lasipalatsin Mediakeskus Osakeyhtiöön kertynyttä
kokemusta, erityisiä toimintakäytäntöjä ja vakiintunutta ulkoista rahoitusta voidaan jatkossakin
hyödyntää.

Konsernijaosto päätti kehottaa kaupungin edustajaa yhteistyössä kiinteistöviraston ja kaupunkisuunnitteluviraston kanssa selvittämään, voisiko Lasipalatsin Mediakeskus huolehtia jatkossa vanhan linja-autoaseman kehittämisestä sekä siihen nojautuvasta toiminnallisesta yhteistyöstä perustettavan Kiinteistö Oy Helsingin Lasipalatsin ja Amos Andersonin taidemuseon kanssa.

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Pekka Sauri

Lisätiedot

Timo Härmälä, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36028

timo.harmala(a)hel.fi

Liitteet

1

Lasipalatsin yhtiöjärjestys

2

Lasipalatsin perustamissopimusluonnos

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Hallitusedustaja

Kaupunginvaltuusto päätti 21.5.2014 (198 §) hyväksyä Lasipalatsi-rakennuksen luovuttamisen apporttina perustettavalle Kiinteistö Oy Helsingin Lasipalatsille osakassopimus- ja apporttisopimusluonnoksen mukaisesti. Kaupunginhallitukselle on vastaavasti tehty ehdotus yhtiön perustamisen hyväksymiseksi osakassopimus ja, perustamissopimusluonnosten mukaisesti.

Yhtiön toiminnan pikaisen käynnistämisen kannalta on tarpeen nimetä kaupungin edustaja yhtiön tässä vaiheessa kolmijäseniseksi suunniteltuun hallitukseen. Ehdotuksen mukaan virastopäällikkö Jaakko Stauffer, joka on ollut tiiviisti kehittämässä Lasipalatsin ja Amos Andersonin taidemuseon tyheistä hanketta yhteistyössä museohankkeen rakennuttajan Föreningen Konstsamfundet r.f.:n kanssa.

Valtuustoponsi

Hyväksyessään lasipalatsirakennuksen luovuttamisen apporttina perustettavalle yhtiölle valtuusto samalla hyväksyi seuraavan toivomusponnen:

Valtuusto edellyttää, että hyväksyessään keskinäisen kiinteistöyhtiön perustamisen kaupunki
myös selvittää

a) miten kaupungin omistamaan Lasipalatsin Mediakeskus Osakeyhtiöön kertynyttä
kokemusta, erityisiä toimintakäytäntöjä ja vakiintunutta ulkoista rahoitusta voidaan jatkossakin
hyödyntää, ja

b) voisiko Lasipalatsin Mediakeskus huolehtia jatkossa vanhan linja-autoaseman kehittämisestä sekä siihen nojautuvasta  toiminnallisesta yhteistyöstä perustettavan keskinäisen yhtiön ja Amos Andersonin
taidemuseon kanssa.

Lasipalatsin Mediakeskus on kaupungin kokonaan omistama yhtiö ja on toiminut vuokralaisena Lasipalatsirakennuksen tiloissa rakennuksen viimeisestä peruskorjauksesta lähtien.

Ponnen mukainen konserniohjaus on luontevaa antaa kaupungin edustajalle yhtiössä.

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Hannu Penttilä

Lisätiedot

Timo Härmälä, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36028

timo.harmala(a)hel.fi

Liitteet

1

Lasipalatsin yhtiöjärjestys

2

Lasipalatsin perustamissopimusluonnos

Tiedoksi; Oikaisuvaatimus, kaupunginhallitus

Kiinteistövirasto

Talous- ja suunnitteluosasto

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

+358 9 655 783

 

FI02012566