Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

3/2014

1 (1)

Kaupunginhallituksen konsernijaosto

 

 

 

 

Sj/2

 

17.02.2014

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 27

Edustajien nimeäminen Sj:n toimialaan kuuluvien osakkuus- ja muiden yhteisöjen toimielimiin

HEL 2014-000721 T 00 01 05

Päätös

Konsernijaosto päätti

-        kehottaa kaupunginkanslian oikeuspalveluita edustamaan kaupunkia liitteessä mainittujen osakkuusyhtiöiden vuoden 2014 kevään varsinaisissa yhtiökokouksissa

-        kehottaa kaupungin yhtiökokousedustajaa hyväksymään yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat yhtiön hallituksen päätösehdotusten mukaisesti

-        todeta, että tilintarkastajille ja tilintarkastusyhteisöille suoritetaan palkkiot kilpailutettujen tilintarkastustehtävien osalta tarkastuslautakunnan hyväksymien tilintarkastusyhteisöjen tarjoukseen perustuvan hyväksyttävän laskun mukaan ja muiden osalta hyväksyttävän laskun mukaisesti

-        kehottaa yhtiökokousedustajaa esittämään, että mainittujen osakkuusyhtiöiden hallituksen jäsenet ja varajäsenet sekä tilintarkastajat valitaan yhtiöjärjestyksen mukaiseksi toimikaudeksi liitteen mukaisesti

-        nimetä kaupungin edustajat säätiöiden toimielimiin ja tilintarkastajat liitteen mukaisesti ja kehottaa maksamaan tilintarkastajille ja tilintarkastusyhteisöille palkkiot, kilpailutettujen tilintarkastustehtävien osalta tarjoukseen perustuvien hyväksyttävien laskujen mukaan, ja muiden osalta hyväksyttävän laskun mukaisesti.

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Ritva Viljanen

Lisätiedot

Maria Nyfors, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36683

maria.nyfors(a)hel.fi

Leena Mickwitz, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36054

leena.mickwitz(a)hel.fi

Liitteet

1

Sjn osakkuus- ja muiden yhteisöjen nimeämiset

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Helsingin Musiikkitalo Oy

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Kiinteistö Oy Laajasalon palloiluhallit

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Taideteollisuusmuseon säätiö

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Ammattienedistämislaitossäätiö

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijä

Konsernijaostolle on valmisteltu päätettäväksi esitykset sivistystointa johtavan apulaiskaupunginjohtajan toimialaan kuuluvien osakkuus- ja omistusyhteysyhteisöjen sekä säätiöiden hallitus- ja tilintarkastajavalinnoista liitteen mukaisesti.

Sivistystoimen toimialaan kuuluu seuraavia osakkuus- ja muita yhteisöjä, joihin kaupungilla on oikeus nimetä hallituksen jäseniä ja tilintarkastajia:

Helsingin Musiikkitalo Oy:n toimialana on mm. tarjota Helsingin Musiikkitalon käyttöön liittyviä palveluita, järjestää tilaisuuksia Musiikkitalossa, markkinoida Musiikkitaloa, harjoittaa Musiikkitalon tilojen vuokraustoimintaa sekä omistaa ja hallita Kiinteistöosakeyhtiö Helsingin Mannerheimintie 13a -nimisen yhtiön hallinnassa olevien tilojen irtokalustusta ja toimintavarustusta. Yhtiön hallitukseen kuuluu kuusi jäsentä, joiden toimikausi on yksi vuosi siten, että toimikausi päättyy ensimmäisen vaalia seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Osakassopimuksen mukaan kukin osapuoli nimeää kaksi jäsentä ja yhtiökokous valitsee näistä hallituksen puheenjohtajan sekä varapuheenjohtajan. Yhtiökokouksen 17.6.2013 päätöksen nojalla hallituksen jäsenten kokouspalkkio on 200 euroa. Puheenjohtajalle maksetaan lisäksi 2 185 euron suuruinen vuosipalkkio.

Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy:n toimialana on ylläpitää ammattikorkeakoulua ja harjoittaa ammattikorkeakoulun koulutusaloihin liittyvää koulutus- ja muuta toimintaa. Yhtiön hallituksessa on vähintään seitsemän ja enintään yhdeksän jäsentä, joista kaupunki nimeää kolme. Kaupunki omistaa yhtiöstä 42 %. Yhtiökokouksen vuosittaisen päätöksen mukaan hallituksen puheenjohtajalle maksettavan kokouspalkkion suuruus on 250 euroa ja varapuheenjohtajalle ja jäsenelle maksettavan 200 euroa. Puheenjohtajalle maksetaan lisäksi 4 375 euron suuruinen ja varapuheenjohtajalle 1 875 euron suuruinen vuosipalkkio.

Kiinteistö Oy Laajasalon palloiluhallien toimialana on vuokrata Laajasalon urheilupuistossa sijaitsevaa maa-aluetta ja ylläpitää ja hallita kiinteistöllä sijaitsevaa palloiluhallia ja tennishalleja. Yhtiön hallituksen toimikausi jatkuu vuoden 2014 loppuun, mutta tilintarkastaja valitaan vuosittain.

Taideteollisuusmuseon säätiön tarkoituksena on ylläpitää Designmuseota ja siten edistää muotoilua ja sen tuntemusta. Säätiön hallitukseen kuuluu 5 - 7 jäsentä, joista Helsingin kaupunki nimeää yhden jäsenen. Hallituksen jäsenen toimikausi on kolme vuotta. Säätiö ei maksa hallituksen jäsenille kokouspalkkiota.

Ammattienedistämislaitossäätiö AEL:n tarkoituksena on ylläpitää ammattienedistämislaitosta, jonka tehtävänä on edistää ihmisten, yritysten ja yhteisöjen tekniikan osaamista ja hallintaa. Säätiön hallintoneuvostoon kuuluu 23 varsinaista jäsentä ja 16 varajäsentä, joista kaupunki nimeää kaksi varsinaista ja yhden varajäsenen. Säätiön sääntöjen mukaan hallintoneuvoston jäsenille ei suoriteta palkkioita.

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Ritva Viljanen

Lisätiedot

Maria Nyfors, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36683

maria.nyfors(a)hel.fi

Leena Mickwitz, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36054

leena.mickwitz(a)hel.fi

Liitteet

1

Sjn osakkuus- ja muiden yhteisöjen nimeämiset

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Helsingin Musiikkitalo Oy

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Kiinteistö Oy Laajasalon palloiluhallit

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Taideteollisuusmuseon säätiö

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Ammattienedistämislaitossäätiö

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Tiedoksi

Tarkastusvirasto

Oikeuspalvelut

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

+358 9 655 783

 

FI02012566