Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

1/2014

1 (1)

Kaupunginhallituksen konsernijaosto

 

 

 

 

Ryj/1

 

13.01.2014

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 3

Länsimetro Oy:n ajankohtaiskatsaus

HEL 2013-004429 T 00 01 01

Päätös

Konsernijaosto päätti merkitä Länsimetro Oy:n ajankohtaiskatsauksen tiedoksi.

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Pekka Sauri

Lisätiedot

Kristiina Matikainen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36035

kristiina.matikainen(a)hel.fi

Päätösehdotus

Konsernijaosto päättänee merkitä Länsimetro Oy:n ajankohtaiskatsauksen tiedoksi.

Esittelijä

Länsimetro Oy:n tarkoituksena on keskinäisenä kiinteistöosakeyhtiönä rakennuttaa, omistaa, hallita, ylläpitää, huoltaa ja kehittää Helsingin Ruoholahdesta Espoon Matinkylään ulottuvan metrolinjan metroliikennettä palvelevia raiteita, tunneleita, asemarakennuksia, pysäköintitiloja ja muita sen toimintaa palvelevia rakennelmia ja laitteita. Länsimetron liikenne käynnistyy vuoden 2015 lopulla.

Hankkeen kokonaiskustannusarvio on yhteensä 713,6 miljoonaa euroa (alv 0 %, maanrakennusindeksi 131,5 pistettä; lokakuu 2007) ja Helsingin kaupungin osuus kustannuksista on 144,3 miljoonaa euroa (alv 0 %).

Yhtiön vuoden 2013 liikevaihdon ennustetaan pysyvän budjettitavoitteessaan 1,1 miljoonaa euroa. Liikevaihto koostuu vuokra- ja vastiketuloista.

Länsimetro Oy työllistää kahdeksan henkilöä. Yhtiön omistavat Helsingin kaupunki (28 %) ja Espoon kaupunki (72 %).

Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja Matti Kokkinen sekä hallituksen jäsenet Matti Lahdenranta ja Tuula Saxholm antavat yhtiötä koskevan suullisen ajankohtaiskatsauksen konsernijaoston kokouksessa.

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Pekka Sauri

Lisätiedot

Kristiina Matikainen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36035

kristiina.matikainen(a)hel.fi

Tiedoksi; Muutoksenhakukielto, valmistelu

HKL

Päätöshistoria

Kaupunginhallituksen konsernijaosto 15.04.2013 § 76

HEL 2013-004429 T 00 01 01

Päätös

Konsernijaosto päätti merkitä Länsimetro Oy:n ajankohtaiskatsauksen tiedoksi.

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Hannu Penttilä

Lisätiedot

Kristiina Matikainen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36035

kristiina.matikainen(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 1

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

800012-62637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

helsinki.kirjaamo@hel.fi

http://www.hel.fi

+358 9 655 783

 

FI02012566