Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

19/2012

1 (1)

Kaupunginhallituksen konsernijaosto

 

 

 

 

Kj/4

 

12.11.2012

 

 

 

 

 

 

§ 166

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän yhtymäkokous

HEL 2012-005995 T 00 01 06

Päätös

Konsernijaosto päätti kehottaa kaupunginjohtajaa tai hänen määräämäänsä edustamaan Helsingin kaupunkia Helsingin seudun ympäristöpalvelut  -kuntayhtymän syysyhtymäkokouksessa 16.11.2012 klo 10.00.

Samalla konsernijaosto päätti kehottaa yhtymäkokousedustajaa

1) kannattamaan hallituksen esitystä vuoden 2012 talousarvion muuttamisesta

2) kannattamaan hallituksen esitystä merkitä tiedoksi selvitys tarkastuslautakunnan vuonna 2012 tekemien kehotusten johdosta suoritetuista toimenpiteistä

3) kannattamaan hallituksen esitystä toiminta- ja taloussuunnitelman 2013 - 2015 hyväksymisestä  seuraavin lisäyksin

- jäte- ja vesihuollon investointitaso toteutetaan pidemmän aikavälin (20 vuotta) kokonaistalouden tarkastelun tasoisena

- tavoitteena tulee olla taloussuunnitelmassa ennakoitujen vesihuollon tariffien reaalisten  hinnankorotusten välttäminen tuottavuutta lisäävillä toimenpiteillä

- Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä (HSY) osana tuottavuusohjelmaansa pitäytyy perussopimuksen tarkoittamissa tehtävissä

4) kannattamaan hallituksen esitystä jätehuollon investointiohjelman 2013 - 2022 hyväksymisestä

5) kannattamaan hallituksen esitystä vesihuollon investointiohjelman 2013 - 2022 hyväksymisestä

6) kannattamaan hallituksen esitystä hallituksen varajäseneksi

7) kannattamaan hallituksen esitystä

- hyväksyä järjestely, jolla  Keski-Uudenmaan vesiensuojelun kuntayhtymä muutetaan liikelaitoskuntayhtymäksi 1.1.2013 lukien siten, että HSY tulee jäseneksi Vantaan kaupungin tilalle ja vesistöjen hoitoon liittyvästä yhteistyöstä tehdään sopimus Vantaan kaupungin kanssa, sekä

- Keski-Uudenmaan liikelaitoskuntayhtymän perussopimuksen hyväksymisestä.

Lisäksi konsernijaosto päätti oikeuttaa kaupungin edustajan harkintansa mukaan hyväksymään muiden jäsenkuntien toimesta yhtymäkokouksen hyväksyttäväksi mahdollisesti esittämät asiat.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Matti Malinen, konserniyksikön päällikkö, puhelin: 310 36277

matti.malinen(a)hel.fi

Liitteet

1

HSYn syysyhtymäkokouskutsu 16.11.2012 korvaa aikaisemman ennakkokutsun

2

HSY 16.11.2012 yhtymäkokouksen esityslista

3

HSYn ja vesihuollon tuloslaskelmat talousarviovuodelle 2012.pdf

4

HSYn arviointikertomus 2011.pdf

5

HSYn toiminta- ja taloussuunnitelma 2013 - 2015.pdf

6

Jätehuollon investointiohjelma 2013 - 2022.pdf

7

Vesihuollon investointiohjelma 2013-2022  liite 1.pdf

8

Keski-Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymä perussopimus.pdf

9

Sopimus vesistöjen hoitoon liittyvästä yhteistyöstä.pdf

10

Kaupunginhallituksen lausunto 3.9.2012.pdf

Otteet

Ote

Otteen liitteet

HSY

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

kaupunginjohtaja

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Päätösehdotus

Konsernijaosto päättänee kehottaa kaupunginjohtajaa tai hänen määräämäänsä edustamaan Helsingin kaupunkia Helsingin seudun ympäristöpalvelut  -kuntayhtymän syysyhtymäkokouksessa 16.11.2012 klo 10.00.

Samalla konsernijaosto päättänee kehottaa yhtymäkokousedustajaa

1) kannattamaan hallituksen esitystä vuoden 2012 talousarvion muuttamisesta

2) kannattamaan hallituksen esitystä merkitä tiedoksi selvitys tarkastuslautakunnan vuonna 2012 tekemien kehotusten johdosta suoritetuista toimenpiteistä

3) kannattamaan hallituksen esitystä toiminta- ja taloussuunnitelman 2013 - 2015 hyväksymisestä  seuraavin lisäyksin

- jäte- ja vesihuollon investointitaso toteutetaan pidemmän aikavälin (20 vuotta) kokonaistalouden tarkastelun tasoisena

- tavoitteena tulee olla taloussuunnitelmassa ennakoitujen vesihuollon tariffien reaalisten  hinnankorotusten välttäminen tuottavuutta lisäävillä toimenpiteillä

- Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä (HSY) osana tuottavuusohjelmaansa pitäytyy perussopimuksen tarkoittamissa tehtävissä

4) kannattamaan hallituksen esitystä jätehuollon investointiohjelman 2013 - 2022 hyväksymisestä

5) kannattamaan hallituksen esitystä vesihuollon investointiohjelman 2013 - 2022 hyväksymisestä

6) kannattamaan hallituksen esitystä hallituksen varajäseneksi

7) kannattamaan hallituksen esitystä

- hyväksyä järjestely, jolla  Keski-Uudenmaan vesiensuojelun kuntayhtymä muutetaan liikelaitoskuntayhtymäksi 1.1.2013 lukien siten, että HSY tulee jäseneksi Vantaan kaupungin tilalle ja vesistöjen hoitoon liittyvästä yhteistyöstä tehdään sopimus Vantaan kaupungin kanssa, sekä

- Keski-Uudenmaan liikelaitoskuntayhtymän perussopimuksen hyväksymisestä.

Lisäksi konsernijaosto päättänee oikeuttaa kaupungin edustajan harkintansa mukaan hyväksymään muiden jäsenkuntien toimesta yhtymäkokouksen hyväksyttäväksi mahdollisesti esittämät asiat.

Esittelijä

HSY:n syysyhtymäkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

- hallituksen antama selvitys tarkastuslautakunnan vuonna 2012 hallitukselle tekemien kehotusten johdosta suoritetuista toimenpiteistä

- esitys toiminta- ja taloussuunnitelmaksi 2013 - 2015

- esitys jätehuollon vuosien 2013 - 2022 investointiohjelmaksi

- esitys vesihuollon vuosien 2013 - 2022 investointiohjelmaksi

- esitys vuoden 2012 talousarvion muuttamiseksi

- esitys HSY:n liittymisestä Keski-Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymän jäseneksi ja perussopimuksen hyväksyminen

- hallituksen jäsen Kari Kuusiston (Espoo) henkilökohtaisen varajäsenen täydennysvaali

Toiminta- ja taloussuunnitelma 2013 - 2015 sekä investointiohjelmat 2013 - 2022

Kaupunginhallitus antoi 3.9.2012 lausunnon (tämän asian liitteenä 10) HSY:n alustavasta toiminta- ja taloussuunnitelmasta sekä investointiohjelmista 2013 - 2022.

Toiminta- ja taloussuunnitelmassa on otettu pääosin huomioon kaupungin lausunnossa esiin tuodut näkökohdat. Taloussuunnitelmaan sisältyy vuosille 2014 ja 2015 vesihuollon maksuihin 3 % reaaliset korotukset, lausunnolla olleessa alustavassa taloussuunnitelmassa ennakoidut vastaavat korotukset olivat 2 %. Kaupunginhallitus edellytti lausunnossaan, että tavoitteena tulee olla alustavassa taloussuunnitelmassa ennakoitujen reaalisten hinnankorotusten välttäminen ensisijaisesti tuottavuutta lisäävillä toimenpiteillä, mutta mahdollisuuksien mukaan myös investointeja sopeuttamalla.

Toiminta- ja taloussuunnitelma tulisi hyväksyä hallituksen esityksen mukaisesti seuraavin lisäyksin:

- jäte- ja vesihuollon investointitaso toteutetaan pidemmän aikavälin (20 vuotta) kokonaistalouden tarkastelun tasoisena

- tavoitteena tulee olla taloussuunnitelmassa ennakoitujen vesihuollon tariffien reaalisten  hinnankorotusten välttäminen tuottavuutta lisäävillä toimenpiteillä

- Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä (HSY) osana tuottavuusohjelmaansa pitäytyy perussopimuksen tarkoittamissa tehtävissä

Vuosia 2013 - 2022 koskevissa investointiohjelmissa on otettu kekseisiltä huomioon kaupungin lausunnossa esitetyt näkökohdat. Vesihuollon investointiohjelma 2013 - 2022 ja jätehuollon investointiohjelma 2013 - 2022 ovat hyväksyttävissä esityksen mukaisina tulevien vuosien taloussuunnitelmien perustaksi.

Vuoden 2012 talousarvion muuttaminen

Esitetyt talousarviomuutokset johtuvat vesihuollon ulkopuolisille tekemien ja laskutettavien johtosiirtotöiden kasvusta talousarviossa arvioidusta. Muutoksilla ei ole vaikututusta kuntayhtymän vuosikatteeseen eikä tulokseen.

HSY:n liittyminen Keski-Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymän jäseneksi ja liikelaitoskuntayhtymän perussopimuksen hyväksyminen

Keski-Uudenmaan Vesiensuojelun kuntayhtymä (KUVES) ylläpitää Tuusulan Kellokoskelta Pihlajamäen pumppaamolle ja edelleen HSY:n Viikin puhdistamolle ulottuvaa siirtoviemärilaitosta. Kuntayhtymän jäsenet ovat Järvenpään, Keravan ja Vantaan kaupungit sekä Tuusulan kunta. HSY:n perustamisen yhteydessä Vantaa siirsi osuutensa KUVES:in viemärilaitokseen HSY:lle ja hallinnointi järjestettiin sopimuksin. Syynä järjestelyyn oli se, että HSY kuntayhtymänä ei voi olla toisen kuntayhtymän jäsen, eikä HSY:lle siten voitu suoraan siirtää Vantaan jäsenyyttä KUVES:issa. Hallinnon yksinkertaistamiseksi KUVES esitetään muutettavaksi liikelaitoskuntayhtymäksi, jossa HSY toimii jäsenenä Vantaan sijaan. Vantaan ja KUVES:in vesistöjen hoitoon liittyvästä yhteistyöstä sovitaan erillisellä sopimuksella, joka tulee voimaan, mikäli kaikki osapuolet hyväksyvät kuntayhtymän muuttamisen liikelaitoskuntayhtymäksi.

Esittelijä pitää HSY:n hallituksen yhtymäkokouksen hyväksyttäväksi tekemää esitystä perusteltuna.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Matti Malinen, konserniyksikön päällikkö, puhelin: 310 36277

matti.malinen(a)hel.fi

Liitteet

1

HSYn syysyhtymäkokouskutsu 16.11.2012 korvaa aikaisemman ennakkokutsun

2

HSY 16.11.2012 yhtymäkokouksen esityslista

3

HSYn ja vesihuollon tuloslaskelmat talousarviovuodelle 2012.pdf

4

HSYn arviointikertomus 2011.pdf

5

HSYn toiminta- ja taloussuunnitelma 2013 - 2015.pdf

6

Jätehuollon investointiohjelma 2013 - 2022.pdf

7

Vesihuollon investointiohjelma 2013-2022  liite 1.pdf

8

Keski-Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymä perussopimus.pdf

9

Sopimus vesistöjen hoitoon liittyvästä yhteistyöstä.pdf

10

Kaupunginhallituksen lausunto 3.9.2012.pdf

Otteet

Ote

Otteen liitteet

HSY

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

kaupunginjohtaja

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Päätöshistoria

Kaupunginhallituksen konsernijaosto 28.05.2012 § 118

HEL 2012-005995 T 00 01 06

Päätös

Konsernijaosto päätti, 7.5.2012 (102 §) tekemäänsä päätöstä tältä osin muuttaen, kehottaa kaupungin yhtymäkokousedustajaa toimimaan niin, että

- yhtymäkokous merkitsee seuraavat  tarkastuslautakunnan ehdotukset tiedoksi:

b) kehottaa hallitusta huolehtimaan siitä, että HSY:ssä laaditaan kokonaisvaltainen talouden sopeuttamisohjelma koko kuntayhtymälle,

c) kehottaa hallitusta huolehtimaan siitä, että kuntayhtymällä on koko ajan toimiva ja riittävästi resursoitu sisäinen tarkastus,

d) kehottaa hallitusta huolehtimaan siitä, että laaditaan hallituksen oma arvio kuntayhtymän sisäisen valvonnan tilasta ja mahdollisista kehittämistarpeista,

e) kehottaa hallitusta huolehtimaan siitä, että seutu- ja ympäristö-tiedon tehtävät selkeytetään,

f) kehottaa hallitusta huolehtimaan siitä, että henkilöstökertomus, henkilöstösuunnitelma ja työhyvinvointisuunnitelma laaditaan mahdollisimman pian tilinpäätöksen jälkeen,

g) kehottaa hallitusta huolehtimaan siitä, että kuntayhtymän vesi-huollossa luodaan kaikkien kaupunkien kanssa sovellettava yhtenäinen toimintatapa sekä selvittää ja sopia vastuu vesihuollossa hulevesien hoitamisesta HSY:n ja peruskuntien välillä erillään kuntatekniikkaprojektiosta

h) kehottaa hallitusta huolehtimaan siitä, että HSY:n talousarvion seuranta tulee järjestää sellaisella tavalla, että sitovien määrärahojen seuranta on mahdollista toimintavuoden aikana ja mahdolliset ylitykset saatetaan yhtymäkokouksen käsittelyyn toimintavuoden aikana, ja että

- yhtymäkokous kehottaa tarkastuslautakuntaa jatkossa tuomaan arviointikertomuksen yhtymäkokouksen käsiteltäväksi yhdessä hallituksen arviointikertomuksesta antaman lausunnon kanssa.

07.05.2012 Ehdotuksen mukaan

Esittelijä

vs. kaupunginjohtaja

Hannu Penttilä

Lisätiedot

Matti Malinen, konserniyksikön päällikkö, puhelin: 310 36277

matti.malinen(a)hel.fi

 

Kaupunginjohtaja 08.05.2012 § 202

HEL 2012-005995 T 00 01 06

Päätös

Kaupunginjohtaja päätti määrätä konserniyksikön päällikkö Matti Malisen edustamaan Helsingin kaupunkia Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän kevätyhtymäkokouksessa 11.5.2012 klo 10.00 alkaen.

Samalla kaupunginjohtaja päätti kehottaa konserniyksikön päällikkö Matti Malista toimimaan kaupungin edustajana yhtymäkokouksessa konsernijaoston 7.5.2012 (asia 4) päättämien toimiohjeiden mukaisesti.

Lisätiedot

Halinen Pia, controller, puhelin: 310 25718

pia.halinen(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 1

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

800012-62637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

helsinki.kirjaamo@hel.fi

http://www.hel.fi

+358 9 655 783

 

FI02012566