Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

5/2012

1 (1)

Kaupunginhallituksen konsernijaosto

 

 

 

 

Kaj/6

 

27.02.2012

 

 

 

 

 

 

§ 44

Eräiden kaupungin kokonaan omistamien toimitilayhtiöiden yhtiökokoukset vuonna 2012

HEL 2012-001226 T 00 01 05

Päätös

Konsernijaosto päätti kehottaa hallintokeskuksen oikeuspalveluita

1

edustamaan Helsingin kaupunkia liitteessä 1 mainittujen tytäryhtiöiden
vuoden 2012 kevään varsinaisissa yhtiökokouksissa.

2

hyväksymään yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat yhtiön hallituksen
päätösehdotusten mukaisesti,

3

ehdottamaan, että mainittujen yhtiöiden hallitusten jäsenet ja varajäsenet sekä tilintarkastajat valitaan yhtiöjärjestyksen mukaiseksi
toimikaudeksi liitteen mukaisesti,

4

ehdottamaan, että hallituksen puheenjohtajalle ja jäsenille maksetaan
kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston tekemien päätösten mukaiset palkkiot, ellei osakassopimuksessa tai yhtiöjärjestyksessä ole toisin sovittu tai määrätty.

5

ehdottamaan, että tilintarkastajille ja tilintarkastusyhteisöille suoritetaan palkkiot kilpailutettujen tilintarkastustehtävien osalta
tarkastuslautakunnan hyväksymien tilintarkastusyhteisöjen tarjoukseen perustuvan hyväksyttävän laskun mukaan ja muiden osalta hyväksyttävän laskun mukaisesti, ja

6

ehdottamaan, että yhtiökokous päättää toimiohjeenaan kehottaa hallitusta noudattamaan kulloinkin voimassa olevia kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen päättämiä konserniohjeita sekä konserniohjauksen periaatteiden mukaisesti yhtiöille annettua muuta kaupungin ohjeistusta.

Samalla konsernijaosto päätti kehottaa kiinteistövirastoa ryhtymään toimenpiteisiin Lasipalatsin rakennuksen julkisivun korjauksen hankesuunnitelman laatimiseksi.

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Hannu Penttilä

Lisätiedot

Timo Härmälä, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36028

timo.harmala(a)hel.fi

Liitteet

1

Kaupungin kokonaan omistamat toimitilayhtiöt (luottamushenkilöedustus), 2012 (korjattu)

Päätösehdotus

Konsernijaosto päättänee kehottaa hallintokeskuksen oikeuspalveluita

1

edustamaan Helsingin kaupunkia liitteessä 1 mainittujen tytäryhtiöiden
vuoden 2012 kevään varsinaisissa yhtiökokouksissa.

2

hyväksymään yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat yhtiön hallituksen
päätösehdotusten mukaisesti,

3

ehdottamaan, että mainittujen yhtiöiden hallitusten jäsenet ja varajäsenet sekä tilintarkastajat valitaan yhtiöjärjestyksen mukaiseksi
toimikaudeksi liitteen mukaisesti,

4

ehdottamaan, että hallituksen puheenjohtajalle ja jäsenille maksetaan
kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston tekemien päätösten mukaiset palkkiot, ellei osakassopimuksessa tai yhtiöjärjestyksessä ole toisin sovittu tai määrätty.

5

ehdottamaan, että tilintarkastajille ja tilintarkastusyhteisöille suoritetaan palkkiot kilpailutettujen tilintarkastustehtävien osalta
tarkastuslautakunnan hyväksymien tilintarkastusyhteisöjen tarjoukseen perustuvan hyväksyttävän laskun mukaan ja muiden osalta hyväksyttävän laskun mukaisesti, ja

6

ehdottamaan, että yhtiökokous päättää toimiohjeenaan kehottaa hallitusta noudattamaan kulloinkin voimassa olevia kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen päättämiä konserniohjeita sekä konserniohjauksen periaatteiden mukaisesti yhtiöille annettua muuta kaupungin ohjeistusta.

Samalla konsernijaosto päättänee kehottaa kiinteistövirastoa ryhtymään toimenpiteisiin Lasipalatsin rakennuksen julkisivun korjauksen hankesuunnitelman laatimiseksi.

Esittelijä

Yhtiöt

Helsingin Leijona Oy

Yhtiön toimialana on keskustakortteleissa olevien kaupungin omistamien kiinteistöjen ja niiden ympäristön toiminnallinen ja muu kehittäminen sekä ulosvuokrattavien tilojen hallinnointi.

Kiinteistö Oy Helsingin Tennispalatsi

Yhtiön toimialana on vuokraoikeuden nojalla hallita omistamansa Tennispalatsirakennuksen tonttia sekä tontilla omistamaansa museo- ja liikerakennusta.

Kiinteistö Oy Helsingin Toimitilat

Yhtiön toimialana on omistaa tai hallita vuokraoikeuden nojalla tontteja ja omistaa niillä olevia tai niille rakennettavia rakennuksia. Lisäksi yhtiö omistaa toimitiloja ja niiden hallintaan oikeuttavia osakkeita. Yhtiö voi myös tuottaa isännöintipalveluja kaupungin kokonaan tai osittain omistamille yhteisöille.

Kiinteistö Oy Kaapelitalo

Kiinteistö Oy Kaapelitalo hallitsee vuokraoikeuden nojalla Kaapelitehtaan tonttia ja omistaa sillä olevan rakennuksen. Yhtiölle on vuokrattu myös Suvilahden alkuperäisestä käytöstä poistunut energiatuotantoalue ja luovutettu pääosa sillä olevista rakennuksista. Kaapelitehdas toimii rakennuksissa vuokraisäntänä ja kulttuurituotantokeskuksena, jonka toimialana on vuokrata ateljee-, työ, näyttely- ja esitystiloja.

Lasipalatsin Mediakeskus Oy

Yhtiön toimiala on media- ja elokuvakeskustoiminnan
harjoittaminen ja toiminnan edellyttämien tilojen, laitteiden
sekä järjestelmien ja tieto- ja muiden verkkojen omistaminen,
hallinta ja ylläpito. Yhtiö hallitsee vuokrasopimuksen nojalla Lasipalatsi-rakennusta piha-alueineen ja luovuttaa hallinnassaan olevia tiloja sekä
omistamiaan laitteita, järjestelmiä sekä tieto- ja muita verkkoja
edelleen media- ja elokuvakeskuksen toimintaa tukeviin
tarkoituksiin.

Kiinteistöviraston tilakeskus on päättänyt vuokrata Lasipalatsin tontin piha-alueen rakennusvirastolle. Tarkoitus on, että piha-alueen talon toimintaa tukevan tapahtumakäytön järjestäminen osoitetaan yhtiön hoidettavaksi ja piha-alueella olevien ravintolaterassien vuokraaminen rakennusviraston hallintoon. Yhtiö ja HKR tekevät tästä neuvottelutuloksensa mukaisen sopimuksen.

Yhtiölle vuokrattu suojeltu Lasipalatsin rakennus on julkisivultaan huonossa kunnossa ja korjauksen tarpeessa. Kiinteistöviraston tulisi siksi laatia rakennukselle korjauksen hankesuunnitelma.

Kiinteistö Oy Ab Pakkalantie 30

Yhtiö omistaa Vantaalla ruokatuotantolaitoksen kiinteistön, jossa toimii Palmian ruokapalvelutehdas "Catering Pakkala".

Esittelijän kannanotto

Kysymys on yhtiöiden varsinaisten yhtiökokousten ohjeistuksesta, jolla niin toimihenkilövalinnat kuin konserniohjauskin yhtiöissä varmistetaan.

Yhtiöiden hallituksissa on luottamushenkilöedustus.

Henkilövalinnoissa otetaan huomioon tasa-arvolain 4 a §:n 2 momentin mukainen miehiä ja naisia koskeva tasapuolisuusvaatimus.

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Hannu Penttilä

Lisätiedot

Timo Härmälä, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36028

timo.harmala(a)hel.fi

Liitteet

1

Kaupungin kokonaan omistamat toimitilayhtiöt (luottamushenkilöedustus), 2012 (korjattu)

Tiedoksi

Helsingin Leijona Oy

Kiinteistö Oy Helsingin Toimitilat

Kiinteistö Oy Kaapelitalo

Lasipalatsin Mediakeskus Oy

Kiinteistö Oy Ab Pakkalantie 30

Oikeuspalvelut

Tarkastusvirasto

Talous- ja suunnittelukeskus

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 1

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

hallintokeskus@hel.fi

http://www.hel.fi/hallintokeskus

+358 9 655 783

 

FI02012566