Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

5/2012

1 (1)

Kaupunginhallituksen konsernijaosto

 

 

 

 

Kj/5

 

27.02.2012

 

 

 

 

 

 

§ 38

Edustajien valinta tytäryhtiöiden toimielimiin

HEL 2012-001496 T 00 01 05

Päätös

Konsernijaosto päätti

-        kehottaa hallintokeskuksen oikeuspalveluita edustamaan Helsingin kaupunkia liitteessä mainittujen tytäryhtiöiden vuoden 2012 kevään varsinaisissa yhtiökokouksissa

-        kehottaa kaupungin yhtiökokousedustajaa hyväksymään yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat hallituksen päätösehdotusten mukaisesti

-        kehottaa kaupungin kokousedustajaa esittämään, että mainittujen yhtiöiden hallitusten jäsenet ja varajäsenet sekä tilintarkastajat valitaan yhtiöjärjestyksen mukaisesti toimikaudeksi liitteen mukaisesti kuitenkin siten muutettuna, että Oy Mankala Ab:n hallituksen puheenjohtajaksi esitetään Lasse Männistöä

-        todeta, että tytäryhtiöiden hallitusten puheenjohtajalle ja jäsenille maksetaan kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston tekemien päätösten mukaiset palkkiot, ellei osakassopimuksessa tai yhtiöjärjestyksessä ole toisin sovittu tai määrätty. Tilintarkastajille ja tilintarkastusyhteisöille suoritetaan palkkiot kilpailutettujen tilintarkastustehtävien osalta tarkastuslautakunnan 10.11.2010 hyväksymien tilintarkastusyhteisöjen tarjoukseen perustuvan hyväksyttävän laskun mukaan ja muiden osalta hyväksyttävän laskun mukaisesti.

Käsittely

Vastaehdotus:
Tatu Rauhamäki: Oy Mankala Ab:n hallituksen puheenjohtajaksi Lasse Männistö

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Pia Halinen, controller, puhelin: 310 25718

pia.halinen(a)hel.fi

Liitteet

1

Kjn tytäryhtiöt hallituspaikat 2012 (270212)

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Tytäryhtiöt

 

Oikeuspalvelut

Liite 1

Tarkastusvirasto

Liite 1

Päätösehdotus

Konsernijaosto päättänee

-        kehottaa hallintokeskuksen oikeuspalveluita edustamaan Helsingin kaupunkia liitteessä mainittujen tytäryhtiöiden vuoden 2012 kevään varsinaisissa yhtiökokouksissa,

-        kehottaa kaupungin yhtiökokousedustajaa hyväksymään yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat hallituksen päätösehdotusten mukaisesti sekä

-        kehottaa kaupungin kokousedustajaa esittämään, että mainittujen yhtiöiden hallitusten jäsenet ja varajäsenet sekä tilintarkastajat valitaan yhtiöjärjestyksen mukaisesti toimikaudeksi korjatun liitteen mukaisesti.

-        todeta, että tytäryhtiöiden hallitusten puheenjohtajalle ja jäsenille maksetaan kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston tekemien päätösten mukaiset palkkiot, ellei osakassopimuksessa tai yhtiöjärjestyksessä ole toisin sovittu tai määrätty. Tilintarkastajille ja tilintarkastusyhteisöille suoritetaan palkkiot kilpailutettujen tilintarkastustehtävien osalta tarkastuslautakunnan 10.11.2010 hyväksymien tilintarkastusyhteisöjen tarjoukseen perustuvan hyväksyttävän laskun mukaan ja muiden osalta hyväksyttävän laskun mukaisesti.

Esittelijä

Esittelijä toteaa, että konsernijaoston toiminnan käynnistyttyä vuoden 2009 alusta jaosto edellytti, että jaostossa päätettävien yhtiökokousasioiden sujuvan käsittelyn varmistamiseksi esitetyt yhtiökokouksissa päätettävistä hallitusten jäsenten, varajäsenten ja tilintarkastajien valinnoista valmistellaan niin, että konsernijaosto voi päättää niistä keskitetysti ja niin pitkälle kuin mahdollista yhdellä kertaa.

Esittelijä toteaa, että edellä mainitun mukaisesti jaostolle on nyt valmisteltu keskitetysti päätettäväksi esitykset osasta kaupunginjohtajan toimialaan kuuluvien tytäryhtiöiden hallitus- ja tilintarkastusvalinnoista liitteen mukaisesti.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Pia Halinen, controller, puhelin: 310 25718

pia.halinen(a)hel.fi

Liitteet

1

Kjn tytäryhtiöt hallituspaikat 2012  muutettu liite

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Tytäryhtiöt

 

Oikeuspalvelut

Liite 1

Tarkastusvirasto

Liite 1

Päätöshistoria

Kaupunginhallituksen konsernijaosto 13.02.2012 § 28

Pöydälle 13.02.2012

HEL 2012-001496 T 00 01 05

Päätös

Konsernijaosto päätti

- kehottaa hallintokeskuksen oikeuspalveluita edustamaan Helsingin kaupunkia liitteessä mainittujen tytäryhtiöiden vuoden Helsingin kaupunkia liitteessä mainittujen tytäryhtiöiden vuoden 2012 kevään varsinaisissa yhtiökokouksissa,

- kehottaa kaupungin yhtiökokousedustajaa hyväksymään yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat hallituksen päätösehdotusten mukaisesti sekä

- kehottaa kaupungin kokousedustajaa esittämään, että mainittujen yhtiöiden hallitusten jäsenet ja varajäsenet sekä tilintarkastajat valitaan yhtiöjärjestyksen mukaisesti toimikaudeksi liitteen mukaisesti.

- todeta, että tytäryhtiöiden hallitusten puheenjohtajalle ja jäsenille maksetaan kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston tekemien päätösten mukaiset palkkiot, ellei osakassopimuksessa tai yhtiöjärjestyksessä ole toisin sovittu tai määrätty. Tilintarkastajille ja tilintarkastusyhteisöille suoritetaan palkkiot kilpailutettujen tilintarkastustehtävien osalta tarkastuslautakunnan 10.11.2010 hyväksymien tilintarkastusyhteisöjen tarjoukseen perustuvan hyväksyttävän laskun mukaan ja muiden osalta hyväksyttävän laskun mukaisesti.

Lisäksi kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti panna asian pöydälle Oy Mankala Ab:n osalta.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Pia Halinen, controller, puhelin: 310 25718

pia.halinen(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 1

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

hallintokeskus@hel.fi

http://www.hel.fi/hallintokeskus

+358 9 655 783

 

FI02012566