Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

4/2021

1 (8)

Kasvatus- ja koulutuslautakunta

 

 

 

 

Asia/9

 

23.03.2021

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 174

Peruskoulujen teknisen työn työkalujen ja tarvikkeiden hankintapäätöksen oikaiseminen

HEL 2020-010443 T 02 08 01 00

Päätös

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti oikaista kasvatuksen ja koulutuksen toimialan toimialajohtajan päätöstä 2.2.2021 (§ 11) ”Teknisen työn työkalujen ja tarvikkeiden hankinta peruskouluille” hankinnan kohteena olevan ryhmä 9 ”Laatikosto” osalta.

Päätöksen oikaisemisen perusteella kasvatus- ja koulutuslautakunta valitsi ryhmän 9 toimittajaksi Würth Oy:n (0202881-6). Lisäksi hankintapäätöksen itseoikaisun perusteella kasvatus- ja koulutuslautakunta valitsi Step Systems Oy:n (0909748-6) kohteen varatoimittajaksi.

Hankintasopimus hankinnan kohteena olevan ryhmän 9 ”Laatikosto” osalta syntyy vasta osapuolten erikseen allekirjoittamilla asiakirjoilla, joilla täydennetään alkuperäistä hankintasopimusta itseoikaisun kohteena olevan ryhmä osalta.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta viittaa perusteluinaan esittelijän esittämiin seikkoihin.

Esittelijä

kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja

Liisa Pohjolainen

Lisätiedot

Janne Tarkoma, hankintalakimies, puhelin: 310 21582

janne.tarkoma(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Muutoksenhaku hankintaoikaisupäätökseen

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Tarjoajat

Esitysteksti
Muutoksenhaku hankintaoikaisupäätökseen

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Toimialajohtajan tekemässä peruskoulujen teknisen työn työkalujen ja tarvikkeiden hankintaa koskevassa päätöksessä 2.2.2021 (§ 11) on havaittu virhe. Virhe havaittiin, kun yksi kilpailutukseen osallistunut tarjoaja ilmoitti asiasta toimialan edustajille. 

Alkuperäiseen hankintapäätökseen on jäänyt virhe hankinnan kohteena olevan ryhmän 9 osalta. Step Systems Oy oli tarjoukseensa liittämässään txt-muotoisessa hintaliitteessä tarkentanut tarjoamansa ryhmän 9 tuotteiden hintatietoja. Nämä tiedot olivat jääneet toimialalta havaitsematta tarjousten vertailun yhteydessä, minkä seurauksena Step Systems Oy:ltä ei ollut pyydetty täsmennystä tarjoukseensa ja se katsottiin virheellisesti voittaneen ryhmän 9 ”Laatikosto” tarjousvertailun.

Toimiala on lisäksi kuullut asiassa Würth Oy:tä, jonka asemaan tämä itseoikaisupäätös vaikuttaa.

 

Hintapisteet

Laatupisteet

Kokonaispisteet

Step Systems Oy

78,83

3,33

82,16

Würth Oy

80,00

20,00

100,00

 

Esittelijä

kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja

Liisa Pohjolainen

Lisätiedot

Janne Tarkoma, hankintalakimies, puhelin: 310 21582

janne.tarkoma(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Muutoksenhaku hankintaoikaisupäätökseen

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Tarjoajat

Esitysteksti
Muutoksenhaku hankintaoikaisupäätökseen

Tiedoksi

Kasvatus ja koulutus

Päätöshistoria

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja 02.02.2021 § 11

HEL 2020-010443 T 02 08 01 00

Päätös

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja päätti, esitystekstistä ilmenevin perustein hyväksyä seuraavat tarjoukset kokonaistaloudellisesti edullisimpana järjestelyyn, jossa sopimuksen kesto on kaksi (2) vuotta ja sopimusta on mahdollista jatkaa kahdella (2) yhden (1) vuoden mittaisella optiokaudella:

Työkaluryhmä

Valittu toimittaja

Valittu varatoimittaja

Ryhmä 1: Mitat

Würth Oy

Ab Bäck & Co Oy

Ryhmä 2: Pihdit

Würth Oy

Ab Bäck & Co Oy

Ryhmä 3: Vasarat

Würth Oy

Step Systems Oy

Ryhmä 4: Sahat

Würth Oy

Ab Bäck & Co Oy

Ryhmä 5: Höylät

Würth Oy

Ab Bäck & Co Oy

Ryhmä 6: Taltat

Würth Oy

Ab Bäck & Co Oy

Ryhmä 7: Puukot

Würth Oy

Step Systems Oy

Ryhmä 8: Viilat kahvoineen

Würth Oy

Ab Bäck & Co Oy

Ryhmä 9: Laatikosto

Step Systems Oy

Würth Oy

Ryhmä 10: Merkkaus, niittaus ym.

Würth Oy

Ab Bäck & Co Oy

Ryhmä 11: Puristimet

Würth Oy

Ab Bäck & Co Oy

Ryhmä 12: Avaimet

Würth Oy

ETRA OY

Ryhmä 13: Avainsarja

Ab Bäck & Co Oy

Würth Oy

Ryhmä 14: Jakoavain

Würth Oy

ETRA OY

Ryhmä 15: Peltisakset

Lekolar-Printel Oy

Würth Oy

Ryhmä 16: Kuumakäsittely

Würth Oy

Step Systems Oy

Ryhmä 17: Metallityö

Würth Oy

Ab Bäck & Co Oy

Ryhmä 18: Kierretyökaluja

Würth Oy

Ab Bäck & Co Oy

Ryhmä 19: Elektroniikka

Würth Oy

Ab Bäck & Co Oy

Ryhmä 20: Polttaminen, merkkaus ym.

Step Systems Oy

Ab Bäck & Co Oy

Ryhmä 21: Porat

Würth Oy

Lekolar-Printel Oy

Ryhmä 22: Koneterä puulle

Würth Oy

Ab Bäck & Co Oy

Ryhmä 23: Reikäsaha puulle

Würth Oy

ETRA OY

Ryhmä 24: Erikoishöylä

Ab Bäck & Co Oy

Würth Oy

 

Hankinnan arvioitu arvonlisäveroton arvo 400 000 euroa.

Päätöksen perustelut

Kilpailutus perustuu Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan 20.11.2020 päivättyyn tarjouspyyntöön Teknisen työn työkalujen ja tarvikkeiden hankinta peruskouluille HEL 2020-010443. Hankinta on toteutettu avoimella menettelyllä.

Hankinnasta on julkaistu hankintailmoitus 22.11.2020 sähköisessä HILMA-ilmoituskanavassa www.hankintailmoitukset.fi ja TED:issä 25.11.2020. Määräaika tarjousten jättämiselle päättyi 23.12.2020.

Määräaikaan mennessä saapui 9 tarjousta: Ab Bäck & Co Oy (0209238-3), Ahlsell Oy (1819153-8), AWtools Oy (1045424-1), ETRA OY (01078010), Kouluelektroniikka Oy (FI05973274), Lekolar-Printel Oy (1546343-8), Step Systems Oy (0909748-6), TT-TOOLS Oy (0897147-7) ja Würth Oy (0202881-6).

Tarjoajien soveltuvuuden tarkastaminen

Tarjouspyynnön kohdassa ”Tarjoyspyynnön muut ehdot” on esitetty tarjoajan soveltuvuudelle asetetut vaatimukset ja selvitysvelvollisuudet.

Tarjoajien soveltuvuutta koskevat edellytykset on tarkastettu lukuun ottamatta pakollisia poissulkemisperusteita, jotka tarkastetaan päätöksenteon jälkeen ennen mahdollisen sopimuksen tekemistä tarjoajan toimittamien rikosrekisteriotteiden perusteella.

Tarjousten tarjouspyynnönmukaisuuden tarkastaminen

Tarjouspyynnössä on asetettu tarjoukselle ja sen sisällölle sekä hankinnan kohteelle vähimmäisvaatimukset. Vähimmäisvaatimuksissa on asetettu hankittaville tuotteille ja niiden toimitukselle laadullisia vaatimuksia (laatukriteereitä), jotka tarjottavien tuotteiden ja niiden toimituksen on pitänyt täyttää. Jos laadulliset vähimmäisvaatimukset eivät ole täyttyneet tai niistä ei ole tarjottu vaadittuja tietoja, on tarjottu tuote hylätty tarjouspyynnön vastaisena.

Ab Bäck & Co Oy:n, ETRA Oy:n, Lekolar-Printel Oy:n, Step Systems Oy:n ja Würth Oy:n tarjoukset ovat tarjouspyynnön mukaisia.

Tarjouspyynnön kohdassa ”Tarjouspyynnön muut ehdot”  vaaditaan tarjoajia Tarjoaja lataamaan tarjouksensa liitteeksi kuvallinen esite, jossa kaikki tarjotut tuotteet ja niiden tekniset tiedot on ryhmiteltynä tuoteryhmittäin (1-24, niiden tuoteryhmien osalta, joihin tarjoaa). Ahlsell Oy:n, AWtools Oy:n, Kouluelektroniikka Oy:n ja TT-TOOLS Oy:n tarjoukset ovat puutteellisia tältä osin ja hylätään.

Ahlsell Oy:n tarjouksesta puuttuu edellä mainitun lisäksi myös seuraavat, tarjouspyynnön kohdassa "Tarjouspyynnön muut ehdot" vaaditut liitteet:
A) Selvitys työhön sovellettavasta työehtosopimuksesta tai keskeisistä työehdoista, B) Selvitys työterveyshuollon järjestämisestä, C) Selvitys siitä, että Tarjoajalla on hankinnan laatuun ja laajuuteen nähden riittävät taloudelliset ja rahoitukselliset edellytykset hankinnan suorittamiseen, D) Alihankkijaselvitys, E) Tarjoajan kuvaus ympäristöasioiden hallintajärjestelmästään. A ja B:n osalta hankintayksikkö tarkasti tiedot tilaajavastuuraportin kautta. Muiden vaadittujen liitteiden osalta vaadittuja liitteitä ei oltu liitetty tarjoukseen, eikä hankintayksikkö voinut tarkastaa edellytettyjä liitteitä käytössäänolevista tietokannoista.

Tarjousten vertailu

Hankinta on jaettu 24 työkaluryhmään eli hankinnan kohteiseen. Tarjouksen sai tehdä yhdestä, useammasta tai kaikista työkaluryhmistä, kuitenkin siten, että kaikki yksittäisen ryhmän työkalut oli tarjottava. Jokaiseen työkaluryhmään valitaan yksi toimittaja ja varatoimittaja.

Vertailtavat tuotteet ja niiden vaatimukset määriteltiin tarjouspyynnön hintaliitteellä. Vertailu suoritettiin työkaluryhmäkohtaisesti.

Hankittavien tuotteiden valintaperusteena oli kokonaistaloudellinen edullisuus. Kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteena käytettiin halvinta hintalaatusuhdetta. Hinnan painoarvo oli 80 % ja laadun painoarvo 20 %.

Työkaluryhmäkohtainen halvin tarjoushinta sai 80 pistettä ja muut laskettiin suhteutettuna kaavalla: halvin tarjottu hinta / tarjottu hinta * 80.

Hankinnassa on käytetty kestävän kehityksen mukaisia periaatteita. Laadun pisteet muodostuivat tuotteille tarjotun takuuajan mukaisesti. Pisimmän takuuajan tarjonnut sai 20 pistettä ja muiden pisteet laskettiin kaavalla: tarjottu takuuaika / pisin tarjottu takuuaika x 20. Pisin hyväksyttävä takuuaika oli 30 vuotta.

Tarjoajan työkaluryhmäkohtainen kokonaispistemäärä saatiin laskemalla työkaluryhmäiset laatu- ja hintapisteet yhteen.

Kunkin työkaluryhmän korkeimmat pisteet saanut tarjoaja valittiin ensisijaiseksi tarjoajaksi ja toiseksi korkeimmat pisteet saanut tarjoaja valittiin varatoimittajaksi seuraavasti:

Työkaluryhmä

Valittu toimittaja

Valittu varatoimittaja

Ryhmä 1: Mitat

Würth Oy

Ab Bäck & Co Oy

Ryhmä 2: Pihdit

Würth Oy

Ab Bäck & Co Oy

Ryhmä 3: Vasarat

Würth Oy

Step Systems Oy

Ryhmä 4: Sahat

Würth Oy

Ab Bäck & Co Oy

Ryhmä 5: Höylät

Würth Oy

Ab Bäck & Co Oy

Ryhmä 6: Taltat

Würth Oy

Ab Bäck & Co Oy

Ryhmä 7: Puukot

Würth Oy

Step Systems Oy

Ryhmä 8: Viilat kahvoineen

Würth Oy

Ab Bäck & Co Oy

Ryhmä 9: Laatikosto

Step Systems Oy

Würth Oy

Ryhmä 10: Merkkaus, niittaus ym.

Würth Oy

Ab Bäck & Co Oy

Ryhmä 11: Puristimet

Würth Oy

Ab Bäck & Co Oy

Ryhmä 12: Avaimet

Würth Oy

ETRA OY

Ryhmä 13: Avainsarja

Ab Bäck & Co Oy

Würth Oy

Ryhmä 14: Jakoavain

Würth Oy

ETRA OY

Ryhmä 15: Peltisakset

Lekolar-Printel Oy

Würth Oy

Ryhmä 16: Kuumakäsittely

Würth Oy

Step Systems Oy

Ryhmä 17: Metallityö

Würth Oy

Ab Bäck & Co Oy

Ryhmä 18: Kierretyökaluja

Würth Oy

Ab Bäck & Co Oy

Ryhmä 19: Elektroniikka

Würth Oy

Ab Bäck & Co Oy

Ryhmä 20: Polttaminen, merkkaus ym.

Step Systems Oy

Ab Bäck & Co Oy

Ryhmä 21: Porat

Würth Oy

Lekolar-Printel Oy

Ryhmä 22: Koneterä puulle

Würth Oy

Ab Bäck & Co Oy

Ryhmä 23: Reikäsaha puulle

Würth Oy

ETRA OY

Ryhmä 24: Erikoishöylä

Ab Bäck & Co Oy

Würth Oy

 

Tarjousten osa-aluekohtainen vertailu laatu- ja hintapisteineen on tämän päätöksen liitteenä olevassa vertailutaulukossa (Liite 1).

Sopimuksen teko

Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta. Sopimusta on mahdollista jatkaa kahdella (2) yhden (1) vuoden optiokaudella. Tilaaja päättää ennen sopimuskauden päättymistä option käyttöönotosta.

Sopimuksella tilaaja ei sitoudu mihinkään tilausmääriin, eikä palveluntuottaja voi vaatia tilaajalta tilausta tarjouspyynnön perusteella.

Hankintasopimus sopijapuolten välillä syntyy vasta myöhemmin erikseen allekirjoitettavalla sopimuksella. Hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi.

Hankintasopimusta ei voida tehdä ennen kuin tarjoaja on toimittanut hankintayksikölle tarjouspyynnössä mainitut hankintalain 88 §:n mukaiset otteet rikosrekisteristä. Hankintayksikkö tutkii otteista koskeeko tarjoajaa jokin hankintalain 80 §:n mukainen pakollinen poissulkemisperuste. Poissulkemisperusteen ilmetessä ratkaistaan hankintaa koskeva päätös uudelleen oikaisemalla tätä päätöstä hankintalain 132 §:n mukaisesti.

Lisätiedot

Suvi Ketene, hankinta-asiantuntija, puhelin: 310 21150

suvi.ketene(a)hel.fi

Kari Salovaara, hankintapäällikkö, puhelin: 310 43033

kari.salovaara(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 51300

Töysänkatu 2 D

+358 9 310 8600

0201256-6

FI2922661800003009

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 51

Faksi

 

Alv.nro

kasvatusjakoulutus@hel.fi

www.hel.fi/kasvatusjakoulutus

 

 

FI02012566