Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

11/2019

1 (2)

Kasvatus- ja koulutuslautakunta

 

 

 

 

Asia/12

 

24.09.2019

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 321

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunto Latokartanon peruskoulun, Agronominkatu 10, sisäilmakorjausten hankesuunnitelmasta

HEL 2019-006188 T 10 06 00

Lausunto

Kasvatus- ja koulutuslautakunta antoi kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaostolle puoltavan lausunnon Latokartanon peruskoulun sisäilmakorjaushankkeen 11.2.2019 päivätystä hankesuunnitelmasta.

Toteutuksen läpiviennissä tulee työskennellä yhdessä käyttäjätoimialan kanssa. Toteutuksen aikaiseen turvallisuuteen tulee kiinnittää erityistä huomiota. Hankkeessa muutetaan rakennuksen ilmanvaihto koneelliseksi ja rakennuksessa havaitut ilmavuodot korjataan. Tavoitteena on sisäilmaolosuhteiden tason nostaminen. Hanke on puhtaasti kunnossapidollinen eikä siihen liity toiminnallisia muutoksia.

Hankesuunnitelman kustannusarvion enimmäishinta on 4,4 milj. euroa, eikä korjaustöillä ole tilakustannusvaikutusta käyttäjälle. Korjaustyöt pyritään järjestämään siten, että niiden ajalle tarvita erityisiä väistötiloja.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta korostaa, etteivät korjaustyöt saa aiheuttaa häiriötä toiminnalle ja että kunnossapidollisen hankkeen aikataulu tulee ilmoittaa toimialalle riittävän aikaisin, jotta voidaan varautua mahdollisiin toiminnan järjestelyihin.

Esittelijä

perusopetusjohtaja

Outi Salo

Lisätiedot

Viivi Snellman, projektiarkkitehti, puhelin: 310 22378

viivi.snellman(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Lausuntoehdotus

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto on pyytänyt kasvatus- ja koulutuslautakunnalta lausuntoa 11.2.2019 päivätystä, osoitteessa Agronominkatu 22 sijaitsevan Latokartanon peruskoulun sisäilmakorjausten hankesuunnitelmasta.

Hankkeessa muutetaan rakennuksen ilmanvaihto koneelliseksi ja rakennuksessa havaitut ilmavuodot korjataan. Ruokalan, ATK-luokan ja vanhan kirjaston akustisia ratkaisuja parannetaan. Tavoitteena on sisäilmaolosuhteiden tason nostaminen. Hanke on puhtaasti kunnossapidollinen eikä siihen liity toiminnallisia muutoksia.

Esittelijä

perusopetusjohtaja

Outi Salo

Lisätiedot

Viivi Snellman, projektiarkkitehti, puhelin: 310 22378

viivi.snellman(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätöshistoria

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto 27.06.2019 § 70

HEL 2019-006188 T 10 06 00

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päätti hyväksyä osoitteessa Agronominkatu 22 sijaitsevan Latokartanon peruskoulun sisäilmakorjaukset 11.2.2019 päivätyn hankesuunnitelman siten, että sen enimmäishinta on arvonlisäverottomana 4 400 000 euroa maaliskuun 2019 kustannustasossa (THI 185,7) ja enimmäislaajuus on 5 088 brm².

Päätös tehtiin ehdolla, että kasvatuksen- ja koulutuksen toimiala antaa hankesuunnitelmasta puoltavan lausunnon.

Esittelijä

tekninen johtaja

Jaakko Stauffer

Lisätiedot

Marko Kumpulainen, projektinjohtaja, puhelin: 310 40311

marko.kumpulainen(a)hel.fi

Kalevi Hinkkanen, yksikön päällikkö, puhelin: 310 43867

kalevi.hinkkanen(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 51300

Töysänkatu 2 D

+358 9 310 8600

0201256-6

FI2922661800003009

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 51

Faksi

 

Alv.nro

kasvatusjakoulutus@hel.fi

www.hel.fi/kasvatusjakoulutus

+358 9 86390

 

FI02012566