Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

4/2019

1 (3)

Kasvatus- ja koulutuslautakunta

 

 

 

 

Asia/9

 

26.03.2019

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 114

Koulujen iltavalvontapalveluita koskevan hankintasopimuksen optiokauden käyttöönotto

HEL 2017-010813 T 02 08 02 00

Päätös

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti ottaa käyttöön koulujen iltavalvontapalveluita koskevan sopimuksen H018-17 (HEL 2017-001237) yhden (1) vuoden optiokauden ajalle 1.1.2019 - 31.12.2019 Palmia Oy:n kanssa.

Yhden (1) vuoden optiokautta koskevan suorahankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on noin 1,6 miljoonaa euroa.

Hankintasopimus sopijapuolten välillä syntyy vasta erikseen allekirjoitettavalla hankintasopimuksella. Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti valtuuttaa toimialajohtajan allekirjoittamaan hankintasopimuksen.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti lisäksi valtuuttaa toimialajohtajan päättämään hankintasopimuksen viimeisen kahden (2) vuoden optiokauden käyttämisestä ajalle 1.1.2020 - 31.12.2021.

Sopimus tulee voimaan molempien osapuolten allekirjoituksella.

Esittelijä

kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja

Liisa Pohjolainen

Lisätiedot

Janne Tarkoma, hankintalakimies, puhelin: 310 21582

janne.tarkoma(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, hankinnat

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Palveluntuottaja

Esitysteksti
Muutoksenhakukielto, hankinnat

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti 08.05.2018, §88 hankkia koulusalien ilta- ja omavalvontapalvelut Palmia Oy:ltä iltavalvonnan siivous- ja käyttäjäpalveluiden hankintasopimukseen H018-17 (HEL 2017-001237) perustuvan minikilpailutuksen perusteella. Kyseessä oli kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan liikuntapalveluiden kilpailuttama hankintasopimus. Hankintapäätökseen sisältyi lisähankintamahdollisuus, joka koostui yhdestä yhden (1) vuoden pituisesta optiokaudesta ajalle 1.1.2019-31.12.2019 ja yhdestä kahden (2) vuoden pituisesta optiokaudesta ajalle 1.1.2020-31.12.2021.

Kyseessä on hankintalain 41.2 §:n mukainen lisätilauksia koskeva suorahankinta.

Koulusalien iltavalvontapalvelut hankintaan alkuperäiseen kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan hankintapäätökseen 16.01.2018 perustuvalle yhden (1) vuoden optiokaudelle 1.1.2019-31.12.2019.

Esittelijä

kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja

Liisa Pohjolainen

Lisätiedot

Janne Tarkoma, hankintalakimies, puhelin: 310 21582

janne.tarkoma(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, hankinnat

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Palveluntuottaja

Esitysteksti
Muutoksenhakukielto, hankinnat

Tiedoksi

Kasvatus ja koulutus

Päätöshistoria

Kasvatus- ja koulutuslautakunta 08.05.2018 § 88

HEL 2017-010813 T 02 08 02 00

Päätös

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti, että kasvatuksen ja koulutuksen toimialan iltavalvonnan palvelut tilataan kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan liikuntapalveluiden kilpailuttaman hankintasopimuksen H018-17 (HEL 2017 001237) mukaisesti sovituin ehdoin Palmia Oy:ltä.

Hankintasopimuksen voimassaoloaika on 1.1.2018–31.12.2018 ja sopimukseen sisältyy lisähankintamahdollisuus, joka koostuu yhdestä vuoden pituisesta optiokaudesta ajalle 1.1.2019–31.12.2019 ja yhdestä kahden (2) vuoden pituisesta optiokaudesta ajalle 1.1.2020–31.12.2021. Tilaaja päättää erikseen optiokauden käyttöönotosta viimeistään kaksi (2) kuukautta ennen varsinaisen/edellisen sopimuskauden päättymistä.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan hankinnan veroton kokonaisarvo on 1,6 miljoonaa euroa.

Lisäksi kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti valtuuttaa toimialajohtajan allekirjoittamaan hankintasopimuksen.

Sopimus tulee voimaan molempien osapuolten allekirjoituksella.

Esittelijä

kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja

Liisa Pohjolainen

Lisätiedot

Mauno Kemppi, tilapalvelupäällikkö, puhelin: 310 86860

mauno.kemppi(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 51300

Töysänkatu 2 D

+358 9 310 8600

0201256-6

FI2922661800003009

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 51

Faksi

 

Alv.nro

kasvatusjakoulutus@hel.fi

www.hel.fi/kasvatusjakoulutus

+358 9 86390

 

FI02012566