Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

9/2022

1 (5)

Kasvatus- ja koulutuslautakunta

 

 

 

 

Asia/4

 

14.06.2022

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 141

Matematiikkaohjelmiston hankinta lukio-opiskelijoiden käyttöön vuoden 2022 syyslukukaudesta alkaen

HEL 2022-005330 T 02 08 01 00

Päätös

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti hankkia matematiikkaohjelmiston käyttöön oikeuttavat lisenssit ja ohjelmistoon liittyvät palvelut SchoolStore Team Oy:ltä (2750786-4). Matematiikkaohjelmisto hankitaan toisen asteen maksuttomaan opetukseen oikeutettujen lukio-opiskelijoiden käyttöön Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan lukioissa vuoden 2022 syyslukukaudesta alkaen.

Matematiikkaohjelmiston käyttöön oikeuttavia TI-Nspire-lisenssejä suunnitellaan hankittavan neljän ensimmäisen sopimusvuoden aikana arviolta noin 36 400 kappaletta. Lisenssi on opiskelijakohtainen ja voimassa aina vuoden kerrallaan.

Hankinnan arvioitu arvonlisäveroton arvo (alv 0 %) neljälle vuodelle laskettuna on noin 620 000 euroa.

Lisäksi kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti oikeuttaa toimialajohtajan allekirjoittamaan hankintapäätöksen perusteella tehtävän sopimuksen, hyväksymään hankintapäätökseen perustuvat tilaukset ja tarvittaessa päättämään sopimuksen irtisanomisesta tai purkamisesta.

Esittelijä

kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja

Satu Järvenkallas

Lisätiedot

Reetta Kivelä, hankintalakimies, puhelin: 09 310 35442

reetta.kivela(a)hel.fi

Seppo Perälä, ICT-hankintapäällikkö: 040 1447 846

seppo.perala(a)hel.fi

Liitteet

1

Salassa pidettävä (JulkL (621/1999) 24.1 § 20 k)

Muutoksenhaku

Muutoksenhaku hankintapäätökseen, kasvatus- ja koulutuslautakunta

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Asianosaiset

Esitysteksti
Muutoksenhaku hankintapäätökseen, kasvatus- ja koulutuslautakunta

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Hankinnan taustaa

Hankinta on osa maksuttoman oppivelvollisuuden toteuttamista. Oppivelvollisuus on laajentunut vuonna 2021, ja oppivelvollisuuden laajentumiseen kytkeytyy oikeus maksuttomaan koulutukseen. Oppivelvolliselle opiskelijalle ovat oppivelvollisuuden laajennuttua maksuttomia muun muassa opetus, osaamisen hankkimiseksi tarvittavat oppilaitoksen osoittamat oppimateriaalit ja työvälineet, -asut ja -aineet sekä lukion oppimäärän päätteeksi suoritettavan ylioppilastutkinnon suorittamiseksi edellytettävät kokeet.

Matematiikkaohjelmisto on tietokoneessa käytettävä laskinohjelma, jota tarvitaan matemaattisten aineiden, kuten matematiikan, fysiikan ja kemian jokapäiväiseen opiskeluun. Sitä tarvitaan myös ylioppilaskokeissa sekä niitä edeltävissä sähköisissä Abitti-kurssikokeissa.

Hankinnan kohteena oleva matematiikkaohjelmisto on tarkoitus saada opiskelijoiden käyttöön vuoden 2022 syyslukukaudelle.

Hankintamenettely

Hankinta perustuu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan 29.4.2022 päivättyyn tarjouspyyntöön numero 396646. Hankinnan arvioitu arvonlisäveroton arvo ylittää EU-kynnysarvon. Hankinnan kilpailutus toteutettiin avoimella menettelyllä, ja hankinnasta julkaistiin EU-hankintailmoitus sähköisessä Hilma-ilmoituskanavassa (www.hankintailmoitukset.fi) 1.5.2022. Hankintailmoituksen numero Hilma-ilmoituskanavassa oli 2022-099720 ja Euroopan unionin virallisessa lehdessä (EUVL) 2022/S 087-235141.

Tarjouspyynnön mukaan tarjoukset tuli jättää 30.5.2022, kello 16.00 mennessä.

Tarjouksia saapui määräaikaan mennessä yksi. Tarjouksen teki SchoolStore Team Oy.

Hankintaa ei ole jaettu osiin, koska hankinnan jakaminen osiin olisi tässä tapauksessa hankinnan kohde huomioiden tarpeetonta ja voisi vaarantaa sopimuksen asianmukaisen toteuttamisen.

Tarjoajien soveltuvuuden tarkastaminen

Tarjouspyynnössä ja ESPD-lomakkeella esitettiin tarjoajan soveltuvuudelle asetetut vaatimukset ja selvitysvelvollisuudet. Tarjouksen jättänyt tarjoaja täyttää esitetyt soveltuvuusvaatimukset.

Tarjoajan soveltuvuutta koskevien vaatimusten täyttyminen on tarkastettu lukuun ottamatta pakollisia poissulkemisperusteita, jotka tarkastetaan päätöksenteon jälkeen ennen mahdollisen sopimuksen tekemistä tarjoajan toimittamien rikosrekisteriotteiden perusteella.

Tarjouksen tarjouspyynnönmukaisuuden tarkastaminen

Tarjouspyynnössä ja sen liitteissä on asetettu tarjoukselle ja sen sisällölle sekä hankinnan kohteelle vähimmäisvaatimukset.

Annettu tarjous on tarjouspyynnön mukainen.

Tarjousten vertailu

Ratkaisun valintaperusteena oli halvin hinta hankinnan kohteen vaatimusten täyttyessä.

Ainoan ja näin ollen kokonaishinnaltaan halvimman tarjouksen teki SchoolStore Team Oy.

Sopimuksen teko

Hankintasopimus on voimassa määräaikaisena kaksi (2) vuotta, minkä jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana.

Hankintasopimus sopijapuolten välillä syntyy vasta myöhemmin erikseen allekirjoitettavalla kirjallisella sopimuksella.

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016, hankintalaki) 130 §:n mukaan hankintalaissa tarkoitettua odotusaikaa ei tarvitse noudattaa, jos sopimus tehdään ainoan hyväksyttävän tarjouksen tehneen tarjoajan kanssa eikä tarjouskilpailussa ole jäljellä muita tarjoajia tai ehdokkaita, joiden asemaan sopimuskumppanin valinta vaikuttaa.

Hankintasopimus tehdään nyt kyseessä olevassa tapauksessa ainoan hyväksyttävän tarjouksen tehneen tarjoajan kanssa. Tarjouskilpailussa ei ollut mukana muita tarjoajia, eikä näin ollen sellaisia tarjoajia tai ehdokkaita, joiden asemaan sopimuskumppanin valinta vaikuttaa. Sopimus voittaneen tarjoajan kanssa voidaan edellä esitetyin perustein tehdä välittömästi.

Sopimuksella tilaaja ei sitoudu tilauksiin, eikä toimittaja voi vaatia tilaajalta tilausta tarjouspyynnön perusteella. Tilaukset eivät synny tämän päätöksen tiedoksiannolla, vaan erikseen tehtävillä tilauksilla.

Hankintasopimusta ei voida tehdä ennen kuin tarjoaja on toimittanut hankintayksikölle tarjouspyynnössä mainitut hankintalain 88 §:n mukaiset otteet rikosrekisteristä. Hankintayksikkö tutkii otteista, koskeeko tarjoajaa jokin hankintalain 80 §:n mukainen pakollinen poissulkemisperuste. Poissulkemisperusteen ilmetessä hankintaa koskeva päätös ratkaistaan uudelleen oikaisemalla tätä päätöstä hankintalain 132 §:n mukaisesti.

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännön 10 luvun 1 §:n 3 momentin 3 kohdan mukaan toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päättää arvonlisäverottomalta arvoltaan 500 000 euroa ylittävistä hankinnoista (HEL 2021-013274, Kasvatus- ja koulutuslautakunta, 14.12.2021 § 394).

Hankinnan arvioitu arvonlisäveroton arvo (alv 0 %) ylittää 500 000 euroa. Kasvatus- ja koulutuslautakunnan katsotaan näin ollen olevan päätöksentekoon toimivaltainen taho.

Keskeisimmät sovelletut säännökset:

Hallintolaki (434/2003): 43 §, 44 § ja 45 §
Hankintalaki (1397/2016): 26 §, 32 §, 58 §, 60 §, 79 §, 123 §, 127 § ja 130 §

Esittelijä

kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja

Satu Järvenkallas

Lisätiedot

Reetta Kivelä, hankintalakimies, puhelin: 09 310 35442

reetta.kivela(a)hel.fi

Seppo Perälä, ICT-hankintapäällikkö: 040 1447 846

seppo.perala(a)hel.fi

Liitteet

1

Salassa pidettävä (JulkL (621/1999) 24.1 § 20 k)

Muutoksenhaku

Muutoksenhaku hankintapäätökseen, kasvatus- ja koulutuslautakunta

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Asianosaiset

Esitysteksti
Muutoksenhaku hankintapäätökseen, kasvatus- ja koulutuslautakunta

.

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 51300

Töysänkatu 2 D

+358 9 310 8600

0201256-6

FI2922661800003009

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 51

Faksi

 

Alv.nro

kasvatusjakoulutus@hel.fi

www.hel.fi/kasvatusjakoulutus

 

 

FI02012566