Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

7/2021

1 (5)

Kasvatus- ja koulutuslautakunta

 

 

 

 

Asia/15

 

25.05.2021

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 223

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunto osoitteessa Roihuvuorentie 2 sijaitsevan Porolahden peruskoulun lisätilojen hankesuunnitelmasta

HEL 2021-005094 T 10 06 00

Lausunto

Kasvatus- ja koulutuslautakunta antoi kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaostolle puoltavan lausunnon 12.4.2021 päivätystä Porolahden peruskoulun lisätilojen hankesuunnitelmasta (liite 1).

Lautakunta edellyttää erityistä huomiota ja tarkkuuta kiinnitettävän tilojen valmistumiseen sovitussa aikataulussa, mikä on edellytys lakisääteisten palvelujen toteuttamiselle.

Lisäksi kasvatus- ja koulutuslautakunta lausuu hankesuunnitelmasta seuraavaa:

Hankesuunnitelma vastaa kasvatuksen ja koulutuksen toiminnallisia tavoitteita. Tilojen suunnittelussa ja toteutuksessa tulee edelleen työskennellä yhdessä käyttäjätoimialan kanssa. Tilojen suunnittelussa tulee kiinnittää erityistä huomiota äänieristykseen, äänenvaimennukseen ja valaistukseen. Tilat ja pintarakenteet tulee suunnitella helposti siivottaviksi, huollettaviksi ja korjattaviksi.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta painottaa hankkeen kustannusseurannan ja laadunvalvonnan tärkeyttä koko prosessin aikana. Niillä on suuri vaikutus terveelliseen ja turvalliseen oppimisympäristöön sekä toimialan käyttökustannuksiin.

Esittelijä

perusopetusjohtaja

Outi Salo

Lisätiedot

Viivi Snellman, johtava arkkitehti, puhelin: 310 22378

viivi.snellman(a)hel.fi

Liitteet

1

Porolahden TOI- paviljonki lisätilaksi.hankesuunnitelma

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Lausuntoehdotus

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto on pyytänyt kasvatus- ja koulutuslautakunnalta lausuntoa Porolahden peruskoulun lisätilojen hankesuunnitelmasta 12.4.2021. Kohde sijaitsee osoitteessa Roihuvuorentie 2. Vaikeimmin kehitysvammaisten oppilaiden määrän kasvusta johtuen tarvitaan opetustiloja kahdelle toiminta-alueittain opiskelevien oppilaiden luokalle eli TOI-luokalle. Perustelut tilahankkeen mitoitukselle on ilmoitettu tarveselvityksessä ja siihen ei ole tullut muutoksia.

TOI-luokkien rakentamisen Porolahden peruskoulun yhteyteen tarkastellaan ja parannetaan olemassa olevan koulurakennuksen esteettömyyttä, jotta TOI-oppilailla on mahdollisuus osallistua koulun toimintaan yksilöllisten edellytystensä mukaan. Paviljonki sijoitetaan koulun tontille siten, ettei se estä koulun laajentamista tulevan perusparannuksen yhteydessä. Paviljonki toteutetaan koulun toiminnalliselle pihalle. Pihajärjestelyitä muutetaan kokonaisuutena siten, että piha on kaikkien koululaisten yhteinen ja järjestelyt tukevat TOI-oppilaiden osallisuutta kouluyhteisössä.

Suunnitellut tilat Roihuvuorentie 2:ssa otetaan käyttöön kalustettuna elokuuhun 2021 mennessä. Tilojen käyttöönoton mahdollinen myöhästyminen aiheuttaa haittaa toiminnan järjestämiselle ja voi aiheuttaa lisäkustannuksia toimialalle.

Hanke on esitelty kasvatuksen ja koulutuksen toimialan työsuojelun yhteistoimintahenkilöstölle 28.4.2021. Työsuojelulla ei ole lausuttavaa hankkeesta.

Hankkeessa toteutettavan fyysisen oppimisympäristön avulla edistetään työelämässä ja tietoyhteiskunnassa tarvittavien taitojen oppimista, vähennetään sisäilmaongelmia ja parannetaan rakennuskannan energiatehokkuutta kaupunkistrategian tavoitteiden mukaisesti.

Palvelutiloilla parannetaan lasten ja nuorten arkea

Tilahankkeen tavoitteena on turvallinen, terveellinen ja tarkoituksenmukainen oppimisympäristö, jonka monipuoliset ja joustavat tilat tukevat sekä oppilaiden että henkilökunnan fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia. Tilat suunnitellaan kaikille oppijoille sopiviksi, lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä tukevaksi oppimisympäristöksi. Porolahden tilahankkeen yhteydessä kiinnitetään erityistä huomiota esteettömyyteen.

Piha-alueiden suunnittelussa ja varustelussa otetaan huomioon turvallisuus, valvottavuus, yhteisöllisyys, liikunnallisuus ja pihan monipuolinen käyttö oppimis- ja leikkimistilana. Piha muodostaa sekä varustukseltaan että järjestelyiltään liikunnallisuutta ja opetussuunnitelmien tavoitteita edistävän kokonaisuuden. Piha-alueet tarjoavat koulun käyttäjille ja alueen asukkaille monipuoliset leikki- ja liikuntaolosuhteet. Henkilökuntaa ja oppilaita osallistetaan uusien pihajärjestelyjen suunnitteluun.

Tilaratkaisut tukevat peruskoulun ja yksilöllisten opetussuunnitelmien toteuttamista

Hankkeessa toteutetaan pedagogisesti toimivat, tarkoituksenmukaisesti mitoitetut ja joustavat tilat. Tilat suunnitellaan suunnitteluohjeiden mukaan ja ne mahdollistavat oppilaille hyvän ympäristön oppia ja kasvaa.

Hankkeen vaikutus tila- ja toimintakustannuksiin

Hankesuunnitelman mukainen kokonaisvuokra-arvio on 13 367 euroa/kk eli 160 399 euroa vuodessa (31,01 euroa/m²/kk). Neliövuokran perusteena on 377,5 htm². Tilojen vuokra-aika on 10 vuotta. Lopullinen vuokra tarkentuu hankkeen toteutuneiden kustannusten mukaan hankkeen valmistuttua.

Toiminnan käynnistämiskustannuksiin varataan irtokalustehankintoihin 22 000 euroa, tietohallinnon hankintoihin 5 500 euroa ja siivouskustannuksiin noin 12 000 euroa vuodessa.

Väistötiloja ei tarvita

Koska kyseessä on lisärakentaminen, väistötiloja ei tarvita.

Aikaisemmat päätökset, osallistaminen ja muu valmistelu

Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta on hyväksynyt 9.2.2021 osoitteeseen Roihuvuorentie 2 rakennettavien lisätilan tarveselvityksen. Hankesuunnitelma on hyväksytty Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaostossa 6.5.2021.

Hankesuunnitelma on laadittu kaupunkiympäristön sekä kasvatuksen ja koulutuksen toimialojen yhteistyönä. Hankkeen suunnittelun yhteydessä on kuultu asiantuntijoina rakennusvalvonnan, katu- ja liikennesuunnittelun, ympäristökeskuksen ja pelastuslaitoksen edustajia sekä kasvatuksen ja koulutuksen toimialan työsuojelun yhteistoimintahenkilöstöä.

Käyttäjien osallistaminen suunnitteluun sitouttaa kaikki tahot suunnitelman tavoitteisiin. Koulun edustajat ovat osallistuneet hankkeen valmisteluun tuoden tilasuunnitteluun pedagogisen ja toiminnallisen näkökulman. Henkilökuntaa osallistetaan käyttäjäkokousten kautta suunnitelmien jatkokehittämiseen.

Oppilaita osallistetaan pihasuunnitteluun.

Esittelijä

perusopetusjohtaja

Outi Salo

Lisätiedot

Viivi Snellman, johtava arkkitehti, puhelin: 310 22378

viivi.snellman(a)hel.fi

Liitteet

1

Porolahden TOI- paviljonki lisätilaksi.hankesuunnitelma

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Tiedoksi

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Kaupunkiympäristön toimiala

Päätöshistoria

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto 06.05.2021 § 42

HEL 2021-005094 T 10 06 00

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päätti hyväksyä osoitteeseen Roihuvuorentie 2, 00820 Helsinki sijoittuvan, tilaelementeistä koostuvan koulukäyttöön suunnitellun paviljongin 14.4.2021 päivätyn hankesuunnitelman siten, että hankkeenlaajuus on noin 431 brm² ja hankkeen enimmäishinta on arvonlisäverottomana 1 454 000 euroa helmikuun 2021 kustannustasossa ehdolla, että kasvatus- ja koulutuslautakunta antaa hankesuunnitelmasta puoltavan lausunnon.

Esittelijä

tekninen johtaja

Kari Pudas

Lisätiedot

Jari Miettinen, projektipäällikkö, puhelin: 310 76399

jari.miettinen(a)hel.fi

Kalevi Hinkkanen, tiimipäällikkö, puhelin: 310 38472

kalevi.hinkkanen(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 51300

Töysänkatu 2 D

+358 9 310 8600

0201256-6

FI2922661800003009

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 51

Faksi

 

Alv.nro

kasvatusjakoulutus@hel.fi

www.hel.fi/kasvatusjakoulutus

 

 

FI02012566