Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

5/2021

1 (12)

Kasvatus- ja koulutuslautakunta

 

 

 

 

Asia/4

 

13.04.2021

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 200

Vuoden 2021 talousarvion ensimmäinen toteutumisennuste

HEL 2021-004352 T 02 02 01

Päätös

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti merkitä tiedoksi vuoden 2021 talousarvion ensimmäisen toteutumisennusteen.

Talousarviossa on päätetty, että lautakuntien on mahdollista esittää budjetteihinsa ylityksiä, mikäli tilanne sitä vaatii. Lautakunta toteaa, että lasten ja nuorten oppimisen ja hyvinvoinnin tuen tarpeen ennakoidaan kasvaneen ja kasvavan merkittävästi. Perusopetuksessa 40 % oppilaista tarvitsee aikaisempaa enemmän tukea. Näin lautakunta katsoo budjetissa sovitun koronan aiheuttaman tarpeen ylitysoikeuden myöntämiselle täyttyvän.

Lautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle ylitysoikeuden myöntämistä vuoden 2021 budjettiin koronan aiheuttaman oppimisvajeen ja mielen pahoinvoinnin ehkäisemiseen ja korjaamiseen seuraavasti:

Varhaiskasvatus 1,5 miljoonaa euroa
Perusopetus 11 miljoonaa euroa
Ammatillinen koulutus 2 miljoonaa euroa
Lukio 1 miljoonaa euroa
Monikielisten ohjaajien lisääminen 1 miljoonaa euroa
Oppilas- ja opiskelijahuolto 1 miljoonaa euroa

Yhteensä 17,5 miljoonaa euroa.

Lisäksi kasvatus- ja koulutuslautakunta toteaa, että jos valtio vuonna 2021 suuntaa kunnille koulutukseen tarkoitettuja uusia korona-avustuksia, tulee niillä vahvistaa kasvatuksen ja koulutuksen toimialan resursointia entisestään.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli Tero Vuontisjärvi. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti keskeyttää asian käsittelyn klo 16.34 ja jatkaa sen käsittelyä kokouksen viimeisenä asiana. Asian käsittelyä jatkettiin klo 16.58.

Esittelijä muutti ehdotustaan siten, että seuraava muutos tehdään kohtaan Epidemian välilliset kustannukset, joita ei ole huomioitu ennusteessa:

Arvioidut kustannusvaikutukset ovat 8,93 miljoonaa euroa jakautuen seuraavasti:

Varhaiskasvatus 1,5 miljoonaa euroa yksilöllisen tuen lisäämiseen ryhmäkokoja pienentämällä.

Perusopetus 4,82 miljoonaa euroa
- 3,9 miljoonaa euroa samanaikaisopettajien palkkaamiseen oppilaiden yksilöllisemmän tuen parantamiseen. Tuki kohdistuisi alkuopetukseen ja etäopetuksessa olleisiin 7-9 (10)-luokkien oppilaisiin
- 0,12 miljoonaa euroa oppilaiden mielen hyvinvoinnin vahvistamiseen psykologipalveluja lisäämällä
- 0,8 miljoonaa euroa kouluvalmentajatoimintaan, joka on osoittautunut vaikuttavaksi toimintamalliksi niille oppilaille, joilla on suurin vaara jäädä pois opetuksesta.

Lukiokoulutus 1,15 miljoonaa euroa
- 1,0 miljoonaa euroa mm. opintojen ohjaukseen ja jälkiohjaukseen, rinnakkaisopetukseen, kertaus- ja rästiopintoihin, tukiopetukseen ja –työpajoihin, kurssien ylimääräisiin uusintakuulusteluihin sekä opiskelijoiden ryhmäyttämiseen
- 0,15 miljoonaa euroa monikielisten ohjaajien toiminnan varmistamiseen

Ammatillinen koulutus 1,34 (– 2,34) miljoonaa euroa
- 1,34 miljoonaa kesän jälkeiseen tehostettuun tavoittamiseen ja ohjaukseen, opetuksen lisäämiseen keväällä poissaolleille tai opinnoista pudonneille taitopajatarjontaa lisäämällä.
- Lisäksi OKM:ltä on haettu 1 miljoonan euron rahoitusta epidemian johdosta tarvittaviin tukitoimiin. Päätöstä ei vielä ole.

Opiskelijahuolto 0,12 miljoonaa euroa psykologiresurssien lisäämiseen vahvistamaan oppijoiden opiskelukykyä ja edistämään oppimisvajeen kiinni kuromista.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta hyväksyi esittelijän muutetun ehdotuksen.

Vastaehdotus:
Petra Malin: Kasvatus- ja koulutuslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että vuoden 2021 budjettiin tulisi myöntää 27 miljoonan euron ylitysoikeus niiden tuottavuustoimien perumiseksi, jotka sisältyvät 2021 tulosbudjettiin, sekä muiden koronaepidemian aiheuttamien lisäkustannusten kattamiseksi. Epidemiatilanteessa ja sen jälkihoidossa on olennaisen tärkeää, että kasvatukseen, koulutukseen ja perheiden tukeen panostetaan. Helsingin taloudellinen tilanne ei edellytä kasvatukseen ja koulutukseen kohdistuvia leikkauksia.

Kannattaja: Vesa Korkkula

Vastaehdotus:
Pia Pakarinen: Talousarviossa on päätetty, että koronasta aiheutuvia kustannuksia seurataan lautakunnissa talouden ja toiminnan seurannan yhteydessä. Lautakunnat esittävät tarvittaessa ylitysoikeuksia kaupunginhallitukselle ja kaupunginhallitus valtuustolle. Lautakunta kehotti kokouksessaan 23.3.2021 toimialaa valmistelemaan asiaa.

Toimiala on todennut seuraavat epidemian välilliset vaikutukset, joita ei ole huomioitu ennusteessa ja joita syntyy siitä, että lasten ja nuorten oppimisen ja hyvinvoinnin tuen tarpeen ennakoidaan kasvaneen ja kasvavan merkittävästi. Arvioidut kustannusvaikutukset ovat 8,93 miljoonaa euroa.

Lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle myönnetään 8,93 miljoonan euron ylitysoikeus.

Lisäksi kasvatus- ja koulutuslautakunta toteaa, että jos valtio vuonna 2021 suuntaa kunnille koulutukseen tarkoitettuja uusia korona-avustuksia, tulee niillä vahvistaa kasvatuksen ja koulutuksen toimialan resursointia entisestään.

Kannattaja: Ted Apter

Vastaehdotus:
Emma Kari: Talousarviossa on päätetty, että lautakuntien on mahdollista esittää budjetteihinsa ylityksiä, mikäli tilanne sitä vaatii. Lautakunta toteaa, että lasten ja nuorten oppimisen ja hyvinvoinnin tuen tarpeen ennakoidaan kasvaneen ja kasvavan merkittävästi. Perusopetuksessa 40 % oppilaista tarvitsee aikaisempaa enemmän tukea. Näin lautakunta katsoo budjetissa sovitun koronan aiheuttaman tarpeen ylitysoikeuden myöntämiselle täyttyvän.

Lautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle ylitysoikeuden myöntämistä vuoden 2021 budjettiin koronan aiheuttaman oppimisvajeen ja mielen pahoinvoinnin ehkäisemiseen ja korjaamiseen seuraavasti:

Varhaiskasvatus 1,5 miljoonaa euroa
Perusopetus 11 miljoonaa euroa
Ammatillinen koulutus 2 miljoonaa euroa
Lukio 1 miljoonaa euroa
Monikielisten ohjaajien lisääminen 1 miljoonaa euroa
Oppilas- ja opiskelijahuolto 1 miljoonaa euroa

Yhteensä 17,5 miljoonaa euroa.

Lisäksi kasvatus- ja koulutuslautakunta toteaa, että jos valtio vuonna 2021 suuntaa kunnille koulutukseen tarkoitettuja uusia korona-avustuksia, tulee niillä vahvistaa kasvatuksen ja koulutuksen toimialan resursointia entisestään.

Kannattaja: Ville Jalovaara

Asiassa suoritettiin kolme äänestystä. Ensin Petra Malinin ja Pia Pakarisen vastaehdotuksista äänestettiin vastakkain, jonka jälkeen voittaneesta ehdotuksesta äänestettiin vastakkain Emma Karin vastaehdotuksen kanssa, jonka jälkeen voittaneesta vastaehdotuksesta äänestettiin vastakkain esittelijän ehdotuksen kanssa.

1 äänestys

JAA-ehdotus: Kasvatus- ja koulutuslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että vuoden 2021 budjettiin tulisi myöntää 27 miljoonan euron ylitysoikeus niiden tuottavuustoimien perumiseksi, jotka sisältyvät 2021 tulosbudjettiin, sekä muiden koronaepidemian aiheuttamien lisäkustannusten kattamiseksi. Epidemiatilanteessa ja sen jälkihoidossa on olennaisen tärkeää, että kasvatukseen, koulutukseen ja perheiden tukeen panostetaan. Helsingin taloudellinen tilanne ei edellytä kasvatukseen ja koulutukseen kohdistuvia leikkauksia.
EI-ehdotus: Talousarviossa on päätetty, että koronasta aiheutuvia kustannuksia seurataan lautakunnissa talouden ja toiminnan seurannan yhteydessä. Lautakunnat esittävät tarvittaessa ylitysoikeuksia kaupunginhallitukselle  ja kaupunginhallitus valtuustolle. Lautakunta kehotti kokouksessaan 23.3.2021 toimialaa valmistelemaan asiaa. Toimiala on todennut seuraavat epidemian välilliset vaikutukset, joita ei ole huomioitu ennusteessa ja joita syntyy siitä, että lasten ja nuorten oppimisen ja hyvinvoinnin tuen tarpeen ennakoidaan kasvaneen ja kasvavan merkittävästi. Arvioidut kustannusvaikutukset ovat 8,93 miljoonaa euroa. Lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle myönnetään 8,93 miljoonan euron ylitysoikeus. Lisäksi kasvatus- ja koulutuslautakunta toteaa, että jos valtio vuonna 2021 suuntaa kunnille koulutukseen tarkoitettuja uusia korona-avustuksia, tulee niillä vahvistaa kasvatuksen ja koulutuksen toimialan resursointia entisestään.

Jaa-äänet: 3
Pia Kopra, Vesa Korkkula, Petra Malin

Ei-äänet: 5
Ted Apter, Martina Harms-Aalto, Dani Niskanen, Matias Pajula, Pia Pakarinen

Tyhjä: 5
Fatim Diarra, Ville Jalovaara, Emma Kari, Johanna Laisaari, Hannu Oskala

Poissa: 0

Kasvatus- ja koulutuslautakunta hyväksyi tässä äänestyksessä Pia Pakarisen vastaehdotuksen äänin 5 - 3 (5 tyhjää).

2 äänestys

JAA-ehdotus: Talousarviossa on päätetty, että koronasta aiheutuvia kustannuksia seurataan lautakunnissa talouden ja toiminnan seurannan yhteydessä. Lautakunnat esittävät tarvittaessa ylitysoikeuksia kaupunginhallitukselle ja kaupunginhallitus valtuustolle. Lautakunta kehotti kokouksessaan 23.3.2021 toimialaa valmistelemaan asiaa. Toimiala on todennut seuraavat epidemian välilliset vaikutukset, joita ei ole huomioitu ennusteessa ja joita syntyy siitä, että lasten ja nuorten oppimisen ja hyvinvoinnin tuen tarpeen ennakoidaan kasvaneen ja kasvavan merkittävästi. Arvioidut kustannusvaikutukset ovat 8,93 miljoonaa euroa. Lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että kasvatuksen- ja koulutuksen toimialalle myönnetään 8,93 miljoonan euron ylitysoikeus. Lisäksi kasvatus- ja koulutuslautakunta toteaa, että jos valtio vuonna 2021 suuntaa kunnille koulutukseen tarkoitettuja uusia korona-avustuksia, tulee niillä vahvistaa kasvatuksen- ja koulutuksen toimialan resursointia entisestään.
EI-ehdotus: Talousarviossa on päätetty, että lautakuntien on mahdollista esittää budjetteihinsa ylityksiä, mikäli tilanne sitä vaatii. Lautakunta toteaa, että lasten ja nuorten oppimisen ja hyvinvoinnin tuen tarpeen ennakoidaan kasvaneen ja kasvavan merkittävästi. Perusopetuksessa 40% oppilaista tarvitsee aikaisempaa enemmän tukea. Näin lautakunta katsoo budjetissa sovitun koronan aiheuttaman tarpeen ylitysoikeuden myöntämiselle täyttyvän. Lautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle ylitysoikeuden myöntämistä vuoden 2021 budjettiin koronan aiheuttaman oppimisvajeen ja mielen pahoinvoinnin ehkäisemiseen ja korjaamiseen seuraavasti:
Varhaiskasvatus 1,5 miljoonaa euroa
Perusopetus 11 miljoonaa euroa
Ammatillinen koulutus 2 miljoonaa euroa
Lukio 1 miljoonaa euroa
Monikielisten ohjaajien lisääminen 1 miljoonaa euroa
Oppilas- ja opiskelijahuolto 1 miljoonaa euroa Yhteensä 17,5 miljoonaa euroa. Lisäksi kasvatus- ja koulutuslautakunta toteaa, että jos valtio vuonna 2021 suuntaa kunnille koulutukseen tarkoitettuja uusia korona-avustuksia, tulee niillä vahvistaa kasvatuksen ja koulutuksen toimialan resursointia entisestään.

Jaa-äänet: 5
Ted Apter, Pia Kopra, Dani Niskanen, Matias Pajula, Pia Pakarinen

Ei-äänet: 8
Fatim Diarra, Martina Harms-Aalto, Ville Jalovaara, Emma Kari, Vesa Korkkula, Johanna Laisaari, Petra Malin, Hannu Oskala

Tyhjä: 0

Poissa: 0

Kasvatus- ja koulutuslautakunta hyväksyi tässä äänestyksessä Emma Karin vastaehdotuksen äänin 8 - 5.

3 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Talousarviossa on päätetty, että lautakuntien on mahdollista esittää budjetteihinsa ylityksiä, mikäli tilanne sitä vaatii. Lautakunta toteaa, että lasten ja nuorten oppimisen ja hyvinvoinnin tuen tarpeen ennakoidaan kasvaneen ja kasvavan merkittävästi. Perusopetuksessa 40% oppilaista tarvitsee aikaisempaa enemmän tukea. Näin lautakunta katsoo budjetissa sovitun koronan aiheuttaman tarpeen ylitysoikeuden myöntämiselle täyttyvän. Lautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle ylitysoikeuden myöntämistä vuoden 2021 budjettiin koronan aiheuttaman oppimisvajeen ja mielen pahoinvoinnin ehkäisemiseen ja korjaamiseen seuraavasti: Varhaiskasvatus 1,5 miljoonaa euroa
Perusopetus 11 miljoonaa euroa
Ammatillinen koulutus 2 miljoonaa euroa
Lukio 1 miljoonaa euroa
Monikielisten ohjaajien lisääminen 1 miljoonaa euroa
Oppilas- ja opiskelijahuolto 1 miljoonaa euroa Yhteensä 17,5 miljoonaa euroa. Lisäksi kasvatus- ja koulutuslautakunta toteaa, että jos valtio vuonna 2021 suuntaa kunnille koulutukseen tarkoitettuja uusia korona-avustuksia, tulee niillä vahvistaa kasvatuksen ja koulutuksen toimialan resursointia entisestään.

Jaa-äänet: 0

Ei-äänet: 11
Ted Apter, Fatim Diarra, Martina Harms-Aalto, Ville Jalovaara, Emma Kari, Vesa Korkkula, Johanna Laisaari, Petra Malin, Dani Niskanen, Hannu Oskala, Pia Pakarinen

Tyhjä: 2
Pia Kopra, Matias Pajula

Poissa: 0

Kasvatus- ja koulutuslautakunta hyväksyi tässä äänestyksessä Emma Karin vastaehdotuksen äänin 11 - 0 (2 tyhjää).

Kolmen suoritetun äänestyksen jälkeen kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti asiasta Emma Karin vastaehdotuksen mukaisesti.

Esittelijä

kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja

Liisa Pohjolainen

Lisätiedot

Tero Vuontisjärvi, talous- ja suunnittelupäällikkö, puhelin: 310 80295

tero.vuontisjarvi(a)hel.fi

Anna Tarkkala-Hellström, suunnittelupäällikkö, puhelin: 310 86442

anna.tarkkala-hellstrom(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätösehdotus

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päättää merkitä tiedoksi vuoden 2021 talousarvion ensimmäisen toteutumisennusteen.

Esittelijän perustelut

Kaupunginkanslian talousarvion toteutumisennusteista antaman ohjeen mukaan toimialat tekevät vuonna 2021 kolme ennustetta, joista tämä on ensimmäinen.

Kanslian ohjeen mukaan toteutumisennusteet on annettava lautakunnalle tiedoksi. Lautakuntien on ryhdyttävä toimenpiteisiin, mikäli talousarvio ei ole toteumassa.

Käyttötalous

Tulot

Toimialalle arvioidaan kertyvän tuloja 17,3 miljoonaa eli 29,3 % enemmän kuin talousarviossa.

Lisätulot kertyvät kaupungin saamista käyttötarkoitussidonnaisista valtionavustuksista sekä muusta ulkopuolisesta rahoituksesta, joita ei ole pystytty huomioimaan talousarviossa. Ulkopuolista rahoitusta on yhteensä 26 miljoonaa euroa. Valtionavustusten osuus on 19 miljoonaa euroa. Korona-pandemian aiheuttamat arvioidut tulonmenetykset ovat noin 1,8 miljoonaa euroa. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain muutokset pienentävät tuloja 4 miljoonalla eurolla.

Menot

Menoja ennakoidaan kertyvän noin 31,8 miljoonaa euroa eli 2,5% yli talousarvion.

Menoylitys johtuu suurimmaksi osaksi kaupungin saamista käyttötarkoitussidonnaisista valtionavustuksista sekä muusta ulkopuolisesta hankerahoituksesta syntyvistä vastaavista kuluista, joita ei ole huomioitu talousarviossa. Ennusteen menoihin sisältyy 26,3 miljoonaa euroa talousarvion ulkopuolista rahoitusta vastaavia kuluja. Koronan nettovaikutuksen toimialan menoihin arvioidaan oleva 2,3 miljoonaa euroa. Oppivelvollisuuden laajenemisen kustannusten arvioidaan olevan 3,3 miljoonaa euroa. Koronakustannuksiin ja oppivelvollisuuden laajenemisen kustannuksiin ei ole varauksia talousarviossa.

Koronaepidemian vaikutukset ennusteeseen

Ennusteessa on huomioitu ennakoidut epidemian aiheuttamat suorat ylityspaineet. Seuraavassa on arvio myös epäsuorista kustannuspaineista, jotka eivät synny suoraan epidemiasta, vaan tilanteen aiheuttamista seurannaisvaikutuksista.

Ennusteessa huomioidut epidemian suorat vaikutukset tuloihin ja menoihin

Korona-epidemian ennustetaan aiheuttavan tulomenetyksiä yhteensä 1,8 miljoonaa euroa. Suurin osa tulonmenetyksistä kohdistuu ammatilliseen koulutukseen ja vapaaseen sivistystyöhön.

Korona-epidemian aiheuttamia talousarvion ylittäviä menoja arvioidaan olevan 6,8 miljoonaa euroa. Nämä koostuvat sijaiskustannuksista, hygieniatarvikekustannuksista sekä kasvavista työterveyskuluista. Korona-epidemian aiheuttama toiminnan supistamisen ennustetaan aiheuttavan 4,5 miljoonaa säästöjä. Säästöjä syntyy toisen asteen materiaalihankinnoissa ja ateriapalveluissa sekä toisen asteen koulutuksessa että perusopetuksessa. Nettona ennakoitu ylitysvaikutus on siis 2,3 miljoonaa euroa.

Epidemian välilliset vaikutukset, joita ei ole huomioitu ennusteessa

Toimiala on myös arvioinut epidemiatilanteesta johtuvien välillisten vaikutusten aiheuttamia kustannuspaineita, joita ei ole huomioitu ennusteessa. Näitä syntyy siitä, että lasten ja nuorten oppimisen ja hyvinvoinnin tuen tarpeen ennakoidaan kasvaneen ja kasvavan merkittävästi. Arvioidut kustannusvaikutukset ovat 7,9 miljoonaa euroa jakautuen seuraavasti:

Varhaiskasvatus 1,5 miljoonaa euroa yksilöllisen tuen lisäämiseen ryhmäkokoja pienentämällä

Perusopetus 4,8 miljoonaa euroa
- 3,9 miljoonaa euroa samanaikaisopettajien palkkaamiseen oppilaiden yksilöllisemmän tuen parantamiseen. Tuki kohdistuisi alkuopetukseen ja etäopetuksessa olleisiin 7-9 (10)-luokkien oppilaisiin
- 0,12 miljoonaa euroa oppilaiden mielen hyvinvoinnin vahvistamiseen psykologipalveluja lisäämällä
- 0,8 miljoonaa euroa kouluvalmentajatoimintaan, joka on osoittautunut vaikuttavaksi toimintamalliksi niille oppilaille, joilla on suurin vaara jäädä pois opetuksesta.

Ammatillinen koulutus 1,34  (– 2,34) miljoonaa euroa
- 1,34 miljoonaa kesän jälkeiseen tehostettuun tavoittamiseen ja ohjaukseen, opetuksen lisäämiseen keväällä poissaolleille tai opinnoista pudonneille taitopajatarjontaa lisäämällä.
- Lisäksi OKM:ltä on haettu 1 miljoonan euron rahoitusta epidemian johdosta tarvittaviin tukitoimiin. Päätöstä ei vielä ole.

Opiskelijahuolto 0,12 miljoonaa euroa psykologiresurssien lisäämiseen vahvistamaan oppijoiden opiskelukykyä ja edistämään oppimisvajeen kiinni kuromista.

Investoinnit

Investointeja ennustetaan kertyvän 1,6 miljoonaa yli talousarvion. Investointien ylitysoikeudet tullaan käyttämään kokonaan. Ylitys johtuu oppivelvollisuuden laajenemisen aiheuttamista tietotekniikkainvestoinneista.

Strategian toteutuminen

Strategiakautta 2017-2021 on arvioitu kaupunkitasoisesti. Arvioinnin mukaan toimiala on onnistunut toteuttamaan päättyvän strategiakauden toimenpiteet hyvin.

Asiakasmäärät

Suomenkielisenvarhaiskasvatuksen lapsimäärän ennustetaan alittavan talousarvion 58 lapsella. Lapsimäärän ennustetaan ylittävän talousarvion 49 lapsella kaupungin päiväkodeissa ja kotihoidon tuessa 134 lapsella. Vastaavasti lapsimäärän ennustetaan vähenevän yksityisen hoidon tuessa noin 220 lapsella. Ruotsinkielisessä varhaiskasvatuksessa ennustetaan olevan 55 lasta vähemmän kuin talousarviossa.

Suomenkielisessä perusopetuksessa oppilasmäärän ennustetaan alittavan talousarvion 56 oppilaalla. Ruotsinkielisen perusopetuksen oppilasmäärän ennustetaan ylittävän talousarvion 27 oppilaalla.

Koululaisten iltapäivätoiminnan asiakasmäärän ennustetaan alittavan talousarvion 549 oppilaalla. Asiakkaiden vähennys kohdistuu etupäässä kaupungin järjestämään omaan perusopetuslain alaiseen iltapäivätoimintaan.

Suomenkielisten lukioiden opiskelijamäärän ennustetaan ylittävän talousarvion 59 opiskelijalla. Ruotsinkielisten lukioiden opiskelijamäärän ennustetaan olevan talousarvion tasolla.

Stadin ammattiopiston opiskelijavuosimäärän ennustetaan olevan talousarvion tasolla.

Vapaan sivistystyön opetustuntimäärän ennustetaan ylittävän talousarvion 9 700 tunnilla. Opiskelijamäärän ennustetaan pienenevän 4 800 opiskelijalla talousarvioon verrattuna. Opiskelijamäärän pieneneminen johtuu epidemian aiheuttamasta lähiopetuksen keskeyttämisestä sekä kriisin aikana pienennetyistä opetusryhmistä

Arvio tavoitteisiin, palvelutuotantoon, muuhun toimintaan ja toimintaympäristön muutoksiin liittyvistä merkittävistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala ennustaa, että toimialan sitova tavoite ”Mahdollistamme jokaiselle oppijalle yksilöllisesti sopivia tapoja oppia ja opiskella” toteutuu. Tavoitteen toteutuminen on kuitenkin epävarmaa johtuen lukiokoulutuksen tavoitteen haasteellisuudesta pandemia-tilanteessa. Tavoitteen toteumista edistävät oppitunnit on jouduttu suurelta osin käyttämään akuuttien korona-asioiden hoitoon.

Toisen sitovan tavoitteen ”Käytämme koko kaupunkia oppimisen ja työnteon ympäristönä” toteutuminen on myös epävarmaa. Ammatillisen koulutuksen mittarina olevan työssäoppimisen päivien määrän kasvattaminen 10 000 päivällä verrattuna viime vuoteen toteuttaminen on epävarmaa. Korona-kriisin myötä monet työssäoppimispaikat ovat keskeyttäneet toimintansa. Sama epävarmuus koskee vapaan sivistystyön mittarina olevan kurssilaisten määrän kasvattaminen Koillis- ja Itä-Helsingissä johtuen korona-kriisin vuoksi keskeytetystä lähiopetuksesta.

Toimialan toiminnallisen, tilojen yhteiskäytön lisäämiseen liittyvän tavoitteen toteutuminen on myös epävarmaa.

Tilojen yhteiskäytön laajenemista vaikeuttaa korona-tilanteen vaatimat väljemmät toimitilat sekä suositus siitä, että ryhmien on toimittava toisistaan erillään olevissa tiloissa.

Koronapandemiasta johtuen taloudellinen tilanne on haastava ja epävarma. Koronapandemia lisää oppimisen ja hyvinvoinnin tukitarpeita merkittävästi. Kriisin jatkuessa sosiaaliset ongelmat lisääntyvät ja oppimisvaje kasvaa. Opetuksen ja hyvinvoinnin tuen tarve kasvaa edelleen samoin kuin oppilashuollon tarve. Toimialan talousarvioon sisältää mittavia tuottavuustavoitteita, joiden toteuttamista vaikeuttaa edelleen jatkuva pandemiatilanne.

Toimialan henkilöstö on hyvin kuormittunutta johtuen korona-epidemian mukanaan tuomista väliaikaisista muutoksista ja henkilöstön saatavuushaasteesta erityisesti suomen- ja ruotsinkielisessä varhaiskasvatuksessa.

Koronakriisistä palautuminen ja palautumisen toimenpiteet

Kasvatuksen ja koulutuksen palveluiden laatu ja saatavuus ovat palautumisen perusta. Akuutti koronatilanne ja nopeasi vaihtelevat opetusjärjestelyt haastavat tilannetta edelleen. Lasten ja nuorten poissaoloja seurataan systemaattisesti ja niiden perusteella kohdennetaan tukitoimia. Oppimisvajeiden paikkaamiseksi lisätään ja tehostetaan tukiopetusta, osa-aikaista erityisopetusta, ohjausta sekä kartoitetaan kesken tai suorittamatta jääneet opinnot sekä päivitetään opintosuunnitelmia.

Ennusteen edellyttämät toimenpiteet

Talousarvion noudattamisohjeiden mukaan lautakunnan tulee ryhtyä toimenpiteisiin, mikäli talousarvio ei ole toteutumassa.

Ennusteen sisältämän 31,8 miljoonan euron ylitysennusteen perusteina ovat pääosin tekniset, ulkopuolisella rahoituksella rahoitettavat menot. Muina perusteina ovat oppivelvollisuuden laajenemisen kustannukset, joihin valtio myös ohjaa lisärahoitusta sekä epidemian aiheuttamat suorat kustannukset, jotka ovat kaupunginhallituksen laatimisohjeiden mukaisesti ylitysperusteita.

Ylityspaineet eivät edellytä lautakunnalta välittömiä toimenpiteitä. Mahdolliset ylitysoikeusesitykset on tehtävä kaupunginvaltuustolle viimeistään marraskuussa 2021.

Esittelijä

kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja

Liisa Pohjolainen

Lisätiedot

Tero Vuontisjärvi, talous- ja suunnittelupäällikkö, puhelin: 310 80295

tero.vuontisjarvi(a)hel.fi

Anna Tarkkala-Hellström, suunnittelupäällikkö, puhelin: 310 86442

anna.tarkkala-hellstrom(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

.

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 51300

Töysänkatu 2 D

+358 9 310 8600

0201256-6

FI2922661800003009

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 51

Faksi

 

Alv.nro

kasvatusjakoulutus@hel.fi

www.hel.fi/kasvatusjakoulutus

 

 

FI02012566