Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

6/2020

1 (4)

Kasvatus- ja koulutuslautakunta

 

 

 

 

Asia/14

 

05.05.2020

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 113

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunto Laajasalon peruskoulun väliaikaisten lisätilojen hankesuunnitelmasta osoitteessa Koulutanhua 1

HEL 2020-003764 T 10 06 00

Lausunto

Kasvatus- ja koulutuslautakunta antoi kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaostolle puoltavan lausunnon 02.04.2020 päivätystä hankesuunnitelmasta (liite 1) ja lausuu lisäksi seuraavaa:

Hankesuunnitelma vastaa hyvin kasvatuksen ja koulutuksen toiminnallisia tavoitteita. Tilojen suunnittelussa ja toteutuksessa tulee kuitenkin edelleen työskennellä yhdessä käyttäjätoimialan kanssa. Erityisesti tulee varmistaa ääneneristyksen ja -vaimennuksen huolellinen toteutus. Myös valaistukseen tulee kiinnittää huomiota, sillä toimivalla valaistuksella tuetaan monipuolisia työskentelyolosuhteita ja edistetään turvallisuutta. Tilat ja pintarakenteet tulee suunnitella helposti siivottaviksi, huollettaviksi ja korjattaviksi.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta korostaa kustannusseurannan ja laadunvalvonnan tärkeyttä koko prosessin ajan. Niillä on suuri vaikutus terveelliseen ja turvalliseen oppimisympäristöön sekä toimialan käyttökustannuksiin. Myös aikataulun pitävyydestä on huolehdittava.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta on hyväksynyt Laajasalon peruskoulun lisätilojen tarveselvityksen 3.12.2019.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta korostaa, että hankkeen jatkosuunnittelussa ja toteuttamisessa pitää edelleen huomioida henkilöstön ja lasten näkemykset tilojen kehittämisessä.

Lautakunta pyytää kiinnittämään huomion hankesuunnitelmien liitteiden hyväksymismenettelyjen mukaiseen laatuun.

Esittelijä

perusopetusjohtaja

Outi Salo

Lisätiedot

Sari Lehtonen, projektiarkkitehti, puhelin: 310 15124

sari.k.lehtonen(a)hel.fi

Taina Tervonen, perusopetuksen aluepäällikkö, puhelin: 310 83013

taina.tervonen(a)hel.fi

Liitteet

1

Hankesuunnitelma 2821P21322 Koulutanhua 1

2

Koulutanhua 1 tarvekuvaus Akuutit lisätilat

3

Tilaohjelma Koulutanhua 1 lisätilat

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Lausuntoehdotus

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto on pyytänyt kasvatus- ja koulutuslautakunnalta lausuntoa 02.04.2020 päivätystä Väliaikainen tilaelementtiratkaisu koulukäyttöön Koulutanhua 1, 00840 Helsinki-hankkeen hankesuunnitelmasta. Tilat rakennetaan osoitteessa Koulutanhua 1 sijaitsevan Laajasalon peruskoulun tontille. Tarvittava lisätila hankitaan vuokraamalla siirtokelpoisista tilaelementeistä koostuva paviljonki 60 kuukauden ajalle siten, että tilat ovat Laajasalon peruskoulun käytössä elokuussa 2020.

Laajasalon peruskoulun molemmat toimipisteet sijaitsevat kaakkoisessa suurpiirissä, Laajasalon peruspiirissä. Viimeisimmän väestöennusteen mukaan alueen 7-15-vuotiaiden lasten ja nuorten määrän kasvu on noin 200 vuoteen 2025 mennessä.

Laajasalon peruskoulu toimii kahdessa toimipisteessä osoitteessa Koulutanhua 1 ja Holmanmoisionpolku 1. Koulussa on oppilaita yhteensä noin 910. Koulun pysyvän laajennushankkeen arvioidaan valmistuvan Koulutanhualle vuonna 2030. Alueen kasvusta johtuen koulu tarvitsee lisätiloja jo ennen laajennuksen valmistumista. Tilaelementtinä toteutettavia lisätiloja noin 200 oppilaalle suunnitellaan Koulutanhuan toimipaikan yhteyteen.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta on hyväksynyt Laajasalon peruskoulun lisätilojen tarveselvityksen 3.12.2019.

Hankesuunnitelma on laadittu kaupunkiympäristön sekä kasvatuksen ja koulutuksen toimialan yhteistyönä.

Hankkeessa toteutettava paviljonki toimii väliaikaisena ja lisätilana alueen kasvavalle lapsimäärälle

Hankkeessa rakennettavat lisätilat kattavat oppilasmäärän kasvusta johtuvat tilatarpeet pysyvän laajennuksen valmistumiseen saakka. Lisätilat tulee sijoittaa tontilla siten, että pysyvän laajennuksen toteuttamiselle jää tilaa. Tilat tarjoavat terveellisen ja turvallisen oppimisympäristön.

Riittävät palvelutilat tukevat lasten ja nuorten arkea

Perusopetuspalvelut ovat perheille arjen lähipalvelu. Perusopetuspaikkojen riittävä määrä vahvistaa strategian mukaisia lähipalveluja sekä tukee lasten ja nuorten arkea. Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala tulee käyttämään hankkeessa rakennettavia lisätiloja joustavasti muuttuvan palvelutarpeen mukaan.

Tilat tukevat opetussuunnitelmien toteuttamista

Paviljonkiin sijoitettavat tilat ovat yleis- ja aineopetuksen oppimistiloja. Aineopetuksen erikoisluokat, hallinnon ja ruokailutilat sijaitsevat pysyvässä rakennuksessa samalla tontilla.

Tilaratkaisun tavoitteena on turvallinen, terveellinen, tarkoituksenmukainen ja joustava oppimisympäristö, joka tukee monialaista oppimista, yhteisöllisyyttä sekä yksilön ja ryhmän kokonaisvaltaista hyvinvointia ja kehittymistä.

Hankkeessa toteutetaan peruskoululle tilat, joissa pedagogisesti monipuoliset, tarkoituksenmukaisesti mitoitetut ja joustavat tilat edistävät toimintaa sekä takaavat lapsille hyvän ympäristön oppia ja kasvaa. Tilat suunnitellaan kaupunkitasoisten mitoitusperiaatteiden ja suunnitteluohjeiden mukaan ja ne mahdollistavat perusopetuksen opetussuunnitelman tavoitteiden toteuttamisen.

Esittelijä

perusopetusjohtaja

Outi Salo

Lisätiedot

Sari Lehtonen, projektiarkkitehti, puhelin: 310 15124

sari.k.lehtonen(a)hel.fi

Taina Tervonen, perusopetuksen aluepäällikkö, puhelin: 310 83013

taina.tervonen(a)hel.fi

Liitteet

1

Hankesuunnitelma 2821P21322 Koulutanhua 1

2

Koulutanhua 1 tarvekuvaus Akuutit lisätilat

3

Tilaohjelma Koulutanhua 1 lisätilat

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Tiedoksi

Kaupunkiympäristön toimiala

Päätöshistoria

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto 02.04.2020 § 41

HEL 2020-003764 T 10 06 00

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päätti hyväksyä osoitteeseen Koulutanhua 1 sijoittuvan, tilaelementeistä koostuvan koulukäyttöön suunnitellun paviljongin 2.4.2020 päivätyn hankesuunnitelman siten, että hankkeen laajuus on  900 brm² ja hankkeen enimmäishinta on arvonlisäverottomana 1 635 200 euroa helmikuun 2020 kustannustasossa ehdolla, että kasvatus- ja koulutuslautakunta antaa hankesuunnitelmasta puoltavan lausunnon.

Esittelijä

tekninen johtaja

Kari Pudas

Lisätiedot

Ari Hulkkonen, projektinjohtaja, puhelin: 310 27925

ari.hulkkonen(a)hel.fi

Päivi Etelämäki, vs. yksikön päällikkö, puhelin: 310 31871

paivi.etelamaki(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 51300

Töysänkatu 2 D

+358 9 310 8600

0201256-6

FI2922661800003009

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 51

Faksi

 

Alv.nro

kasvatusjakoulutus@hel.fi

www.hel.fi/kasvatusjakoulutus

+358 9 86390

 

FI02012566