Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

2/2020

1 (4)

Kasvatus- ja koulutuslautakunta

 

 

 

 

Asia/7

 

11.02.2020

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 24

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunto Kuninkaantammen koulun ja päiväkodin väliaikaisten lisätilojen hankesuunnitelmasta

HEL 2019-012549 T 10 06 00

Lausunto

Kasvatus- ja koulutuslautakunta antoi puoltavan lausunnon osoitteeseen Kuninkaantammenkierto 3 toteutettavien Kuninkaantammen koulun ja päiväkodin väliaikaisten lisätilojen 2.12.2019 päivätystä hankesuunnitelmasta.

Hankesuunnitelma vastaa hyvin kasvatuksen ja koulutuksen toiminnallisia tavoitteita. Tilojen suunnittelussa ja toteutuksessa tulee edelleen työskennellä yhdessä käyttäjätoimialan kanssa.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta kiinnittää erityistä huomiota hankkeen kustannusseurannan ja laadunvalvonnan tärkeyteen koko prosessin ajalta. Toteutuksen tavoitteena tulee olla terveellinen ja turvallinen oppimisympäristö, jonka käyttökustannukset ovat toimialalle kohtuulliset. Myös aikataulun pitävyydestä on huolehdittava.

Hanke on esitelty kasvatus- ja koulutustoimialan työsuojelun yhteistoimintahenkilöstölle 30.1.2020. Työsuojelun näkökulma huomioidaan jatkosuunnittelussa ja työsuojelun lausunto liitetään hankesuunnitelma-aineistoon.

Esittelijä

kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja

Liisa Pohjolainen

Lisätiedot

Viivi Snellman, johtava arkkitehti, puhelin: 310 22378

viivi.snellman(a)hel.fi

Liitteet

1

Hankesuunnitelma Kuninkaantammen väliaikaiset lisätilat

2

Työsuojelun lausunto

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Lausuntoehdotus

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto on pyytänyt kasvatus- ja koulutuslautakunnalta lausuntoa 2.12.2019 päivätystä Kuninkaantammen väliaikaisten lisätilojen, Kuninkaantammenkierto 3, hankesuunnitelmasta. Hankkeessa toteutetaan väliaikaiset lisätilat Kannelmäen peruskoulun Kuninkaantammen toimipisteelle ja Kuninkaantammen päiväkodille.

Kuninkaantammi on uusi asuinalue, jossa tulee olemaan noin 5000 asukasta. Alueen asuntorakentaminen on vilkasta. Alueella tarvitaan koulu- ja päiväkotipalveluita jo ennen pysyvän koulu- ja päiväkotihankkeen valmistumista. Hankesuunnitelma koskee peruskoulun ja varhaiskasvatuksen lisätiloja. Lisätiloihin suunnitellaan 225 tilapaikkaa, joita voidaan käyttää joustavasti sekä varhaiskasvatuksen että perusopetuksen tarpeisiin. Väliaikaisia lisäpaikkoja tarvitaan lukuvuosittain kasvavasti siihen asti kunnes pysyvä hanke valmistuu tämän hetkisen arvion mukaan elokuuksi 2023. Uudishankkeen alkuperäinen valmistuminen oli ajoitettu elokuuksi 2022, jonka mukaan tilapaikkojen tarve olisi ollut 150.

Lisätilojen tavoitteena on ennen kaikkea turvallinen ja terveellinen toimintaympäristö. Tarkoituksenmukainen ja joustava oppimisympäristö tukee monialaista oppimista, yhteisöllisyyttä sekä yksilön ja ryhmän kokonaisvaltaista hyvinvointia ja kehittymistä.

Suunnitellut tilat Kuninkaantammenkierto 3:ssa otetaan käyttöön vaiheittain alkuvuoden 2020 aikana. Ensimmäinen vaiheen tilat tarvitaan käyttöön kalustettuina 7.1.2020 mennessä. Tilat tarvitaan kokonaisuudessaan käyttöön elokuussa 2020. Tilojen käyttöönoton myöhästyminen aiheuttaa haittaa toiminnan järjestämiselle ja voi aiheuttaa lisäkustannuksia toimialalle.

Tilat mahdollistavat opetussuunnitelmien toteuttamisen

Rakennukseen tehdään toiminnallisia ja teknisiä muutoksia sekä käyttötarkoituksen muutos. Hankkeessa muutetaan ja järjestetään tilat opetuksen vaatimusten mukaisesti, uusitaan taloteknisiä asennuksia ja parannetaan poistumisturvallisuutta. Lisätiloihin toteutetaan pedagogisesti monipuoliset, tarkoituksenmukaisesti mitoitetut ja joustavat tilat olemassa olevan rakennuksen puitteissa. Tilat suunnitellaan kaupunkitasoisten mitoitusperiaatteiden ja suunnitteluohjeiden mukaan ja ne takaavat opiskelijoille hyvän ympäristön oppia ja kasvaa.

Päiväkodille ja peruskoululle toteutetaan yhteinen leikkipiha, joka on erotettu saatto- ja huoltoliikenteestä.

Riittävät palvelutilat tukevat lasten ja nuorten arkea

Tilat suunnitellaan kaikille lapsille sopiviksi, lapsen kasvua ja kehitystä tukevaksi oppimisympäristöksi. Tilat mahdollistavat yhteisöllisyyden lisäämisen Helsingissä.

Teknisillä ratkaisuilla edistetään tietoyhteiskunnassa tarvittavien taitojen oppimista ja lisätään näin korkean teknologian ymmärtämistä ja osaamista Helsingissä.

Lisätilojen vaikutus tila- ja toimintakustannuksiin

Hankkeen toteutuksen jälkeen arvioidut vuokrakulut ovat 42 kuukauden ajalta noin 24 721 600 euroa. Tuleva vuokra on noin 36,00 euroa/htm²/kk, josta perustamiskustannusten ja sisäänvuokrien osuus on yhteensä 30,50 euroa/htm²/kk ja ylläpitovuokran osuus on 5,50 euroa/htm²/kk. Neliövuokran perusteena oleva pinta-ala on 1800 htm².

Siivouskustannusarvio on noin 35 000 euroa/vuosi. Toiminnan käynnistämiskustannuksiin varataan irtokalustehankintoihin 130 000 euroa, tietohallinnon hankintoihin 29 000 euroa ja muuttokustannuksiin 25 000 euroa.

Aikaisemmat päätökset, osallistaminen ja muu valmistelu

Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta on hyväksynyt 12.11.2019 osoitteeseen Kuninkaantammenkierto 22 rakennettavien lisätilojen ja Kuninkaantammenkierto 3 väliaikaisen lisätilan tarveselvityksen. Kuninkaantammenkierto 3, vuokrattava väliaikainen lisätila päiväkodin ja perusopetuksen käyttöön, hankesuunnitelma on hyväksytty Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaostossa 12.12.2019.

Hankesuunnitelma on laadittu kaupunkiympäristön sekä kasvatuksen ja koulutuksen toimialojen yhteistyönä. Hankkeen suunnittelun yhteydessä kuullaan asiantuntijoina rakennusvalvonnan, kaupunginmuseon, ympäristökeskuksen ja pelastuslaitoksen edustajia, esteettömyysasiamiestä sekä kasvatuksen ja koulutuksen toimialan työsuojelun yhteistoimintahenkilöstöä.

Päiväkodin ja koulun henkilökuntaa on osallistettu hankkeen suunnitelmien valmistelemiseen. Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala korostaa, että hankkeen jatkosuunnittelussa ja toteuttamisessa pitää huomioida lasten, oppilaiden ja henkilökunnan näkemykset tilojen kehittämisessä. Osallistavalla suunnittelulla ohjataan käyttäjiä aktiivisesti osallistumaan oman työn ja toimintaympäristönsä sekä asukkaita oman ympäristönsä suunnitteluun ja kehittämiseen.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta antaa lausunnon

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päättää Helsingin kaupungin hallintosäännön 10 luvun 1 §:n 3 momentin 4 kohdan mukaan tilahanketta koskevan hankesuunnitelman lausunnon hyväksymisestä.

Esittelijä

kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja

Liisa Pohjolainen

Lisätiedot

Viivi Snellman, johtava arkkitehti, puhelin: 310 22378

viivi.snellman(a)hel.fi

Liitteet

1

Hankesuunnitelma Kuninkaantammen väliaikaiset lisätilat

2

Työsuojelun lausunto

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätöshistoria

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto 12.12.2019 § 117

HEL 2019-012549 T 10 06 00

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päätti hyväksyä osoitteeseen Kuninkaantammenkierto 3 sijoittuvan väliaikaisen lisätilan 2.12.2019 päivätyn hankesuunnitelman siten, että hankkeen enimmäislaajuus on noin 1 800 htm² ja hankkeen pääomitettu enimmäishinta on arvonlisäverottomana 2 191 050 euroa lokakuun 2019 kustannustasossa, ehdolla, että kasvatus- ja koulutuslautakunta antaa hankesuunnitelmasta puoltavan lausunnon.

Esittelijä

vs. tekninen johtaja

Sari Hilden

Lisätiedot

Hanna Lehtiniemi, projektinjohtaja, puhelin: 310 87723

hanna.lehtiniemi(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 51300

Töysänkatu 2 D

+358 9 310 8600

0201256-6

FI2922661800003009

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 51

Faksi

 

Alv.nro

kasvatusjakoulutus@hel.fi

www.hel.fi/kasvatusjakoulutus

+358 9 86390

 

FI02012566