Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

13/2019

1 (6)

Kasvatus- ja koulutuslautakunta

 

 

 

 

Asia/7

 

12.11.2019

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 360

Osoitteeseen Capellan puistotie 27 toteutettavan päiväkodin uudisrakennuksen tarveselvityksen hyväksyminen, lausunto hankesuunnitelmasta ja päätös päiväkodin perustamisesta

HEL 2019-005755 T 10 06 00

Päätös

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti

A

hyväksyä osoitteeseen Capellan puistotie 27 toteutettavan päiväkodin uudisrakennuksen tarveselvityksen (liite 1).

B

antaa puoltavan lausunnon osoitteeseen Capellan puistotie 27 toteutettavan päiväkodin uudisrakennuksen hankesuunnitelmasta (liite 2). Lisäksi kasvatus- ja koulutuslautakunta lausuu hankesuunnitelmasta seuraavaa:

Hankesuunnitelma vastaa hyvin kasvatuksen ja koulutuksen toiminnallisia tavoitteita. Tilojen suunnittelussa ja toteutuksessa tulee kuitenkin edelleen työskennellä yhdessä käyttäjätoimialan kanssa. Erityisesti ääneneristykseen ja -vaimennukseen sekä valaistukseen tulee kiinnittää huomiota. Lisäksi tilat ja pintarakenteet tulee suunnitella helposti siivottaviksi, huollettaviksi ja korjattaviksi.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta kiinnittää erityistä huomiota hankkeen kustannusseurannan ja laadunvalvonnan tärkeyteen koko prosessin ajalta. Niillä on suuri vaikutus terveelliseen ja turvalliseen oppimisympäristöön sekä toimialan käyttökustannuksiin. Myös aikataulun pitävyydestä on huolehdittava.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta korostaa, että hankkeen jatkosuunnittelussa ja toteuttamisessa pitää edelleen huomioida henkilöstön ja lasten näkemykset tilojen kehittämisessä.

Hanke on esitelty 4.9.2019 kasvatuksen ja koulutuksen toimialan työsuojelun yhteistoimintahenkilöstölle. Työsuojelun lausunto (liite 3) on otettu huomioon suunnittelussa.

C

perustaa päiväkodin osoitteeseen Capellan puistotie 27, 00580 Helsinki.

Esittelijä

kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja

Liisa Pohjolainen

Lisätiedot

Paula Heikkinen, projektiarkkitehti, puhelin: 31022374

paula.heikkinen(a)hel.fi

Liitteet

1

Lpk_dh Capellan puistotie 27, tarveselvitys 16.10.2019

2

Hankesuunnitelma_lpk Capellan puistotie 27_190617

3

Lpk_dh Capellan puistotie 27, työsuojelun lausunto 4.9.2019

Muutoksenhaku

A ja C

Oikaisuvaatimusohje, kasvatus- ja koulutuslautakunta

B

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Esitysehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto on pyytänyt kasvatus- ja koulutuslautakunnalta lausuntoa 17.6.2019 päivätystä, osoitteeseen Capellan puistotie 27 toteutettavan päiväkodin uudisrakennuksen hankesuunnitelmasta.

Kalasatama on rakentuva alue, jonka myötä alueella tarvitaan lisää päiväkotitiloja. Suunniteltu päiväkotirakennus sijaitsee Kallion peruspiirissä ja se vastaa alueen palvelutarpeisiin. Viimeisimmän väestöennusteen mukaan peruspiirissä 1–6-vuotiaiden lasten väestömäärä kasvaa vuosina 2018–28 noin 1150 lapsella, joista ruotsinkielisiä arvioidaan olevan noin 35. Peruspiirin alue on osa ruotsinkielistä pohjoista varhaiskasvatusaluetta. Peruspiirin lapsimäärän kasvusta suurin osa kohdistuu Kalasataman alueelle.

Rakennettavan päiväkodin lisäksi alueelle on kaavoitettu tontit kahdelle päiväkodille (Sompasaari ja Nihti). Kaavoitus jatkuu siten, että alueen pohjoisosassa (Verkkosaaren pohjoisosa, Hermanninranta ja Kyläsaari) tullaan varautumaan kolmeen päiväkotitonttiin. Lisäksi alueelle on suunnitteilla yksityisiä päiväkoteja. Uudishankkeen valmistuttua on suunniteltu, että vuorohoidon palvelut siirretään Kalasataman alueella sijaitsevasta päiväkoti Pikkutyllistä osoitteeseen Capellan puistotie 27 rakennettavaan päiväkotiin. Tämä parantaa ruotsinkielisten vuorohoitopalveluiden järjestelyjä.

Rakennettavassa päiväkodissa järjestetään varhaiskasvatusta ja esiopetusta 1–6-vuotiaille suomen- ja ruotsinkielisille lapsille. Palvelutarpeeseen saadaan tällä hankkeella noin 330 uutta varhaiskasvatuksen tilapaikkaa, joista noin 246 tulee suomenkieliselle toiminnalle ja noin 84 ruotsinkieliselle toiminnalle. Päiväkotiin toteutetaan tilat myös vuorohoidolle. Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala tulee käyttämään tiloja joustavasti muuttuvan palvelutarpeen mukaan. Uudishankkeen nimet päätetään myöhemmässä vaiheessa.

Suunnitellut tilat tarvitaan kalustettuina käyttöön 1.1.2023 mennessä. Tilojen käyttöönoton myöhästyminen haittaa toiminnan järjestämistä ja voi aiheuttaa lisäkustannuksia toimialalle. Uudishankkeen toteutuksen yhteydessä ei tarvita väistötiloja. Hankkeen kiireellisyydestä ja hankemuodosta johtuen tarveselvityksen hyväksyminen ja lausunto hankesuunnitelmasta esitellään lautakunnalle yhdessä.

Tilaratkaisun tavoitteena on turvallinen, terveellinen, tarkoituksenmukainen ja joustava oppimisympäristö, joka tukee monialaista oppimista, yhteisöllisyyttä sekä yksilön ja ryhmän kokonaisvaltaista hyvinvointia ja kehittymistä. Hankesuunnitelma vastaa kasvatuksen ja koulutuksen toimialan suunnittelutavoitteisiin.

Tilahanke parantaa alueen palveluiden järjestämistä

Varhaiskasvatuspalveluiden tarvetta ja tilapaikkojen riittävyyttä seurataan säännöllisesti alue- ja kaupunkitasolla. Muutosten yhteydessä koko varhaiskasvatusalueen palveluverkkoa tarkastellaan kokonaisuutena. Palveluverkkoa suunnitellaan siten, että perheiden tarpeisiin voidaan vastata mahdollisimman hyvin lähipäiväkotiperiaatteella.

Riittävät palvelutilat tukevat lasten ja nuorten arkea

Uudet tilat mahdollistavat strategian mukaisten suomen- ja ruotsinkielisten lähipalveluiden järjestämisen Kalasataman alueella ja parantavat näin lasten ja perheiden arkea. Turvalliset, terveelliset ja riittävät uudet tilat luovat hyvät edellytykset varhaiskasvatuksen toiminnalle ja vastaavat lähialueen palvelutarpeisiin.

Tilat suunnitellaan esteettömiksi ja kaikille lapsille sopiviksi, lapsen kasvua ja kehitystä tukevaksi oppimisympäristöksi. Päiväkodin toiminnan suunnitteluun osallistetaan lapset ja perheet. Tilat mahdollistavat yhteisöllisyyden lisäämisen alueella. Teknisillä ratkaisuilla edistetään tietoyhteiskunnassa tarvittavien taitojen oppimista ja lisätään teknologian ymmärtämistä ja osaamista Helsingissä.

Tilat mahdollistavat varhaiskasvatussuunnitelman toteuttamisen

Hankkeessa toteutetaan tilat suomen- ja ruotsinkieliselle päiväkodille, jossa pedagogisesti monipuoliset, tarkoituksenmukaisesti mitoitetut ja joustavat tilat edistävät toimintaa ja takaavat lapsille hyvän ympäristön oppia ja kasvaa. Hankkeen yhteydessä toteutetaan tilat ympärivuorokautiselle vuorohoidolle, mikä aiheuttaa vaatimuksia tilasuunnittelulle niissä osissa rakennusta, jossa järjestetään illan ja yön aikainen hoito. Päiväkodille rakennetaan aidattu ulkoilupiha, joka muodostaa sisätilojen kanssa yhtenäisen kokonaisuuden oppimisympäristönä. Tilat suunnitellaan kaupunkitasoisten mitoitusperiaatteiden ja suunnitteluohjeiden mukaan ja ne mahdollistavat varhaiskasvatussuunnitelman tavoitteiden toteuttamisen.

Uusien tilojen vaikutus tila- ja toimintakustannuksiin

Tilat ovat laajuudeltaan 2795 htm². Kustannusarvio on 14,0 milj. euroa. Kaupunkiympäristön toimialan arvioima kokonaisvuokra on 29,86 euroa/m²/kk eli noin 1 001 504 euroa/vuosi.

Toiminnan käynnistämiskustannuksiin kuuluvat mm. ensikertainen kalustaminen, tarvikkeet, varusteet ja laitteet ja siihen varataan noin 340 000 euroa. Luku ei sisällä tietohallinnon käynnistämiskustannuksia. Arvio muuttokustannuksista on noin 45 000 euroa. Vuosittaiset toiminnankustannukset ovat noin 3 541 000 euroa/vuosi.

Aikaisemmat päätökset, osallistaminen ja muu valmistelu

Tarveselvitys on laadittu kaupunkiympäristön sekä kasvatuksen ja koulutuksen toimialojen yhteistyönä.

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto on käsitellyt 27.6.2019 osoitteeseen Capellan puistotie 27 toteutettavan päiväkodin uudisrakennuksen hankesuunnitelmaa.

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan ruotsinkielinen jaosto on käsitellyt 29.10.2019 päiväkodin uudisrakennuksen tarveselvitystä ja samalla esittänyt sen hyväksymistä.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päättää lisätiloista

Helsingin kaupungin hallintosäännön 10 luvun 1 §:n 3 momentin 4 kohdan mukaan kasvatus- ja koulutuslautakunta päättää tilahanketta koskevan tarveselvityksen hyväksymisestä.

Esittelijä

kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja

Liisa Pohjolainen

Lisätiedot

Paula Heikkinen, projektiarkkitehti, puhelin: 31022374

paula.heikkinen(a)hel.fi

Liitteet

1

Lpk_dh Capellan puistotie 27, tarveselvitys 16.10.2019

2

Hankesuunnitelma_lpk Capellan puistotie 27_190617

3

Lpk_dh Capellan puistotie 27, työsuojelun lausunto 4.9.2019

Muutoksenhaku

A ja C

Oikaisuvaatimusohje, kasvatus- ja koulutuslautakunta

B

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätöshistoria

Svenska sektionen vid nämnden för fostran och utbildning 29.10.2019 § 29

HEL 2019-005755 T 10 06 00

Framställning

Svenska sektionen vid nämnden för fostran och utbildning beslutade föreslå för nämnden att behovsutredningen för en nybyggnad för ett daghem på adressen Capellas allé 27 godkänns i enlighet med bilagan.

Föredragande

direktör för den svenska servicehelheten

Niclas Grönholm

Upplysningar

Paula Heikkinen, projektiarkkitehti, telefon: 31022374

paula.heikkinen(a)hel.fi

 

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto 27.06.2019 § 67

HEL 2019-005755 T 10 06 00

Esitys

A

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto esitti kaupunginhallitukselle päiväkoti Capellan puistotie 27:n uudisrakennuksen 17.6.2019 päivätyn hankesuunnitelman hyväksymistä siten, että hankkeen enimmäislaajuus on 3 233 brm² ja hankkeen enimmäishinta on arvonlisäverottomana 14 000 000 euroa huhtikuun 2019 kustannustasossa ehdolla, että kasvatus- ja koulutuslautakunta antaa hankesuunnitelmasta puoltavan lausunnon ja rakennetun omaisuuden hallintapäällikön 14.6.2019 tekemä päätös suunnittelu- ja toteutuskilpailun voittajasta saa lainvoiman.

B

Samalla kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päätti oikeuttaa rakennukset ja yleiset alueet-palvelukokonaisuuden jatkamaan hankkeen suunnittelua odottamatta hankepäätöstä.

Esittelijä

tekninen johtaja

Jaakko Stauffer

Lisätiedot

Juha Aaltonen, projektiarkkitehti, puhelin: 310 21008

juha.aaltonen(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 51300

Töysänkatu 2 D

+358 9 310 8600

0201256-6

FI2922661800003009

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 51

Faksi

 

Alv.nro

kasvatusjakoulutus@hel.fi

www.hel.fi/kasvatusjakoulutus

+358 9 86390

 

FI02012566