Helsingin kaupunki | Pöytäkirja | 12/2019 | 1 (3) |
Kasvatus- ja koulutuslautakunta |
|
| |
|
| Asia/11 | |
| 22.10.2019 |
| |
|
|
| |
|
|
|
§ 340
Yksityisten sopimuskoulujen vuokria ja pieniä perusparannushankkeita koskevat suunnitelmat vuodelle 2020
HEL 2019-010420 T 10 06 01
Päätös
Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti hyväksyä yksityiskoulusopimuksen 5.2. kohdassa tarkoitetun vuokria sekä pieniä perusparannushankkeita koskevan suunnitelman vuoden 2020 osalta esityslistan liitteenä olevien suunnitelmien mukaisesti otettavaksi huomioon osana sopimuksen mukaista korvauslaskelmaa. Yksityiskoulusopimuksen mukaan suunnitelmassa hyväksyttyjä kustannuksia ei voida käyttää muihin käyttötarkoituksiin.
Lisäksi lautakunta päätti oikeuttaa kasvatuksen ja koulutuksen toimialan muuttamaan koulun edellä tarkoitettua hankekohtaista suunnitelmaa koulun esityksen perusteella edellyttäen, että esitys on tehty toimialalle ennen ko. hankkeiden rakennustöiden aloittamista, muutokseen on perusteltu tarve ja että ko. koulun korjaukseen, kunnossapitoon ja pieniin perusparannuksiin suunnitelmassa hyväksyttyä kokonaiseuromäärää ei ylitetä.
Käsittely
Esteelliset: Vesa Korkkula, esteellisyyden syy hallintolain 28.1 § kohta 4.
Esittelijä
kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja
Liisa Pohjolainen
Lisätiedot
Jarkko Heikkilä, taloussuunnittelija, puhelin: 310 86696
jarkko.heikkila(a)hel.fi
Liitteet
1 | 2020 kunnossapito sekä pienet hankkeet ltk |
2 | 2020 tilavuokrat |
Muutoksenhaku
Oikaisuvaatimusohje, kasvatus- ja koulutuslautakunta |
Otteet
Ote | Otteen liitteet |
Yksityiset sopimuskoulut | Esitysteksti |
Päätösehdotus
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Esittelijän perustelut
Helsingin kaupungin ja yksityisten sopimuskoulujen ylläpitäjien kesken tehdyissä sopimuksissa on sovittu, että kaupungin maksamassa korvauksessa otetaan huomioon koulukiinteistön vuokra-, kunnossapito- ja korjauskustannukset kasvatus- ja koulutuslautakunnan hyväksymän suunnitelman mukaisesti.
Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun asetuksen 26 §:n mukaan mm. perusopetuslaissa ja lukiolaissa tarkoitetun toiminnan edellyttämänä perustamishankkeena pidetään sellaista opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 36 §:n 1 momentissa tarkoitettua toimenpidettä, jonka arvioidut kokonaiskustannukset ovat vähintään 400 000 euroa. Kokonaiskustannuksina pidetään hankkeiden arvonlisäverottomia kustannuksia. Näin ollen tätä pienemmät hankkeet luetaan käyttökustannuksiksi ja niihin myönnetään valtionosuutta käyttökustannusten valtionosuuden perusteena olevien opiskelijakohtaisten yksikköhintojen kautta.
Yksityiskoulusopimuksen 5.1. kohdan mukaisesti kaupungin maksaman sopimuskorvauksen suuruutta määrättäessä korvauksen perusteena olevista kustannuksista vähennetään helsinkiläisten oppilaiden osalta yksityiselle opetuksen järjestäjälle valtionosuudesta annetun lainsäädännön perusteella maksettava rahoitus siltä osin kuin se kohdistuu tämän sopimuksen tarkoittamaan kaupungin korvauksen piiriin kuuluvaan toimintaan. Yksityisen sopimuskoulun edellä tarkoitettu rahoitus muodostuu pääosin lukiokoulutukseen maksettavasta yksikköhintarahoituksesta ja perusopetukseen maksettavasta peruspalvelujen valtionosuusjärjestelmän mukaisesta kotikuntakorvausrahoituksesta, jotka sisältävät valtakunnallisissa kustannuspohjissa myös alle 400 000 euron suuruiset perusparannukset.
Koska kaupungin sopimuskorvausta määrättäessä korvauksen perusteena olevista kustannuksista näin ollen vähennetään myös alle 400 000 euron pienet perusparannukset osana koulun saamaa valtionosuuslainsäädännön mukaista rahoitusta, voidaan sopimuskoulua pitää oikeutettuna saamaan myös hyväkseen kaupungin sopimuskorvauksen perusteena olevissa kustannuksissa alle 400 000 euron suuruisten perustamishankkeiden kustannuksia opetuslautakunnan hyväksymän suunnitelman mukaisesti.
Keväällä 2019 sopimuskoulujen antamista perusparannushanke-esityksistä vuodelle 2020 on pienet hankkeet (alle 400 000 euroa) siirretty yhteiselle kunnossapito- ja korjaussuunnitelmat sekä pienet perusparannushankkeet -listalle (liite 1).
Korjaus- ja kunnossapitokustannukset kaupungin kouluihin nähden eivät välttämättä ole vertailukelpoisia. Korjaus- ja kunnossapitoesitysten tarpeellisuutta mietittäessä olisi hyvä, että käytössä olisi tilakeskuksen laatima kuntokartoitus.
Esittelijä
kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja
Liisa Pohjolainen
Lisätiedot
Jarkko Heikkilä, taloussuunnittelija, puhelin: 310 86696
jarkko.heikkila(a)hel.fi
Liitteet
1 | 2020 kunnossapito sekä pienet hankkeet ltk |
2 | 2020 tilavuokrat |
Muutoksenhaku
Oikaisuvaatimusohje, kasvatus- ja koulutuslautakunta |
Otteet
Ote | Otteen liitteet |
Yksityiset sopimuskoulut | Esitysteksti |
.
| ||||
Postiosoite | Käyntiosoite | Puhelin | Y-tunnus | Tilinro |
PL 51300 | Töysänkatu 2 D | +358 9 310 8600 | 0201256-6 | FI2922661800003009 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | Helsinki 51 | Faksi |
| Alv.nro |
kasvatusjakoulutus@hel.fi | www.hel.fi/kasvatusjakoulutus | +358 9 86390 |
| FI02012566 |
|
|