Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

5/2019

1 (3)

Kasvatus- ja koulutuslautakunta

 

 

 

 

Asia/10

 

16.04.2019

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 137

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Tuomas Rantasen toivomusponnesta, joka koskee lasten ja nuorten psykiatrisen hoitoketjun yhteistyötä

HEL 2018-012654 T 00 00 03

Lausunto

Kasvatus- ja koulutuslautakunta antoi seuraavan lausunnon talousarvioaloitteesta HUS:n lasten ja nuorten psykiatrisen hoitoketjun ja kaupungin omien sote-palveluiden ja oppilashuollon yhteistyössä olevien ongelmien ratkaisemiseksi.

Lasten ja nuorten mielenterveyden peruspalveluja ei ole ollut Helsingissä riittävästi. Perheneuvolan palvelut kohdentuvat suurelta osin vanhemmuuden tukemiseen. Opiskeluhuollon palveluissa pääpaino on oppilaiden oppimisen ja hyvinvoinnin tukemisessa. Lasten- ja nuorisopsykiatriaan tehdyistä lähetteistä palautuu takaisin suuri osa. Palautuneissa lähetteissä on muun muassa itsetuhoisia nuoria. Koulun ulkopuolella tarjottavan avun riittämättömyys johtaa siihen, että opiskeluhuollossa ei ole ollut riittävästi resursseja ennaltaehkäisevään työhön.

Opiskeluhuollon yhteistyö sosiaali- ja terveystoimen ja psykiatrisen erikoissairaanhoidon kanssa on kuitenkin runsasta. Varsinkin Lapsi- ja perhepoliittisen muutosohjelman (Lape) myötä yhteistyötä on voitu linjata aiempaa huomattavasti tarkemmin. Myös yhteistyön esteitä on voitu poistaa. Yhteisiä asiakasprosesseja on kuvattu, ja esimerkiksi poissaoloihin puuttumiseen on haettu yhtenäisiä toimintamalleja. Yhteistyö on aiempaan verrattuna melko toimivaa.

Erikoissairaanhoidon kanssa tehtävä yhteistyö toimii erityisen hyvin HYKS varhain- palvelussa, jossa psykiatrian työntekijät tulevat matalalla kynnyksellä kouluille ratkaisemaan ongelmia yhdessä koulun työntekijöiden kanssa. Tätä toimintaa voisi entisestään laajentaa.

Psykiatriassa on perinteisesti noudatettu jaottelua lasten- ja nuorisopsykiatriaan. Tämä jaottelu on jäykkä ja keinotekoinen. Lapsipsykiatriassa aloitettuja hoitosuhteita tulisi voida jatkaa myös kolmentoista ikävuoden jälkeen, ja vastaavasti nuorisopsykiatria voisi ottaa asiakkaakseen myös alle 13 vuoden ikäisiä nuoria, mikäli ongelmat ovat heidän palvelukonseptiinsa paremmin sopivia.

Sosiaali- ja terveystoimessa on arvioitu, että kaupunkiin tarvittaisiin perustason mielenterveyspalveluja tuottava yksikkö, joka voitaisiin perustaa esimerkiksi perhekeskuksen yhteyteen. Tämä suunnitelma on kannatettava, sillä siten varmistettaisiin lasten ja nuorten oikea-aikainen hoitoon pääsy. HUS psykiatrian palveluihin on jonoa, ja sieltä laitetaan ajoittain oppilaita koululle ”jatkohoitoon”, vaikka koulujen työntekijöillä ei ole tällaisia valmiuksia. Myös nuorisoasemalle on jonoa, vaikka sen toimintaan oltiinkin muita osin tyytyväisiä.

Psykiatrian, sosiaali- ja terveystoimen sekä oppilashuollon yhteistyötä on varsinkin viime vuosina kehitetty, ja alan toimijoilla on kasvava yksimielisyys siitä, miten toimimalla palvelujen laatua voidaan parantaa entisestään. On parannettava ja säännöllistettävä yhteistyörakenteita keskeisten hoitotahojen kanssa, jotta katvealueet saadaan poistettua.

Esittelijä

kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja

Liisa Pohjolainen

Lisätiedot

Vesa Nevalainen, oppilashuollon päällikkö, puhelin: 310 86214

vesa.nevalainen(a)hel.fi

Crister Nyberg, opiskelijahuollon päällikkö, puhelin: 310 86659

crister.nyberg(a)hel.fi

Niclas Rönnholm, Ruotsinkielisen perusopetuksen päällikkö, puhelin: 310 86219

niclas.ronnholm(a)hel.fi

Liitteet

1

Rantanen Tuomas, toivomusponsi, Kvsto 28.11.2018

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Lausuntoehdotus

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Kasvatus- ja koulutuslautakunnalta on pyydetty lausuntoa 20.6.2019 mennessä Tuomas Rantasen toivomusponnesta, joka koskee lasten ja nuorten psykiatrisen hoitoketjun yhteistyötä kasvatus- ja koulutuslautakunnalta on pyydetty lausuntoa Tuomas Rantasen toivomusponnesta, joka koskee lasten ja nuorten psykiatrisen hoitoketjun yhteistyötä.

Esittelijä

kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja

Liisa Pohjolainen

Lisätiedot

Vesa Nevalainen, oppilashuollon päällikkö, puhelin: 310 86214

vesa.nevalainen(a)hel.fi

Crister Nyberg, opiskelijahuollon päällikkö, puhelin: 310 86659

crister.nyberg(a)hel.fi

Niclas Rönnholm, Ruotsinkielisen perusopetuksen päällikkö, puhelin: 310 86219

niclas.ronnholm(a)hel.fi

Liitteet

1

Rantanen Tuomas, toivomusponsi, Kvsto 28.11.2018

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

.

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 51300

Töysänkatu 2 D

+358 9 310 8600

0201256-6

FI2922661800003009

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 51

Faksi

 

Alv.nro

kasvatusjakoulutus@hel.fi

www.hel.fi/kasvatusjakoulutus

+358 9 86390

 

FI02012566