Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

4/2019

1 (4)

Kasvatus- ja koulutuslautakunta

 

 

 

 

Asia/12

 

26.03.2019

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 117

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunto kaupunkiympäristön toimialan ympäristöpalveluiden ympäristösuojeluyksikölle Haltialanmetsän luonnonsuojelualueen perustaminen

HEL 2019-000079 T 11 01 04

Lausunto

Kasvatus- ja koulutuslautakunta antoi seuraavan lausunnon Haltialan metsän luonnonsuojelualueen perustamisesta:

Kasvatus- ja koulutuslautakunta puoltaa Haltialanmetsän luonnonsuojelualueen perustamista. Keskuspuiston pohjoisosassa sijaitsevan monipuolisen luontokokonaisuuden suojelu on kaupungin strategian mukaista luonnonsuojeluohjelman toteuttamista ja metsäverkoston vahvistamista sekä tarjoaa päiväkoti-, koulu- ja liikuntaryhmille sekä kerho- ja iltapäivätoiminnalle erinomaisen oppimisen, liikunnan ja virkistyksen retkikohteen.

Lautakunta esittää lisäksi, että alueen opetus- ja liikuntakäytön lisäämiseksi kaikkina vuodenaikoina tulee jatkosuunnittelussa ja hoito-ohjelmassa huomioida selkeästi opastetut luontopolut ja ladut sekä riittävät palvelut alueella. Lisäksi laajempi taustamateriaali alueen luonnosta, viitotetuista reiteistä ja palveluista helpottaisi retkien suunnittelua alueelle.

Alueen sijainti

Pinta-alaltaan 137 hehtaarin suuruiseksi suunniteltu luonnonsuojelualue sijaitsee Keskuspuiston pohjoisosassa Tuomarinkylän kaupunginosassa Haltialan, Niskalan ja Tuomarinkylän kylien alueella. Se rajautuu eteläpuolella Paloheinään, idässä Tuomarinkylän peltoihin, pohjoisessa Haltialan aarnialueeseen, Pitkäkosken lehtoihin ja Vantaanjokeen. Länsipuolelle rakentuu Kuninkaantammen asuinalue.

Suojelualueella paljon virkistystoimintoja

Haltialan metsäalueella on vuodesta 2004 ollut tarkoituksena luoda Pitkäkosken rinnelehdon ja Haltialan aarnialueen väliin mahdollisimman luonnontilaisen kaltainen metsäalue. Luonnonsuojelualueen perustamiseen liittyvät selvitykset on aloitettu vuonna 2012 ja luonnossuojeluohjelman 2008-2017 mukaisesti oli tarkoitus perustaa luonnonsuojelualueet Haltialaan ja Paloheinään. Helsingin uusi luonnonsuojeluohjelma hyväksyttiin ympäristölautakunnassa syyskuussa 2015 ja siinä esitettiin Haltialaan suojelualuetta, jolla sallitaan myös paljon virkistystoimintoja. Suunnittelutyötä toteutetaan luonnonhoidon, kaavoituksen ja liikunnan asiantuntijoiden yhteistyönä.

Haltialan alue on yksi pääkaupunkiseudun tärkeimmistä ulkoilualueista ja sinne tehdään arviolta 2 miljoonaa käyntiä vuosittain.

Asukkaiden osallistaminen

Asukkaille ja sidosryhmille lokakuussa 2016 järjestetyn maastokäynnin lisäksi on työpajojen ja asukasiltojen avulla kerätty eri käyttäjäryhmien tarpeita ja toiveita sekä pohdittu alueen tulevaisuutta luonnonsuojelun ja harrastusmahdollisuuksien näkökulmasta. Myös lähialueen 50 päiväkodeille ja kouluille järjestettiin toukokuussa 2018 nettikysely. Haltianmetsän luonnonsuojelualueen hoito- ja käyttösuunnitelman luonnos esiteltiin avoimessa yleisötilaisuudessa lokakuussa 2018.

Monimuotoinen luonto

Haltialanmetsän luontotyypit ja kasvillisuus ovat monipuolista ja reheviä, pääosa alueen puustosta on kookasta ja iäkästä. Alue on myös riittävän laaja metsäalue monille nisäkäslajeille ja noin viidellekymmenelle lintulajille.

Helposti saavutettava luonnontilainen metsä on innostava ja mielenkiintoinen kohde tutkia ja liikkua eri vuodenaikoina.  Opasteet ohjaavat käyttäjiä pysymään merkityillä reiteillä erityisesti lintujen pesimäaikana ja kosteina kausina. Opastetulla reitillä pysyminen vähentää myös maaston kulumista.

Opetuskäyttöön ja liikkumiseen innostava alue

Haltian alue on erinomainen oppimisen ja liikkumisen retkikohde. Suojelualueella on  yhteensä 4,7 kilometriä opastettuja luontopolkuja, jotka sopivat päiväkotien, koulujen sekä kerho- ja iltapäivätoiminnan oppimiseen, liikuntaan ja virkistykseen. Alueen käyttö tukee kasvatuksen ja koulutuksen strategiaa, jossa koko kaupunki on oppimisen ympäristö ja arjen liikkumista lisätään. Ulkoilun ja lenkkeilyn lisäksi alueella voi suunnistaa, pyöräillä ja hiihtää.

Keväällä 2018 lähikoulujen ja päiväkotien nettikyselyyn vastanneet lähialueen opettajat kertoivat vierailevansa alueella 1-2 kertaa lukuvuonna ja päiväkodin johtajat vielä useammin. Vastausten mukaan suosituimmat retkikohteet olivat Paloheinän ja Pitkäkosken majojen ympäristöt, Pitkäkosken lehdot ja Haltialan kotieläintila. Kyselyn mukaan aluetta käytettäisiin enemmän, jos retkien suunnittelua helpottavaa alueen taustatietoa olisi enemmän.

Suunnitelman vaikutukset

Hoito- ja käyttösuunnitelman toteuttamisella on ekologisten vaikutusten lisäksi sosiaalisia vaikutuksia. Luonnonsuojelun ja virkistyskäytön yhteensovittaminen tarjoaa asukkaille mahdollisuuden ulkoiluun ja liikkumiseen. Päiväkodeille ja kouluille Haltialan luonnonsuojelualue tarjoaa osaltaan monipuolisen ja kiinnostavan oppimisen ja liikkumisen kokemuksen.

Esittelijä

kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja

Liisa Pohjolainen

Lisätiedot

Mauno Kemppi, tilapalvelupäällikkö, puhelin: 310 86860

mauno.kemppi(a)hel.fi

Liitteet

1

Haltialanmetsä kannanottopyyntö (2)

2

1_Haltialanmetsä perustamisesitys

3

Haltialanmetsä hks_28012019 (1)

4

2_Haltialanmetsä kartta (1)

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Lausuntoehdotus

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Kaupunkiympäristön toimialan ympäristöpalveluiden ympäristösuojeluyksikkö on pyytänyt kasvatus- ja koulutuslautakunnalta lausuntoa Haltialan luonnonsuojelualueen perustamisesta 26.3.2019 mennessä.

Esittelijä

kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja

Liisa Pohjolainen

Lisätiedot

Mauno Kemppi, tilapalvelupäällikkö, puhelin: 310 86860

mauno.kemppi(a)hel.fi

Liitteet

1

Haltialanmetsä kannanottopyyntö (2)

2

1_Haltialanmetsä perustamisesitys

3

Haltialanmetsä hks_28012019 (1)

4

2_Haltialanmetsä kartta (1)

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

.

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 51300

Töysänkatu 2 D

+358 9 310 8600

0201256-6

FI2922661800003009

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 51

Faksi

 

Alv.nro

kasvatusjakoulutus@hel.fi

www.hel.fi/kasvatusjakoulutus

+358 9 86390

 

FI02012566