Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

7/2018

1 (1)

Kasvatus- ja koulutuslautakunta

 

 

 

 

Asia/9

 

29.05.2018

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 110

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Aleksi Niskasen ym. aloitteesta koulukuraattorien ja koulupsykologien lisäämiseksi esiopetuksessa

HEL 2018-003212 T 00 00 03

Lausunto

Kasvatus- ja koulutuslautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Oppilas- ja opiskeluhuoltolain 1.8.2014 voimaantulon myötä Helsinkiin perustettiin esiopetuksen vastaavan kuraattorin toimi, joka sijoitettiin silloisen sosiaali- ja terveysviraston lapsiperheiden perhetyöhön. Työ alkoi helmikuussa 2015. Esiopetuksen vastaavan kuraattorin tehtävänä on ennaltaehkäistä ja selvittää lasten ja perheiden ongelmia sosiaalityön keinoin yhteistyössä lasten, vanhempien, esiopetuksen työntekijöiden ja muiden auttamistahojen kanssa.

Toimialamuutoksessa ainoastaan kuraattorin toimi siirtyi kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle. Psykologipalveluiden osalta toiminnan järjestäminen jatkui entisellään neuvolan psykologipalveluissa. Vuoden 2017–2018 aikana on keskusteltu ja arvioitu esiopetuksen oppilashuollon tarpeita sosiaali- ja terveydenhuollon toimialan kanssa.

Esiopetuksen opiskeluhuollon palvelut eivät ole laajuudeltaan ja mitoitukseltaan vastanneet kasvatuksen ja koulutuksen toimialan mitoitusta 800 lasta kuraattoria ja 1000 lasta psykologia kohden. Esiopetus on puolipäiväistä, joten mitoituksen mukainen toiminta tarkoittaisi Helsingissä kolmea psykologin ja neljää kuraattorin vakanssia suomenkielisessä esiopetuksessa sekä yhtä vakanssia ruotsinkielisessä esiopetuksessa. Koska kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla on jo yksi vastaava kuraattori, on lisätarve kolme psykologia ja kolme kuraattoria, sekä ruotsinkieliseen esiopetukseen yksi kuraattori. Yhteensä lisäkulut ovat vuositasolla 360 000 euroa.

Päätöksellä on merkittäviä lapsivaikutuksia, sillä varhainen tuki auttaa ehkäisemään ongelmien pahenemista ja lisää oppimisen edellytyksiä.

Esittelijä

kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja

Liisa Pohjolainen

Lisätiedot

Vesa Nevalainen, oppilashuollon päällikkö, puhelin: 310 86214

vesa.nevalainen(a)hel.fi

Liitteet

1

Aloite

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Lausuntoehdotus

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Kaupunginhallitus on pyytänyt lausuntoa kasvatus- ja koulutuslautakunnalta 26.6. mennessä liitteenä olevasta valtuutettu Aleksi Niskasen ym. valtuustoaloitteesta koulukuraattorien ja koulupsykologien lisäämiseksi Helsingin esiopetuksessa.

Esittelijä

kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja

Liisa Pohjolainen

Lisätiedot

Vesa Nevalainen, oppilashuollon päällikkö, puhelin: 310 86214

vesa.nevalainen(a)hel.fi

Liitteet

1

Aloite

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

.

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 51300

Töysänkatu 2 D

+358 9 310 8600

0201256-6

FI2922661800003009

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 51

Faksi

 

Alv.nro

kasvatusjakoulutus@hel.fi

www.hel.fi/kasvatusjakoulutus

+358 9 86390

 

FI02012566