Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

2/2018

1 (1)

Kasvatus- ja koulutuslautakunta

 

 

 

 

Asia/13

 

13.02.2018

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 33

Stadin ammattiopiston Prinsessantien toimipaikan kolmannen vaiheen peruskorjauksen irtokalusteiden hankinta

HEL 2018-001228 T 02 08 01 00

Päätös

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti, että Stadin ammattiopiston Prinsessantien toimipaikan kolmannen vaiheen peruskorjauksen valmistumisen yhteydessä hankittavat uudet irtokalusteet hankitaan Isku Interior Oy:n, Kinnarps Oy:n, Lekolar Oy:n, Martela Oyj:n, Modeo Oy:n ja TTR Tavara Trading Oy:n tarjousten mukaisin hinnoin ja ehdoin.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti samalla oikeuttaa Stadin ammattiopiston ammatillisen koulutuksen päällikön hyväksymään tätä päätöstä koskevat tilaukset.

Kolmannen vaiheen irtokalusteiden hankinnan kokonaisarvo on noin 237 000 euroa (alv 0 %). Hankinnassa on mukana myös täydennyshankintoja ensimmäisen ja toisen vaiheen osalta. Stadin ammattiopiston Prinsessantien kalusteiden hankintojen kokonaisarvo on yhteensä 760 000 euroa.

Ensimmäisen vaiheen irtokalustehankinnan arvo oli 225 000 euroa ja toisen vaiheen irtokalustehankinnan arvo oli 298 000 euroa (opetustoimen johtajan päätökset § 37, 3.5.2016 ja § 28, 4.4.2017.)

Esittelijä

lukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön johtaja

Arja Kukkonen

Lisätiedot

Marko Aaltonen, toimialarehtori, puhelin: 84701

marko.aaltonen(a)edu.hel.fi

Merja Niukkanen, apulaisrehtori, puhelin: 310 84702

merja.niukkanen(a)hel.fi

 

Liitteet

1

Vertailutaulukko, irtokalusteet

2

minikilpailutus

3

StadinAO, 3-vaihe, irtokalusteluettelo

Muutoksenhaku

Muutoksenhaku hankintapäätökseen, minikilpailutus, kasvatus- ja koulutuslautakunta

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Tarjouksen jättäneet

Muutoksenhaku hankintapäätökseen, minikilpailutus, kasvatus- ja koulutuslautakunta
Liite 1
Liite 2
Liite 3

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Stadin ammattiopiston Prinsessantien toimipaikka on peruskorjauksessa kesään 2018 saakka. Peruskorjauksen myötä kiinteistössä toimivat elintarvike- sekä hotelli-, ravintola- ja cateringalan käytössä olevat tilat kasvavat, koska tekstiili- ja vaatetusalan koulutus siirtyi ennen peruskorjauksen alkua Meritalon toimipaikkaan alkuvuodesta 2015.

Peruskorjaus valmistuu kolmessa vaiheessa, viimeisen vaiheen vastaanotto on toukokuussa 2018. Peruskorjatun kohteen kerrosala on 16 870 kem2, huoneistoala 16 481 hum2, bruttoala 18 220 brm2. Tilaohjelma on mitoitettu 1022 opiskelijan mukaiselle opiskelijamäärälle.

Peruskorjatut tilat kalustetaan sekä vanhoilla, kunnostetuilla kalusteilla että uusilla tämän päivän oppimis- ja työympäristöön soveltuvilla kalusteilla. Ravintola Kokin vanhat asiakaskalusteet kunnostetaan Pakilan työkeskuksessa. Opettajien työtilojen säilytyskalusteina käytetään pääsääntöisesti vanhoja varastoituja kalusteita. Poistetut käyttökuntoiset kalusteet on varastoitu ja niitä on hyödynnetty kasvatuksen ja koulutuksen toimialan eri kohteissa.

Stadin ammattiopisto on minikilpailuttanut pääkaupunkiseudun puitesopimukseen perustuen (sopimuskausi 1.1.2017 - 31.12.2020) Stadin ammattiopiston Prinsessantien toimipaikan peruskorjauksen kolmannen vaiheen irtokalusteet tarjouspyynnöllä 8.12.2017, joka lähetettiin puitesopimustoimittajille sähköisesti. Tarjoukset saatiin määräaikaan 10.1.2018 mennessä seuraavilta toimittajilta: Isku Interior Oy, Kinnarps Oy, Lekolar Oy, Martela Oyj, Modeo Oy, TTR Tavara Trading Oy.  AJ Tuotteet Oy ilmoitti 5.1.2018 sähköpostitse, etteivät jätä tarjousta. Tarjousvertailuun valittiin kaikki saapuneet tarjoukset.

Kalusteilta vaadittavat ominaisuudet oli kirjattu tarjouspyynnön liitteeseen. Valintakriteerinä oli tuotteen hinta 60 % ja laatu 40 %. Jokainen positio vertailtiin erikseen.

Tuotteiden hinta ja laatu pisteytettiin 18.1.2018 sisustusarkkitehdin, apulaisrehtorin, kahden koulutuspäällikön ja tilapalveluiden edustajan kesken. Laatua vertailtaessa käytettiin tarjouspyynnössä esitettyjä kriteerejä. Eniten yhteispisteitä saanut tuote valittiin. Jos hyväksyttyjä tarjouksia oli tuotteen osalta vain yksi, ei vertailua tehty. Tuotteiden, joista ei tullut yhtään tarjousta, hankinta toteutetaan puitesopimuksen ulkopuolisilta toimittajilta kokonaissummaan esitetyllä varauksella.

Valitut tuotteet toimittajineen on esitetty vertailutaulukossa (liite 1).

Hankinta jakautuu toimittajittain seuraavasti:

Isku Interior Oy  

28 157,00 €

Kinnarps Oy

23 510,47 €

Lekolar Oy

3 620,00 €

Martela Oyj

90 942,10 €

Modeo Oy

60 958,00 €

TTR Tavara Trading Oy

24 409,00 €

Varaus

5 403,43 €.

 

Esittelijä

lukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön johtaja

Arja Kukkonen

Lisätiedot

Marko Aaltonen, toimialarehtori, puhelin: 84701

marko.aaltonen(a)edu.hel.fi

Merja Niukkanen, apulaisrehtori, puhelin: 310 84702

merja.niukkanen(a)hel.fi

 

Liitteet

1

Vertailutaulukko, irtokalusteet

2

minikilpailutus

3

StadinAO, 3-vaihe, irtokalusteluettelo

Muutoksenhaku

Muutoksenhaku hankintapäätökseen, minikilpailutus, kasvatus- ja koulutuslautakunta

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Tarjouksen jättäneet

Muutoksenhaku hankintapäätökseen, minikilpailutus, kasvatus- ja koulutuslautakunta
Liite 1
Liite 2
Liite 3

Tiedoksi

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 3000

Töysänkatu 2 D

+358 9 310 8600

0201256-6

FI2922661800003009

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 51

Faksi

 

Alv.nro

kasvatusjakoulutus@hel.fi

 

+358 9 86390

 

FI02012566