Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

2/2018

1 (1)

Kasvatus- ja koulutuslautakunta

 

 

 

 

Asia/9

 

13.02.2018

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 29

Esitys kaupunginhallituksen käytössä olevan määrärahan kohdentamisesta

HEL 2018-000892 T 02 02 00

Esitys

Kasvatus- ja koulutuslautakunta esitti kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallituksen käytössä olevia määrärahoja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen ja alueiden välisen eriytymisen torjumiseen kohdennetaan kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle yhteensä 2 miljoonaa euroa seuraavasti:

1.  Kaupunkistrategian hanke nuorten syrjäytymishaasteen ratkaisemiseen, 1,0 miljoonaa euroa.

2. Inklusiivisen varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen kehittäminen sekä erityisopetuksen kehittäminen lukio- ja ammatillisessa koulutuksessa, 1,0 miljoonaa euroa.

Käsittely

Esittelijä muutti esitystään siten, että esittelijän perusteluista muutettiin määrärahaa käytetään seuraaviin menoeriin -kohta kuulumaan seuraavasti:
- yksittäisten kokeilujen ja pilottien rahoitus: Me-talon ja Me-koulun kehittäminen ja laajentaminen 500 000 euroa
- kodin ja koulun yhteistyön kehittäminen erityisesti vieraskielisten lasten ja nuorten perheiden kanssa 350 000 euroa
- projektipäällikön ja projektikoordinaattorin palkkauskulut 130 000 euroa
- osallistavat työpajat teemoittain, toimijoina henkilöstö, kumppanit ja kaupunkilaiset sekä palvelumuotoilun hyödyntäminen 20 000 euroa.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti asiasta esittelijän muutetun esityksen mukaisesti.

Esittelijä

kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja

Liisa Pohjolainen

Lisätiedot

Tero Vuontisjärvi, talous- ja suunnittelupäällikkö, puhelin: 310 80295

tero.vuontisjarvi(a)hel.fi

Marjo Kyllönen, kehittämispalveluiden päällikkö, puhelin: 310 86208

marjo.kyllonen(a)hel.fi

Liitteet

1

Esityksen tekeminen kaupunginhallitukselle kaupunginhallituksen käytettävissä olevan 5 milj. euron määrärahan käyttökohteista.pdf

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Esitysehdotus

Kasvatus- ja koulutuslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallituksen käytössä olevia määrärahoja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen ja alueiden välisen eriytymisen torjumiseen kohdennetaan kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle yhteensä 2 miljoonaa euroa seuraavasti:

1.  Kaupunkistrategian hanke nuorten syrjäytymishaasteen ratkaisemiseen, 1,0 miljoonaa euroa.

2. Inklusiivisen varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen kehittäminen sekä erityisopetuksen kehittäminen lukio- ja ammatillisessa koulutuksessa, 1,0 miljoonaa euroa.

Esittelijän perustelut

Vuoden 2018 talousarvion hyväksymisen yhteydessä poliittisten ryhmien neuvottelutulokseen sisältyi seuraava kirjaus: ”Vuonna 2018 käyttämättä jääneet Khn käyttövarat (5 milj. euroa) kohdistetaan kaupunkistrategiassa mainittuihin keskeisiin kohteisiin: nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen ja alueiden välisen eriytymisen torjumiseen. Jaetaan toimialojen esitysten pohjalta (sote noin 2 miljoonaa euroa, kasko noin 2 miljoonaa euroa ja kuva noin 1 miljoonaa euroa).”

Esitykset on pyydetty toimialalautakunnilta 13.2.2018 mennessä.

Toimiala on kartoittanut määrärahatarpeita kaupunginhallituksessa linjattuihin käyttötarkoituksiin. Priorisoidut kohteet perusteluineen ovat seuraavat:

1.  Kaupunkistrategian hanke nuorten syrjäytymishaasteen ratkaisemiseen (1,0 miljoonaa euroa)

Määräraha kohdennetaan kaupunkistrategiahankkeeseen systeemisten ratkaisujen löytämiseksi nuorten syrjäytymishaasteeseen. Hanke pureutuu erityisesti ylisukupolviseen syrjäytymiseen sekä vieraskielisten nuorten selkeästi muita suurempaan suhteelliseen osuuteen koulutuksen ja työn ulkopuolella olevista nuorista. Painopiste on ennaltaehkäisevässä toiminnassa.

Syrjäytymishaasteeseen tartutaan yhdessä vahvan kumppanuusverkoston kanssa osallistaen kaupunkilaiset, opiskelijat, lapset ja huoltajat mukaan ratkaisujen löytämiseen. Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala on sopinut kumppanuudesta Me-säätiön kanssa. Me-säätiöllä on osaamista ja näyttöä syrjäytymistematiikan, syrjäytymisen ehkäisemisen toimintamallien sekä teeman vaikuttavuusindikoinnin osalta. Yhdessä tekeminen Me-säätiön kanssa mahdollistaa sujuvan pilotoinnin sekä toimintamallien ketterän skaalaamisen.

Määrärahaa käytetään seuraaviin menoeriin:

        projektipäällikön ja projektikoordinaattorin palkkauskulut

        osaamisen kehittäminen

        vaikuttavuusindikaattorien mallintaminen ja testaaminen

        yksittäisten kokeilujen ja pilottien rahoitus (tarkentuvat hankesuunnitelman  ja vaikuttavuusindikaattoreiden valmistuttua)

        kansainvälinen benchmarking ja verkostoyhteistyö

        digitaalinen työskentelyalusta, jolla osallistetaan  eri toimijoita ja kaupunkilaisia

        viestintä ja mahdolliset markkinointikampanjat

2. Inklusiivisen varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen kehittäminen sekä erityisopetuksen kehittäminen lukio- ja ammatillisessa koulutuksessa (1,0 miljoonaa euroa):

Kokonaisuus muodostuu viidestä alakohdasta seuraavasti:

2.1. Opetus- ja kasvatustyössä noudatetaan inkluusion periaatetta. Toiminta on esteetöntä ja mahdollistaa kaikkien oppilaiden hyvän kasvun ja oppimisen.

a. Varhaiskasvatuksessa kehitetään moniammatillisia toimintarakenteita ja vahvistetaan henkilöstön osaamista alueilla, jossa lapsen näkökannalta on riskejä/haasteita inklusiivisen periaatteen toteutumisessa (esteettömyys ja tasa-arvoiset edellytykset hyvään kasvuun sekä oppimiseen), mm. heikko sosioekonominen tausta, alhainen osallistumisaste varhaiskasvatukseen, suomen kielen taito.

b. Perusopetuksessa kehitetään inklusiivisen koulun toimintarakenteita siten, että mahdollisimman moni oppilas opiskelee lähikoulussaan ja saa siellä tarvitsemansa tuen. Kehittämiseen valitaan mukaan pilottikouluja, jotka ottavat omaan lähikouluun kaikki alueella asuvat oppilaat tuen tarpeesta riippumatta. Koulut kehittävät joustavia, esteettömiä ja monimuotoisia toimintatapoja oppilaan tukemiseksi omassa lähikoulussa. Pilottikoulut saavat koulutusta ja aikaa kehittämisseminaareihin oman toiminnan kehittämiseen. Pilottikoulujen tehtävänä on tuottaa mallinnuksia inklusiivisen koulun toimintatavoiksi. Kehitettävät toimintamallit tulee olla siirrettävissä toisiin kouluihin.

c. Inklusiivisen perusopetuksen kannalta keskeistä on nivel esiopetuksesta perusopetukseen, siellä se miten tukea tarvitsevia lapsia ohjataan lähipalvelun piiriin. Kehitetään rakenteita ja toimintatapoja, jotka vahvistavat inklusiivisen koulun toteutumista esi- ja perusopetuksen nivelvaiheessa.

2.2 Erityisopetuksen kehittäminen ammatillisessa koulutuksessa siten, että se vastaa ammatillisen koulutuksen reformin tuomia uusia toimintatapoja ja rakenteita. Opiskeluhuoltopalvelujen laajeneminen aikuisille perustutkintoa suorittaville ja oppisopimusopiskelijoille edellyttää myös tukimuotojen kokonaisvaltaista uudistamista.

a. Laaditaan suunnitelma erityisopetuksen toteuttamisesta ammatillisessa koulutuksessa, jossa kuvataan malli tukimuotojen toteuttamisesta. Malli sisältää kuvauksen erityisopetuksen ja tukitoimien järjestämisestä siirtymävaiheessa ammatillisiin opintoihin, henkilökohtaisten suunnitelmien tekemisessä ja koko opintojen ajalla niin oppilaitoksessa kuin työpaikalla tapahtuvassa oppimisessa.

b. Uudistetaan ammatillisen koulutuksen tukimuodot.

2.3. Uudistuvaan lukiolakiin tulee velvoite järjestää opiskelijalle erityisopetusta ja muuta oppimisen tukea hänen yksilöllisten tarpeidensa mukaisesti. Erityisopetuksen järjestämisen ja sisällön kehittäminen vastaamaan opiskelijoiden tarpeisiin, edellyttää kouluttautumista ja suunnittelua yhdessä erityisopetuksen asiantuntijoiden, opiskelijoiden, opetushenkilöstön ja perusopetuksen asiantuntijoiden kanssa.

2.4 Luodaan alueellinen työpari/ tiimimalli, jolla vahvistetaan alueellisesti henkilöstön osaamista syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Toteutetaan neuropsykiatrinen valmennuskoulutusta varhaiskasvatuksessa erityislastentarhanopettajille ja perusopetuksessa laaja-alaisille erityisopettajille.

2.5 Vahvistetaan henkilöstön osaamista syrjintään/rasismiin puuttumisessa. Toteutetaan mm. Minun silmin – sinun silmin ohjelmaa.

Kohtien 2.1-2.3 kustannusarvio on 480 000 euroa, kohdan 2.4. noin 420 000 euroa ja kohdan 2.5. noin 100 000 euroa, eli yhteensä noin 1,0 miljoonaa euroa.

Esittelijä

kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja

Liisa Pohjolainen

Lisätiedot

Tero Vuontisjärvi, talous- ja suunnittelupäällikkö, puhelin: 310 80295

tero.vuontisjarvi(a)hel.fi

Marjo Kyllönen, kehittämispalveluiden päällikkö, puhelin: 310 86208

marjo.kyllonen(a)hel.fi

Liitteet

1

Esityksen tekeminen kaupunginhallitukselle kaupunginhallituksen käytettävissä olevan 5 milj. euron määrärahan käyttökohteista.pdf

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

.

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 3000

Töysänkatu 2 D

+358 9 310 8600

0201256-6

FI2922661800003009

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 51

Faksi

 

Alv.nro

kasvatusjakoulutus@hel.fi

www.hel.fi/kasvatusjakoulutus

+358 9 86390

 

FI02012566