Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

4/2020

1 (6)

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto

 

 

 

 

Asia/9

 

03.11.2020

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 50

Kruunuvuorenrantaan perustetun koulun nimi ja toimipaikka sekä uuden koulun ja Laajasalon peruskoulun 7–9 luokkien oppilaaksiottoalue 1.8.2021 alkaen

HEL 2020-010584 T 12 00 01

Päätös

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto päätti, että

A

uuden Kruunuvuorenrantaan tulevan peruskoulun nimi on Kruunuvuorenrannan peruskoulu ja koulu aloittaa toimintansa vuosiluokilla 7–9.

B

uuden peruskoulun 7–9 luokkien oppilaaksiottoalue on alla olevan selostuksen ja karttaliitteen mukainen:

Uuden koulun oppilaaksiottoalueen raja kulkee idässä Vuorilahden luonnonsuojelualueelta kohti pohjoista Suomensuon puistoalueen halki ja nousee kohti Svanströminkujaa siten, että Svanströminkujan parittomat numerot Svantsröminkuja 5 saakka kuuluvat alueeseen. Svanströminkujalta raja jatkuu Gunillantielle. Gunillantieltä raja kääntyy Reiherintielle ja kulkee Koirasaarentielle saakka siten, että parittomat talonumerot ja kuuluvat uuden perustettavan koulun oppilaaksiottoalueeseen. Raja jatkuu Koirasaarentien yli Henrik Borgströmin tielle ja kääntyy Henrik Borgströmin tie 4 jälkeen Henrik Borgströmin puistoon. Raja kulkee puiston läpi kohti Kaitalahtea siten, että Föglönkuja ja Rosalankuja kuuluvat uuden perustettavan koulun alueeseen. Raja kääntyy etelään puistossa ja kulkee siten, että Päätie ja Kuilukaari eivät kuulu alueeseen. Hopeakaivoksentie numeroihin 26 ja 39 saakka ei kuulu alueeseen, mutta numerot 40 ja 38 kuuluvat. Raja kulkee Kaitalahden eteläpäästä Haakoninlahden laiturin kohdalta Haakoninlahdelle (liite 1).

Edellä kuvattu alue rajataan pois Laajasalon peruskoulun nykyisestä 7–9 luokkien oppilaaksiottoalueesta. Muilta osin Laajasalon peruskoulun oppilaaksiottoalueeseen ei tule nyt muutoksia.

C

Kruunuvuorenrantaan perustetun uuden koulun väliaikaiset toimipaikat ovat Jurmonkuja 1, 00590 Helsinki ja Gunillankuja 3, 00870 Helsinki.

Esittelijä

perusopetusjohtaja

Outi Salo

Lisätiedot

Mia Honkanen, erityissuunnittelija, puhelin: 310 86227

mia.j.honkanen(a)hel.fi

Taina Tervonen, perusopetuksen aluepäällikkö, puhelin: 310 83013

taina.tervonen(a)hel.fi

Liitteet

1

Kartta oppilaaksiottoalue 1.8.2021 alkaen

Muutoksenhaku

A, B, C

Oikaisuvaatimusohje, kasvatus- ja koulutuslautakunta

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Laajasalon peruspiiriin Kruunuvuorenrannan alueelle on perustettu uusi koulu (kasvatus- ja koulutuslautakunta 22.9.2020 § 241).

Koulun nimi

Kruunuvuorenrantaan tulevan yhtenäisen peruskoulun nimeksi esitetään Kruunuvuorenrannan peruskoulua. Koulu sijaitsee Kruunuvuorenrannan alueella ja on Kruunuvuorenrannassa asuvien lasten lähikoulu.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala pyysi Tahvonlahden ala-asteen koulun johtokunnalta ehdotusta koulun nimeksi. Johtokuntaa pyydettiin kuulemaan oppilaita. Koulun nimeksi ehdotettiin Kruunuvuorenrannan peruskoulua, Varisluodon peruskoulua ja Hopeakaivoksen peruskoulua. Kruunuvuorenrannan peruskoulu nimi sai eniten kannatusta asukkailta Kerrokantasi -palvelussa.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala pyysi kaupunkiympäristön nimistötoimikunnalta lausuntopyynnön kahdesta vaihtoehdosta Kruunuvuorenrannan koulu ja Varisluodon koulu. Annetuista vaihtoehdoista nimistötoimikunta suosittelee nimeksi Kruunuvuorenrannan peruskoulu, sillä virallisen alueennimen sisältävänä laajempana käsitteenä se on erittäin toimiva. Varisluoto on pieni alue Kruunuvuorenrannassa eikä kovin tunnettu nimi.

Koulun oppilaaksiottoalue

Laajasalon peruskoulun oppilaaksiottoalue muuttuu 7–9 luokkien osalta, kun  Kruunuvuorenrannassa aloittaa toimintansa uusi peruskoulu 1.8.2021 alkaen. Tällä hetkellä Tahvonlahden ala-asteen koulun oppilaaksiottoalueen koulupolku 7. luokalta alkaen jatkuu Laajasalon peruskouluun. Tahvonlahden ala-asteen koulun 6. luokkalaiset jatkaisivat uudessa peruskoulussa 7. luokalle syksystä 2021 alkaen Kruunuvuorenrannan uuteen kouluun Laajasalon peruskoulun sijaan.

Kruunuvuorenrantaan perustetun koulun oppilaaksiottoalueeksi vuosiluokille 7–9 esitetään nykyistä Tahvonlahden ala-asteen koulun oppilaaksiottoaluetta. Tahvonlahden ala-asteen koulun oppilaaksiottoalueeseen ei ehdoteta nyt muutosta. Laajasalon peruskoulussa jo aloittaneet oppilaat jatkavat edelleen Laajasalon peruskoulussa.

Uuteen toimintansa aloittavaan peruskouluun oppilaat tulevat esitetyltä oppilaksiottoalueelta porrastetusti siten, että lukuvuonna 2021–2022 koulussa on 7. luokka, lukuvuonna 2022–2023 luokat 7–8 ja lukuvuonna 2023–2024 luokat 7–9. Ennen kuin uudessa perustettavassa koulussa on ko. luokka-astetta, oppilaaksiottoalueella asuvien lasten lähikoulu on 8–9 luokkien osalta Laajasalon peruskoulu.

Koulun toimipaikka

Uusi koulu toimii väliaikaisesti osoitteissa Jurmonkuja 1, 00590 Helsinki ja Gunillankuja 3, 00870 Helsinki.  Uusi koulu käyttää Tahvonlahden ala-asteen koulun kanssa samoja tiloja Gunillantien 12 rakennuksen perusparannuksen ja laajennuksen ajan. Tilat ovat lukuvuoden 2020–2021 alusta Tahvonlahden ala-asteen koulun väistö- ja lisätiloina vuoteen 2022 kunnes koulun perusparannus ja laajennus valmistuvat. Kruunuvuorenrannan uusi koulurakennus valmistuu tämän hetken investointiohjelman mukaan vuonna 2025. Koulu suunnitellaan noin 700:lle oppilaalle.

Vaikutusten arviointi

Laajasalon peruskoulun ja Tahvonlahden ala-asteen oppilaaksiottoalueella 7–15-vuotiaiden määrä on kasvanut ja kasvaa edelleen (väestöennuste oheismateriaalina). Uuden koulun perustamisella taataan tilat kasvavalle oppilasmäärälle.

Uuden koulun oppilaaksiottoalue parantaa Kruunuvuorenrannan alueen koulupalvelujen saavutettavuutta, lähikouluperiaatteen sekä tasa-arvoisten koulutusmahdollisuuksien toteutumista alueella. Oppilaaksiottoalueiden avulla ohjataan oppilasmääriä, mikä parantaa koulurakennusten tarkoituksenmukaista tilankäyttöä.

Osallistaminen

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala pyysi Tahvonlahden ala-asteen koulun johtokunnalta ehdotusta koulun nimeksi. Johtokuntaa on pyydetty kuulemaan oppilaita ehdotusta antaessaan. Oppilaat ehdottivat nimeksi kahta vaihtoehtoa, Kruunuvuorenrannan peruskoulua ja Varisluodon peruskoulua. Koulun johtokunta esitti koulun nimeksi oppilaiden äänestämää Varsiluodon peruskoulua sekä esitti oman ehdotuksen Hopeakaivoksen peruskoulu. Kerrokantasi -palvelussa asukkaat osallistuivat ehdottamalla nimeä koululle 14.–24.9.2020 välisenä aikana. Kruunuvuorenrannan peruskoulu nimi sai eniten kannatusta. Kommentit ovat luettavissa:

Kerrokantasi- palvelu

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala pyysi kaupunkiympäristön nimistötoimikunnalta lausuntopyynnön kahdesta vaihtoehdosta Kruunuvuorenrannan koulu ja Varisluodon koulu. Annetuista vaihtoehdoista nimistötoimikunta suosittelee Kruunuvuorenrannan peruskoulun nimeä, sillä virallisen alueennimen sisältävänä laajempana käsitteenä se on erittäin toimiva. Varisluoto on pieni alue Kruunuvuorenrannassa eikä kovin tunnettu nimi.

Laajasalon peruskoulun johtokunnalta ja Tahvonlahden ala-asteen koulun johtokunnalta pyydettiin lausunnot uuden koulun oppilaaksiottoalueesta. Johtokunnat olivat lausuntoa antaessaan kuulleet koulujen oppilaskuntia.

Asukkailla oli mahdollisuus kommentoida oppilaaksiottoalueen ehdotusta Kerrokantasi -palvelussa ajalla 14.–24.9.2020. Kommentit ovat luettavissa:

Kerrokantasi -palvelu

Lausunnoissa koulujen johtokunnat sekä oppilaskunnat puoltavat esitettyä oppilaaksiottoalueen muutosta. Kerrokantasi -palvelussa asukkailta tulleen palautteen perusteella alueen asukkaat ovat tyytyväisä ehdotukseen.

Uuden koulun oppilaaksiottoaluetta on käsitelty Tahvonlahden ala-asteen koulun ja Laajasalon peruskoulun henkilöstön kanssa yhteistoiminnallisesti 30.9.2020.

Päätösprosessi

Helsingin kaupungin koulujen palveluverkon tarkastelu pohjautuu koulutuspoliittisiin linjauksiin (kaupunginhallitus 30.3.2015 § 339) sekä Helsingin kaupunkistrategiaan 2017–2021.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti perustaa 22.9.2020 § 241 Kruunuvuorenrantaan uuden peruskoulun 1.8.2021 alkaen.

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan jaostojen tehtävänä on oman kieliryhmänsä osalta päättää koulujen ja oppilaitosten nimistä ja toimipaikoista sekä perusopetuslain mukaisen opetuksen koulukohtaisesta järjestämisestä ja mitoituksesta (hallintosääntö 15 luku 2 §).

Esittelijä

perusopetusjohtaja

Outi Salo

Lisätiedot

Mia Honkanen, erityissuunnittelija, puhelin: 310 86227

mia.j.honkanen(a)hel.fi

Taina Tervonen, perusopetuksen aluepäällikkö, puhelin: 310 83013

taina.tervonen(a)hel.fi

Liitteet

1

Kartta oppilaaksiottoalue 1.8.2021 alkaen

Oheismateriaali

1

Väestöennuste

2

Lausuntopyyntö Tahvonlahden ala-asteen koulun johtokunnalle

3

Lausuntopyyntö Laajasalon peruskoulun johtokunnalle

4

Tahvonlahden ala-asteen koulun johtokunnan lausunto

5

Laajasalon peruskoulun johtokunnan ote lausunnosta

Muutoksenhaku

A, B, C

Oikaisuvaatimusohje, kasvatus- ja koulutuslautakunta

Tiedoksi

Koulujen rehtorit

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Päätöshistoria

Nimistötoimikunta 07.10.2020 § 47

HEL 2020-010584 T 12 00 01

 

Nimistötoimikunta antoi kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle seuraavan lausunnon kahdesta esitetystä nimivaihtoehdosta:

1. vaihtoehto, Kruunuvuorenrannan peruskoulu:

Nimistötoimikunta toteaa, että ehdotettu Kruunuvuorenrannan peruskoulun nimi on hyvin luonteva, paikantava ja yksiselitteinen. Kruunuvuorenrannan peruskoulun nimeä on jossain määrin käytetty hankkeen rakennusvaiheen työnimenä, joten se on jo osittain alkanut vakiintua käyttöön. Lisäksi koulun oppilaaksiottoalue kattaa pääosin Kruunuvuorenrannan osa-alueen. Kotimaisten kielten keskuksen julkista nimistöä koskevan ohjeen mukaan palveluiden niminä parhaita ovat kohteestaan kertovat nimet, joissa alkuosa ilmaisee sijaintia ja loppuosa määrittää, millaisesta palvelusta tai paikasta on kyse.

2. vaihtoehto, Varisluodon peruskoulu:

Nimistötoimikunta suhtautuu positiivisesti siihen, että ehdotettu Varisluodon peruskoulun nimi tukeutuu vanhaan paikalliseen, käytössä olevaan nimistöön (Varisluoto, Varisluodonkari, Varisluodonlahti, Varisluodonkatu). Saaren alkuperäinen ruotsinkielinen nimi Kråkholm ~ Kråkholmen on esiintynyt ainakin jo 1770-luvun kartoissa. Saari ei kuitenkaan ole kovin laajalti tunnettu.

Annetuista vaihtoehdoista nimistötoimikunta suosittelee Kruunuvuorenrannan peruskoulun nimeä, sillä virallisen alueennimen sisältävänä laajempana käsitteenä se on erittäin toimiva. Useimmat kaakkoisen alueen koulut on nimetty joko kaupunginosan tai osa-alueen mukaan (Herttoniemenrannan ala-asteen koulu, Kulosaaren ala-asteen koulu, Laajasalon peruskoulu, Roihuvuoren ala-asteen koulu, Santahaminan ala-asteen koulu) tai alueen muun vakiintuneen nimistön mukaan (Poikkilaakson ala-asteen koulu, Porolahden peruskoulu, Tahvonlahden ala-asteen koulu).

Nimistötoimikunta päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.

 

Lisätiedot

Johanna Lehtonen, nimistönsuunnittelija, puhelin: 310 37386

johanna.lehtonen(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 51300

Töysänkatu 2 D

+358 9 310 8600

0201256-6

FI2922661800003009

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 51

Faksi

 

Alv.nro

kasvatusjakoulutus@hel.fi

www.hel.fi/kasvatusjakoulutus

 

 

FI02012566