Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

3/2018

1 (1)

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto

 

 

 

 

Asia/3

 

20.03.2018

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 12

Suomenkielisen lisäopetuksen järjestäminen lukuvuonna 2018-2019

HEL 2018-002139 T 12 01 01

Päätös

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto päätti, että lukuvuonna 2018–2019 lisäopetuksen aloituspaikkoja varataan enintään 150 nuorelle kuuteen (6) ryhmään Helsingin kaupungin peruskouluissa ja Stadin ammattiopistossa. Lisäopetusta järjestetään seuraavissa kouluissa ja oppilaitoksissa:

Pasilan peruskoulu (1 ryhmä)

Käpylän peruskoulu (1 ryhmä)

Myllypuron peruskoulu (1ryhmä)

Stadin ammattiopisto (3 ryhmää)

Lisäksi kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto päätti myöntää Stadin ammattiopiston rehtorille oikeuden tarvittaessa perustaa kaksi lisäopetusryhmää lisää.

Käsittely

Esittelijä muutti ehdotustaan siten, että päätösehdotuksen viimeinen kappale kuuluu seuraavasti: Lisäksi kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto päättää myöntää Stadin ammattiopiston rehtorille oikeuden tarvittaessa perustaa kaksi lisäopetusryhmää lisää.

Esittelijä

vs. kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja

Satu Järvenkallas

Lisätiedot

Tuulia Tikkanen, opetuskonsultti, puhelin: 310 88047

tuulia.tikkanen(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje, kasvatus- ja koulutuslautakunta

Päätösehdotus

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto päättää, että lukuvuonna 2018–2019 lisäopetuksen aloituspaikkoja varataan enintään 150 nuorelle kuuteen (6) ryhmään Helsingin kaupungin peruskouluissa ja Stadin ammattiopistossa. Lisäopetusta järjestetään seuraavissa kouluissa ja oppilaitoksissa:

Pasilan peruskoulu (1 ryhmä)

Käpylän peruskoulu (1 ryhmä)

Myllypuron peruskoulu (1ryhmä)

Stadin ammattiopisto (3 ryhmää)

Lisäksi kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto päättää myöntää Stadin ammattiopiston rehtorille oikeuden tarvittaessa perustaa yhden lisäopetusryhmän lisää ja perusopetusjohtajalle oikeuden olla käynnistämättä yhtä lisäopetuksen ryhmää peruskoulussa.

Esittelijän perustelut

Kunta voi järjestää perusopetuksen oppimäärän suorittaneille nuorille perusopetuslain mukaista yhden lukuvuoden kestävää lisäopetusta. Lisäopetukseen voidaan ottaa opiskelijaksi helsinkiläinen nuori, joka on saanut peruskoulun päättötodistuksen samana tai edellisenä vuonna. Hallintosäännön 15 luvun 2 §:n 2 momentin mukaan kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto päättää perusopetuksen koulukohtaisesta sekä lukio ja ammatillisen koulutuksen oppilaitoskohtaisesta järjestämisestä ja mitoituksesta.

Lisäopetus kestää yhden (1) lukuvuoden ja sen laajuus on vähintään 1100 tuntia. Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto hyväksyi 21.6.2016 (§ 58) Helsingin kaupungin suomenkielisen lisäopetuksen kuntakohtaisen opetussuunnitelman. Lisäopetus jatkaa perusopetuksen opetus- ja kasvatustehtävää. Opetuksen lähtökohtana ovat perusopetuksen opetussuunnitelman tavoitteet ja sisällöt.

Helsingin kaupungin lisäopetukseen hakeutui keväällä 2017 Opintopolun kautta 357 nuorta. Näistä hakuehdot täyttäviä oli 297 nuorta. Hakuehdot täyttävistä hakijoista opiskelupaikan otti vastaan 119 nuorta. Opiskelijavalintojen käynnistyttyä suurin osa hakijoista siirtyy muihin koulutusvaihtoehtoihin, mikä selittää hakeneiden ja opiskelupaikan vastaanottaneiden määrien eroa. Hakeneiden ja opiskelupaikan vastaanottaneiden määrät vastaavat aikaisempien vuosien tilanteita.

Lapsivaikutusten arviointi

Helsingin lisäopetuksella on merkittäviä lapsivaikutuksia tarjotessaan aloituspaikan peruskoulunsa päättäneille nuorille, jotka eivät ole saaneet jatko-opintopaikkaa kevään yhteishaussa. Lisäopetuksen keskeisenä tavoitteena on nuoren uravalintaan ja jatko-opintoihin liittyvien edellytysten kehittäminen ja tukeminen sekä nuoren elämänhallintataitojen vahvistaminen yhden lukuvuoden aikana. Opiskelija voi myös korottaa perusopetuksen päättötodistuksen arvosanoja ja siten parantaa mahdollisuuksia jatko-opinnoissa. Lisäopetuksella ehkäistään syrjäytymistä, kun kaikille hakuehdot täyttäville helsinkiläisille nuorille tarjotaan mahdollisuus koulutukseen välivuoden sijaan.

Esittelijä

kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja

Liisa Pohjolainen

Lisätiedot

Tuulia Tikkanen, opetuskonsultti, puhelin: 310 88047

tuulia.tikkanen(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje, kasvatus- ja koulutuslautakunta

Tiedoksi

Lisäopetusryhmien koulut

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 51300

Töysänkatu 2 D

+358 9 310 8600

0201256-6

FI2922661800003009

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 51

Faksi

 

Alv.nro

kasvatusjakoulutus@hel.fi

www.hel.fi/kasvatusjakoulutus

+358 9 86390

 

FI02012566