Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

2/2016

1 (1)

Eläintarhan johtokunta

 

 

 

 

Etj/7

 

21.01.2016

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 10

Korkeasaaren eläintarhan tulosbudjetin 2016 hyväksyminen

HEL 2015-014099 T 02 02 00

Päätös

Eläintarhan johtokunta päätti hyväksyä Korkeasaaren eläintarhan vuoden 2016 tulosbudjetin liitteen 1 mukaisena sekä merkitä tiedoksi liitteenä 2 olevat kaupunginhallituksen hyväksymät vuoden 2016 talousarvion noudattamisohjeet.

Kaupunginvaltuusto vahvisti 2.12.2015 Helsingin kaupungin talousarvion vuodeksi 2016.

Korkeasaaren eläintarhan talousarvion käyttömenojen loppusummaksi vahvistettiin 8 136 000 euroa. Tuloiksi vahvistettiin 4 555 000 euroa. Toimintakate on -3 581 000, joka on sama kuin vuonna 2015.

Vuoden 2016 talousarvion noudattamisohjeiden mukaan tarkistetun tulosbudjetin hyväksyy eläintarhan johtokunta.

Vuoden 2016 talousarvion noudattamisohjeet

Kaupunginhallitus on 7.12.2015 hyväksynyt vuoden 2016 talousarvion noudattamisohjeet kaupungin kaikille lauta- ja johtokunnille sekä virastoille ja liikelaitoksille. Ohjeet ovat liitteenä 2.

Noudattamisohjeissa todetaan mm., että talousarvio on toiminnan lähtökohtana ja lauta- ja johtokunnilta sekä virastoilta ja liikelaitoksilta edellytetään taloudellisen kehityksen seuraamista ja tarvittaessa valmiutta sopeuttaa toimintansa muuttuvissa tilanteissa talousarvion mukaiseksi. Lisäksi noudattamisohjeissa mm. todetaan, että virastoilla on käytössään talousarvion mukaiset määrärahat, joiden puitteissa on toteutettava työehtosopimusten mukaiset palkankorotukset.

Käyttömenot

Johtokunnan vuoden 2016 talousarvioehdotukseen kaupunginvaltuuston teki muutoksen ja tuloja lisättiin 22 000 eurolla ja menoja 22 000 eurolla.

Liikelaitoksena Työterveys Helsinki laskuttaa virastoja ja liikelaitoksia tuotettujen palveluiden bruttohinnanperusteella. Liikelaitosmallissa Työterveyskeskus Helsinki ei hae Kela-korvausta kuten aikaisemmin ja vähennä korvausta vastaavaa osuutta virastokohtaisista laskuista. Korvauksen
hakee ja saa 1.1.2016 lähtien kaupunginkanslia ja korvausta vastaavat tulot kirjataan virastojen tuloksi. Arvioitu vuosittainen Kela-korvauksen osuus on lisätty virastojen vuoden 2016 talousarvioihin toimintamenoihin ja toimintatuloihin.

Käsittely

Sanna Hellström: Esittelijä muuttaa esitystään liitteen 1 osalta. Lisätään korjattu liite 1.

Esittelijä

eläintarhan johtaja

Sanna Hellström

Lisätiedot

Päivi Hinkkanen, taloussuunnittelija, puhelin: +358931037873

paivi.hinkkanen(a)hel.fi

Liitteet

1

Zoojk_TUBU_Zoo_2016_esittelijän_zoojkn_kokouksessa_muuttama_versio_21.1.2016.pdf

2

Talousarvion noudattamisohjeet 2016.pdf

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätösehdotus

Eläintarhan johtokunta päättää hyväksyä Korkeasaaren eläintarhan vuoden 2016 tulosbudjetin liitteen 1 mukaisena sekä merkitä tiedoksi liitteenä 2 olevat kaupunginhallituksen hyväksymät vuoden 2016 talousarvion noudattamisohjeet.

Kaupunginvaltuusto vahvisti 2.12.2015 Helsingin kaupungin talousarvion vuodeksi 2016.

Korkeasaaren eläintarhan talousarvion käyttömenojen loppusummaksi vahvistettiin 8 136 000 euroa. Tuloiksi vahvistettiin 4 555 000 euroa. Toimintakate on -3 581 000, joka on sama kuin vuonna 2015.

Vuoden 2016 talousarvion noudattamisohjeiden mukaan tarkistetun tulosbudjetin hyväksyy eläintarhan johtokunta.

Vuoden 2016 talousarvion noudattamisohjeet

Kaupunginhallitus on 7.12.2015 hyväksynyt vuoden 2016 talousarvion noudattamisohjeet kaupungin kaikille lauta- ja johtokunnille sekä virastoille ja liikelaitoksille. Ohjeet ovat liitteenä 2.

Noudattamisohjeissa todetaan mm., että talousarvio on toiminnan lähtökohtana ja lauta- ja johtokunnilta sekä virastoilta ja liikelaitoksilta edellytetään taloudellisen kehityksen seuraamista ja tarvittaessa valmiutta sopeuttaa toimintansa muuttuvissa tilanteissa talousarvion mukaiseksi. Lisäksi noudattamisohjeissa mm. todetaan, että virastoilla on käytössään talousarvion mukaiset määrärahat, joiden puitteissa on toteutettava työehtosopimusten mukaiset palkankorotukset.

Käyttömenot

Johtokunnan vuoden 2016 talousarvioehdotukseen kaupunginvaltuuston teki muutoksen ja tuloja lisättiin 22 000 eurolla ja menoja 22 000 eurolla.

Liikelaitoksena Työterveys Helsinki laskuttaa virastoja ja liikelaitoksia tuotettujen palveluiden bruttohinnanperusteella. Liikelaitosmallissa Työterveyskeskus Helsinki ei hae Kela-korvausta kuten aikaisemmin ja vähennä korvausta vastaavaa osuutta virastokohtaisista laskuista. Korvauksen
hakee ja saa 1.1.2016 lähtien kaupunginkanslia ja korvausta vastaavat tulot kirjataan virastojen tuloksi. Arvioitu vuosittainen Kela-korvauksen osuus on lisätty virastojen vuoden 2016 talousarvioihin toimintamenoihin ja toimintatuloihin.

Esittelijän perustelut

Talousarvion noudattamisohjeissa todetaan myös, että toimintavuotta koskevat suunnitelmat on tarkistettava vastaamaan talousarviossa hyväksyttyjä määrärahoja ja tuloarvioita. Tulosbudjetti sisältää viraston tai liikelaitoksen tulostavoitteet ja niiden saavuttamiseksi tarvittavat toimenpiteet ja vaadittavat resurssit sekä toimenpiteistä kertyvät tulot ja aiheutuvat kustannukset. Suunnitelmia tarkistettaessa on
varmistettava, että sitovat tulostavoitteet ja toiminnalliset tavoitteet saavutetaan käytettävissä olevin määrärahoin.

Korkeasaaren eläintarhan talousarvioon vuodelle 2016 kirjattu sitova tavoite on aukiolotuntien määrä (2 793 aukiolotuntia), ei-sitovina tavoitteina on asiakasmäärä (530 000 asiakasta), eläinlajien määrä (170 lajia).

Tulosbudjetit hyväksyy lauta- tai johtokunta.  Kaikkien virastojen ja liikelaitosten on laadittava vähintään talousarviokohtatasoinen tulosbudjetti 29.1.2016 mennessä. Talousarvion sitovuustasoja ei saa ylittää tulosbudjetissa.

Esittelijä

eläintarhan johtaja

Sanna Hellström

Lisätiedot

Päivi Hinkkanen, taloussuunnittelija, puhelin: +358931037873

paivi.hinkkanen(a)hel.fi

Liitteet

1

Zoojk_TUBU_Zoo_2016.pdf

2

Talousarvion noudattamisohjeet 2016.pdf

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Tiedoksi

Kaupunginkanslia

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 1

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

800012-62637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 00099

Faksi

 

Alv.nro

 

http://www.hel.fi

+358 9 655 783

 

FI02012566