Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

7/2012

1 (1)

Eläintarhan johtokunta

 

 

 

 

Etj/4

 

13.12.2012

 

 

 

 

 

 

§ 45

Esitys kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle ylitysoikeuden myöntämisestä

HEL 2012-016635 T 02 02 00

Päätös

Eläintarhan johtokunta päätti esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle esitettäväksi yhteensä 400 000 euron ylitysoikeuden myöntämistä vuoden 2012 talousarvion kohtaan 4 21.

Käsittely

Korkeasaaren eläintarhan talousarvion toteutumisennusteen 29.11.2012 perusteella Korkeasaaren eläintarhan toimintakate tulee vuonna 2012 ylittymään 400 000 eurolla.

Talousarvion toteutumisennusteessa Q3 Korkeasaaren eläintarha oletti pystyvänsä sopeuttamaan loppuvuoden toimintakulut siten, että toimintakatetta ei ylitetä. Virheelliseen ennusteeseen vaikutti muun muassa virheellinen oletus menojen osalta vuoden 2012 aikana. Lisäksi esittelijä toteaa, että talousraportointi ei ole vuoden 2012 aikana toiminut siten, että sitä olisi voitu käyttää luotettavasti ennusteiden pohjana. On myös huomioitava, että Korkeasaaren eläintarhan toimintakate on vuonna 2012 laskenut yhtensä 721 000 eurolla vuoteen 2011 verrattuna.

Sopeuttamistoimina Korkeasaaren eläintarha on muun muassa jättänyt täyttämättä avoimia tehtäviä (mm. markkinointipäällikkö), siirtänyt mahdollisuuksien mukaan hankintoja vuoden 2013 puolella toteutettaviksi ja pyrkinyt markkinointi- ja tiedotuskampanjoilla lisäämään loppuvuoden kävijämääriä Korkeasaaren eläintarhassa.

Korkeasaaren eläintarhan tulokehityksen osalta esittelijä toteaa, että tulot eivät ole nousseet vastaamaan menokehitystä: tulojen osalta jäädään vuoden 2011 tasolle. On lisäksi huomattava, että vuoden 2012 tuloja nostaa perintölahjoituksena saadun asunnon myyminen

Menokehityksen osalta esittelijä toteaa, että henkilöstökulut ylittyvät noin 150 000 eurolla, mikä johtuu vuoden 2012 osittain ennakoimattomista palkankorotuksista, sijaiskuluista ja työehtosopimuksen mukaisista korvauksista, joita maksettiin osin takautuvasti kertakorvauksina. Lisäksi Korkeasaaren eläintarhan kiinteistöjen välttämättömät korjauskulut ovat kuluvana vuonna olleet ennakoituja suuremmat. Yhteensä ennakoimattomia kuluja on ollut noin 350 000 euroa.

Esittelijä

eläintarhan johtaja

Jukka Salo

Lisätiedot

Irmeli Lind, hallintopäällikkö, puhelin: 310 78422

irmeli.lind(a)hel.fi

Päätösehdotus

Eläintarhan johtokunta päättänee esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle esitettäväksi yhteensä 400 000 euron ylitysoikeuden myöntämistä vuoden 2012 talousarvion kohtaan 4 21.

Esittelijä

Korkeasaaren eläintarhan talousarvion toteutumisennusteen 29.11.2012 perusteella Korkeasaaren eläintarhan toimintakate tulee vuonna 2012 ylittymään 400 000 eurolla.

Talousarvion toteutumisennusteessa Q3 Korkeasaaren eläintarha oletti pystyvänsä sopeuttamaan loppuvuoden toimintakulut siten, että toimintakatetta ei ylitetä. Virheelliseen ennusteeseen vaikutti muun muassa virheellinen oletus menojen osalta vuoden 2012 aikana. Lisäksi esittelijä toteaa, että talousraportointi ei ole vuoden 2012 aikana toiminut siten, että sitä olisi voitu käyttää luotettavasti ennusteiden pohjana. On myös huomioitava, että Korkeasaaren eläintarhan toimintakate on vuonna 2012 laskenut yhtensä 721 000 eurolla vuoteen 2011 verrattuna.

Sopeuttamistoimina Korkeasaaren eläintarha on muun muassa jättänyt täyttämättä avoimia tehtäviä (mm. markkinointipäällikkö), siirtänyt mahdollisuuksien mukaan hankintoja vuoden 2013 puolella toteutettaviksi ja pyrkinyt markkinointi- ja tiedotuskampanjoilla lisäämään loppuvuoden kävijämääriä Korkeasaaren eläintarhassa.

Korkeasaaren eläintarhan tulokehityksen osalta esittelijä toteaa, että tulot eivät ole nousseet vastaamaan menokehitystä: tulojen osalta jäädään vuoden 2011 tasolle. On lisäksi huomattava, että vuoden 2012 tuloja nostaa perintölahjoituksena saadun asunnon myyminen.

Menokehityksen osalta esittelijä toteaa, että henkilöstökulut ylittyvät noin 150 000 eurolla, mikä johtuu vuoden 2012 ennakoimattomista palkankorotuksista, sijaiskuluista ja työehtosopimuksen mukaisista korvauksista, joita maksettiin osin takautuvasti kertakorvauksina. Lisäksi Korkeasaaren eläintarhan kiinteistöjen välttämättömät korjauskulut ovat kuluvana vuonna olleet ennakoituja suuremmat. Yhteensä ennakoimattomia kuluja on ollut noin 350 000 euroa.

Esittelijä

eläintarhan johtaja

Jukka Salo

Lisätiedot

Irmeli Lind, hallintopäällikkö, puhelin: 310 78422

irmeli.lind(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 4600

Mustikkamaanpolku 12

+358 9 310 1615

0201256-6

200118-205059

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

HELSINKI 00570

Faksi

 

Alv.nro

zoo@hel.fi

http://www.korkeasaari.fi

+358 9  310 37902

 

FI02012566