Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

4/2012

1 (1)

Eläintarhan johtokunta

Etj/8

24.05.2012

§ 27

Eläintarhan johtokunnan lausunto tarkastuslautakunnalle Helsingin kaupungin arviointikertomuksen 2011 kohdasta 1.6.

HEL 2012-005554 T 00 03 00

Päätös

Eläintarhan johtokunta päätti todeta lausuntonaan seuraavaa:

Kaupungin tilintarkastaja raportoi suoritetusta tilintarkastuksesta kolme kertaa vuodessa. Raporteissa selostetaan tarkastuksessa esille tulleita havaintoja ja annetaan niiden johdosta hallintokunnille suosituksia.

Korkeasaaren eläintarha käsittelee tilintarkastusraporteissa olevat virastoa koskevat havainnot ja toimenpidesuositukset hallinnossa sekä tarpeen mukaan myös johtoryhmässä. Toimenpiteisiin on ryhdytty hallintoyksikön johdolla. Hallintoyksikön roolia toimenpiteisiin ryhtymisessä on vahvistettu entisestään vuonna 2012, kun hallintoyksikön henkilöstövahvuus on saatu vakautettua.

Eläintarhan johtokunta kannattaa lisäksi sitä, että tietotekniikkaosaston roolia vahvistetaan kaupungin tietotekniikan kehittämisessä, ohjauksessa ja koordinoimisessa.

Esittelijä

eläintarhan johtaja

Jukka Salo

Lisätiedot

Irmeli Lind, hallintopäällikkö, puhelin: 310 78422

irmeli.lind(a)hel.fi

Jenni Ahtiainen, suunnittelija, puhelin: 310 78475

jenni.ahtiainen(a)hel.fi

Jukka Salo, eläintarhan johtaja, puhelin: 310 37870

jukka.salo(a)hel.fi

Liitteet

1

Tarkastuslautakunnnan lausuntopyyntö, Eläintarhan johtokunta.pdf

2

Arviointikertomus 2011

3

Arviointikertomuksen kohta 1.6

Päätösehdotus

Eläintarhan johtokunta päättänee todeta lausuntonaan seuraavaa:

Esittelijä toteaa, että tarkastuslautakunta hyväksyi 18.4.2012 (§ 38) arviointikertomuksen vuodelta 2011. Helsingin kaupungin hallinnon ja talouden tarkastussäännön 8.1 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tulee laatia kaupunginvaltuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta arviointikertomus valtuustolle.

Kertomuksesta tulee hankkia tarkastussäännön 8.2 §:n mukaisesti kaupunginhallitukselta ja muilta kaupungin toimielimiltä tarvittavat lausunnot valtuustolle toimitettaviksi.

Tarkastuslautakunta on pyytänyt 20.4.2012 eläintarhan johtokunnan lausuntoa 23.5.2012 mennessä kertomuksen kohdasta 1.6.

Kertomuksen kohdassa 1.6. todetaan mm. seuraavaa:

Tarkastuslautakunta katsoo aiheelliseksi muistuttaa virastoja ja liikelaitoksia siitä, että niiden velvollisuus on ryhtyä viivyttelemättä toimenpiteisiin tilintarkastuksessa havaittujen puutteiden korjaamiseksi. Tämä koskee erityisesti raporteissa kulloinkin mainittuja tahoja.

Tilintarkastajan tilivuosia 2009–2011 koskevissa raporteissa ovat erityisesti korostuneet tietojärjestelmien kontrolliympäristöä koskevat puutteet, joita esiintyy tilintarkastuksen kannalta keskeisissä kaupunkiyhteisissä ja virastokohtaisissa tietojärjestelmissä. Virastojen ja liikelaitosten tulee ryhtyä toimenpiteisiin puutteiden korjaamiseksi.

Tarkastuslautakunnan lausuntopyyntö, tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2011 sekä kertomuksen kohta 1.6. ovat  esityslistan tämän asian liitteinä 1-3.

Esittelijä

eläintarhan johtaja

Jukka Salo

Lisätiedot

Irmeli Lind, hallintopäällikkö, puhelin: 310 78422

irmeli.lind(a)hel.fi

Jenni Ahtiainen, suunnittelija, puhelin: 310 78475

jenni.ahtiainen(a)hel.fi

Jukka Salo, eläintarhan johtaja, puhelin: 310 37870

jukka.salo(a)hel.fi

Liitteet

1

Tarkastuslautakunnnan lausuntopyyntö, Eläintarhan johtokunta.pdf

2

Arviointikertomus 2011

3

Arviointikertomuksen kohta 1.6

.

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 4600

Mustikkamaanpolku 12

+358 9 310 1615

0201256-6

200118-205059

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

HELSINKI 00570

Faksi

Alv.nro

zoo@hel.fi

http://www.korkeasaari.fi

+358 9  310 37902

FI02012566