Page 39

Tähtitorninmäki

Tähtitorninmäen mainetta varjostivat siellä sotien jälkeen tapahtuneet murhat, jotka innoittivat myös fi ktiivisiä salapoliisikertomuksia ja -elokuvia. Matti Kassila kuvasi elokuvaansa Tähtitornin- mäelle keväällä 1962. Kuva: Fennada-Filmi/Yle, Kansallinen audiovisuaalinen arkisto. seisaalleen nousten suosiotaan. Aitiolle tuli sitten Fennada-Filmin johtaja Mauno Mäkelä, joka totesi, että vahinko kun nämä kirjat nyt loppuvat, sillä yleisö pitää näistä kovin. Mäkelä kysyi vielä, voisiko Waltari ajatella kirjoit- tavansa vielä yhden Palmu-tarinan, vaikka lyhyemmässäkin muodossa, kyl- lä Matti sitten kirjoittaa siitä skenaarion. Waltari vastasi, että miettii asiaa ja jatkoi ”Soitapa minulle sinne Laukkoskelle, kahden kolmen viikon pääs- tä, niin minä vastaan.” Näin sitten tehtiin, ja Waltari vastasi: ”Se on nyt val- mis. Minä kirjoitin sen romaanin muotoon, kun se oli minulle helpompaa.” Saimme kopion tekstistä ja sen nimikin oli valmiina kannessa: Tähdet kerto- vat, komisario Palmu. Minä tein käsikirjoituksesta skenaarion ja fi lmasimme sen sitten kevätke- sästä, kuten aikaisemmatkin Palmu-elokuvat. Ensi-ilta oli syyskuussa 1962 Bio Rexissä. Kun elokuvasta pidettiin lehdistötilaisuus, kysyi joku toimitta- ja, miten kirjailija Waltari tuli vielä vuosikymmenten jälkeen kirjoittaneek- si uuden Palmu-romaanin, Mika vastasi: ”Minä halusin nähdä, vieläkö minä pystyn kirjoittamaan koneella.” WSOY julkaisi romaanin samaan aikaan, kuin elokuva tuli teatterilevitykseen. 38


Tähtitorninmäki
To see the actual publication please follow the link above