Page 30

Kansalliskirjasto

Kirjastoon oli tultu uudisrakennuksen alakkaisia parvekkeita pitkin ka- puamalla. Koska odotettavissa oli lisää tunkeutumisia, kirjaston amanuens- si Corpwieth asettui yöksi väijyksiin kirjastoon. Seurasi kiihkeä takaa-ajo pitkin kirjastoa, ja Corpwieth sai kiinni takaa-ajamansa. Tunkeutuja osoit- tautui saksalaiseksi aatelismieheksi, joka yritti pelastaa keisarinsa maineen, sekä siinä sivussa Euroopan mahdolliselta sodalta. Aatelismies ja Corpwieth etsivät, löysivät ja tuhosivat kirjeen. Sitä kauppatavarakseen mielinyt hä- märämies, joka oli niin ikään tunkeutunut kirjastoon, joutui kertomuksen päätteeksi häpeään. Kertomuksen julkaisemisesta keväällä 1914 koitui seuraamuksia. Yliopis- ton varakansleri tiedusteli, oliko jutulla todellisuuspohjaa, ja kirjaston kor- kea johtaja Georg Schauman joutui vastaamaan. Muitakin seurauksia oli. Vasta toimintansa aloittanut kustantaja Holger Schildt sai kuulla kirjasto- laisten niin sanotuista detektivistisistä harrastuksista ja ylipuhui nämä kir- joittamaan kertomuksia lisää, kirjaksi asti. Herrat amanuenssit Emil Hasselblatt, Olaf Homén ja Henning Söder- hjelm kirjoittivat täytekynät sauhuten pitkin syksyä. Maanantaina 7.12.1914 ilmestyi Schildtin kustantamana kuusi novellia käsittävä kokoelma nimeltä Herr Corpwieth, gentleman-detektiv, kirjoittajanimimerkkinään Tre herrar. Nyt koitui lisää seuraamuksia. Kirjastonhoitaja Schauman jyrähti jo heti samana päivänä. Hän kirjoitti ns. pakollisen määräyksen ja pisti alaisensa al- lekirjoittamaan sen. Kaupungilla oli kuulemma edellisestä lauantaista saakka levinnyt huhu, jonka mukaan nimeltä tunnetut Yliopiston yleisen kirjaston virkamiehet olisivat julkaisseet kirjan ”ilmeisenä pyrkimyksenään heittää kaunokirjallisessa muodossa hilpeyden kajoa sen laitoksen ylle, johon Yli- opisto on mainitut, ’Kolmeksi herraksi’ itseään kutsuvat virkamiehet palve- lukseen ottanut --”. Jos nyt joku sattuisi vielä harkitsemaan kirjaston ottamista kirjallisen tuotoksensa aiheeksi tai miljööksi, teksti oli toimitettava kirjoituskoneel- la kirjoitettuna ja salanimet marginaaliin avattuina Schaumanin nimittä- män tarkastusosaston ennakkoon läpikäytäväksi — muuten oli odotettavis- sa toimenpiteitä. Määräyksen allekirjoitti vajaat puolet amanuensseista, edellä mainituista kolmesta vain jo hieman varttuneemman ikäinen Hasselblatt. Ei myöskään — pantakoon merkille — Holger Nohrström. Salapoliisien seikkailut saavat jatkoa Mutta myöhäistä oli: kirjan painos hupeni kaupoista kovaa vauhtia, henki- löitä ja taustoja arvailtiin kaupungin ravitsemusliikkeissä, ja lehdistössä ru- pesi ilmestymään aivan muiden laatimia kertomuksia herrasmiessalapolii- sin seikkailuista. Salapoliisin, Herra Corpwiethin, esikuvaksi oli valikoitunut detektivismin harrastajista kovin, Holger Nohrström. Hän oli ilmeisen hy- vin perillä kollegojen kirjoittamisista, sillä hänen kynästään lähtenyt, hyvin 28


Kansalliskirjasto
To see the actual publication please follow the link above