HELSINGIN KAUPUNGINHALLITUS

HELSINGIN KAUPUNGIN HULEVESISTRATEGIA

Khs 2006-2153

Ryj toteaa, että Kj päätti 15.11.2006 § 93 johtajistokäsittelyssä asettaa johtoryhmän, jonka tehtävänä on laatia Helsingin kaupungin hulevesistrategia. Lisäksi Kj päätti asettaa valmistelevan työryhmän hulevesistrategiaan liittyvien perusselvitysten koontia varten. Johtoryhmän tuli esittää hulevesistrategia 31.12.2007 mennessä.

Johtoryhmään sekä valmistelevaan työryhmään ovat kuuluneet edustajat rakennusvirastosta, kaupunkisuunnitteluvirastosta, Helsingin Vedestä, rakennusvalvontavirastosta, ympäristökeskuksesta, talous- ja suunnittelukeskuksesta, pelastuslaitoksesta sekä liikuntavirastosta.

Ehdotus Helsingin kaupungin hulevesistrategiaksi on valmistunut 28.12.2007.

Hulevesi Vesihuoltolain (9.2.2001/119) määritelmän mukaan hulevedellä tarkoitetaan maan pinnalta, rakennuksen katolta tai muilta vastaavilta pinnoilta pois johdettavaa sade- tai sulamisvettä. Hulevesijärjestelmään voi päätyä myös muita kuin sade- ja sulamisvesiä esim. tulipalojen sammutusvesiä, tunnelien ja katujen huuhteluvesiä jne. Hulevesissä korostuu ihmistoiminnan vaikutus, mikä erottaa ne muista valumavesistä.

Hulevesistrategian tavoitteet ja yleiset toimintaperiaatteet

Hulevesistrategian tavoitteena on tulvimishaittojen poistaminen ja ehkäiseminen, pohjaveden pinnan ennallaan pitäminen, alueellisen ja paikallisen kuivatuksen varmistaminen, haitallisten aineiden minimoiminen hulevesissä, sekä huleveden hyödyntäminen resurssina. Strategiaehdotuksessa esitetään hulevesiin liittyvät yleiset toimintaperiaatteet, joita suunnittelussa, rakentamisessa ja vesihuollossa on tarkoitus noudattaa.

Hulevesistrategian johtoryhmä katsoo, että keskeistä strategiaehdotuksessa esitettyjen tavoitteiden saavuttamiseksi olisi kaupungin virastojen ja laitosten yhteistyön tiivistäminen, yhteisten hulevesien hallintaperiaatteiden noudattaminen, yhteisten suunnittelu- ja rakentamisperiaatteiden noudattaminen sekä parempi hulevesien kokonaishallinta.

Prioriteettijärjestys ja toimenpiteet

Hulevesistrategiassa esitetään keskeisenä asiana prioriteettijärjestys, jonka mukaan hulevedet johdetaan ja käsitellään.

Hulevesistrategia sisältää 15 toimenpide-ehdotusta strategian tavoitteiden saavuttamiseksi. Suurin osa esitetyistä toimenpiteistä on sellaisia, jotka voidaan integroida hallintokuntien nykyiseen toimintaan ilman erityisiä järjestelyjä tai rahoitusta. Strategiaehdotuksessa esitetään lisäksi neljän erillisselvityksen teettämistä. Nämä saattavat edellyttää lisäresursseja.

Toimenpiteiden toteutumisen seuranta

Toimenpiteet ajoittuvat vuosille 2008-2013. Johtoryhmä esittää, että kaupunginhallituksen hyväksyttyä hulevesistrategian strategiassa esitettyjen toimenpiteiden toteutumisen seurantaa varten perustettaisiin hulevesiryhmä. Työryhmässä olisi edustettuina samat virastot ja laitokset, mitkä ovat osallistuneet johtoryhmän ja valmistelevan työryhmän työskentelyyn. Työryhmän jäsenet seuraisivat viiden vuoden ajan oman hallintokuntansa osalta strategiassa esitettyjen toimenpiteiden toteuttamista, minkä jälkeen hulevesiryhmä esittäisi kaupunginhallitukselle raporttinsa toteutuneesta tilanteesta.

./. Ryj toteaa, että hulevesityöryhmän loppuraportista ovat antaneet lausuntonsa pelastuslautakunta (4.3.2008), ympäristölautakunta (11.3.2008), kiinteistövirasto (18.3.2008), rakennuslautakunta (18.3.2008), yleisten töiden lautakunta (27.3.2008), kaupunkisuunnittelulautakunta (27.3.2008) sekä tekninen lautakunta (1.4.2008). Lausunnot ovat tämän asian liitteinä.

Pelastuslautakunta toteaa mm., että pelastuslaitos pyrkii tekemään vaarattomaksi tulipalojen ja kemikaali- ym. onnettomuuden yhteydessä syntyneet haitalliset hulevedet.

Hulevesien osalta pelastustoiminta liittyy yleensä tulvatilanteisiin. Erityisesti uhkaavissa tulvatilanteissa on toiminnan operatiivinen johto pelastuslaitoksella. Rankkasateiden aikana pelastuslaitokselle tulee runsaasti pumppauspyyntöjä huleveden poisjohtamiseksi.

Tulva- ja kosteushaittailmoitukset, pumppauspyynnöt ja muulla tavoin saadut tiedot tulvimiskohteista on tarpeen kirjata, jotta saataisiin tietoja tulvaherkistä alueista. Tietoja voidaan käyttää hyväksi muun muassa alueiden suunnittelussa ja kehittämisessä ja tulvantorjuntatoimien kohdentamisessa ongelma-alueille. Hulevesitulvien/tulvailmoitusten kirjaaminen ja seuranta edellyttää ohjeistusta sekä tiedostojen vuosittaisen kokoamisen.

Ympäristölautakunta toteaa mm., että ympäristökeskuksella on päävastuu strategiassa esitetyistä hulevesien laatua ja puhdistamista koskevien määräysten antamisesta sekä hulevesien puhdistustarpeen arvioinnista. Hulevesien laatua ja puhdistamista koskevia määräyksiä ympäristönsuojeluviranomaisella on mahdollista antaa ympäristöluvissa, ja se voi myös ehdottaa hulevesiä koskevia lupamääräyksiä muiden lupaviranomaisten käsittelemiin lupahakemuksiin.

Hulevesien puhdistustarpeen arviointi vaatii pohjakseen selvityksen huleveden laadusta, hulevesien sisältämistä haitallisista aineista ja niiden määristä/pitoisuuksista, vaikutuksista vastaanottavissa vesistöissä sekä päästölähteistä. Ympäristölautakunta katsoo, että selvitys on edellytys sille, että voidaan selvittää alueet, joilla mahdollisesti tarvitaan hulevesien puhdistamista. Selvityksen pohjalta voidaan laatia myös ohje likaantuneiden hulevesien käsittelystä.

Strategiassa esitetyt toimenpiteet on pääosin helppo integroida eri hallintokuntien jo olemassa oleviin menettelyihin eikä uusia kustannuksia juurikaan synny. Strategiassa esitetty hallintokuntien yhteistyön tiivistäminen etenkin suunnitteluprosessien alkuvaiheessa on kannatettavaa. Yhteistyötä tarvitaan myös yhdenmukaisen ohjeistuksen luomiseksi.

Ympäristölautakunta katsoo, että kaupungin tulisi toteuttaa hulevesistrategiassa ehdotettu valuma-aluekohtainen perusselvitys ja yleissuunnitelma valitulle kohdealueelle eräänlaisena pilottiselvityksenä, jossa toteutetaan hulevesistrategian toimenpiteitä esimerkinluonteisesti.

Hulevesistrategian toimenpiteet edistävät ja tukevat hyvin kaupungin muita ohjelmia ja strategioita. Hulevesistrategia täydentää Helsingin kaupungin tulvantorjuntasuunnitelmaa ja voidaan liittää osaksi tulevaa tulvantorjuntastrategiaa. Hulevesistrategian toimenpiteet edistävät myös Helsingin kaupungin pienvesiohjelman ja Helsingin luonnon monimuotoisuuden toimintaohjelman sekä Helsingin vedenhankinnan kannalta tärkeiden pohjavesialueiden suojelusuunnitelman tavoitteita. Hulevesistrategian kautta voidaan toteuttaa myös ns. Itämerihaasteessa esitettyjä toimenpiteitä Itämeren suojelemiseksi.

Kiinteistövirasto toteaa mm., että kiinteistötoimeen esitetyillä toimenpiteillä ei ole välittömiä vaikutuksia, joskin ne heijastuvat myös julkiseen rakentamiseen laadittavien suunnittelu- ja rakentamisohjeiden kautta.

Rakennuslautakunta antoi lausunnon rakennusvalvonnan toimialaan liittyvistä toimenpiteistä, eli toimenpiteistä 1 (Edistetään luonnonmukaista, hidastavaa ja avointa hulevesien käsittelyä), 4 (Edistetään usean kiinteistön yhteisiä hulevesijärjestelmiä), 6 (Yhdenmukaistetaan ja täydennetään hulevesien käsittelyä koskevia suunnittelu- ja rakentamisohjeita), 12 (Lisätään yhteistyökokouksia hulevesiä koskevien suunnitteluprosessien alussa) ja 14 (Perustetaan hulevesiryhmä seuraamaan hulevesiasioiden kehittymistä).

Rakennuslautakunta toteaa mm., että rakennusvalvonta tulee täsmentämään lupamenettelyään strategian priorisoinnin mukaisesti. Tulva- ja hulevesiasioista laaditaan ohjeet niin sisäiseen kuin ulkopuoliseen käyttöön ja otetaan huomioon viraston muuta ohjeistusta uusittaessa. Rakennusjärjestystä uusittaessa siihen lisätään tarvittavat määräykset hulevesien hyödyntämisestä, imeyttämisestä jne. Kaavoituksen ja yleisten alueiden suunnittelun alkaessa olisi tarkoituksenmukaista pitää säännöllisesti aloituskokouksia ainakin kaupunkisuunnitteluviraston, rakennusvalvontaviraston ja rakennusviraston kesken.

Yleisten töiden lautakunta katsoo mm., että hulevesien tarkastelu on tehtävä riittävän laaja-alaisesti jo kaavoitusvaiheessa alueiden varaamiseksi eri toimenpiteitä varten. Mahdolliset yleisten alueiden tilavaraukset kaavoissa hulevesiä varten on syytä tehdä kaupunkisuunnitteluviraston ja rakennusviraston yhteistyössä. Muutoinkin eri hallintokuntien yhteistyötä on lisättävä sekä suunnittelussa, rakentamisessa että ylläpidossa.

Hulevesitulvien haittojen vähentämiseksi on pintajohtamisjärjestelmiä pyrittävä säilyttämään mahdollisuuksien mukaan ja vastuu niiden ylläpidosta on yksiselitteisesti päätettävä eri hallintokuntien välisissä sopimuksissa. Rakennusviraston on suunniteltava ja tarvittaessa rakennettava tulva-alueet, kuten kosteikot, altaat ja muut painanteet. Rakennusviraston on yhteistyössä Helsingin Veden kanssa sovittava ja rakennettava tarpeelliset hulevesien hidastus- ja käsittelyjärjestelmät puisto- ja viheralueille. Järjestelmiä ylläpitäisi rakennusvirasto.

Hulevesien laatua voidaan parantaa mm. katujen puhtaanapidolla, viheralueiden lannoitteiden ja torjunta-aineiden harkitulla käytöllä. Rakennusvirasto voi esimerkiksi hoitoluokitusta muuttamalla vähentää lannoitteiden ja torjunta-aineiden käyttöä riskialttiissa paikoissa.

Uudenlaisten hulevesiratkaisujen käyttö vaatii ohjeistuksen laatimista suunnittelu- ja rakentamiskäytäntöihin sekä ylläpitoon. Katu- ja puistosuunnittelussa on otettava tarkasteltavaksi huleveden käsittelyn prioriteettijärjestys. Viheralueiden suunnittelussa hulevettä voidaan käyttää esimerkiksi maisemallisena elementtinä.

Rakennusviraston katu- ja puisto-osastolla on perustettu työryhmä, joka koordinoi hule- ja pienvesiin liittyvää toimintaa suunnittelun, rakentamisen, ylläpidon ja lupa-asioiden kesken. Työryhmän tulisi tarvittaessa laatia huleveden käyttöä edistäviä uusia ohjeita ja viedä ne myös perustettavan hulevesityöryhmän tiedoksi. Myös yhteistyötä Helsingin yliopiston, teknillisen korkeakoulun ja Suomen ympäristökeskuksen kanssa tulisi lisätä.

Yleisten alueiden vuokrasopimuksiin pitää tarvittaessa lisätä määräyksiä ja ehtoja hulevesien käsittelystä ja johtamisesta. Alueita vuokratessa pitäisi selvittää vuokralaisen toimintojen vaikutus hulevesiin ja tarvittaessa kirjata sopimusehtoihin niitä koskevia määräyksiä. Vaikutusten selvittäminen lisää rakennusviraston työtä sopimusten valmistelussa.

Rakennusviraston tulisi kartoittaa systemaattisesti asukkaiden ja eri toimijoiden ilmoitukset tulvatapauksista. Ilmoitukset ja mahdolliset rakennusviraston riskikartoitukset tulva-alueista pitäisi tallentaa paikkatietoon, jotta niiden laajuus ja määrä saataisiin selville. Mahdolliset korjaustoimenpiteet voitaisiin siten kohdistaa paremmin oikeisiin kohtiin hulevesihaittojen ehkäisemiseksi.

Rakennusviraston tulisi kartoittaa hulevesistä riippuvaiset luonto- ja virkistyskohteet. Kartoitusten suorittaminen vaatii todennäköisesti lisäresursseja.

Hulevesistrategian toimenpiteiden toteutuksen seurantaan tulisi luoda eri hallintokunnille yhtenäiset käytännöt.

Kaupunkisuunnittelulautakunta toteaa mm., että mahdollinen ilmaston lämpeneminen ja siitä aiheutuvat sään ääri-ilmiöiden lisääntyminen tuo hulevesien hallinnalle oman haasteensa ja, että varautuminen kaupunkitulviin edellyttää uudenlaisten suunnittelu- ja rakentamisperiaatteiden omaksumista.

Kaupunkisuunnitteluvirasto on strategiassa esitetyn toimenpiteen 1 (Edistetään luonnonmukaista, hidastavaa ja avointa hulevesien käsittelyä) vastuutahona kaavoituksen osalta. Virastolla on lisäksi päävastuu toimenpiteessä 2 (Otetaan suunnittelun lähtökohdaksi hulevesien koko valuma-alue) ja 3 (Tehdään kaavamuutoksia jo rakennetuille alueille) sekä osavastuita muissa toimenpiteissä.

Kaupunkisuunnitteluviraston vastuulle kuuluvien toimenpiteiden toteuttaminen ei muuta merkittävästi viraston suunnittelukäytäntöä. Toimenpiteiden täytäntöönpanon myötä kaavavaiheen suunnittelu muuttuu aiempaa yksityiskohtaisemmaksi ja osallistuminen hulevesiryhmän työskentelyyn tulee sitomaan viraston resursseja.

Tekninen lautakunta toteaa mm., Helsingin Veden kannanotot ja mielipiteet on otettu hyvin huomioon hulevesistrategian laadinnassa.

Prioriteettijärjestyksessä mainittujen hidastus- ja viivytysalueiden edellyttämät maankäyttöratkaisut ja tilavaraukset tulee tehdä jo kaavoitusvaiheessa.

Tekninen lautakunta kannattaa virastojen ja hallintokuntien välisen yhteistyön jatkamista sekä yhtenäisten hulevesien hallintakäytäntöjen sekä suunnittelu- ja rakentamisperiaatteiden noudattamista.

RYJ Kaupunginhallitus päättänee hyväksyä 28.12.2007 päivätyn Helsingin kaupungin hulevesistrategian.

Samalla kaupunginhallitus päättänee kehottaa kaupunginjohtajaa asettamaan hulevesiryhmän, jonka tulee edistää hulevesistrategian täytäntöönpanoa sekä seurata strategian toimenpiteiden toteuttamista ja hulevesiasioiden kehitystä.

Pöytäkirjanote hulevesityöryhmän johtoryhmän puheenjohtajalle (Raimo K. Saarinen, HKR), pelastuslautakunnalle, ympäristölautakunnalle, kiinteistövirastolle, rakennuslautakunnalle, yleisten töiden lautakunnalle, kaupunkisuunnittelulautakunnalle sekä tekniselle lautakunnalle.

Lisätiedot:
Saarinen Erja, apulaiskaupunginsihteeri, puhelin 310 36102

LIITTEET	Liite 1	Helsingin kaupungin hulevesistrategia
	Liite 2	Pelastuslautakunnan lausunto 4.3.2008
	Liite 3	Ympäristölautakunnan lausunto 11.3.2008
	Liite 4	Kiinteistöviraston lausunto 18.3.2008
	Liite 5	Rakennuslautakunnan lausunto 18.3.2008
	Liite 6	Yleisten töiden lautakunta 27.3.2008
	Liite 7	Kaupunkisuunnittelulautakunnan lausunto 27.3.2008
	Liite 8	Teknisen lautakunnan lausunto 1.4.2008

VALTUUTETTU MARIA BJÖRNBERG-ENCKELLIN TOIVOMUSPONSI: HÄTÄKESKUKSEN VALTIOLLISTAMISEN VAIKUTUKSET PELASTUSTOIMINTAAN HELSINGISSÄ

Khs 2008-1629

Ryj toteaa, että käsitellessään vuoden 2007 tilinpäätöksen hyväksymistä 18.6.2008 Kvsto samalla hyväksyi seuraavan toivomusponnen:

”Kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään, mitkä vaikutukset hätäkeskuksen valtiollistamisella on ollut pelastustoimintaan Helsingissä. (Maria Björnberg-Enckell, äänin 73-0)”

Kvston työjärjestyksen 24 §:n mukaan Khn on toimitettava ponnen ehdottajalle kirjallinen selvitys toivomusponnen johdosta tehdyistä toimenpiteistä viimeistään vuoden kuluttua ponnen hyväksymisestä. Selvitys on toimitettava erikseen tiedoksi myös muille valtuutetuille.

Pelastuslautakunta on (9.9.2008) antanut selvityksen asiassa.

./. Pelastuslautakunnan selvitys on esityslistan tämän asian liitteenä.

Ryj toteaa, että hätäkeskustoimintaa varten perustettiin vuoden 2001 alussa sisäasianministeriön alainen hätäkeskuslaitos. Uudistuksessa aiemmin toisistaan erillään toimineet pelastustoimen kunnalliset hätäkeskukset ja poliisin hälytyskeskukset yhdistettiin valtion ylläpitämiksi 15 hätäkeskukseksi. Osana hätäkeskuslaitosta toimii Helsingin hätäkeskus. Helsingin kaupunki siirtyi hätäkeskuslaitoksen palveluiden piiriin 1.10.2005.

Antamassaan selvityksessä pelastuslautakunta katsoo mm., että uudistuksessa ei ole tunnistettu tai huomioitu pääkaupungin erityispiirteitä maan suurimpana väestö- ja riskikeskittymänä sekä maan hallinnon ja yritystoiminnan keskuksena. Uudistuksen myötä pääkaupunkiseudun hyvin toimineesta hätäkeskusjärjestelmästä on jouduttu siirtymään selvästi huonompaan järjestelmään. Seurauksena on ollut hätäkeskuksen toimintakyvyn heikkeneminen, aikaviiveiden kasvu, riskinarvioinnin tason lasku sekä operatiivisen toiminnan tuen heikkeneminen.

Pelastuslautakunta katsoo, että hätäkeskusten valtiollistaminen on aiheuttanut sekä toiminnan tuloksellisuuden että kaupungin ja kansalaisten turvallisuuden merkittävän heikkenemisen Helsingissä.

Viiveiden kasvu ja vaikutukset

Valtiollistamisen jälkeen hätäpuheluiden vastaus- ja käsittelyajat ovat pidentyneet Helsingissä. Viiveiden kasvu on pelastuslautakunnan mukaan huolestuttavan suuri ja sen vaikutukset ovat merkittäviä korkeariskisten potilaiden selviytymisen ja onnettomuuksien aiheuttamiin vahinkoihin nähden. Viiveiden takia esimerkiksi äkkielottomien potilaiden hoito alkaa nyt noin kaksi minuuttia myöhemmin kuin aikaisemmin. Hoidonalkamisviiveen kasvu 8,1 minuutista 10,06 minuuttiin merkitsee, että potilaiden selviytymisennuste heikkenee 14-20 prosenttia.

Riskinarvioinnin tason heikentyminen

Helsingin hätäkeskus on kärsinyt toimintansa alusta alkaen tehtävämäärään nähden alimitoitetusta henkilöstömäärästä sekä hälytyspäivystäjän ammattitutkinnon suorittaneen pätevän henkilöstön puutteesta, jota on jouduttu kompensoimaan pääsääntöisesti poliisikoulusta vasta valmistuneilla poliiseilla.

Päivystäjien kokemattomuus ja osaamispuutteet terveys- ja pelastustoimen tehtävien riskinarvioinnissa ovat johtaneet hätäkeskuksen riskinarviointikyvyn merkittävään heikentymiseen, josta on seurannut hälytyskynnyksen alentuminen ja hälytystehtävien määrän voimakas kasvu.

Operatiivisen toiminnan tuen heikentyminen

Helsingin hätäkeskuksen epävakaa tilanne heikentää myös kentällä operoivien kenttäviranomaisten toimintaa sekä kenttähenkilöstön jaksamista, työturvallisuutta ja -terveyttä. Puutteellinen riskinarviointi heikentää mahdollisuuksia palvella asiakkaita hätätilanteissa, työturvallisuusriskit kasvavat ja hallitsemattomasti lisääntyneet tehtävät kuormittavat aikaisempaa enemmän.

Pelastuslautakunta katsoo, että yhteistyö hätäkeskuslaitoksen ja Helsingin hätäkeskuksen kanssa on muodostunut erittäin vaikeaksi. Paikallista yhteistyötä ja kehittämistä rajoittaa Poriin sijoitetun hätäkeskuslaitoksen voimakas keskusjohtoisuuden korostaminen ja paikallisten tarpeiden huomiotta jättäminen sekä Helsingin hätäkeskuksen alimittaiset henkilöstöresurssit ja tekniset puutteet.

Teknisen toimintavarmuuden heikentyminen

Pelastuslautakunta katsoo, että hätäkeskuksen toimintavarmuus toimittaa hälytykset tehtävään valituille yksiköille on heikentynyt merkittävästi hätäkeskustoiminnan vastuun siirryttyä valtiolle. Pelastuslautakunta toteaa, että viikoittain on useita tilanteita, joissa hälytykset eivät välity tehtävään valituille yksiköille.

Hätäkeskusuudistuksen keskeisimpänä teknisenä puutteena on ollut hätäkeskuksen tietojärjestelmän sopimattomuus toimintaan. Tietojärjestelmän vaikea käytettävyys ja ominaisuuksien puutteellisuus on osaltaan hidastanut ja heikentänyt hätäpuheluiden käsittelyä sekä lisännyt työntekijöiden kuormittumista. Järjestelmän huonot tilastointiominaisuudet estävät toiminnan laadun arviointia ja kehittämistä.

Toiminnan taloudellisuuden heikentyminen

Yksi hätäkeskusuudistuksen tavoitteista oli saada kustannussäästöjä toiminnan tehostamisen kautta.

Pelastuslautakunta toteaa, että taloudellisesti muutosta on vaikea hahmottaa. Verrattaessa Helsingin kunnallisen hätäkeskuksen ja valtion Helsingin hätäkeskuksen vuotuisia käyttömenoja suhteessa alueen asukkaiden määrään näyttäisi kuitenkin siltä, että yhdistämisen kautta ei ole syntynyt hankkeen tavoittelemia säästöjä.

Lopuksi Pelastuslautakunta toteaa lopuksi, että syntyneiden ongelmien poistaminen tulee edellyttämään merkittäviä muutoksia hätäkeskuslaitoksen johtamisessa, toimintatavoissa, organisoinnissa, henkilöstömitoituksissa ja pätevyysvaatimuksissa sekä tietojärjestelmän kehittämisessä. Korjaavien toimenpiteiden kohdentaminen erityisesti Helsinkiin hyvässä yhteistyössä alueen pelastus-, sosiaali-, terveys- ja poliisiviranomaisten kanssa olisi välttämätöntä palvelutason korjaamiseksi. Korjaavat toimenpiteet tulisi Helsingin osalta käynnistää välittömästi.

Pelastuslautakunta katsoo, että Helsinki tarvitsee pääkaupungin erityisvaatimuksiin ja alueeseen keskittyneen oman hätäkeskuksen.

RYJ Kaupunginhallitus päättänee merkitä tiedoksi esityslistalta ilmenevän selvityksen kaupunginvaltuuston 18.6.2008 hyväksymän toivomusponnen (Maria Björnberg-Enckell) johdosta tehdyistä toimenpiteistä ja toimittaa selvityksen ponnen ehdottajalle (Maria Björnberg-Enckell) sekä tiedoksi muille valtuutetuille.

Pöytäkirjanote jäljennöksin kaupunginhallituksen esityslistasta valtuutettu Maria Björnberg-Enckellille sekä tiedoksi muille valtuutetuille.

Lisätiedot:
Saarinen Erja, apulaiskaupunginsihteeri, puhelin 310 36102

LIITTEET	Liite 1	Pelastuslautakunnan selvitys 9.9.2008
	Liite 2	Eriävä mielipide

LAUSUNTO SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖLLE TERVEYDENHUOLTOLAKITYÖRYHMÄN MIETINNÖSTÄ

Khs 2008-1759

Sosiaali- ja terveysministeriö pyytää (12.8.2008) lausuntoa terveydenhuoltolakityöryhmän mietinnöstä nro 2008:28 viimeistään 31.10.2008.

./. Lausuntopyyntö ja työryhmän mietintö ovat esityslistan liitteinä 1 ja 2. Mietintö löytyy sähköisesti osoitteesta

http://www.stm.fi/Resource.phx/publishing/documents/15398/index.htx

Ministeriön asettaman työryhmän tehtävänä on ollut valmistella kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain yhdistämistä laiksi terveydenhuollosta. Työryhmän tavoitteena oli selvittää malli, miten kansanterveyslaki ja erikoissairaanhoitolaki yhdistetään, jotta uusi laki tukisi ja vahvistaisi perusterveydenhuoltoa ja edistäisi terveyspalvelujen saatavuutta, tehokasta tuottamista ja kehittämistä sekä vähentäisi järjestelmäkeskeisyyttä ja eri hallinnonalojen välisiä rajoja.

Tehtävää suorittaessaan työryhmän on tullut kiinnittää huomiota sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyökysymyksiin. Toimeksiantonsa mukaisesti työryhmä on pääsääntöisesti keskittynyt uutta terveydenhuoltolakia koskevan hallituksen esityksen valmisteluun. Suhteessa sosiaalihuoltoon työryhmän laatiman ehdotuksen tavoitteena on hallitusohjelman mukaisesti mm. varmistaa kunta- ja palvelurakenneuudistuksen tavoitteiden toteutuminen eli varmistaa koko maassa laadukkaat ja asukkaiden saatavilla olevat palvelut. Palvelurakenteen on oltava kattava, eheä ja taloudellinen ja sen on mahdollistettava voimavarojen tehokas käyttö.

Työryhmän ehdotuksen yksityiskohdat tiivistettyinä

Työryhmän ehdotuksessa lisättäisiin väestön mahdollisuuksia valita terveydenhuollon palveluja yli kuntarajojen. Potilaalla olisi oikeus valita nykyistä huomattavasti vapaammin terveydenhuollon toimintayksikkö, jossa häntä tutkitaan. Potilaalla olisi myös mahdollisuus valita yhdessä hoitavan lääkärin kanssa se erityisvastuualueella toimiva yksikkö, jossa häntä hoidetaan. Potilaan tai asiakkaan asemaa vahvistaisi lisäksi oikeus valita hoitava lääkäri tai hoitaja.

Potilaan mahdollisuutta saada erikoissairaanhoidon palveluja lähempää asuinpaikkaansa esimerkiksi terveyskeskuksista parannettaisiin tuomalla samoihin yksiköihin perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon perustason toiminta, kuten polikliininen konsultaatio tai päiväkirurgia. Tämä monipuolistaisi terveyskeskuksen palveluja ja tekisi terveyskeskuksista aikaisempaa houkuttelevampia työpaikkoja.

Palveluketjujen saumattomuuden edistämiseksi muodostettaisiin potilastietojen käsittelyyn yhteisrekisteri, joka koostuu alueen kuntien perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon potilasrekisterien tiedoista. Potilaan hoidossa julkisella sektorilla ei tarvittaisi erillistä suostumusta potilastietojen siirtoon, kun potilaan hoitovastuu siirtyy perusterveydenhuollosta erikoissairaanhoidon yksikköön tai päinvastoin. Potilaan tietosuoja olisi kuitenkin turvattu, vaikka yhteisrekisteriä käytettäisiin yli hallinnollisten organisaatiorajojen.

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen ja terveysongelmien ennaltaehkäisy korostuvat työryhmän ehdotuksessa. Kunnan tai useamman kunnan yhdessä on laadittava suunnitelma kuntalaisten terveyttä ja hyvinvointia edistävistä sekä terveysongelmia ehkäisevistä toimista, palveluista ja niihin varattavista voimavaroista. Toteutus kytketään osaksi kunnan strategian ja taloussuunnitelman valmistelua.

Perusterveydenhuollon vahvistamiseksi terveyskeskusten työtapoja on uudistettava ja työolosuhteita ja johtamista kehitettävä. Keinoja ovat muun muassa lääkäri-hoitaja -työparityöskentely, väestövastuun rajaaminen nykyistä pienempiin väestöpohjiin sekä yleislääketieteen osaamisen vahvistaminen.

Terveydenhuoltolakiehdotuksessa on kaksi vaihtoehtoa terveydenhuollon palvelujen järjestämiseksi. Toisessa vaihtoehdossa erikoissairaanhoidon palvelujen järjestämisvastuu olisi kunnilla tai yhteistoiminta-alueilla ja osittain laajan väestöpohjan kuntayhtymissä (sairaanhoitopiireillä). Kun potilaasta on tehty lähete sairaanhoitopiiriin, järjestämisvastuu siirtyisi kunnalta tai yhteistoiminta-alueelta sairaanhoitopiirille. Terveyskeskuksissa tai yhteistoiminta-alueilla olisi perusterveydenhuollon lisäksi erikoissairaanhoidon perustason toimintaa, kuten poliklinikkavastaanotto, pientoimenpiteitä ja päiväkirurgiaa. Sairaanhoitopiirien minimiväestöpohja olisi noin 150 000 asukasta. Kunnassa tai yhteistoiminta-alueella, joka vastaa perusterveydenhuollosta on oltava vähintään noin 20 000 asukasta.

Toisessa vaihtoehdossa kunnat voisivat muodostaa yhteistoiminta-alueen sijasta terveyspiirin, joka vastaa sekä kansanterveystyöstä että erikoissairaanhoidosta. Alle 150 000 asukkaan maakuntiin sovellettaisiin pääsääntöisesti tätä vaihtoehtoa.

Laajan väestöpohjan kuntayhtymiä (sairaanhoitopiirejä) ja terveyspiirejä voisi Suomessa olla yhteensä enintään 20. Vaativan erikoissairaanhoidon järjestämiseksi näiden olisi kuuluttava erityisvastuualueeseen. Laadun varmistamiseksi erityisosaamista vaativia palveluja keskitettäisiin nykyistä enemmän, mikä merkitsisi sairaanhoitopiirien määrän vähentämistä tai nykyistä selvästi tiiviimpää erityisvastuualueyhteistyötä.

Ensihoitopalvelun järjestämisvastuu siirrettäisiin kunnilta laajan väestöpohjan kuntayhtymän tai terveyspiirin tehtäväksi. Samalla määriteltäisiin tarkemmin palvelun sisältö ja tavoitteet sekä integroitaisiin palvelu tiiviimmin sairaaloiden päivystystoimintaan.

Molemmat vaihtoehdot toteutettaisiin siten, että terveydenhuollon ja sosiaalihuollon yhteistyötä ja yhteisiä rakenteita tuetaan. Laajan väestöpohjan kuntayhtymässä perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon yhteistyö olisi mahdollista toteuttaa yhteistoiminta-alueella tai kunnassa. Erikoissairaanhoito toteutettaisiin kuntien sopimalla tavalla. Terveyspiirissä sosiaalihuollon tehtävät ja kehitysvammahuolto hoidettaisiin siten kuin kunnat asiasta sopivat.

Hallituksen esitys terveydenhuoltolaiksi on tarkoitus antaa eduskunnalle keväällä 2009. Lain ensimmäisten säännösten on tarkoitus tulla voimaan vuonna 2010 ja viimeisten vuonna 2013.

Jatkovalmistelua varten ministeriö pyytää lausunnonantajilta näkemyksiä erityisesti seuraavista asioista:

1 Arvio ehdotetusta potilaan valinnanvapaudesta

2 Arvio ehdotetuista terveydenhuollon järjestämismalleista ja niiden soveltuvuudesta koko sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiseen

3 Arvio erityisvastuualueen (ERVA) yhteistyön kehittämisehdotuksesta

4 Arvio sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuiden lainsäädännöllisestä porrastamisesta. Millainen vastuun tulisi olla eri tasoilla: kunta, kuntayhtymä, yhteistoiminta-alue, sosiaali- ja terveyspiiri, laajan väestöpohjan kuntayhtymä, erityisvastuualue, valtio

5 Arvio ehdotetuista väestöpohjavaatimuksista

6 Arvio hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä koskevien rakenteiden sääntelytarpeesta

7 Arvio ympäristöterveydenhuollon kytkennästä terveydenhuoltoon

8 Arvio työterveyshuollon kytkennästä terveydenhuoltoon

9 Arvio sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelua ja kehittämistä järjestävän lainsäädännön yhdistämisen tarpeellisuudesta

10 Arvio mahdollisista muista sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännön yhdistämistarpeista

./. Hallintokeskus on pyytänyt mietinnöstä lausunnot terveys-, sosiaali-, ympäristö- ja pelastuslautakunnilta sekä talous- ja suunnittelukeskukselta. Lausunnot ovat esityslistan liitteinä.

Stj toteaa, että päätösehdotuksen mukainen lausunto on koottu lautakuntien ja talous- ja suunnittelukeskuksen kannanotoista.

STJ Kaupunginhallitus päättänee antaa sosiaali- ja terveysministeriölle seuraavan lausunnon terveydenhuoltolakityöryhmän mietinnöstä nro 2008:28.

Suuren kaupungin näkökulmasta lakiehdotus ei vahvista perusterveydenhuoltoa, vaan tulee entisestään sitä heikentämään. Ehdotuksen mukaan keskeisenä tavoitteena oleva perusterveydenhuollon vahvistaminen tapahtuisi kytkemällä perusterveydenhuolto aiempaa olennaisesti tiukemmin sairaanhoitopiireihin (esimerkiksi 46 §: perusterveydenhuollon yksikön sijoittaminen sairaanhoitopiiriin ja ko. yksikön määrääminen vastaamaan kansanterveystyön yhteistyösuunnitelman laatimisesta).

Pienten kuntien osalta tämä saattaa ollakin oikea ratkaisu. Sen sijaan suuren kunnan näkökulmasta lakiehdotus ja sen perustelut viestivät, että perusterveydenhuoltoa pidetään heikkona koko maassa ja että suurten kuntien vahvat ja osaavat terveyskeskukset on esitystä valmisteltaessa jätetty huomiotta.

Suuressa kunnassa sairaanhoitopiirikytkennän vahvistaminen heikentää terveyskeskuksen ja perusterveydenhuollon toimintamahdollisuuksia, yhteistyön toteutumista sosiaalitoimen kanssa ja vahvistaa väistämättä sairaanhoitopiirin asemaa, siis johtaa päinvastaiseen kehitykseen kuin lakiehdotuksen tavoitteeksi on esitetty.

Ehdotuksen käsitteistössä ei määritellä terveyskeskusta, vaikka väestön kokemuksena ja käsitteistössä juuri terveyskeskus on vakiinnuttanut asemansa lähipalvelut antavana terveyspalveluorganisaationa. Ehdotuksessa on kuitenkin viitattu eräissä kohdissa, esim. 45 §, terveyskeskukseen. Terveyskeskus-käsite tulisi määritellä ja säilyttää myös lainsäädännössä ainakin kunnan ja kuntien yhteistoiminta-alueen kansanterveystyön ja sen yhteydessä hoidettavia palveluja järjestävän organisaation nimenä.

Ehdotuksen useissa kohdissa sairaanhoitopiirille määritellyt koordinointi- ja yhteisvalmistelutehtävät ovat ongelmallisia siksi, että ne jättävät vastuukysymykset epäselviksi ja mahdollistavat potilaiden epätarkoituksenmukaisen hoitovastuun siirtelyn eri tahojen kesken (esimerkiksi 24 §, 45 §, 46 §, 50 §, 51 §). Laissa tulee vastuut määritellä eikä jättää niitä pelkästään koordinaatiovastuun varaan.

Lausunnon kannanotot on ryhmitelty noudattaen ministeriön lausuntopyynnön mukaista jaottelua:

1. Arvio ehdotetusta potilaan valinnanvapaudesta

Kaupunginhallitus kannattaa potilaan valintaoikeuden laajentamista esitettyä laajemmaksi siten, että potilas voisi vapaasti valita hoitopaikkansa joko oman kunnan tai minkä tahansa muun kunnan palvelujärjestelmän yksiköstä sekä siten, että kiireettömän hoidon järjestämistä koskevat enimmäisodotusajat koskisivat vain oman kunnan, terveyspiirin ja sairaanhoitopiirin järjestämiä palveluja.

Näin potilaat saisivat palvelunsa voimavarojen sallimissa rajoissa haluamastaan paikasta ja koko maan voimavarat saataisiin tehokkaaseen käyttöön.

Hoitotakuun rajaaminen koskemaan kunnan asukkaita on välttämätöntä potilaille annettavan valinnan vapauden laajuudesta riippumatta ottaen huomioon, että kunnan velvollisuus järjestää palveluja koskee ensisijaisesti kunnan asukkaita. Lisäksi on lähes mahdotonta suunnitella toimintaa ja sen tarvitsemaa rahoitusta ja henkilövoimavaroja, jos ulkokuntalaisilla on täysin sama oikeus päästä hoitoon ja saada palvelut kuin oman kunnan asukkailla.

Myöskään jälkikäteen maksettavat korvaukset eivät poista voimavarojen suunnittelun ja kohdentamisen ongelmia, joita syntyisi, mikäli hoitotakuu koskisi myös oman kunnan palvelujärjestelmän ulkopuolista hoitopaikan valintaa.

Ehdotuksen 54 §:ssä olevan määräyksen potilaan kodin ja hoitopaikan välisen etäisyyden huomioonottamisesta rinnalla vähintään yhtä
tärkeää on ottaa huomioon potilaan omaisten kodin ja hoitopaikan välinen etäisyys.

2. Arvio ehdotetuista terveydenhuollon järjestämismalleista ja niiden soveltuvuudesta koko sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiseen

Järjestämismalliratkaisussa keskeistä on, millaisella mallilla pystytään tuottamaan asiantuntevia ja kustannustehokkaita palveluja. Tässä onnistuminen riippuu olennaisesti toiminnan ja sen johtamisen organisoinnin toimivuudesta, johon taas vaikuttaa kuntien koon suuret vaihtelut sekä väestön rakenne. Kuntien kokoerot ja muut eroavaisuudet huomioon ottaen on välttämätöntä, että järjestämisvaihtoehtoja on useita. Ehdotuksessa niitä on perusterveydenhuollon osalta kolme: kunta, terveyspiiri ja kuntien yhteistoiminta-alue.

Ehdotuksen heikkoutena on, että se on rakennettu pienen ja keskisuuren kunnan näkökulmasta ja suuren kunnan näkökulmasta tehty tarkastelu puuttuu kautta koko lakiehdotuksen. Lakiehdotukseen ei sisälly mahdollisuutta hyödyntää suuren kunnan vahvan ja asiantuntevan perusterveydenhuollon organisaation mahdollisuuksia.

Helsingin väestö on 10 % koko maamme asukkaista ja lähes neljä kertaa suurempi kuin sairaanhoitopiirin väestöpohjaksi ehdotettu 150 000 asukasta. Suomen sairaanhoitopiireistä ainoastaan HUS on väestöpohjaltaan suurempi kuin Helsingin terveyskeskus. On selvää, että Helsingin terveyskeskuksella on aivan toiset valmiudet väestönsä terveyspalvelujen järjestämiseen kuin pienellä kunnalla.

Helsingin terveyskeskus on palveluiltaan ja asiantuntemukseltaan monipuolinen ja kykenee olennaisesti sairaanhoitopiiriä paremmin arvioimaan väestönsä perusterveydenhuollon palvelutarpeen ja suunnittelemaan väestönsä palvelut.

Helsingin terveyskeskus valmistelee vuosittain väestönsä terveyspalvelujen suunnittelun pohjaksi toimintaympäristön analyysin, joka sisältää analyysin myös väestön erikoissairaanhoidon palvelutarpeeseen vaikuttavista tekijöistä ja muutoksista. Vastaavaa ei yksikään sairaanhoitopiiri tai kunta ole tiettävästi valmistellut.

On myös huomattava, että väestöpohjaltaan suuressa kunnassa terveyskeskus yksin väistämättä jo muodostaa niin suuren organisaation, että sen toiminnan ja johtamisen organisointi tehokkaaksi ja sujuvaksi on haasteellista. Myös sujuvan yhteistyön mahdollistaminen ja yhteistyötä edistävien rakenteiden aikaansaaminen sosiaalitoimen kanssa on vaativaa, kun suuressa kunnassa sosiaalitoimenkin organisaatio on suuri ja yhteistyökumppaneita paljon.

On välttämätöntä, että lainsäädännössä suuren kunnan erityisolosuhteet otetaan huomioon ja mahdollistetaan sellaiset hallinnolliset rakenteet, joissa suuruudesta huolimatta voidaan paikallisista lähtökohdista ja tarpeista lähtien aikaansaada tehokkaan ja asiantuntevan toiminnan edellyttämät palvelurakenteet.

Kaupunginhallitus painottaa, että ehdotukseen tulee lisätä suurta kuntaa varten yhden kunnan palvelurakennevaihtoehdolle oma pykälänsä, jossa suuren kunnan tehtäviin ja palvelujen järjestämiseen esim. soveltuvin osin sovelletaan terveyspiiriä koskevia määräyksiä.

Joka tapauksessa suuren kunnan tulee voida mm. järjestää ja tuottaa perustason erikoissairaanhoidon lisäksi muutakin sellaista erikoissairaanhoitoa, jonka tuottaminen terveyskeskuksen toiminnan yhteydessä on tarkoituksenmukaista (kuten Helsingin terveyskeskuksessa tällä hetkellä mm. psykiatrian ja perustason sisätautien päivystyspalvelut, psykiatrinen erikoissairaanhoito, sisätautien, geriatrian, neurologian, fysiatrian erikoisalan poliklinikkapalvelut) kuten ehdotuksen 45 §:ssäkin todetaan. Esityksen 8 §:n 3 momentin viittaus pelkkään perustason erikoissairaanhoitoon on ristiriidassa em. 45 §:n määräyksen kanssa.

Edelliseen liittyen suuren kunnan terveyskeskuksen tulee voida terveyspiirin tavoin sopia erikoissairaanhoidon työnjaosta tekemällä siitä erikoissairaanhoidon järjestämissopimus.

STAKESin ja Kansanterveyslaitoksen yhdistämisen yhteydessä uuteen organisaatioon ollaan perustamassa perusterveydenhuollon yksikkö. Nyt ehdotetaan myös sairaanhoitopiiriin perustettavaksi perusterveydenhuollon yksikkö, joka koordinoisi perusterveydenhuollossa tehtävää tieteellistä tutkimusta ja kehittämistä sekä hoito- ja kuntoutusketjujen laatimista. Se vastaisi kansanterveystyön ja yhteistyösuunnitelman laatimisesta yhdessä erikoissairaanhoidon ja sosiaalitoimen kanssa. Suunnitelma antaisi mahdollisuuden sopia työnjaosta mm. lähipalvelujen, kuvantamis-, päivystys- ja lääkinnällisen kuntoutuksen palvelujen suhteen.

On tärkeää myös lainsäädännöllisin toimin edistää yhteistyön kehittämistä. Viimeksi mainitun tavoitteen toteutumista koko pääkaupunkiseudun alueella edistäisi olennaisesti paremmin, jos sairaanhoitopiirin osaksi perustamisen sijasta kyseinen perusterveydenhuollon yksikkö Helsingissä perustettaisiin osaksi Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskusta SOCCAa, jota vahvistettaisiin terveydenhuollon osaamisella ja siitä muodostuisi pääkaupunkiseudun yhteinen sosiaali- ja terveyspalvelujen suunnitelman laatimisesta vastaava yksikkö.

Kaupunginhallitus katsoo myös, että pelkästään palveluvalikoiman, voimavarojen, asiantuntijuuden ja mahdollisuuksien suurista eroista johtuen ei ole asianmukaista, että suurella ja pienellä kunnalla olisi sama asema ja vaikutusmahdollisuus (ehdotuksen 11 §:n 3 momentti) sairaanhoitopiirin alueen kansanterveystyön yhteistyösuunnitelman laadinnassa.

Suuren kunnan kansanterveystyön yhteistyösuunnitelma ei myöskään sisällöllisesti voi olla yhtenevä osa sairaanhoitopiiriin yhteistä suunnitelmaa, jossa osapuolina ovat pienimmät ja kapea-alaisimmin palveluja tarjoavat kunnat ja yhteistoiminta-alueet. Suuren kunnan tulee voida valmistella oma tai vähintään muiden saman sairaanhoitoalueen suurten kuntien kanssa yhteinen kansanterveystyön yhteistyösuunnitelmansa.

Ehdotuksen mukaan kunnan tai kuntayhtymän tulee olla sosiaalihuollon kanssa sellaisessa yhteistyössä, jota tehtävien asianmukainen hoitaminen edellyttää.

Sosiaali- ja terveydenhuollon rajapinnassa on useita keskeisiä alueita, kuten vanhustenhuolto, päihdetyö, mielenterveystyö, vammaispalvelut sekä lastensuojelun toimenpiteiden piirissä olevien lasten tuki. Näissä rajapinnoissa on lukuisia käytännössä esiintyviä tilanteita, joissa on epäselvää, kuuluuko asia terveydenhuollon vai sosiaalihuollon ammatillisiin tehtäviin. Erityisesti lastensuojelussa kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain säännösten tulkinnanvaraisuus aiheuttaa ongelmia.

Laissa tulisikin määritellä järjestämisvastuut ja kirjoittaa nämä sosiaalitoimen ja terveydenhuollon lainsäädäntöä koskevat kohdat niin, että laki mahdollistaa kunnalle vapauden järjestää toiminnot tarkoituksenmukaisesti ja joustavasti toiminnon hallinnollisesta sijoittumisesta riippumatta.

Ehdotukseen tulee lisätä terveyspiirin ja sairaanhoitopiirin rinnalla suurelle kunnalle mahdollisuus säilyttää ensihoitopalvelu kunnan järjestämisvastuulla (ehdotuksen 51 §). On muistettava erityisesti, että ensihoito on kiinteästi sidoksissa päivystykseen ja että Helsingin kaupungin alueella olennaisen osan päivystystoiminnoista hoitaa kaupungin oma terveyskeskus (Auroran, Marian ja Malmin sairaalat). Auroran sairaalan psykiatrian päivystys on ainoa psykiatrian päivystyspoliklinikka koko maassa ja vuosittaisten päivystyspoliklinikkakäyntien määrä siellä on 9 000. Malmin ja Marian sairaaloiden päivystysten yhteinen käyntimäärä on vuodessa noin 32 000 käyntiä, helsinkiläisten sisätautipäivystyskäyntien määrä HYKSissä on puolet tästä eli noin 16 000 vuodessa.

Helsingissä on saavutettu ensihoidon tuottamisessa alan kansainvälistä kärkeä edustavat lääketieteelliset, taloudelliset ja asiakastyytyväisyystulokset. Ensihoidon toiminnan ja kustannustehokkuuden tason säilymisen turvaamiseksi tulee laissa sallia kunnalle tai kunnille toiminnan toteuttaminen kilpailutusmenettelyn ulkopuolella omana toimintana mahdollistamalla alueen sairaanhoitopiirin, terveyskeskuksen ja aluepelastuslaitoksen muodostama kumppanuus ensihoitopalvelun tuottamiseksi.

Lakiehdotus byrokratisoi terveydenhuoltoa olennaisesti aikaisempaa enemmän. Tämä on vakava heikkous lakiehdotuksessa. Tavoitteena lienee ollut raja-aitojen madaltaminen erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon väliltä, mutta seurauksena on byrokraattisten yhteistyömuotojen kirjo. Lakiin kirjataan uusina yhteistyömuotoina seuraavia toimielimiä: 1. Erityisvastuualueella toimivan yliopistollisen sairaanhoitopiirin yhteistoimintaelin, joka valmistelee mm. erikoissairaanhoidon palvelujen järjestämissopimuksen sekä tekee ehdotuksia erityisvastuualueiden valtakunnallisesta työnjaosta, 2. Kansanterveystyön yhteistyösuunnitelman laatimisryhmä, joka muodostuu kuntien, yhteistoiminta-alueiden ja sairaanhoitopiirin edustajista, 3. Valtioneuvoston sosiaali- ja terveysministeriön alaisuuteen asettama kansallinen terveydenhuollon neuvottelukunta, jolla on jaostojen asettamismahdollisuus,

4. Valtakunnallinen terveystieteellisen tutkimuksen lautakunta sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä, 5. Erityisvastuualueen tutkimustoimikunta, joka päättää tutkimusrahoituksen jakamisesta vastuualueellaan.

Erilaisia sopimuksia ja suunnitelmia valmistellaan ja hyväksytään useissa päätöksentekoelimissä, mikä merkitsee valmistelun huomattavaa lisääntymistä. Se ei tapahdu ilman voimavaralisäyksiä. Jos joistakin em. tahoista lisäksi tulee poliittisia yhteistoimintaelimiä, tarvitaan valmisteluun työntekijöitä lisää vieläkin enemmän. Hallinto lisääntyy ja asiakastyöhön käytettävä aika vähenee entisestään.

3. Arvio erityisvastuualueen (ERVA) yhteistyön kehittämisehdotuksesta

Ks. kohta 5.

4. Arvio sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuiden lainsäädännöllisestä porrastamisesta. Millainen vastuun tulisi olla eri tasoilla: kunta, kuntayhtymä, yhteistoiminta-alue, sosiaali- ja terveyspiiri, laajan väestöpohjan kuntayhtymä, erityisvastuualue, valtio

Sekä kansanterveystyön että erikoissairaanhoidon järjestämisvastuun todetaan ehdotuksen 4 §:n mukaan kuuluvan kunnalle. Järjestämisvastuu on määritelty laissa hierarkkiseksi siten, että päävastuu kansanterveystyön ja erikoissairaanhoidon järjestämisestä ja rahoituksesta mm. riittävien voimavarojen varaamisesta, palvelujen määrästä, laadusta ja tuotantotavasta on kunnalla. Toinen taso järjestämisvastuusta on määritelty 8 §:ssä toteamalla, että kunnalla on järjestämisvastuu sairaanhoitopiirille tehtyyn lähetteeseen asti tai kiireelliseen sairaanhoitoon hakeutumisen perusteella, minkä jälkeen järjestämisvastuu on sairaanhoitopiirillä.

Pelkästään kiireelliseen hoitoon hakeutumisen perusteella ei järjestämisvastuu voi siirtyä, väestöähän hakeutuu päivystykseen myös vailla kiireellisen hoidon tarvetta ja erikoisalapäivystykseen terveyskeskustasoisen sairauden hoitoa varten. Siksi järjestämisvastuun siirtymiseksi tulee edellyttää ainakin todettua, erikoissairaanhoitoa edellyttävää kiireellisen hoidon tarvetta.

Kunta ei voi valvoa yksityislääkäreiden ja yksityisen työterveyshuollon lähetteitä sairaanhoitopiiriin eikä myöskään sairaanhoitopiirin erikoissairaanhoidon sisäisiä lähetteitä. Näin ollen kunnalla ei ole kattavaa mahdollisuutta toimia siinä vaiheessa, kun järjestämisvastuu siirtyy sairaanhoitopiirille.

Sairaanhoitopiirit tuleekin velvoittaa noudattamaan hoitokriteerejä ja palauttamaan tarvittaessa lähetteitä.

Ehdotuksen 57 §:n mukaan sairaanhoitopiiri vastaa hoidon järjestämisestä yhtenäisin lääketieteellisin ja hammaslääketieteellisin perustein ja 18 §:ssä edellytetään, että yhtenäisten hoidon perusteiden (=hoitokriteerit) seurantaa ja valvontaa tekevät kaikki organisaatiot (terveyspiiri, sairaanhoitopiiri, erityisvastuualue, kunnat ja terveyskeskukset).

Kunnille tulee tämän lisäksi säätää oikeus valvoa hoitokriteerien noudattamista tarkastamalla sairaanhoitopiirin ja terveyspiirin asiakirjoista kriteerien noudattamista. Tällöin järjestämisvastuu voisi toimia tarkoitetulla tavalla.

Valmiussuunnittelun ja ensihoitopalvelun osalta (ehdotuksen 50 – 51 § ja 53 §, 55 §) kaupunginhallitus edellyttää, että uudistuksessa huolehditaan siitä, ettei terveydenhuollon valmiussuunnittelu eriydy muusta kunnallisten palvelujen valmiussuunnittelusta. Kolme koordinoivaa tahoa on liikaa. Mikäli sairaanhoitopiirille halutaan vahva rooli, sen ei tule olla koordinoiva, vaan suoraan ohjaava.

Laissa tulee määrätä selkeästi, että koko lääkinnällisen pelastuspalvelun järjestämisvastuu ja poikkeusolojen varautumisvelvoite on sairaanhoitopiirillä. Jos normaaliolojen järjestämisvastuu siirtyy sairaanhoitopiirille, tulee myös poikkeusolojen suunnittelun ja toiminnallisen vastuun siirtyä sille.

Jos HUS nimetään valtakunnalliseksi ilmaevakuoinnin viranomaiseksi, valtion tulee olla tämän valtakunnallisen valmiuden ylläpidon kustannusten maksajana.

Ehdotukseen sisältyy (53 §) päivystys- ja ensihoitokeskuksen perustaminen erityisvastuualueelle. Ensihoito on kuitenkin alueellinen palvelu, jonka koordinaation ja yhteen sovittamisen alueen muiden hätätilanteissa toimivien viranomaisten (poliisi-, pelastus- ja sosiaalitoimi) kanssa tulee olla oman alueen sairaanhoitopiirillä. Helsingin alueella nämä tehtävät tulee määrätä joko sairaanhoitopiirille tai sairaanhoitoalueelle, joka jo itsessään on riittävän suuri toiminnan asianmukaiseksi järjestämiseksi. Erityisvastuualuetasoinen ensihoitokeskus heikentäisi Helsingin ensihoidon palveluja ja nostaisi olennaisesti kustannuksia.

Ehdotuksen 51 §:ssä sairaanhoitopiirille kuuluvana ensihoitopalvelun velvoitteena on psykososiaalisen tuen järjestäminen potilaalle, hänen läheisilleen ja tarvittaessa tapahtuman muille osallisille. Tällaisen uuden, laajan ja täysin rajaamattoman velvoitteen sälyttämiseen ensihoitopalvelulle tulee suhtautua kriittisesti. Ennen kannanottoja psykososiaalisen tuen järjestämislaajuuden ja -vastuiden määrittelyyn, tarvitaan vielä jatkovalmistelua.

5. Arvio ehdotetuista väestöpohjavaatimuksista

Sairaanhoitopiirien määrää rajoitetaan asukasluvun mukaan minimin ollessa 150 000 asukasta. Tämä ei vähennä sairaanhoitopiirejä riittävästi. Laissa tulisi laadun varmistamiseksi ja toiminnan kehittämisen sekä voimavarojen riittävyyden turvaamiseksi toteuttaa olennaisesti rohkeampi erikoissairaanhoidon keskittäminen siten, että sairaanhoitopiirit vähennetään tässä yhteydessä viiteen yliopistosairaalapiiriin (erityisvastuualueeseen), jotka tarpeen mukaan voivat jakautua sairaanhoito-alueisiin.

6. Arvio hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä koskevien rakenteiden sääntelytarpeesta

Ei lausuttavaa.

7. Arvio ympäristöterveydenhuollon kytkennästä terveydenhuoltoon

Ehdotuksen mukaan kansanterveystyö pidetään yhtenä kokonaisuutena sisältäen kokonaan muun ennaltaehkäisevän terveydenhuollon lukuun ottamatta ympäristöterveydenhuoltoa. Tästä syystä on mahdollista, että vastaisuudessa ympäristöterveydenhuollosta vastaava yhteistoiminta-alue eroaa maantieteellisesti muusta kansanterveystyöstä vastaavasta yhteistoiminta-alueesta. Tämä saattaa johtaa ympäristöterveydenhuollon ja muun kansanterveystyön välillä ongelmiin.

Kaupunginhallitus katsoo, että sekä ympäristöterveydenhuollon että muun kansanterveystyön yhteistoiminta-alueen tulee olla yhteneväinen.

8. Arvio työterveyshuollon kytkennästä terveydenhuoltoon

Työterveyshuollon osalta säädökset selkiintyvät.

9. Arvio sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelua ja kehittämistä järjestävän lainsäädännön yhdistämisen tarpeellisuudesta

10. Arvio mahdollisista muista sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännön yhdistämistarpeista

Kohdat 9 ja 10

Lainsäädännön yhdistämistä tärkeämpää on säännösten yhteensovittaminen.

11. Muuta huomattavaa

Kustannusvaikutukset

Kaupunginhallitus katsoo suureksi puutteeksi, ettei uudistuksen vaikutuksia kuntataloudelle ole arvioitu. Jatkovalmistelussa nämä vaikutukset on arvioitava ja ennen lain hyväksymistä varmistettava kuntien kyky selviytyä kustannuksista.

Nykyisestä valtionosuusjärjestelmästä on mainittu, että siihen on suunnitteilla muutoksia, jotka eivät muuttaisi valtion ja kuntien välistä kustannustenjakoa. Kokemukset aikaisemmista muutoksista ovat, että ne ovat olleet Helsingin kannalta kustannuksia lisääviä. Ehdotuksessa mainitut valtionosuuksien lisäykset v. 2009 ovat pääosin verotuksen muutosten kompensoinnista kunnille johtuvia eivätkä tuo rahoituksellista liikkumavaraa kuntatalouteen. Helsingin ja muiden suurten kaupunkien osalta taloudellista hyötyä ei ole osoitettavissa. Helsingin näkökulmasta mahdollisia kustannuksia lisääviä tekijöitä ovat lakiehdotuksessa väljästi esitetty psykososiaalisen tuen järjestämisvelvoite, ensihoidon järjestämisvastuun siirtäminen sairaanhoitopiirille, terveyden edistämisen ja ennalta ehkäisevän työn tiukka normiohjaus, jonka sisällöstä ei ole mitään viitteitä sekä ehdotetussa muodossaan erikoissairaanhoidon järjestämisvastuun siirtyminen sairaanhoitopiirille lähetteen tai kiireelliseen sairaanhoitoon hakeutumisen perusteella.

Yleisperusteluissa taloudellisia vaikutuksia käsittelevässä kohdassa kahta järjestämismallia arvioidaan ilman yhtäkään laskelmaa tai mainintaa euromääristä todeten vain, että kustannukset todennäköisesti alenisivat. Kunnan kannalta valittavalla kuntalaskutusvaihtoehdolla on suuri merkitys. Vaikka yleisperusteluissa todetaan suomalaisen terveydenhuoltojärjestelmän yhdeksi haasteeksi rahoituksen selkiyttäminen, minkäänlaista selkiyttämisehdotusta ei ole esitetty lakiehdotuksessa eikä sen perusteluissa.

Lisäksi työryhmän kehittämisehdotuksissa todetaan EVO-korvauksista, että valtion tulee korvata opetuksesta aiheutuneet kustannukset terveydenhuollon yksiköille täysimääräisesti. Kuitenkin perusteluissa mainitaan, että valtion rahoituksen taso tulee pysymään alhaisempana kuin toiminnasta aiheutuvat kustannukset.

Lisäksi kaupunginhallitus toteaa, että monikanavainen rahoitus on todettu yhdeksi Suomen terveydenhuollon suurimmista ongelmista. Ongelmat ilmenevät muun muassa avohoidon ja laitoshoidon palvelujen erilaisissa korvauskäytännöissä, maksukattojen monimuotoisuutena, kustannusvastuun siirtoina osapuolelta toiselle, päällekkäisinä investointeina ja hoidon pirstoutumisena. Monikanavaisen rahoitusjärjestelmän selkiinnyttämistarve on ollut esillä mm. kansallisessa terveysprojektissa, OECD:n maa-arviossa ja useissa tutkimuksissa. Terveydenhuoltolakiehdotuksen heikkoutena on, että se sivuuttaa tämän terveydenhuollon keskeisen perusongelman. Monikanavaisen rahoitusjärjestelmän vaikutukset terveydenhuollon kokonaismenoihin tulisi arvioida nyt tehtävän uudistuksen osana.

Ensihoito ja sairaankuljetus

Ks. kohdat 2 ja 4.

Potilasrekisteri

Potilastietojen käsittely sairaanhoitopiirin eri yksiköissä työtehtävien edellyttämässä laajuudessa ilman potilaan erityistä lupaa on erittäin tervetullut uudistus. Kaupunginhallitus painottaa, että terveydenhuollon lisäksi laajennus tulee ulottaa myös sosiaalihuollon ja terveydenhuollon väliseen tietojen luovutukseen luonnollisesti työtehtävien edellyttämässä laajuudessa.

Ehdotuksessa (24 §) annetaan sairaanhoitopiirille tehtäväksi vastata rekisterinpidon ja potilasrekisterin käytön valvonnan koordinointitehtävistä alueellaan. Tämän järjestelyn tarkoituksenmukaisuus on kyseenalainen.

Potilasrekisteri sisältää tiedot myös hammashuollosta. Ottaen huomioon, että hammashuollon toiminnasta aivan marginaalinen osuus on sairaanhoitopiirin toimintaa ja hammashuollon toiminnan edellytykset tietojärjestelmälle eroavat olennaisesti muusta terveydenhuollosta, rekisterinpidon ja käytön valvonnan koordinointitehtävän määrääminen sairaanhoitopiirille aiheuttaa suuria ongelmia käytännön toiminnalle.

Ehdotuksessa käsitellään vain julkisen terveydenhuollon potilastietoja. Tiedonsaantioikeus ei siten koskisi henkilöitä, jotka työskentelevät ostopalveluorganisaatioissa. Käytännössä olisi hankittava suostumus tietojen luovuttamiseen, jos kunnallisen palvelun tuottaa kunnallisen organisaation toimeksiannosta joku muu kuin kunta tai kuntayhtymä.

Tässä yhteydessä tulisi hankalaksi ja työlääksi muodostuvien potilasrekisteriin ja rekisterinpitoon perustuvien oikeuksien laajennuksen vaihtoehtona harkita ns. potilaslain ja sosiaalihuollon asiakkaiden oikeuksia koskevien lakien muutosta. Em. säädökset potilaan ja asiakkaan suostumuksesta potilas-/asiakastietojen luovuttamiseen voisi muuttaa siten, ettei potilaan/asiakkaan suostumusta tarvita tietojen luovuttamiseen julkisen terveydenhuollon ja sosiaalitoimen tehtävää hoitavien kesken siltä osin kuin tietoja luovutetaan tehtävien edellyttämässä laajuudessa. Rekisterinpitäjämääräyksiä ei tarvitsisi silloin ottaa terveydenhuoltolakiin erikseen.

Potilaan vapaan liikkumisoikeuden edellytyksenä on, että potilaan tiedot ovat noudettavissa yhdestä tietokannasta tai yhden järjestelmän kautta. Tiedon saannin on oltava riippumatonta hoitoa kulloinkin järjestävästä hallintokunnasta, sitä sääntelevästä lainsäädännöstä sekä siitä, asioiko potilas julkisella vai yksityisellä sektorilla.

Tasausjärjestelmä

Tasausjärjestelmä ei kata sairaalakuntoisina ja erikoissairaanhoidon tasoista hoitoa tarvitsevina kotihoitoon siirtyvien, vaikeasti sairaiden potilaiden kotihoitoa (esim. ympärivuorokautiseen hoitoon ja valvontaan hengityskonehoidon vuoksi siirtyvät monivammaiset lapset) eikä muitakaan terveyskeskuksen vastuulla hoidettavien, erikoissairaanhoitoa tarvitsen potilaiden hoitoa. Tähän tulee uudessa lainsäädännössä määritellä sellaiset ratkaisut, ettei tasausjärjestelmän ulkopuolelle joutuminen ole syynä potilaan hoidon jatkamiseen sairaalassa.

Opetusvelvollisuus ja EVO-korvaukset

Koulutus-/opetusvelvollisuuden vastapainona ei ehdotuksessa todellisuudessa varmisteta kunnalle kattavia korvauksia toiminnasta aiheutuvista kustannuksista; päinvastoin perusteluissa todetaan, että vaikka koulutusmääriä on lisätty, valtion rahoitusta ei lisätä. Kunnalla tulee olla mahdollisuus rajata opetustoiminta korvausten kattamaan määrään.

Lopuksi

Kaupunginhallitus toteaa vielä, että lakiehdotus sisältää runsaasti asetuksenantovaltuuksia, joiden kustannusvaikutuksia ei tässä yhteydessä ole mahdollista arvioida. Kokemusperäisesti tiedetään, että asetuksilla on ollut taipumus lisätä kuntien velvollisuuksia mm. henkilöstömitoituksia vahvistamalla lisäämättä vastaavasti valtion rahoitusta kunnille. Myöskään muita asetuksilla annettavien määräysten vaikutuksia, kuten esim. tarvittavan henkilökunnan saatavuuteen tai terveydenhuollon toimintaan muutoin, ei ole mahdollista arvioida mietinnön pohjalta.

Lopuksi kaupunginhallitus toteaa, että lainsäädäntöteknisesti ehdotus vaatii vielä huolellista läpikäyntiä mm. eri säädösten sekä säädösten ja niiden perustelujen välisten ristiriitojen, puutteiden ja tulkinnallisuuksien korjaamiseksi.

Kirje sosiaali- ja terveysministeriölle, pöytäkirjanotteet terveys-, sosiaali-, ympäristö- ja pelastuslautakunnalle sekä talous- ja suunnittelukeskukselle.

Lisätiedot:
Rautanen Marja-Liisa, kaupunginsihteeri, puhelin 310 36184

LIITTEET	Liite 1	Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö 12.8.2008
	Liite 2	Terveydenhuoltolakityöryhmän muistio 2008:28
	Liite 3	Terveyslautakunnan lausunto 30.9.2008
	Liite 4	Sosiaalilautakunnan lausunto 7.10.2008
	Liite 5	Ympäristölautakunnan lausunto 7.10.2008
	Liite 6	Pelastuslautakunnan lausunto 30.9.2008
	Liite 7	Talous- ja suunnittelukeskuksen lausunto 24.9.2008

MUNKKINIEMEN TONTIN 30070/3 SEKÄ KATU- JA VESIALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN (NRO 11790)

Khs 2008-1860

30. kaupunginosan (Munkkiniemi) korttelin nro 30070 tontin nro 3 sekä katu- ja vesialueen asemakaavan muutosehdotus

Hirvilahdenkuja 5

Tiivistelmä Asemakaavan muutos mahdollistaa vesijättöalueen liittämisen Kuusisaaren koillisosassa olevaan tonttiin ja alueen kunnostamisen. Tontin rakennusoikeus ei muutu.

Asemakaavan perusteet

Kiinteistö Oy Hirviniemenranta pyytää tontin 30070/3 omistajana (24.8.2006) asemakaavan muuttamista siten, että tontin ympärillä oleva kaupungin omistamaan tilaan 1:1154 kuuluva vesijättömaa liitetään yhtiön omistamaan tonttiin.

Kaupunkisuunnittelulautakunta toteaa (21.8.2008) mm. seuraavaa:

Lautakunta hyväksyi 10.3.2005 Kuusisaaren asemakaavan muutosperiaatteet. Periaatteet on laadittu ohjaamaan Kuusisaareen tehtäviä yksittäisiä asemakaavan muutoksia ja niissä otetaan kantaa mm. mahdollisiin tonttitehokkuuksien nostoon. Asemakaavan muutos on periaatteiden mukainen.

Lähtökohdat

Asemakaavat

Tontilla 30070/3 on voimassa vuonna 1981 vahvistunut asemakaava nro 8189. Kaavan mukaan tontti on erillisten ja kytkettyjen pientalojen korttelialuetta (AOR). Rakennusoikeutta tontilla on tonttitehokkuuden e = 0.25 mukaan. Tontin pinta-ala on 8 911 m², joten rakennusoikeudeksi tulee 2 228 k-m². Tontin suurin sallittu kerrosluku on kaksi. Tontille saa rakentaa asunnon tonttimaan jokaista 600 m² kohti. Yksikerroksisen rakennuksen enimmäiskorkeus on 4,5 m ja kaksikerroksisen 7 m. Tontin pinta-alasta saa käyttää rakentamiseen enintään 1/6. Tontin kadunpuoleisesta rajasta 8 m leveä osa on rajattu rakennusalan ulkopuolelle. Tontilla tulee olla vähintään 1 autopaikka/80 k-m². Tontille vaadittavasta autopaikkamäärästä saadaan enintään puolet sijoittaa pysäköimispaikoille, muut autopaikat on sijoitettava rakennukseen.

Hirvilahdenkujan katualueella on osittain voimassa asemakaava nro 8189 (vahvistettu 5.1.1981) ja osittain asemakaava nro 11485 (tullut voimaan 12.5.2006). Hirvilahdenkujan katualueen rannan lähellä oleva osa on merkitty istutettavaksi alueen osaksi.

Maanomistus

Tontti on yksityisen kiinteistöyhtiön omistuksessa, vesi- ja katualueet omistaa kaupunki.

Alueen yleiskuvaus ja rakennettu ympäristö

Kuusisaari on arvostettua merellistä asuinaluetta. Saaren rakennuskanta muodostuu pääasiassa viime vuosikymmenten aikana rakennetuista kookkaista yksittäis- ja rivitaloasunnoista. Luonto saaressa on havupuuvaltaista kookasta metsää. Tonteilla on lisäksi istutettuja jalopuita. Saaressa sijaitsee useita lähetystöjä, kaava-alueen tontilla on Korean suurlähetystö. Tontilla sijaitsevat rakennukset ovat valmistuneet vuonna 1981. Tontilla on yksi kolme asuntoa käsittävä rakennus ja neljä erillistaloa. Rakennukset on yhdistetty toisiinsa yhtenäisellä katoksella. Julkisivuverhouksena on käytetty harmaata graniittia ja Carraran marmoria. Rakennukset on suunnitellut arkkitehtuuritoimisto Timo Penttilä & Heikki Saarela. Tontin porttiaiheessa on Kari Juvan hirviaiheinen veistos.

Suojelukohteet

Tontilla olevat rakennukset ovat valmistuneet vuonna 1981 ja siten vielä sen verran uusia, että yleisten suojeluperiaatteiden mukaan niiden rakennustaiteellisia suojeluarvoja on vielä liian aikaista arvioida.

Yhdyskuntatekninen huolto ja maaperä

Kaava-alue on yhdyskuntateknisen huollon verkoston piirissä. Kaukolämpömahdollisuutta alueella ei ole. Maaperä on kitkamaata.

Tavoitteet Asemakaavan muutoksen tavoitteena on selkiyttää alueen omistussuhteita, siten että kiinteistöyhtiön tontin edessä olevat vesijättömaat muutetaan tonttimaaksi ja liitetään tonttiin. Muutos mahdollistaa kiinteistöyhtiölle alueen kunnostamisen.

Asemakaavan muutosehdotus

Mitoitus Alueen pinta-ala on 10 582 m², josta 8 911 m² on nykyistä tonttimaata, 706 m² tonttimaaksi muutettavaa vesijättömaata ja 98 m² katualueeksi muutettavaa vesijättömaata. Uuden tontin pinta-alaksi tulee 9 617 m². Katualueen nykyinen pinta-ala on 867 m², asemakaavanmuutosehdotuksessa 965 m².

Asuinpientalojen korttelialue (AP)

Tontti on muutettu erillisten ja kytkettyjen pientalojen korttelialueesta (AOR) asuinpientalojen korttelialueeksi (AP). Käyttötarkoitusmääräys vastaa asemakaavojen nykykäytäntöä ja tontin nykyistä käyttöä. Tontille on osoitettu rakennusoikeutta 2 230 k-m², joka on hieman pyöristettynä sama rakennusoikeus kuin mitä tontilla on ollut aiemminkin. Kaavassa on lisäksi määritelty lisärakennusoikeus asuntokohtaisia varasto‑, huolto-, autosuoja- yms. tiloja varten. Näitä tiloja saa olla kerrosalan lisäksi enintään 15 % kerrosalan määrästä. Muita erillisiä rakennuksia tai rakennelmia ei saa rakentaa. Tontille on merkitty suuri yhtenäinen rakennusala nykyisten rakennusten sijaintia mukaillen. Ranta-alueet ja tontin rajojen viereiset alueet on merkitty istutettaviksi alueen osiksi, joilla on oltava puita ja pensaita.

Muut asemakaavamääräykset pysyvät suurelta osin samoina kuin ennenkin. Lisäksi kaavamääräyksiin on lisätty joitakin Kuusisaaren asemakaavan muutosperiaatteissa (kaupunkisuunnittelulautakunta 10.3.2005) mainittuja asioita. Piha-alueiden tulee olla yhtenäisiä ja aitaamattomia. Rakennusten pääasiallisen julkisivumateriaalin tulee olla vaaleaa kiviainesta. Rakennuksissa tulee olla tasakatto tai loiva pulpettikatto ja katemateriaalin tulee olla tummansävyinen. Piha-alueiden tulee olla yhtenäisiä ja aitaamattomia.

Autopaikkamääräystä on muutettu siten, että tontilla tulee olla vähintään 2 autopaikkaa/asunto ja lisäksi tila yhden auton tilapäistä pysäköintiä varten. Lisäksi samoin kuin aikaisemmassakin kaavassa määrätään, että vaadittavasta autopaikkamäärästä enintään puolet saadaan sijoittaa pysäköimispaikoille, muut autopaikat on sijoitettava rakennukseen. Pysäköimispaikat ja ‑katokset on jaettava enintään neljän autopaikan ryhmiin, jotka on erotettava toisistaan istutuksilla. Pysäköimispaikoilla olevat autopaikat saadaan sijoittaa autokatoksiin, jotka saadaan rakentaa tontin kerrosalan ja rakennettavaksi sallitun tontin osan lisäksi.

Katualue Katualuetta on jatkettu sen kohdalla olevalle vesijättöalueelle n. 7 m ja katualueen pinta-ala kasvaa 98 m². Katualueen mereen rajoittuva osa säilyy istutettavana katualueen osana, istutettavan alueen osaa on kuitenkin pienetty siksi, että ajo katualueen länsipuolella olevalle Hirvilahdenkuja 4:n tontille on mahdollista ajaa myös lähempää merenrantaa, mahdollisen tulevan uuden rakennuksen kohdalta.

Asemakaavan toteuttamisen vaikutukset

Asemakaavan muutoksella ei ole merkittäviä vaikutuksia alueen olemassa olevaan tilanteeseen. Asemakaavan muutoksen tultua voimaan kiinteistöyhtiöllä on mahdollisuus ostaa nykyinen vesijättöalue ja liittää se tonttiinsa ja kunnostaa ranta-alue.

Suunnittelun vaiheet

Vireilletulo, osallistumis- ja arviointisuunnitelma ja vuorovaikutus

Vireilletulosta on ilmoitettu osallisille kaupunkisuunnitteluviraston asemakaavaosaston kirjeellä, jonka mukana lähetettiin osallistumis- ja arviointisuunnitelma (päivätty 5.5.2008).

Osallisille lähetettiin asemakaavan muutosluonnos samassa kirjeessä osallistumis- ja arviointisuunnitelman kanssa. Asemakaavan muutosluonnos ja selostusluonnos ovat lisäksi olleet nähtävänä kaupunkisuunnitteluvirastossa ja kaupunkisuunnitteluviraston internetsivuilla 12.–30.5.2008.

Viranomaisyhteistyö

Kaavamuutoksen valmistelun yhteydessä on tehty viranomaisyhteistyötä kiinteistöviraston kanssa.

Asemakaavan muutosta hakenut kiinteistöyhtiö on neuvotellut tonttiin liitettävän alueen hinnasta kiinteistöviraston kanssa. Hinnasta ei kuitenkaan ole päästy yhteisymmärrykseen ja osapuolet ovat sopineet, että hinta jätetään lunastustoimikunnan (riippumaton asiantuntijaryhmä) ratkaistavaksi.

Esitetyt mielipiteet

Kaavamuutoksen valmisteluun liittyen on asemakaavaosastolle saapunut XXXX XXXX:n ja XXXX XXXX:n mielipidekirje, jossa he toteavat, ettei heillä ole huomautettavaa asiaan. Lisäksi puhelimitse tulleissa mielipiteissä on painotettu Hirvilahdenkujan mereen saakka ulottuvan osan tärkeyttä meren yhteyteen pääsylle ja alueen virkistyskäytölle.

Ehdotus koskee valtion ylläpitämään kiinteistörekisteriin kuuluvaa aluetta.

Vs. Kaj ilmoittaa, että ehdotus on ollut julkisesti nähtävänä 19.9.–3.10.2008, mistä on ilmoitettu maankäyttö- ja rakennusasetuksessa säädetyllä tavalla. Ehdotusta vastaan ei ole tehty muistutuksia.

Lisäksi ehdotuksesta on pyydetty kiinteistöviraston ja Helsingin Veden lausunnot.

Lausunnot Helsingin Vesi toteaa (25.9.2008) mm., että aluetta palvelevat yleiset vesijohdot ja viemärit on rakennettu valmiiksi. Muutosehdotus ei edellytä niiden siirtämistä.

Kiinteistövirasto toteaa (29.9.2008) mm., että muutosehdotuksessa esitetään liitettäväksi 706 m²:n suuruinen vesi-alue (vesijättö) erillisten ja kytkettyjen pientalojen korttelialueen nykyiseen tonttiin 30070/3 siten, ettei tontin rakennusoikeus käytännössä pientä pyöristystä lukuun ottamatta kasva. Asemakaavan muutoksen tultua voimaan, on tulevan tontin 30070/7 pääosan omistaja Kiinteistö Oy Hirviniemenranta oikeutettu hankkimaan omistukseensa rantatonttiin kuuluvan kaupungin omistaman vähäisemmän osan.

Mikäli osapuolten kesken ei päästä sopimukseen tontinosan hinnasta, on asia ratkaistavissa kiinteistönmuodostamislain 62 §:n mukaisessa lunastustoimituksessa.

Kiinteistövirastolla ei ole huomauttamista asemakaavan muutosehdotuksesta.

Vs. Kaj toteaa, että Khs hyväksyy asemakaavan muutoksen Khn johtosäännön 8 §:n 6 kohdan 3, 5, 6 ja 7 mukaan, milloin

3 muutetaan julkisivuja, rakennusmateriaaleja, rakentamistapaa, rakennusaloja, asuntojen enimmäismäärää tai keskipinta-alaa, autopaikkamäärää tai autopaikkojen sijoitusta, ajoyhteyttä, istutuksia tai viemärin taikka muun johdon sijoittamista koskevia asemakaavamerkintöjä tai ‑määräyksiä

5 muutetaan enintään kaksikerroksisten rakennusten korttelialueella rakennettavaksi sallitun rakennuksen talotyyppiä

6 muutetaan alueen käyttötarkoitusta vähäisessä määrin

7 tehdään kaavaan edellä mainittuihin muutoksiin verrattavissa oleva tarkistus.

Muutosta ei ole pidettävä vähäisenä, jos se merkitsisi alueen maankäytön yleisen luonteen muuttumista kaavassa osoitetusta tai poikkeamista kaavaa laadittaessa omaksutuista periaatteista, alueella vallitsevan yhtenäisen rakennustavan muuttamista taikka ympäristölliseltä kannalta merkittävien arvojen säilymisen vaarantumista.

VS. KAJ Kaupunginhallitus päättänee hyväksyä 30. kaupunginosan korttelin nro 30070 tontin nro 3 sekä katu- ja vesialuetta koskevan asemakaavan muutoksen kaupunkisuunnitteluviraston asemakaavaosaston 21.8.2008 päivätyn piirustuksen nro 11790 mukaisena.

Pöytäkirjanote Uudenmaan ympäristökeskukselle, rakennuslautakunnalle, kaupunkisuunnittelulautakunnalle, kiinteistölautakunnalle, kiinteistövirastolle ja Helsingin Vedelle.

Lisätiedot:
Sippola-Alho Tanja, kaupunginsihteeri, puhelin 310 36024

LIITE

Asemakaavakartta nro 11790 (Munkkiniemen tontti 30070/3 ym.)

13.10.2008 pöydälle pantu asia

LAUSUNTO YMPÄRISTÖMINISTERIÖLLE EHDOTUKSESTA LAIKSI RAKENNUSPERINNÖN SÄILYTTÄMISESTÄ JA ERÄISTÄ SIIHEN LIITTYVISTÄ LAEISTA

Khs 2008-1772

Vs. Kaj toteaa, että ympäristöministeriön asettama työryhmä on saanut valmiiksi ehdotuksensa hallituksen esitykseksi laiksi rakennusperinnön suojelemisesta sekä rikoslain 48 luvun 6 ja maankäyttö- ja rakennuslain 57 ja 166 §:n muuttamisesta. Ehdotuksen tarkoituksena on saattaa rakennusperinnön säilyttämisestä annetut säännökset ajan tasalle, sekä myös selkiyttää rakennusperinnön omistajalle suoritettavan korvauksen perusteita ja suojelupäätöksestä aiheutuvia rajoituksia. Valtionvarainministeriön edustaja jätti työryhmän ehdotukseen maankäyttö- ja rakennuslain 57 §:n muuttamisen osalta eriävän mielipiteen.

Lausunto pyydetään toimittamaan ympäristöministeriölle 30.9.2008 mennessä (lisäaika 8.10.2008 mennessä)

Työryhmän ehdotus on luettavissa ympäristöministeriön verkkosivuilla osoitteessa www.ymparisto.fi>ympäristoministerio>ajankohtaista.

Esityksen pääasiallinen sisältö

Ehdotuksen mukaan ” Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki rakennusperinnön suojelemisesta ja kumottavaksi vuoden 1985 rakennussuojelulaki siihen tehtyine muutoksineen.

Rakennusperinnön säilyttäminen ja suojeleminen on osa kulttuuriperinnön vaalimista, johon Suomen valtiota velvoittavat, paitsi perustuslain 20 pykälä, myös eräät kansainväliset sopimukset. Tavoitteena on saattaa rakennusperinnön säilyttämisestä annetut säännökset ajan tasalle ja paremmin vastaamaan alan kansainvälisiä sopimuksia sekä selkiyttää rakennusperinnön omistajalle suoritettavan korvauksen perusteita ja suojelupäätöksestä aiheutuvia rajoituksia.

Esityksen tarkoituksena on myös selkiyttää rakennusperinnön suojelemista koskevan lain käyttöä kaavoitetuilla alueilla, mutta kuitenkin säilyttää kaavoitettujen alueiden pääasiallinen suojelu tapahtuvaksi maankäyttöjä rakennuslain (132/1999) keinoin. Samalla säädetään viranomaisten velvoitteesta seurata lain toteutumista.

Vuoden 2007 alusta tuli voimaan ortodoksista kirkkoa koskeva laki (985/2006), joka säätää kirkkojen suojelusta samansuuntaisesti kuin kirkkolakikin (1054/1993), jonka vuoksi esitetään, että rakennusperinnön suojelemisesta annettua lakia ei sovelleta myöskään ortodoksisen kirkon rakennuksiin.

Rakennusperinnön säilyttäminen ja suojeleminen on ensisijaisesti yhteiskunnan hoidettava tehtävä. Koska suojelun kohteena usein on yksityisessä omistuksessa olevat rakennukset tai rakennusryhmät, esityksessä käsitellään myös omaisuuden suojaa koskevia asioita. Maankäyttö- ja rakennuslakiin ehdotetaan otettavaksi valtion korvausvelvollisuutta koskeva säännös asemakaava-alueella sijaitsevan valtakunnallisesti merkittävän rakennuksen osalta. Rikoslakiin ehdotetaan tehtäväksi esityksen vaatima tekninen tarkistus.

Lait ehdotetaan tulemaan voimaan ensi tilassa sen jälkeen kun ne on hyväksytty ja vahvistettu.”

Kaupunkisuunnitteluvirasto toteaa (16.9.2008) seuraavaa:

Likipitäen koko nykyinen Helsingin alue on asemakaavoitettu ja lausuntoa laadittaessa lakiehdotusta tarkastellaan tämän pohjalta.

Helsingissä rakennussuojelulakia on sovellettu erittäin harvoissa kohteissa – koko kaupungin alueella on suojeltu ainoastaan 17 keskenään hyvin erilaista kohdetta, Helsingissä asemakaava onkin ollut rakennussuojelun pääinstrumentti. Erityislain mukainen suojeluprosessi on lähtenyt liikkeelle sattumanvaraisesti, eivätkä erityislailla suojellut kohteet edusta välttämättä arvokkainta rakennuskantaa.

Rakennussuojelulain mukaisen suojelumenettelyn käynnistämisen syynä on ollut usein kohteen uhanalaisuus. Vaikka on hyvä, että erityislakia voidaan käyttää tapauksissa, joissa on pelko rakennuksen arvon menettämisestä tai tuhoutumisesta, olisi toivottavaa, että lainuudistus johtaisi johdonmukaisempiin menettelyihin rakennetun ympäristön arvojen vaalimisessa.

Käytännössä suojelukysymyksiä ratkaistaessa ja suojelun välinettä valittaessa on ongelmana ollut maankäyttö- ja rakennuslain ja rakennussuojelulain soveltamisalojen epäselvyys. Asemakaavalla toteutetussa suojelussa tämä tulee esille erityisesti silloin, kun on kyseessä sisätilojen suojelun ulottuvuus. Tästä syystä uudistukseen onkin kohdistunut odotuksia erityisesti näiden kysymysten ratkaisemiseksi. Näihin odotuksiin lakiehdotus ei kaikilta osin vastaa.

Lain soveltamisala Lain soveltamisala suhteessa maankäyttö- ja rakennuslakiin on lakiehdotuksen 2 §:ssä määritelty siten, että kuten aiemminkin, asemakaava-alueella ja alueella, jolla on voimassa rakennuskielto asemakaavan laatimista varten, suojelu ensi sijassa tapahtuu maankäyttö- ja rakennuslain nojalla. Suojelu rakennusperinnön suojelemista koskevan lain nojalla on lisäksi kuitenkin mahdollista silloin kun kohteella on valtakunnallista merkitystä, kohteen säilymistä ei voida turvata maankäyttö- ja rakennuslain nojalla tai kohteen suojeluun rakennusperinnön suojelemista koskevan lain nojalla on erityisiä syitä asemakaavoitustilanteen vuoksi.

Kaupungin edustajia osallistui lain valmisteluvaiheessa järjestettyyn lakiluonnoksen kommentointitilaisuuteen.

Näyttäisi siltä, että lain soveltamisalaa on supistettu kyseiseen luonnokseen (12.11.2007) verrattuna. Luonnoksen mukaan lain soveltaminen tuli kysymykseen silloin kun kohteella on valtakunnallista tai muutoin huomattavaa merkitystä. Perusteluista ei selviä, miksi soveltamisalan supistukseen on päädytty.

Lain soveltamisalan supistaminen jättämällä pois muutoin huomattavaa merkitystä omaavat kohteet ja korvausvelvollisuuden siirtyminen valtakunnallisesti arvokkaiksi luokiteltavien kohteiden osalta valtiolle tekee valtakunnallisesti merkittäviä rakennettuja kulttuuriympäristöjä koskevan luettelon luotettavuuden ja tasapuolisuuden entistä tärkeämmäksi, koska luettelo tulee olemaan lähtökohtana ja perusteena suojeluratkaisuista ja korvausvelvollisuudesta päätettäessä.

Helsinki on lausunnossaan Museovirastolle valtakunnallisesti merkittäviä rakennettuja kulttuuriympäristöjä koskevan luettelon tarkistamisesta (kaupunginhallitus 6.2.2006) kiinnittänyt huomiota siihen, että luetteloehdotus ei esitetyssä muodossa antanut oikeaa kuvaa Helsingin alueiden ja kohteiden valtakunnallisesta merkityksestä. Luettelosta oli jäänyt pois monia arvokkaita kohteita ja noussut mukaan uusia epäselviksi jäänein perustein.

Kaupunkisuunnitteluvirasto katsoo, että soveltamisalan piirissä tulisi säilyttää lakiehdotusluonnoksen mukaiset muutoin huomattavaa merkitystä omaavat kohteet.

Kaupunkisuunnitteluvirasto pitää ehdotuksen mukaista korvausvelvollisuuden siirtymistä valtiolle hyvänä ja selkeyttävänä asiana.

Maankäyttö- ja rakennuslain keinojen riittämättömyys ja erityiset syyt

Suojelu rakennusperinnön suojelemista koskevan lain nojalla tulee kysymykseen silloin, kun kohteen säilymistä ja suojelua ei voida turvata maankäyttö- ja rakennuslain nojalla tai kohteen suojeluun lain nojalla on erityisiä syitä asemakaavoitustilanteen vuoksi.

2 §:n 3 momentin yksityiskohtaisissa perusteluissa ei ole avattu sitä, mitä tarkoitetaan 2 kohdan kaavoituksen keinojen riittämättömyydellä suojelun tarpeeseen verrattuna. Ilmeisesti tässä on tarkoitettu perustelujen 7.2 kohdassa esimerkkeinä mainittuja sisätilojen suojelua tai muita kaavoituksen kannalta liian yksityiskohtaisia määräyksiä. Perusteluja tulisi tältä osin täydentää ja selkeyttää.

2 §:n 3 momentin 3 kohdassa suojelu erityisistä syistä on sidottu asemakaavoitustilanteeseen. Perustelujen mukaan erityislakia voitaisiin soveltaa esimerkiksi silloin, kun asian selvittäminen ja ratkaiseminen asemakaavanmuutoksella ei käynnisty tai kaavoitus viivästyy joko kunnan ottaman kannan tai kaavoituksen resurssien vuoksi niin, että rakennuksen purkaminen tai ajan kulumisesta johtuva kunnon rappeutuminen uhkaavat.

Rakennusperinnön suojelemista koskevan lain soveltamisen sitomista kunnan resursseihin ja tahtotilaan ei voida kaikilta osin pitää hyväksyttävänä. Tämä voi joissakin tapauksissa johtaa suojeluvelvoitteen välttelemiseen ja prosessien venymiseen, mikä on ollut nykyisellään hyvin ongelmallinen asia. Joissakin tapauksissa taas erityislain käyttäminen kunnan resurssitilanteen vuoksi voi olla tarkoituksenmukaista ja suotavaa. Suojelutavoitteita tulee sekä valtion että kunnan päätöksenteossa kuitenkin arvioida aina ottaen huomioon myös muut alueidenkäyttötavoitteet. Kunnan ja valtion tavoitteet voivat eri näkökulmista katsottuna poiketa huomattavastikin toisistaan, ja lisäksi valtion eri viranomaisilla on keskenään ristiriitaisia tavoitteita.

Helsingin kaupunki on muun muassa aiemmin todennut, että Museoviraston ehdotuksiin sisältyy ristiriitaisuuksia sekä valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden että Helsingin omien yhdyskuntarakenteen kehittämistavoitteiden kanssa (Lausunto ympäristöministeriön luonnoksesta valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkistamiseksi, kaupunkisuunnittelulautakunta 24.1.2008, kaupunginhallitus 18.2.2008).

Lakiehdotus myös supistaa erityislain soveltamisalaa, ja voisi olla tarpeen säilyttää mahdollisuus suojeluun myös muista erityisistä syistä.

Sisätilojen suojelu Kuten esityksen perusteluissakin todetaan, on sisätilojen suojelu nykyisen suojelukäsityksen mukaan olennainen osa rakennuksen arvon säilyttämistä ja tarve sisätilojen suojelemiseen on huomattava myös muissa kuin valtakunnallisesti arvokkaiksi luokitelluissa kohteissa.

Lakiehdotuksesta tai sen perusteluista ei löydy selkeää vastausta epätietoisuutta herättäneeseen kysymykseen sisätilojen suojelusta eri lakien nojalla. Perusteluista on kuitenkin pääteltävissä, että sisätilojen suojelu maankäyttö- ja rakennuslain nojalla on edelleenkin mahdollista vain poikkeuksellisesti ja niiden suojelu tulisi tapahtumaan pääsääntöisesti erityislain nojalla.

Perustelujen kohdassa 7.2 on rakennuksen sisätilojen säilyttämisen ja suojelemisen tarve esitetty esimerkkinä sellaisista tilanteista, joissa kaavoituksen keinoja ei voida pitää riittävinä rakennuksen kulttuurihistoriallisen ominaisluonteen ja erityispiirteiden vuoksi. Perusteluissa todetaan edelleen, että erityistapauksissa on mahdollista, että rakennuksen julkisivu suojellaan kaavamääräyksellä, kun taas sisätilojen suojelemista koskevat määräykset annetaan erityislain nojalla.

Ei ole tarkoituksenmukaista, että saman kohteen suojeluun käytettäisiin kahta eri instrumenttia, kuten ehdotuksen perustelujen kohdassa 7.2 esitetään. Yksittäistäkin rakennusta koskevat kahden lain mukaiset suojelupäätökset ja kaksi valvontaorganisaatiota on sekava ja aikaa vievä järjestelmä. Nykyisellään rakennussuojelulain mukaiset suojeluesitykset johtavat päätöksiin, joissa alueellinen ympäristökeskus toteaa, että suojelun ensisijaisesti tulee tapahtua maankäyttö- ja rakennuslain nojalla. Kaavoitusprosessi usein kiistanalaisissa suojelutapauksissa on pitkä ja valitusherkkä eivätkä kaavoituksen keinot rakennuksen ominaispiirteiden säilyttämiseen ole aina riittäviä. Rakennusperinnön suojelemista koskevan lain mukainen suojelupäätös tulisikin myönteisissä tapauksissa tehdä heti hakemuksesta koko rakennusta koskevana silloin, kun todetaan, että esimerkiksi arvokkaat sisätilat edellyttävät rakennusperinnön suojelemista koskevan lain mukaista päätöstä asiassa.

Kun kaavasuojelun mahdollisuutta sisätilojen osalta ei lainmuutosehdotuksessa ole selkeytetty, on todennäköistä, että erityislain nojalla tehtävät esitykset sisätilojen suojelemiseksi tulisivat merkittävästi lisääntymään.

Kuten edellä on todettu, Helsingissä rakennussuojelulakia on toistaiseksi sovellettu erittäin harvoissa kohteissa. Asemakaavoitus on ollut rakennusperinnön suojelun pääinstrumentti. Myös rakennusten arvokkaita sisätiloja, muun muassa porrashuoneita, on suojeltu asemakaavalla. Kun rakennusperinnön suojelemisesta huolehdittaisiin lainmuutosesityksen mukaan asemakaava-alueella edelleenkin ensisijaisesti kaavoituksella, tulisi maankäyttö- ja rakennuslakia tässä yhteydessä muuttaa siten, että laista selkeästi ilmenisi, mitä sisätiloja sen nojalla voidaan suojella, esimerkiksi julkisluonteiset sisätilat, kuten porrashuoneet. Kaupunkisuunnitteluvirasto pitää kysymystä erittäin tärkeänä.

Korvauskynnyksen määrittely

Lakiehdotuksen 13 §:ssä korvauskynnystä koskevaa sanamuotoa on ehdotuksessa muutettu. Kun korvauskynnyksen ylittyminen aiemman lain mukaan edellytti, ettei vahinko tai haitta ole merkitykseltään vähäinen, tulee vahingon tai haitan lakiehdotuksen mukaan olla merkityksellinen, jotta korvauskynnys ylittyisi. Perusteluissa on kuitenkin todettu, ettei 13 §:n mukaista korvauskynnystä ole ollut tarkoitus muuttaa. Lain sanamuodon muuttaminen saattaa johtaa turhiin tulkintaepäselvyyksiin.

Kohteen merkittävyyden arviointi

Lakiehdotuksen 8 §:n luetteloa kohteen merkittävyyttä arvioitaessa käytettävistä kriteereistä tulisi selkeyttää ja täydentää esimerkiksi lakiehdotuksen perusteluosan 7.1 kohdassa esiin tuoduilla Euroopan neuvoston yleissopimuksen mukaisilla tekijöillä. Ehdotuksen kriteereihin tulisi lisätä esimerkiksi rakennustaiteelliset sekä kaupunkikuvalliset ja -tilalliset arvot.

Lakiehdotuksen 3 §:n 1 momentin luetteloa suojelun kohteista tulisi täsmentää siten, että puhuttaisiin rakennuksista sisä- ja ulkotiloineen. Pykälän 2 momentin luetteloa tulisi täydentää siten, että huomioiduksi tulisivat myös tilajäsentely ja huonejako sekä rakenteet. Luettelointi on myös siinä mielessä ongelmallinen, että siitä helposti jää ulkopuolelle tärkeitäkin rakennusosia. Esimerkkinä voisi mainita portaikot kaiteineen sekä ovien ja ikkunoiden helat.

Johtopäätökset Kaupunkisuunnittelun yhtenä tärkeänä tavoitteena on mahdollisimman kattavasti ja monipuolisesti edistää rakennettujen kulttuuriympäristöjen säilymistä ja kehittämistä. Suojelu ei kuitenkaan saa muodostua esteeksi kulttuuriympäristöjen tarkoituksenmukaiselle käytölle. Kaupunkisuunnittelun avulla voidaan sen sijaan luoda myös lisäarvoa kulttuurihistoriallisesti merkittäville alueille.

Kaupunkisuunnitteluvirasto toteaa, että rakennetun ympäristön suojelukysymykset tulevat lainuudistusehdotuksen mukaan edelleenkin ratkaistaviksi pääosin kaavoituksen keinoin. Lainuudistuksessa tulisi tämän takia huolehtia siitä, että kaavoittajalla on käytössään tässä myös riittävä keinovalikoima.

Rakennusvalvontavirasto toteaa (9.9.2008) seuraavaa:

Rakennussuojelulain kokonaisuudistus on kestänyt kauan. Uudistusta yritettiin jo edellisen hallituksen aikana. Silloin se kaatui korvaussäännöksiin.

Siihen nähden kuinka kauan uudistusta on valmisteltu on ehdotus lievä pettymys. Ehdotus ei sisällä juurikaan uusia avauksia. Lähinnä näihin voi lukea valtion rakennusten erityisaseman poistamisen sekä valtakunnallisesti merkittävän kohteen suojelusta mahdollisesti määrättävän korvausvelvollisuuden säätämisen valtiolle myös asemakaavallisessa suojelussa.

Valtion rakennusten erityisasema

Suomen valtio on ryhtynyt järjestelemään rakennusomaisuuttaan monin tavoin. Rakennukset nähdään nykyään lähinnä välikappaleina eikä itseisarvona. Suunnanmuutos on merkittävä. Suomen nuori valtio piti aikoinaan rakennusomaisuutta suuressa arvossa. Vähemmänkin merkittävät rakennukset, kuten postiasemat, sotilasrakennukset, oppilaitokset ja rautatierakennukset, koettiin symbolisesti tärkeiksi. Niiden suunnittelu annettiin maan johtavien arkkitehtien tehtäväksi. Rakennukset rakennettiin kestämään lukuisia sukupolvia. Rakennuksia myös hoidettiin hyvin.

Valtion nykypolitiikka omistamiensa rakennusten suhteen on tyystin toinen. Rakennuksissa nähdään lähinnä rahallisia ja välineellisiä arvoja. Toki poikkeuksiakin on. Kaikesta ”tarpeettomaksi” tulleesta rakennusmassasta halutaan päästä eroon. Politiikka, joka tällä hetkellä tuntuu fiskaalisesti järkevältä, voi pitemmässä perspektiivissä osoittautua lyhytnäköiseksi. Samalla kun valtio luopuu systemaattisesti kiinteästä ja rakennetusta omaisuudestansa, murentuu koko valtion fyysisen olemassaolon ydin pala palalta.

Rakennusvalvontavirasto ei ole täysin vakuuttunut, että valtion rakennusten erityisasemasta luopuminen on kaikilta osin kannatettava uudistus. Vaikka jo suojeltujen valtion rakennusten suojelu säilyy ja täsmentyykin rakennusten luovutustilanteessa, on selvää, että yksityisten tahojen intressit ja mahdollisuudet suojeluun ovat usein tyystin erilaiset kuin valtion budjettirahoituksella toimivan valtion. Entä mitä tulee aikanaan tapahtumaan niiden valtion rakennusten kohdalla, joita ei ole valtion omistamien rakennusten suojelusta annetun asetuksen (480/1985) nojalla suojeltu? Tätä kysymystä ei ole ehdotuksen perusteluissakaan käsitelty. Voiko luottaa, että suojelun piiriin kuulumattoman valtion rakennuksen vaihtaessa omistajaa siitä huolehditaan kuten valtion omistusaikana?

Myös symbolisella tasolla voi esittää kysymyksen, kuinka pitkälle valtion omistamien rakennusten yksityistäminen on asianmukaista.

Suojelun kohteet Kaupunkimaisessa ympäristössä on aukioilla erityinen merkitys. Ehdotuksen 3 §:ssä kyllä puhutaan ”rakennusryhmistä” ja ”muutoin rakennetuista alueista”, mutta aukioita ei erikseen mainita. Rakennusvalvontavirasto esittää, että suojelun kohteita täsmennettäisiin siten, että myös aukiot mainitaan erikseen.

Ehdotuksen perusteluissa todetaan, että tietyissä tilanteissa voidaan myös perinteisesti irtaimeksi omaisuudeksi katsottavia esineitä sisällyttää suojelun piiriin. Kuitenkin 3 §:n 2 momentissa käytetään yksinomaan ilmaisua ”kiinteä sisustus”. Virasto esittää, että ristiriita perustelujen ja säännösmuotoilun välillä poistetaan niin, että säännöksessä selvästi tuodaan esiin mahdollisuus erityistilanteissa suojella myös esimerkiksi valaisimia ja kaappeja.

Vielä virasto kiinnittää huomiota rakennukseen alun perin sijoitettujen taideteosten asemaan. Taideteokset, olkoonkin irrotettavia, voivat muodostaa olennaisen osan arvokkaasta sisätilakokonaisuudesta ja myös niitä pitää tarvittaessa voida sisällyttää suojelun piiriin.

Ehdotukseen ei ole otettu voimassa olevan rakennussuojelulain 22 §:n kaltaista säännöstä. Säännös asettaa ehdottoman, suoraan lain perusteella määräytyvän purkamis- ja muuttamiskiellon, joka koskee kiinteässä sisustuksessa olevia vanhoja maalauksia jne. ennen kuin aiotusta toimesta on ilmoitettu Museovirastolle. Pintaremontit voidaan hyvin pitkälle toteuttaa ilman julkisen viranomaisen lupamenettelyä. Jos nykyisen lain tarkoittama kielto, joka koskee myös ei-suojeltuja kohteita, poistuu, ei ole mitään takeita, etteikö arvokkaita vanhoja maalauksia ja kirjoituksia voitaisi peittää ja jopa poistaa ilman yhteydenottoa rakennussuojeluviranomaisiin. Viraston mielestä rakennussuojelulain 22 §:n kaltaisesta sääntelystä ei pidä luopua.

Suojelun edellytykset ja suojelumääräysten sisältö

Ehdotuksen yleisperusteluissa käsitellään kysymystä rakennuksen taiteellisista ja visuaalisista arvoista. Suojelun edellytyksiä koskevassa ehdotuksen 8 §:ssä ei rakennustaidetta kuitenkaan mainita kriteerinä arvioitaessa kohteen merkittävyyttä. Rakennustaiteellinen arvo tulee ehdottomasti ottaa mukaan kriteeristöön.

Suojelumääräysten sisältöä koskevaa 10 §:ää tulee täydentää ottamalla suojelumääräyksiin mukaan maininta suojelukohteen hoitamistavasta. Hoitamistapa on hiukan eri asia kuin ehdotuksessa mainittu ”säilyttäminen”.

Korvaussäännökset Valtion korvausvelvollisuuden laajeneminen ja ulottuminen koskemaan valtakunnallisesti merkittäviä kohteita myös kaavallisessa suojelussa on kannatettava uudistus. Lähinnä jää kysymään, miten menetellään aiempien tapausten kohdalla. Asemakaavoissa ei tällä hetkellä ole juurikaan merkintöjä kohteiden valtakunnallisesta merkittävyydestä. Tulisiko valtion laajempi korvausvelvoite koskemaan myös näitä vanhempia asemakaavoja?

Lopuksi Rakennussuojelukysymykset ovat Suomessa usein jääneet toisarvoiseen rooliin verrattuna esimerkiksi luonnonympäristön suojeluun. Erityisesti tämä on näkynyt siinä, ettei julkisin varoin ole juurikaan rakennussuojelua tuettu. Rakennusperinnön hoitoon varatut valtion määrärahat ovat olleet niukat.

Ehdotettu laki lisännee julkisen tuen määrää rakennussuojelukysymyksiin. Kehityssuunta on tältä osin myönteinen. On maita, joissa rakennussuojelua tuetaan välillisesti esimerkiksi antamalla kiinteistöverosta helpotuksia. Jatkossa tulisi myös Suomessa tämäntapaista välillistä tukimuotoa harkita.

Suuri huoli liittyy valtion suojeluviranomaisten ja paikallisten museotoimijoiden voimavarojen riittävyyteen. Ehdotuksen perusteluissa todetaan, että Museoviraston ja alueellisten ympäristökeskusten työmäärä lisääntyy. Myös kuntatasolle kohdistuu lisääntyviä paineita muun muassa rakennusinventointien laatimisen kautta.

Valtiovallan tulee hyväksyä lisävoimavarojen tarve. Muutoin esimerkiksi perusteluissa korostettu tiedottamisen lisääminen ei onnistu.

Kaupunginmuseo toteaa (16.9.2008) seuraavaa:

Kaupunginmuseo on tutustunut ehdotukseen laiksi rakennusperinnön suojelemisesta ja eräiksi siihen liittyvistä laeista (12.8.2008) ja se esittää pyydettynä seuraavaa. Helsingin kaupunginmuseo toimii Keski-Uudenmaan maakuntamuseona ja sillä on yhteistyösopimus Museoviraston kanssa kulttuuriympäristön vaalimistyöstä. Maakuntamuseon ominaisuudessa kaupunginmuseo tulee antamaan myös suoraan ympäristöministeriölle alla olevan kanssa samansisältöisen lausunnon.

Kaupunginmuseo pitää hyvänä, että rakennusperinnön säilyttämisestä annettavan lain nojalla voidaan aikaisempaa paremmin taata arvokkaiden sisätilojen ja niiden kiinteän sisustuksen säilyminen myös asemakaavoitetuilla alueilla. Kuitenkin 3 §:n säännöstekstissä ei riittävällä selvyydellä ilmene, että myös irtain kalustus on mahdollista suojella lain nojalla. Tämä on ristiriidassa perustelutekstin kanssa (sivut 16 ja 23). Rakennus voi olla suunniteltu kokonaistaideteokseksi, jossa sekä kiinteä että irtain sisustus on intentionaalisesti suunniteltu osaksi kokonaisuutta. Irtokalusteiden säilyttäminen ei ole kuulunut lainsäädännön piiriin. Arvorakennuksia myydään kiinteistösijoittajille, joilla on harvoin kulttuuritahtoa vapaaehtoisesti säilyttää kulttuuriperintöämme.

Kaupunginmuseo haluaa kiinnittää huomiota myös taideteosten säilymiseen osana arvokasta sisustusta. Lakiehdotustekstissä ei mainita taideteoksia. Sisätiloissa tai rakennuksen ulkopuolella voi olla taideteoksia, jotka oleellisesti liittyvät rakennukseen ilmentäen sen käyttötarkoitusta ja merkitystä. Esimerkkinä voi mainita pankkien pääkonttorit. Niissä saattaa olla rakennuksen funktiota symbolisoivia veistoksia ja maalauksia. Käyttötarkoituksen muuttuessa taideteosten säilymistä alkuperäisellä paikallaan ei rakennussuojelulaki tai muukaan lainsäädäntö turvaa. Taideteokset pitäisikin voida sisällyttää suojelun piiriin.

Sisätilojen säilyttämiseen olennaisena osana kuuluvat pintakäsittelyt. Lakiehdotuksesta on poistettu voimassa olevan rakennussuojelulain
22 §, joka koskee kiinteässä sisustuksessa olevia vanhoja maalauksia ja niiden purkamis- ja muuttamiskieltoa, ennen kuin aiotusta toimesta on ilmoitettu Museovirastolle. Kaupunginmuseo on tämän säännöksen nojalla voinut velvoittaa vähintäänkin dokumentoimaan pintakerrokset, esimerkiksi hankkeissa, joissa porrashuoneen ylimmän tason kattoon puhkaistaan aukko uutta hissiä varten. Tätä säännöstä on voitu käyttää myös ei-suojelluissa rakennuksissa. Jos nykyisen lain tarkoittama kielto poistuu, voidaan arvokkaita maalauksia tuhota ilman yhteydenottoa museo- ja rakennuslupaviranomaisiin, varsinkin kun pintaremontit eivät ole rakennusluvan alaisia toimenpiteitä. Kaupunginmuseon näkemyksen mukaan nykyisen rakennussuojelulain 22 § ei pidä luopua.

Avustusten myöntäminen 16 §

Jotta rakennusperintöämme voitaisiin nykyistä paremmin vaalia, tulisi huolehtia rakennusperinnön hoitoon suunnattujen määrärahojen riittävyydestä nykyistä paremmin.

Maankäyttö- ja rakennuslakiin ehdotettu 57 § 3 momentin muutos valtion korvausvelvollisuuden laajenemisesta ja ulottamisesta koskemaan valtakunnallisesti merkittäviä kohteita myös kaavallisessa suojelussa on hyvä uudistus.

Lakiehdotuksen perusteluissa todetaan, että Museoviraston ja alueellisten ympäristökeskusten työmäärä lisääntyy. Helsingin kaupunginmuseo / Keski-Uudenmaan maakuntamuseo on huolissaan myös resurssiensa riittävyydestä inventointi- ja valvontatarpeiden lisääntyessä.

Hallintokeskuksen oikeuspalvelut toteaa (17.9.2008) seuraavaa:

Oikeuspalvelut pitää ehdotuksessa esitettyjä muutoksia rakennusperinnön suojelemista koskevien säännösten saattamisesta ajantasaisiksi ja selkeämmiksi pääosin perusteltuina.

Suojelun kohde Ehdotuksen 3 §:n 1 momentin yksityiskohtaisissa perusteluissa on mainittu, että suojelun kohteena todetaan rakennusten ja rakennelmien ohella myös niiden välitön ympäristö, kuten piha, puisto tai puutarha. Momentissa ei ole kuitenkaan mainittu rakennusten välitöntä ympäristöä, vaan siinä on suojelukohteena mainittu mm. ”muutoin rakennettu alue”. Pykälän 2 momentissa on sen sijaan todettu, että suojelu voi koskea ”muuta rakentamalla tai istuttamalla muodostettua aluetta”.

Oikeuspalvelut toteaa, että kysymyksessä olevassa pykälässä ja sen perusteluissa tulisi selvemmin mainita, onko tarkoitus lain nojalla suojella rakennusten ja rakennelmien lisäksi niiden välittömiä ympäristöjä, vai myös esimerkiksi erillisiä laajojakin puistoja, joissa ei ole suojelukohteiksi katsottavia rakennelmia.

Ehdotuksen 3 §:n 2 momentissa on mainittu suojelun kohteena kiinteä sisustus. Momentin mukaan kiinteällä sisustuksella tarkoitetaan lainkohdassa lueteltuja esineitä ja ”muuta näihin verrattavaa sisustusta”. Pykälän yksityiskohtaisten perustelujen mukaan lainkohdan nojalla on tarkoitus tehdä mahdolliseksi suojella kiinteänä sisustuksena myös sellaisia kalustuksen osia, joita ei tavanomaisesti lueta kuuluvaksi kiinteään sisustukseen. Esityksen yleisperusteluissa (keskeiset ehdotukset, kohta 7) on lisäksi todettu, että uuden lain nojalla voidaan suojella myös muita, perinteisesti irtaimeksi omaisuudeksi katsottavia esineitä. Lainkohdassa ei ole kuitenkaan mainintaa irtaimesta omaisuudesta.

Oikeuspalvelut toteaa, että kysymyksessä olevassa lainkohdassa tulisi selvemmin ja täsmällisemmin mainita, minkälaiset irtaimena omaisuutena pidettävät esineet ovat suojelukohteita. Lainkohdan sanamuotoa voidaan tulkita tyhjentävästi siten, että muita kuin luettelossa mainittuja esineitä, jotka eivät ole luettelossa mainittuihin verrattavissa, ei voida suojella lain nojalla. Yksittäisessä lainsoveltamistilanteessa voi muodostua ongelmalliseksi, jos yksittäistä irtainta esinettä, jonka suojelun edellytykset muuten täyttyvät, ei voida sijoittaa lainkohdan määritelmään.

Oikeuspalvelut lisäksi toteaa, että osasto ei ota kantaa ehdotettujen säännösten tarkoituksenmukaisuuteen, kuten valtion suojelukohteita koskevaan korvausvelvollisuuteen.

Talous- ja suunnittelukeskus (25.9.2008) toteaa, että Helsingissä asemakaava on ollut rakennussuojelun pääasiallinen työkalu, ei rakennussuojelulaki. Rakennussuojelulailla on suojeltu yhteensä vain 17 kohdetta, jotka kaupunkisuunnitteluviraston mukaan eivät välttämättä edusta arvokkainta rakennuskantaa.

Valtion korvausvelvollisuuden ulottuminen koskemaan valtakunnallisesti merkittäviä kohteita myös kaavallisessa suojelussa on oikeansuuntainen ja kannatettava muutos. Valtion tulisi kuitenkin huolehtia rakennusperinnön hoitoon suunnattujen määrärahojen riittävyydestä nykyistä paremmin. Valtakunnallisesti merkittäviä rakennettuja kulttuuriympäristöjä koskevan luettelon luotettavuus ja tasapuolisuus tulee lainmuutoksen myötä entistä tärkeämmäksi. Helsingin kaupunki on jo aiemmin ilmaissut tyytymättömyytensä tähän luetteloon.

Kaupunginmuseo on lausunnossaan todennut, että lainmuutoksella voidaan aikaisempaa paremmin taata arvokkaiden sisätilojen säilyminen myös asemakaavoitetulla alueella. Tämä tullee vaikeuttamaan mm. koulukäytöstä poistuvien kaupungin rakennusten muuttamista uuteen käyttötarkoitukseen.

Talous- ja suunnittelukeskus on yleensäkin sitä mieltä, ettei suojelu saa estää suojeltujen rakennusten ja kulttuuriympäristöjen tarkoituksenmukaista käyttöä ja kehittämistä kaupungin tilatarpeiden aikaa myöten muuttuessa. Suojeluvaatimukset on koettu kohtuuttomiksi mm. kaupungintalokorttelien elävöittämistyön joissakin kohteissa.

VS. KAJ Kaupunginhallitus päättänee antaa ympäristöministeriölle seuraavan sisältöisen lausunnon:

Rakennussuojelulain muuttaminen on ollut vireillä pitkään. Monilta osin lakiehdotus on selkeyttävä ja uudistaa lainsäädäntöä oikeaan suuntaan mutta joiltakin osin se vaatii vielä tarkistamista.

Kaupunkisuunnittelun yhtenä tärkeänä tavoitteena on mahdollisimman kattavasti ja monipuolisesti edistää rakennettujen kulttuuriympäristöjen säilymistä, kehittämistä ja hoitoa. Kulttuurihistorialliset arvot ovat Helsingin kaupunkisuunnittelun yhtenä lähtökohtana ja kaavallisen suojelun menetelmiä on kehitetty aktiivisesti. Likipitäen koko nykyinen Helsingin alue on asemakaavoitettu ja lausuntoa laadittaessa lakiehdotusta tarkastellaan tämän lähtökohdan pohjalta.

Helsingissä asemakaava on ollut rakennussuojelun pääinstrumentti. Helsingissä rakennussuojelulakia on sovellettu erittäin harvoissa kohteissa – koko kaupungin alueella on suojeltu ainoastaan 17 keskenään hyvin erilaista kohdetta. Erityislain mukainen suojeluprosessi on joissain tapauksissa saattanut lähteä liikkeelle sattumanvaraisesti, esimerkiksi kohteen ollessa uhattuna, eivätkä erityislailla suojellut kohteet siten välttämättä edusta kaikkein arvokkainta rakennuskantaa. Olisi toivottavaa, että lainuudistus johtaisi johdonmukaisempiin menettelyihin rakennetun ympäristön arvojen vaalimisessa.

Näyttäisi siltä, että lain soveltamisalaa on supistettu 12.11.2007 laista järjestetyn kuulemistilaisuuden jälkeen. Tuolloin esitellyn luonnoksen mukaan lain soveltaminen tuli kysymykseen silloin kun kohteella on valtakunnallista tai muutoin huomattavaa merkitystä. Perusteluista ei selviä, miksi soveltamisalan supistukseen on päädytty.

Lain soveltamisalan supistaminen jättämällä pois ”muutoin huomattavaa merkitystä omaavat kohteet” ja korvausvelvollisuuden siirtyminen valtakunnallisesti arvokkaiksi luokiteltavien kohteiden osalta valtiolle, tekee valtakunnallisesti merkittäviä rakennettuja kulttuuriympäristöjä koskevan luettelon luotettavuuden ja tasapuolisuuden entistä tärkeämmäksi, koska luettelo tulee olemaan lähtökohtana ja perusteena suojeluratkaisuista ja korvausvelvollisuudesta päätettäessä.

Helsinki onkin lausunnossaan Museovirastolle valtakunnallisesti merkittäviä rakennettuja kulttuuriympäristöjä koskevan luettelon tarkistamisesta (kaupunginhallitus 6.2.2006) kiinnittänyt huomiota siihen, että luetteloehdotus ei esitetyssä muodossa antanut oikeaa kuvaa Helsingin alueiden ja kohteiden valtakunnallisesta merkityksestä. Luettelosta oli jäänyt pois monia arvokkaita kohteita ja noussut mukaan uusia epäselviksi jäänein perustein.

Sinänsä kaupunginhallitus pitää ehdotuksen mukaista, suojelusta aiheutuvan korvausvelvollisuuden siirtymistä valtakunnallista merkitystä omaavissa kohteissa valtiolle erittäin hyvänä ja selkeyttävänä muutoksena. Lain soveltamisalan piirissä tulisi kuitenkin säilyttää myös lakiehdotusluonnoksen mukaiset ”muutoin huomattavaa merkitystä” omaavat kohteet.

Maankäyttö- ja rakennuslain keinojen riittämättömyys ja erityiset syyt

Suojelutavoitteita tulee sekä valtion että kunnan päätöksenteossa kuitenkin arvioida aina ottaen huomioon myös muut alueidenkäyttötavoitteet. Kunnan ja valtion tavoitteet voivat eri näkökulmista katsottuna poiketa huomattavastikin toisistaan, ja lisäksi valtion eri viranomaisilla on keskenään ristiriitaisia tavoitteita.

Valtion rakennusten erityisasema

Suomen valtio on ryhtynyt järjestelemään rakennusomaisuuttaan monin tavoin. Suomen nuori valtio piti aikoinaan rakennusomaisuutta suuressa arvossa. Vähemmänkin merkittävät rakennukset, kuten postiasemat, sotilasrakennukset, oppilaitokset ja rautatierakennukset, koettiin symbolisesti tärkeiksi. Niiden suunnittelu annettiin maan johtavien arkkitehtien tehtäväksi. Rakennukset rakennettiin kestämään lukuisia sukupolvia. Rakennuksia myös hoidettiin hyvin.

Valtion nykykäytäntö omistamiensa rakennusten suhteen on toisenlainen ja tavoitteena on päästä eroon ”tarpeettomaksi” tulleesta rakennusmassasta. Politiikka, joka tällä hetkellä voi tuntua fiskaalisesti järkevältä, voi pitemmässä perspektiivissä osoittautua lyhytnäköiseksi. Samalla, kun valtio luopuu systemaattisesti kiinteästä ja rakennetusta omaisuudestaan, murentuvat valtion fyysisen olemassaolon ydin ja sen rakennetut symbolitkin pala palalta.

Kaupunginhallitus ei ole täysin vakuuttunut, että valtion rakennusten erityisasemasta luopuminen lainsäädännössä on kaikilta osin kannatettava uudistus. Vaikka jo suojeltujen valtion rakennusten suojelu säilyy ja täsmentyykin rakennusten luovutustilanteessa, on selvää, että yksityisten tahojen intressit ja mahdollisuudet suojeluun ovat usein tyystin erilaiset kuin budjettirahoituksella toimivan valtion. Entä mitä tulee aikanaan tapahtumaan niiden valtion rakennusten kohdalla, joita ei ole valtion omistamien rakennusten suojelusta annetun asetuksen (480/1985) nojalla suojeltu? Tätä kysymystä ei ole ehdotuksen perusteluissakaan käsitelty. Voiko luottaa siihen, että suojelun piiriin kuulumattoman valtion rakennuksen vaihtaessa omistajaa siitä huolehditaan kuten valtion omistusaikana?

Suojelun kohteet Kaupunginhallitus pitää hyvänä, että rakennusperinnön säilyttämisestä annettavan lain nojalla voidaan aikaisempaa paremmin taata arvokkaiden sisätilojen ja niiden kiinteän sisustuksen säilyminen myös asemakaavoitetuilla alueilla.

Pykälän 2 momentin luetteloa tulisi kuitenkin täydentää siten, että huomioiduksi tulisivat myös tilajäsentely ja huonejako sekä rakenteet. Luettelointi on myös siinä mielessä ongelmallinen, että siitä helposti jää ulkopuolelle tärkeitäkin rakennusosia. Esimerkkinä voisi mainita portaikot kaiteineen sekä ovien ja ikkunoiden helat.

Samoin, 3 §:n säännöstekstistä ei riittävällä selvyydellä ilmene, että myös arvokas, nk. irtain sisustus on mahdollista suojella lain nojalla. Tämä on ristiriidassa perustelutekstin kanssa (sivut 16 ja 23). Esimerkiksi valaisimet, tietyt irtokalusteet tai rakennukseen liittyvät taideteokset voivat olla olennaisia ja arvokkaita rakennuksen osatekijöitä silloin, kun rakennus on suunniteltu kokonaistaideteokseksi, jossa kiinteä ja irtain sisustus on tarkoituksellisesti suunniteltu osaksi kokonaisuutta.

Kaupunkimaisessa ympäristössä myös aukioilla on erityinen merkitys. Ehdotuksen 3 §:ssä puhutaan ”rakennusryhmistä” ja ”muutoin rakennetuista alueista”, mutta aukioita ei erikseen mainita.

Lakiehdotuksen 3 §:n 1 momentin luetteloa suojelun kohteista tulisikin täsmentää siten, että puhuttaisiin rakennuksista sisä- ja ulkotiloineen ja että luetteloon lisättäisiin tilajärjestely ja huonejako, edellä kuvatut irtaimen sisustuksen olennaiset osatekijät ja nimettäisiin suojelukohteeksi erikseen myös aukiot.

Lakiehdotuksen 8 §:n luetteloa kohteen merkittävyyttä arvioitaessa käytettävistä kriteereistä tulisi samoin selkeyttää ja täydentää esimerkiksi lakiehdotuksen perusteluosan 7.1 kohdassa esiin tuoduilla Euroopan neuvoston yleissopimuksen mukaisilla tekijöillä. Ehdotuksen kriteereihin tulisi lisätä esimerkiksi rakennustaiteelliset sekä kaupunkikuvalliset ja -tilalliset arvot.

Kaupunginhallituksen mielestä ei ole tarkoituksenmukaista, että saman kohteen suojeluun käytettäisiin kahta eri instrumenttia, kuten ehdotuksen perustelujen kohdassa 7.2 esitetään. Yksittäistäkin rakennusta koskevat kahden lain mukaiset suojelupäätökset ja kaksi valvontaorganisaatiota on sekava ja aikaa vievä järjestelmä. Nykyisellään rakennussuojelulain mukaiset suojeluesitykset johtavat päätöksiin, joissa alueellinen ympäristökeskus toteaa, että suojelun ensisijaisesti tulee tapahtua maankäyttö- ja rakennuslain nojalla. Kaavoitusprosessi usein kiistanalaisissa suojelutapauksissa on pitkä ja valitusherkkä eivätkä kaavoituksen keinot rakennuksen ominaispiirteiden säilyttämiseen ole aina riittäviä.

Rakennusperinnön suojelemista koskevan lain mukainen suojelupäätös tulisikin myönteisissä tapauksissa tehdä heti hakemuksesta koko rakennusta koskevana silloin, kun todetaan, että esimerkiksi arvokkaat sisätilat edellyttävät rakennusperinnön suojelemista koskevan lain mukaista päätöstä asiassa.

Kuten edellä on todettu, Helsingissä rakennussuojelulakia on toistaiseksi sovellettu erittäin harvoissa kohteissa. Asemakaavoitus on ollut rakennusperinnön suojelun pääinstrumentti. Myös rakennusten arvokkaita sisätiloja, muun muassa porrashuoneita, on suojeltu asemakaavalla. Kun rakennusperinnön suojelemisesta huolehdittaisiin lainmuutosesityksen mukaan asemakaava-alueella edelleenkin kaavoituksella, olisi selkeintä, että maankäyttö- ja rakennuslakiin tulisi maininta siitä, millaisia sisätiloja (esimerkiksi juuri puolijulkisiksi katsottavia porrashuoneita) kaavasuojelu voisi koskea. Nykylainsäädännön voimassa ollessa tilanteet on testattu valitusmenettelyjen ja sitä kautta saadun oikeuskäytännön kautta. Tilanteet vaihtelevat kaupunkiympäristössä suojelun tarpeen suhteen suuresti. Lakien tulisi mahdollistaa tarpeellisen ja tarkoituksenmukaisen suojelukokonaisuuden syntyminen pääasiallisesti yhden lain perusteella.

Korvauskynnyksen määrittely

On myönteistä, että ehdotuksen perusteluissa kohdassa 2.5 on käsitelty kysymystä rakennusoikeuden supistamisesta suojelun yhteydessä ja siitä aiheutuvaa korvausvelvollisuutta, vaikkakaan sitä ei ole kirjattu itse lakeihin. Korvauksen perusteena on se haitta tai vahinko, mikä aiheutuu rakennukselle annetuista suojelumääräyksistä, mutta ei esimerkiksi rakennussuojelun johdosta tapahtuva rakennusoikeuden supistuminen, jos kaava muutoin täyttää lain sisältövaatimukset.

Suojelun resurssit Suuri huoli liittyy valtion suojeluviranomaisten ja paikallisten museotoimijoiden voimavarojen riittävyyteen. Ehdotuksen perusteluissa todetaan, että Museoviraston ja alueellisten ympäristökeskusten työmäärä lisääntyy. Myös kuntatasolle kohdistuu lisääntyviä paineita muun muassa rakennusinventointien laatimisen kautta.

Valtiovallan tulee hyväksyä lisävoimavarojen tarve. Muutoin esimerkiksi perusteluissa korostettu tiedottamisen lisääminen ei onnistu.

Kaupunkisuunnittelun yhtenä tärkeänä tavoitteena on mahdollisimman kattavasti ja monipuolisesti edistää rakennettujen kulttuuriympäristöjen säilymistä ja kehittämistä. Suojelu ei kuitenkaan saa muodostua esteeksi kulttuuriympäristöjen tarkoituksenmukaiselle käytölle, sillä vain elävä ja ajassa eri käyttötarkoituksiin muuntuva rakennuskanta voi pitkällä aikavälillä säilyä. Kaupunkisuunnittelun avulla voidaan myös luoda kestävää lisäarvoa ja käytettävyyttä kulttuurihistoriallisesti merkittäville alueille. Siksi rakennetun ympäristön suojelu ei voi perustua pelkästään museoivaan näkökulmaan.

Rakennetun ympäristön suojelukysymykset tulevat lainuudistusehdotuksen mukaan edelleenkin ratkaistaviksi pääosin kaavoituksen keinoin. Lainuudistuksen toimeenpanossa tulisi tämän takia huolehtia siitä, että eri toimijoilla on siihen riittävät resurssit ja kaavoittajalla käytössään myös riittävä keinovalikoima.

Kirje ympäristöministeriölle sekä pöytäkirjanote kaupunkisuunnitteluvirastolle, rakennusvalvontavirastolle, kaupunginmuseolle, hallintokeskuksen oikeuspalveluille ja talous- ja suunnittelukeskukselle.

Lisätiedot:
Sippola-Alho Tanja, kaupunginsihteeri, puhelin 310 36024

LIITE

Lain yleisperustelut ja lakiehdotukset



Kokousaika	20.10.2008 klo 16
Kokouspaikka	Kaupungintalo, Khn istuntosali

edustaja	varaedustaja

Pia Pakarinen	Pirjo Tolvanen
Esko Riihelä	Tuomo Valve
Juha Hakola	Risto Rautava
Hannele Luukkainen	Paula Kylä-Harakka
Jouko Malinen	Satu Pikkarainen
Tarja Tenkula	Anna Kirstinä
Tero Tuomisto	Pentti Helo
Jussi Heinämies	Osmo Moisio
Maaria Haikarainen	Mari Puoskari
Pekka Saarnio	Tiia Aarnipuu
Marianne Österberg	Björn Fant

edustaja	varaedustaja


_________________________	_________________________


_________________________	__________________________


__________________________	__________________________


__________________________	__________________________


__________________________	__________________________

_________________________	_________________________


_________________________	_________________________


_________________________	_________________________


_________________________	_________________________


_________________________	_________________________


_________________________	_________________________

nimike/vakanssinumero	tehtäväkohtainen palkka
lehtori/046291	2 728,41 euroa

vanha nimike/vakanssinumero	uusi nimike
koulutussuunnittelija/046019	koulutustarkastaja

LIITTEET	Liite 1	Henkilöstöhankinnan periaatteet (esitys)
	Liite 2	Henkilöstöhankinnan periaatteet 1999

	e, alv. 0 %	e, sis. alv. n. 22 %
(Klk 6.11.2007 § 717)
Urakkavaiheen kustannusarvio	847 000	1 026 000
Lisämääräraha	175 000	213 500
Yhteensä	1 022 000	1 239 500